Ihminen on kuollut jo syntyessään

Sivustaseuraaja kirjoitti:

Mitä siis kuolema on?

Eikö se ole tavallaan loppu, jopa joillekin
olemassaolon loppu?

Kuitenkin kaikki on "energiaa" eri muodoissaan,
niin silmin nähtävä kuin näkymätön.

Ihminen kuolleessaan haudataan, "perinteisessä"
(meille) mielessä aikanaan kai mullaksi muuttuu
ja poltettaessa tuhkaksi palaa.
Kuitenkaan mikään silminnähtäväkään energia ei
koskaan täysin häviä, vaan ainoastaan muuttaa
muotoaan.

Minun nähdäkseni tämä on ihan kaikille tosiasia,
että mikään ei kykene täällä häviämään, vain
muuttamaan muotoaan??!

Kuitenkin kun ihminen kuolee, jotain tapahtuu,
muutenhan häntä ei voitaisi todeta kuolleeksi.
Usein sanotaanko; "häneltä lähti henki", "heitti
veivinsä" "poistui"......ja niitähän riittää.

Jotain siis on jo tapahtunut, jokin on poistunut
ihmisestä/lakannut toimimasta, jotta keho voidaan
määrittää kuolleeksi.
Voiko ihmisestä siis käyttää sanontaa; lakkasi
toimimasta, se vain yksinkertaisesti lakkasi
toimimasta?

Katosiko henki/elämä olemattomiin?

Lopettaako siis kaikki luonnossakin olevat
kiertokulussa eläimet ja kasvitkin vain
toimimasta?

Toimivatko kivet?

Minusta se on liian suppea ja tekninen käsitys.
Onhan se näkymätönkin osa, jota silmä ei näe,
energiaa yhtälailla kuin mikä tahansa näkymätön
muoto. (esim. kaasut sun muut.)

Eli tällöin jos olemme johdonmukaisia, niin tämä
henki/elämää ylläpitävävoima muuttaa siis myös
muotoaan.
Ei ilmenny enää siinä materiassa.

Myöskään keho ei häviä minnekään. Sekin muuttaa
vain muotoaan.

Sitten jos pyrimme muodostamaan
kokonaiskäsityksen ja kokemuksen olevaisuudesta,
että kaikki on luontoa ja rinnastetaan
luonto/jumala/elämä.
Nähdään se kaikki olevassa ja olevaisuudessa se
kaikki.
Eli on olemassa vain yksi "Jumala"!

Näin ollen keho on aivan yhtä hengellinen ja
jumalasta kuin näkymätön osa meistä/henki.
Kehon muuttuessa mullaksi, sekin on siinä
olevaisuuden muodossaan elämää/jumalaisuutta,
vain erilaisessa "energeettisessä" muodossa.
(taitavat olla erilaisia taajuuksia)

On vielä yksi jonka olemme unohtaneet tästä
kuviosta, tietoisuus.
Kuka minä olen?

Se on selkeästi ja johdonmukaisestikin nähtävissä
edeltävästä ajatuskuviosta.

Jos ikään kuin elää hengessään, ajattelee ja
uskoo, että minulla on henki, joka pääsee
taivaaseen tai jatkaa seuraavassa elämässä tms.
Oman itse olevaisuuden kokeminen on myös
ajattelun varassa, ei se että ajattelee itsensä
olevansa henki, poista sitä tosiasiaa, että se on
pelkän ajattelun tuottamaa olevaisuuden ja
minuutensa kokemista.
Se vaatii ulkoisen hyvän ja pahan, jossa
määritellä ; kuka minä olen? (jumala/saatana)

Tai jos elää pelkän ajattelunsa kautta ja
muodostaa minuutensa sen mukaan ollaan täysin
samassa kuviossa, se ilmentyy vain toisin.
Hengen kieltäminen (jumalan kieltäminen) vain
tekee sen, että muodostetaan ego, johon
samaistetaan minuus, kuka minä olen?
(lieneekö monenkin jumala, vain oma ego ja taas
päinvastoin monen ego, on heidän jumalansa)
Sekin vaatii hyvän ja pahan, itsen ulkopuolelle,
jotta voi määritellä olevaisuuttaan.
(moraalisäännöt ja lait)

Minusta nämä kaksi ovat aivan samoja uskoon ja
ajatteluun perustuvia tapoja määritellä
olevaisuuttaan.
ja ilmenemismuotoja on paljon erilaisia.

Mutta mistä löytää todellisen syvällisen
kokemuksen itsestään, olevaisuudestaan, elämästä,
siitä että vain on?

Tila on, ja kokemus siitä saavutetaan silloin
kuin ei ole mitään ajattelun kautta muodostettua
kuvaa minuudesta ja siitä kuka minä olen.

Ei ulkopuolisia määreitä.

Se vaatii kuoleman.

Se vaatii muodonmuutoksen transformaation.

Ajattelun on kuoltava, muutettava muotoaan,
muututtava hiljaisuuden kokemiseksi, elämän
kokemiseksi, ja silloin minä vasta olen sitä mitä
olen.

© Sivustaseuraaja, 2001

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä