Miksi sairaan pitää ootella slaagia?

Olen nyt kuullut liian monta juttua tästä nykyajan sairaiden ihmisten ns. pompottelusta sairaudenhoitomme rattaissa.
Ihmistä tutkitaan, mutta miten se tapahtuu onkin jo toinen juttu, ja aikaa kuluu, ja sairas ihminen kärsii oireineen, ja terveyskeskuslääkärit tuputtavat arviosta lääkkeitä, ja usein kipuihin, joiden alkuperääkään ei ole saatu vielä selville, lääkärit määräävät jotain vahvoja kipukynnyslääkityksiä, joilla kyllä saadaan kivut pois, mutta se kivun syy jääkin sitten pimentoon, ja pitkäksi aikaa, kunnes potilas pääsee erikoislääkärin vastaanotolle, ja saa ylipäätänsä lähetteen erikoissairaanhoidon lääkärille.
Viimeseltä kun sairasta ihmistä on ns. vasemmalla kädellä huitaisten tutkittu ja summamutikassa lääkitystä jaeskeltu potilaalle popsittavaksi, tulee ennemmin tai myöhemmin kunnon rysäyskohtaus, ja sitten vasta lähtee jonkin sortin parempi ja tehokkaampi tutkinta käyntiin potilaan kohdalla, jos sittenkään, sillä potilas voi olla jo niin huonossa vedossa siinä vaiheessa slaaginsa saatuaan, että jäädäänkin vain oottelemaan sitä lopullista niittiä - ja näin pois päin, jos taasen saadaan jollain konstilla vielä potilas pelastettua elävien kirjoille, on kuntoutus pitkä taival ja kustannukset korkeat verrattuna siihen, mitä ne olisivat olleet aikanaan potilasta tehokkaasti tutkien ja sairauteen täsmälääkitykset saatuaan olleet.
Lopuksi ihmisarvo on polkaistu jo lokaan, tuottamattomia ihmisiä eli työttömiä, eläkeläisiä jne. ei halutakaan enää sen kummemin auttaa pysymään elävien kirjoissa, vaan halutaankin heidän siirtymistä taivaan kirjoihin mahdollisimman nopeasti kuluttamasta yhteiskunnan varoja, ja rasittamasta sairaanhoitojärjestelmäämme, joka on suunnattu vain ja ainoastaan työssä vielä kiinni oleville ns. tuottaville yksilöille ja tuleville mahdollisille veronmaksajille eli lapsille. Muut saavatkin poistua täältä häiritsemästä. Sellaiseksi on tahti mennyt nykymaailmassa, eikä voi minkään.
5106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meilläpäin on niin, että lääkäri otattaa pari verikoetta. Kun näissä ei ole mitään, niin potilas ovesta ulos. Siinä sitten unohdetaan, että sillä ihmisellä oli oireita minkä takia tuli lääkäriin.Ne vaivat kun vaan ei lähde sillä parilla verikokeella.

Minulla otettiin useampikin koe, mutta kun niissä ei näkynyt mitään, niin siihen se jäi. Tässä nyt olen hölmistyneenä ja oireineni.
Lääkäri yritti keksiä kaikenlaisia outoja selityksiä vaivoihini. Huonossa tolassa on tämäkin asia tässä maassa.

Äänestä
  • Justiinsa noin; ikävää, että olet joutunut kohtaamaan tuonkaltaista tutkintaa; mutta tollasta se on nykyajan touhuilu sairaiden ihmisten kohdalla, pari verikoetta ja muutama muu testi päälle, ja sitten ei enempiä kokeita, vaikka niitä voisi oireiden perusteella suorittaakin, mutta kun se on niin kallista, ja pitää säästää, säästää, ja vielä kerran säästää, ettei vaan turhia kokeita ja testejä tehtäisi, ja sitten jätetään potilas oireineen oottelemaan sitä seuraavaa pahempaa oirehtemista ja määrätään jotain sinne päin lääkettä siihen asti; ja slaagin jälkeen ei mitään tarvitsekaan tehdä, ei edes leikkausta, jos sattuu huonoon ajankohtaan ns. rysäyskohtauksen saamaan. Nimittäin se viimeinen leikkaus, ja monta kertaa ensimmäisin leikkaus suoritetaankin sitten patologian osastolla.

    Äänestä

Välillä kyllä ihmetyttää, että mitä virkaa monellakaan lääkärillä on..Ovat itsekkin usein pihalla kaikesta.

Äänestä
  • Niinpä, jotkut lääkärit löytävät vain mysteerin potilaasta, ja sitä sitten ihmetellään vuosikaudet kädet levällään. Kun ei oo sitä eikä oo tuota, jaa jospa sittenkin on sitä tai ainakin sinne päin ja olkootpa sitten vaikkapa mysteriö, kun ei muutakaan osata!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tehokasta tutkintaa kirjoitti:

Olen nyt kuullut liian monta juttua tästä nykyajan sairaiden ihmisten ns. pompottelusta sairaudenhoitomme rattaissa.
Ihmistä tutkitaan, mutta miten se tapahtuu onkin jo toinen juttu, ja aikaa kuluu, ja sairas ihminen kärsii oireineen, ja terveyskeskuslääkärit tuputtavat arviosta lääkkeitä, ja usein kipuihin, joiden alkuperääkään ei ole saatu vielä selville, lääkärit määräävät jotain vahvoja kipukynnyslääkityksiä, joilla kyllä saadaan kivut pois, mutta se kivun syy jääkin sitten pimentoon, ja pitkäksi aikaa, kunnes potilas pääsee erikoislääkärin vastaanotolle, ja saa ylipäätänsä lähetteen erikoissairaanhoidon lääkärille.
Viimeseltä kun sairasta ihmistä on ns. vasemmalla kädellä huitaisten tutkittu ja summamutikassa lääkitystä jaeskeltu potilaalle popsittavaksi, tulee ennemmin tai myöhemmin kunnon rysäyskohtaus, ja sitten vasta lähtee jonkin sortin parempi ja tehokkaampi tutkinta käyntiin potilaan kohdalla, jos sittenkään, sillä potilas voi olla jo niin huonossa vedossa siinä vaiheessa slaaginsa saatuaan, että jäädäänkin vain oottelemaan sitä lopullista niittiä - ja näin pois päin, jos taasen saadaan jollain konstilla vielä potilas pelastettua elävien kirjoille, on kuntoutus pitkä taival ja kustannukset korkeat verrattuna siihen, mitä ne olisivat olleet aikanaan potilasta tehokkaasti tutkien ja sairauteen täsmälääkitykset saatuaan olleet.
Lopuksi ihmisarvo on polkaistu jo lokaan, tuottamattomia ihmisiä eli työttömiä, eläkeläisiä jne. ei halutakaan enää sen kummemin auttaa pysymään elävien kirjoissa, vaan halutaankin heidän siirtymistä taivaan kirjoihin mahdollisimman nopeasti kuluttamasta yhteiskunnan varoja, ja rasittamasta sairaanhoitojärjestelmäämme, joka on suunnattu vain ja ainoastaan työssä vielä kiinni oleville ns. tuottaville yksilöille ja tuleville mahdollisille veronmaksajille eli lapsille. Muut saavatkin poistua täältä häiritsemästä. Sellaiseksi on tahti mennyt nykymaailmassa, eikä voi minkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu