koulujen seksivalistus ajanmukaistuu!!!1

manna gryn

kesän koittaessa lehdistössä kävi pienoinen havina, kun seksuaalikasvattajat sexpo-säätiö etunenässä esittivät ehdotuksen pornon lisäämisestä peruskoulujen opetusohjelmaan seksuaalikasvatuksen ja medialukutaidon merkeissä.

pohjola-nordenin tutkimusten mukaan pohjoismaisista 13-18 -vuotiaista lähes kaikki ovat törmänneet aikuisviihteeseen tai aktiivisesti ovat käyttäneet internetpornoa,- jopa siinä määrin, että se on osittain joillain alueilla korvannut kouluista saatavan valistuksen.

internettiä ei voi hävittää eikä sen sisältöä pysty sensuroimaan, joten olisikin luonnollista lisätä koulujen peruskasvatuksellisiin menetelmiin oma jaksonsa uusista tai vähemmän tunnetuista seksuaalisuuden ilmenemismuodoista. tämä liittyisi oleellisesti koulujen tarjoamaan terveyskasvatukseen ja sexpo-säätiön mukaan sellainen olisi lähes välttämätöntä nykyaikana.

teinithän katsovat aikuisviihdettä usein yksin tai porukoissa keskenään ilman asiantuntevan aikuisen kriittistä näkemystä. tosi ja fiktio voivat silloin hyvinkin mennä sekaisin ja saada hämmentyneen nuoren ryhtymään omalle psyykelle liian rankkoihin kokeiluihin.

terveys- ja seksuaalikasvatukseen liitettynä pornoa voi näyttää valikoidusti, jolloin sen narratiivisuuden pystyy paremmin selittämään. itse opetustilanteissa ei tietenkään ole syytä ryhtyä harrastamaan kuvaamista, koska sellainen voisi johtaa epäeettisiin tilanteisiin ja suoranaisiin hyväksikäyttöepäilyihin.

maailmalla on liikkeellä runsaasti opetusmateriaalia, jonka sisältö ei ole liian rankkaa, mutta silti realistista näyttelijäsuorituksia myöten. kaupallisen pornon usein liian muodokkaat tai hyvin varustellut esiintyjäthän luovat olemuksillaan harhaisia mielikuvia ja saavuttamattomia ihanteita suorituspaineineen keskittämällä suorituksen aina pelkästään tekniseen onnistumiseen. seksivalistuksessa on kuitenkin tärkeintä korostaa jokaisen oikeuksia olla oma itsensä hyväksyttynä juuri sellaisena, kuin sattuu olemaan.

tässä eräs sivusto, jota on ehdotettu opetusmateriaaliksi realistisen otteensa vuoksi :

http://www.nina.com/journal.php

niin.

8

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • likujhhlk

      Sairasta touhua!

      • manna gryn

        maailma muuttuu ja pienenee tavallaan, lapset näkevät kaikenlaista varhaisessa vaiheessa. tähänkin pitää koulun varautua omissa opetussuunnitelmissaan.

      • Raipe.
        manna gryn kirjoitti:

        maailma muuttuu ja pienenee tavallaan, lapset näkevät kaikenlaista varhaisessa vaiheessa. tähänkin pitää koulun varautua omissa opetussuunnitelmissaan.

        Koulujen tulisi mielestäni kuitenkin pitäytyä kaikilta osin asialinjalla. Porno on sitten ihan toinen asia ja sen nettikäytön valvonta kuuluu vanhemmille. Piste. Vanhemmat voivat myös omalla käyttäytymisellään ilmentää sitä, mikä kuuluu normaaliin parisuhteeseen, enkä tässä nyt ota kantaa siihen, onko kyseessä heterosuhde, vai onko suhde sukupuolineutraali. Enemmän olen huolissani erolapsista, jotka joutuvat tottumaan jatkuvasti vaihtuviin isiin tai äiteihin.

      • 2-4-6-8 Motorway
        manna gryn kirjoitti:

        maailma muuttuu ja pienenee tavallaan, lapset näkevät kaikenlaista varhaisessa vaiheessa. tähänkin pitää koulun varautua omissa opetussuunnitelmissaan.

        "tähänkin pitää koulun varautua omissa opetussuunnitelmissaan. "

        Olen samaa mieltä. Jo seksivalistuken ottamisesta koulujen opetusohjelmaan oli aikanaan kovaa polemiikkia. Sekin kuului aikanaan vanhemmille mutta siirtyi kouluille yhtenäisten käytäntöjen saamiseksi aikaan. Osa vanhemmista kun jätti valistuksen antamatta tai peräti valehteli lapsilleen.

        Medialukutaito, sosiaalisen median käyttö ja oikea (kriittinen, osaa erottaa faktat fiktiosta!) suhtautuminen netistä pursuavaan pornoon vaativat koulujen panosta, sillä siihen vanhemmista ei selvästikään ole. Ongelmaa ei ratkaista kieltäytymällä sitä näkemästä tai siitä keskustelemasta.

        Netti olisi seksuaalivalistuksen kannalta erinomaisen hyvä työkalu, jos sitä siihen oikein käytettäisiin. Toivottavasti uskonnolliset ja/tai ideologiset syyt eivät estä nykytilanteen korjaamista oikeaan suuntaan.

      • manna gryn
        2-4-6-8 Motorway kirjoitti:

        niin, samaa mieltä myös omasta kirjoituksestasi.

        feminismiin tämä aihe liittyy jo lähihistoriallisesti. 1980 ja 1990 -lukujen suomalaisen ykkösfeministin sari näreen mukaanhan porno on tapa esineellistää naisia ja eräs osoitus patriarkaalisuuden läpäisemien miesten naisvihasta.

        nykytutkimus taas osoittaa, että jopa 70 prosenttia nuorista ( alle 30-vuotiaista ) naisista KÄYTTÄÄ pornoa aktiivisesti!!

        http://myytinmurtaja.blogspot.com/2011/06/se-postaus-jossa-tahdon-lisaa-pornoa.html

        tämäkin osoittaa naistutkimuksen ajanvirtaisuuden ja osittaisen kapea-alaisuuden, yhdestä teoriasta tulee helposti kokonaiskuva.

      • manna gryn
        Raipe. kirjoitti:

        Koulujen tulisi mielestäni kuitenkin pitäytyä kaikilta osin asialinjalla. Porno on sitten ihan toinen asia ja sen nettikäytön valvonta kuuluu vanhemmille. Piste. Vanhemmat voivat myös omalla käyttäytymisellään ilmentää sitä, mikä kuuluu normaaliin parisuhteeseen, enkä tässä nyt ota kantaa siihen, onko kyseessä heterosuhde, vai onko suhde sukupuolineutraali. Enemmän olen huolissani erolapsista, jotka joutuvat tottumaan jatkuvasti vaihtuviin isiin tai äiteihin.

        pelkästään tuon medialukutaidon vuoksi olen taipuvainen ajattelemaan siten, että kouluissa olisi hyvä olla esillä myös suhtautuminen pornoon. moni teini-ikäinen nimittäin joutuu nykyisellään vaikeuksiin, kun on painostettuna tai huijattuna jossain muodossa osallistunut nettipornoon.

        irc-kanavat ja web-chatit ovat arkipäivää, nettipredaattorit vaanivat alaikäisiä uhreja. vanhemmat eivät aina ole ajantasalla lastensa ajankäytöstä, joten olisi pelkästään hyvä, että kouluissa kiinnitettäisiin huomiota myös netin vaaroihin.

        toinen asia on tuo nettipornon opetuksellisuus,- asiallista materiaalia löytyy runsaasti, joten en näe estettä niiden hyödyntämiselle koulujen terveys- ja seksuaalikasvatuksen yhteydessä.

      • ...........

        Kyllä niillä piirretyillä valistusvideoilla ym. animaatioilla varmasti pärjätään jatkossakin.

        Sitä pornoon suhtautumistakin voi opettaa ilman, että tarvitsee näyttää lapsille mitään härskejä (vaikka ne sexpon tätien ja setien mielestä olisivatkin kuinka ihania ja asiallisia) filmejä, mikä olisi nykyisellään lainvastaistakin. Omana kouluaikanani riitti, että opettaja kertoi, että porno on sellaista ja tällaista, eikä sitä pidä ottaa vakavasti jne. Vaikka nykyään onkin internetti, niin ei kai nykynuoriso sentään niin hirveän erilaista loppujen lopuksi ole, ettei se puhetta ymmärtäisi.

        Luulisi feministienkin vastustavan kyseistä ideaa, kun pornohan tunnetusti on vain yksi patriarkaatin tapa alistaa naista...

        Parempi idea olisi, että ruvettaisiin tuomaan lähimmästä kapakasta alkoholin ystäviä oppitunneille juomaan ja pitämään hauskaa, jotta oppilaat oppisivat suhtautumaan alkoholiin oikein. (Koska pohjoismaisista 13-18 -vuotiaista lähes kaikki ovat törmänneet alkoholiin tai aktiivisesti ovat käyttäneet alkoholijuomia. Eikä alkoholia pysty hävittämään tai sensuroimaan.)

    • Vähemmistöjä ei pidä

      unohtaa. Jos peruskoulussa aletaan opastamaan nuoria näyttämällä pornofilmejä, silloin kyllä pitää näyttää tasapuolisuuden nimissä myös homo- ja lesbopornoa. Lisäksi pitää huomioida myös erilaiset tavat harrastaa seksiä mm. SM ym. fetissit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe