Hammaslääkäri, auta mua!

murtumispisteessä

Mulla on ihan sietämätöntä hammassärkyä alaetuhampaassa enkä saa siihen apua. Alkoi keväällä vihlomisella kun söi kuumaa kastiketta tai joi vaikkapa kahvia. Kerroin ongelmasta omalle hammaslääkärille joka ei ollut asiasta moksiskaan.
Toukokuun lopulla kivusta tulikin sitten jatkuvaa. Söin kuukauden verran mieheni 800 buranaa kun mikään muu ei tuntunut auttavan. Kävin useampaan otteeseen päivystyksessä itkien valittamassa särkyä, nielemiskipuja, korvakipuja, leukakipua, niskakipua, turvotusta, pahaa makua suussa ja 38 asteen kuumetta. Eivät löytäneet hampaasta mitään vikaa, huuhtelivat vaan saman leuanpuoliskon viisaudenhampaan, antoivat viikon antibioottikuurin ja passittivat ulos. Eivät suostuneet edes särkylääkettä antamaan. No lääkkeet söin mutta kun mikään ei muuttunut niin soitin uudestaan päivystykseen kun kipu paheni entisestään ja buranat loppuivat kotivarastosta.
Kipu oli niin voimakasta etten pystynyt sitä mihinkään tiettyyn hampaaseen enää paikantamaan. Kolmeen vierekkäiseen hampaaseen kylläkin. Hammaslääkäri koputteli hampaat läpi mutta oli sitä mieltä ettei niissä ole mitään vikaa kun ei löytynyt reikää eikä reagoinut koputukseen. Päätti sitten aikansa kuluksi kiskaista yläleuasta vaivaamattoman viisaudenhampaan vekkaan vaikka särky oli alaleuassa (keskellä). En ymmärtänyt lainkaan mikä järki tässä nyt oli mutta lejkuri painoi tupon mun suuhun ja lähetti käytävälle. Särky ei tietenkään lähtenyt enkä lääkettä saanut edelleenkään. Kyllä alkaa väsyttämään tämä touhu niin pahasti et on tullu mietittyä et onko tässä ainoa vaihtoehto henki pois? En ole nukkunut moneen viikkoon kunnolla ja itku on ympärivuorokautista. Laihtunutkin olen alipainoiseksi asti ja tuntuu pahalta. Muka hyvinvointivaltio? Tarviiko minun todella kärsiä näin? :`(

21

699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cv5fgh

      Vaihda hammaslääkäriä ja mene yksityiselle. Vaadi ottamaan röntgenkuvat!!

      • hammashoitaja

        Ei ole pakko mennä yksityiselle. Vaihda vain lääkäriä..


    • asdljslkf

      Kyllä kaikki selviää jossain vaiheessa, vaihda tosiaan lääkäriä ja vaadi avaamaan hammas jota särki silloin alussa.

    • the_road

      Ihan alkuun vaihda hammaslääkäriä!! Ihan sama onko kunnallinen vai yksityinen, kunhan on kunnollinen. JA vaadi ottamaan ne röntgenkuvat, ei pelkkä koputtelu yms. riitä, vaan kivun syy on saatava selville "keinolla millä hyvänsä". Etkä suostu lähtemään pois ennen, kuin syy on selvillä ja hoidettu.

      " vaadi avaamaan hammas jota särki silloin alussa. "

      Ensin kuitenkin ne rtg-kuvat. Vähintään "pikkukuvat", mutta mielellään myös OPTG-kuva, eli "koko leuan rtg"

    • asdfsff

      Kaikki vaivat eivät välttämättä näy röngenkuvassa. Esimerkiksi minulla hammas jo kuoliossa, näkyi vasta kun hammas avattiin. Kipu helpotti juurihoidon jälkeen. Ihan käsittämätöntä touhua sinun hammaslääkäriltä. Ei todellakaan tarvi kärsiä, huomenna tilaat jostain uuden ajan ja vaadit kaikki toimenpiteet ja tutkimukset.

    • the_road

      " Kaikki vaivat eivät välttämättä näy röngenkuvassa. "

      Eipä ne kaikki näy, mutta kyllä se silti on se oikea keino aloittaa "rikospaikkatutkinta". ;) Hammas voi olla vaikka halki ja silti se ei näy rtg-kuvassa (en tarkoita, että tässä olisi siitä kyse). Rtg-kuvantaminen ei ole mikään 100% varma keino, jolla aina pääsee oikeaan diagnoosiin, mutta silti kuvista kannattaa aloittaa, jos selkeää ja näkyvää syyllistä ei ole.

      • murtumispisteessä

        Voiko näiden hammaslääkärien toiminnasta tehdä valituksen jonnekkin tai vaatia korvausta? Minusta aika on ollut kohtuuttoman pitkä ja heidän asenne täysin välinpitämätön koko asiaan. Laskun osaavat kyllä aina kirjoittaa, mutta mitään muuta ei.
        Mielestäni minulla on kuitenkin köyhänä kansalaisena oikeus kunnalliseen (ja kunnolliseen) hammashoitoon vaikka tällä kertaa yksityiselle menisinkin köyhtymään lisää.


      • the_road
        murtumispisteessä kirjoitti:

        Voiko näiden hammaslääkärien toiminnasta tehdä valituksen jonnekkin tai vaatia korvausta? Minusta aika on ollut kohtuuttoman pitkä ja heidän asenne täysin välinpitämätön koko asiaan. Laskun osaavat kyllä aina kirjoittaa, mutta mitään muuta ei.
        Mielestäni minulla on kuitenkin köyhänä kansalaisena oikeus kunnalliseen (ja kunnolliseen) hammashoitoon vaikka tällä kertaa yksityiselle menisinkin köyhtymään lisää.

        Potilasvakuutuskeskus (PVK) ja potilasvahinkoilmoitus sinne. Jos he toteavat, että virhe on tapahtunut (noin puolet ilmoituksista johtaa korvauksiin), niin maksavat korvauksena virheestä aiheutuneet hoitokulut ja jotain pientä korvausta kivusta ja särystä.

        Aluehallintovirasto (AVI) ja hallintokantelu sinne, mutta eipä tästä juuri muuta hyötyä ole, kuin laittavat huomautuksen (jos aiheelliseksi näkevät) ko. hammaslääkäreille ja voivat antaa näille ohjeita miten toimia jatkossa. Mitään sanktiota eivät varsinaisesti määrää, eivätkä voi ns. pakottaa asianosaisia toimimaan toisin. Korvauksia eivät myöskään voi määrätä maksettavaksi/tai maksa itse mitään korvausta.

        Aina kannattaa kokeilla, jos kokee tulleensa kohdelluksi huonosti.


    • murtumispisteessä

      Ok, kiitos!

      Huomenna yksityiselle joka jaksoi kuunnella koko tarinani puhelimessa ja lupasi tehdä parhaansa. Toivotaan parasta.. Sittenpähän näkee mitä sieltä lopulta löytyy. Olen itsekin ihmetellyt miksei yksikään lekuri suostunut ottamaan edes röntgenkuvaa. Katselivat vaan koneelta viimesyksyisiä kuvia ja julistivat terveeksi tai hoitivat muuta turhaa.

    • terttre

      Kerro sitten miten kävi.

      • the_road

        Juu, olisi kiva jos jaksat / muistat tulla kertomaan kuinka kävi. :) Toivottavasti saadaan onnellinen loppu tälle "tarinalle"!

        Sinuna tekisin myös sen ilmoituksen PVK:lle joka tapauksessa. Eihän se nyt ainakaan inhimillistä ole ollut tuo saamasi kohtelu. Miten kukaan hml on voinut vanhojen kuvien perusteella julistaa hampaasi terveeksi. Se on jo selvää tutkimuksen/hoidon laiminlyöntiä. :(


    • kiinnostaa135

      nuo oireet särkyä, nielemiskipuja, korvakipuja, leukakipua, niskakipua viittais bruksaukseen tai paremminkin hampaiden yhteepuremiseen. Mä meinasin menettää järkeni tuon takia ja kesti aikaa että alko hellittämään..puhutaan lähes vuodesta :( sun tapauksessa toki voi olla ihan muusta kyse tuli vaan mieleen omasta kokemuksesta..

    • murtumispisteessä

      Kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa eikä säryn syytä ole löytynyt vieläkään. Ehdottomasti oli kuitenkin ensimmäinen hammaslääkäri joka TODELLA yritti auttaa. Ei edes laskuttanut mitään kun ei saanut kuntoon. Vinkkas mut kuitenkin eteenpäin jollekki "gurulle" toisella puolella suomea. Särky laajentunut ja tykyttää nyt koko alaleuan puolikkaassa. Lisää buranaa että pystyy olemaan. Pelottaa vaan popsia noin paljon lääkkeitä :( Jotenki oon jo lakanuu uskomasta avunsaantiin ja paranemiseen kun olen varmaan kymmennen eri hammaslääkärin tuolissa ollut lähikuukausina.. Jotkut ovat jopa kieltäytyneet ottamasta mua vastaan kun eivät kuulemma osaa auttaa, toiset luulee luulosairaaks. Se vasta sapettaakin! Ei kai kukaan järjissään oleva huvikseen valita järjetöntä särkyä ja maksa itseään kipeäksi hoidosta joka ei auta. Saa nähdä kuinka kauan menee että oma terveys ja talous romahtaa..

    • sdfsadfads

      Nyt seuraavaksi tavalliselle lääkärille, syy voi löytyä sitä kautta. Fibromyalgia, kolmoishermo, nivelrikko, reuma...

      • vieläkysyn

        ethän varmasti pure hampaitasi lujaa yhteen öisin tai päivisin?


    • murtumispisteessä

      Päätin tulla kertomaan teille että asia saatiin vihdoin viimein päätökseen marraskuussa. Yli 9 kk kestänyt sietämätön kipu joka säteili laajalle alueelle johtui poskihampaasta jota oli porattu liian syvälle joskus. Muut säryt (vierekkäiset hampaat, niska, leuka ym.) johtuivat siis siitä että hampaan hermo oireili voimakkaasti. Hampaaseen tehtiin erittäin vaativa juurihoito ja heti helpotti.
      Siihen asti ehdin käydä yli 10 eri hammaslääkärillä anelemassa apua. Päivystyksessä, kunnallisessa ja yksityisellä sektorilla. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään vaikka otettiin kaikki mahdolliset kuvat. Lopulta otin yhteyttä turun hammaspulssiin. Siellä minua sekä haluttiin auttaa että pystyttiin auttamaan. Kuuntelivat koko sairashistoriani ja LUPASIVAT että vika löydetään ja hoidetaan jo samana päivänä. Niin löytyikin.
      Ihanaa elää särytöntä elämää ja syödä sekä juoda kunnolla. Enkä varmasti enää mene minnekkään muualle hoitoon ku hammaspulssiin! Ovat jopa soitelleet perään että onko vointi varmasti nyt 100% ja että ei kai vaan satu mihinkään. Rahaa tähän rumbaan hukkui usean tonnin ja velkoja makselen vieläkin mutta tulipahan ainakin loppu tolle helvetille.

    • kiva kuulla

      Kiva kuulla sinun olen nyt kunnossa. Miten havaittiin et poskihammas oli liian syvälle porattu? Miten kukaan ei aiemmin huomannut?

    • Onneksi loppui särky

      Hienoa, että lopulta syyllinen hammas löytyi ja oikea hoito voitiin aloittaa.

      Täytyy kuitenkin hieman puolustella aikaisempia hammaslääkäreitä. Jos mielestäsi särky oli selvästi alaetuhampaissa, eikä niistä löytynyt mitään vikaa, on aika riskaabelia aloittaa juurihoitoa umpimähkässä. En usko, että olisit kovin tyytyväinen, mikäli kaikki alaetuhampaasi olisi juurihoidettu yksi toisensa jälkeen ja vika olisikin ollut koko ajan poskihampaassa! Röntgenkuvat tietenkin olisi ollut tarpeen ottaa heti tuoreet, eikä vain katsella vanhoja (esim. narskuttelemalla voi saada täysin terveenkin paikkaamattoman hampaan kuolioon ja sitä kautta märkimään). Korvakivun olisi tosin pistänyt laittaa hälytyskellot hammaslääkärillä soimaan, että olisi takahammas kyseessä.
      Joskus kipu voi säteillä varsin kauaskin syyllisestä hampaasta, mutta yleensä ajan myötä selkeästi asettuu tiettyy hampaaseen - usein jo muutamassa päivässä. Olet kyllä joutunut kärsimään todella pitkään!
      Olen kuullut tapauksesta, jossa potilas valitti niin selkeästi "diagnoosiin sopivia" oireita aina juuri tietyssä hampaassa ja Yliopiston hammaskilikan erikoistuva hammaslääkäri joutui juurihoitamaan loppujen lopuksi lähes kaikki yläleuan hampaat... aina kova särky juuri tuossa...

      • Juurihoitoja

        > Yliopiston hammaskilikan erikoistuva hammaslääkäri joutui juurihoitamaan loppujen lopuksi lähes kaikki yläleuan hampaat... aina kova särky juuri tuossa...

        Eikö Yliopiston hammasklinikan erkoistuva hammaslääkäri pysty paikantamaan kivunlähdettä, vaan joutui juurihoitamaan lähes kaikki yläleuan hampaat?
        Onko opit menneet ohi, vai onko niissä toivomisen varaa?


    • murtumispisteessä

      Tää hammaslääkäri paikansi vian ihan vain tarkalla oireiden kuuntelemisella ja ajatustyöllä. Olihan se tavallaan aika selvää missä vika oli ku suurinpiirtein piirsin naamaani kaikki kipeät rajat ja kohdat. Sitten kokeili hetken sormilla hampaitani. Aluksi siinä hampaassa ei tuntunut mitään mutta kun siihen koski pidemmän aikaa niin alkoikin ihan järjetön kipu joka taas säteili vähän joka paikkaan.
      Voi pojat että olin iloinen kun pystyin taas syömään jäätelöä ja juomaan jotain ilman pilliä ja irvistelemättä. Särkylääkettä on syöty tasan 1kpl 3kk:n aikana ja sekin päänsärkyyn :)

      • Hammashoitoa-ei ole!

        Kuullostaa samanlaiselta tarinalta kuin omani nykyään. Apua en ole samanlaiseen tuskaan vieläkään onnistunut saamaan. Tää kipu on invalidisoivaa, sitä ikään kuin käpertyy oman pään sisälle näiden kipukohtausten aikana. Minun tuskani on kestänyt kylläkin vasta kaksi kuukautta, joten pahempaa lienee vielä tulossa.
        Olen alistunut siihen, että tätä ei saada ikinä kuntoon. Hermokipu voi jatkua loppuiän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe