Kunnioitan mitä ne tekee ja arvostan niiden oikeuksia. Mielestäni esim. naisen kuuluu saada samasta työmäärästä samaa palkkaa, jos ne tehneet saman verran duunia.
Mutta en kuiteskaan haluaisi esimerkiksi elää sellaisen kanssa. Jo pelkkä ajatus naisen kanssa olemisesta saisi mut ahdistumaan. Vihaan naisia, mutta en niin paljon että vaikkapa löisin niitä. Niiden ääni ja olemus saa mut ärsyyntymään niin, että en haluisi edes nähdä niitä.
En ole homo, mutta en haluisi vain koskea ikinä naiseen. Jos mulla olisi pakko valita seurustelukumppani, niin ottaisin ennemmin miehen. En kuiteskaan koea mitään seksuaalista mielenkiintoa miehiin, joten en ole edes kaappihomo.
Mun silmissä naiset on kaikki samanlaisia lutkia, jotka harat auki olkoon kuka tahansa vain siinä toivossa, että saisitte sen vahinkolapsenne. Lapsen saatuaan te ette tarvitse mieheltä muuta, kuin rahaa. Ne ei osaa myös puhua asiallisesti vaan aina keksii jotai draamaa. Ne on kaikki juonittelevia ja tunteettomia, ei ne välitä kenestäkään muusta kuin omasta läskiperseestään. Ne myös rakastaa puhua paskaa toisen selän takana. Niihin ei voi luottaa missään asiassa. huh.. Onneks mulla ei ole kenenkään jämälapsia..
Miesten kanssa on myös kivempi vietää aikaa. Eihän naisten kanssa edes löydy samoja harrastuksia.
En pidä naisista
5
107
Vastaukset
- klklklklkl
Löytyyhän noita terapeutteja. Myös miespuolisia. Ei kannata elää loppuelämäänsä sielu rikkinäisenä.
- Raipe.
Hyvä kommentti. Yleensä netissä se klassikkovastaus on, että muistitko ottaa iltalääkkeet ja usein siihen on jopa aihetta. Tämän goottipojan tapauksessa avun tarve on ilmeinen.
- goottipojka
Raipe. kirjoitti:
Hyvä kommentti. Yleensä netissä se klassikkovastaus on, että muistitko ottaa iltalääkkeet ja usein siihen on jopa aihetta. Tämän goottipojan tapauksessa avun tarve on ilmeinen.
höpöhöpö. Jos mulla ei ole naista ja kaipaisin niitä, niin silloin tarvitsisin apua. Tällä hetkellä mulla ei ole naista ja en kaipaa niitä :) Mun sielussa asuu siis rauha.
Tein tän topikin tasapainon vuoksi, koska näen vain naisten dissaavan miehiä. - Raipe.
goottipojka kirjoitti:
höpöhöpö. Jos mulla ei ole naista ja kaipaisin niitä, niin silloin tarvitsisin apua. Tällä hetkellä mulla ei ole naista ja en kaipaa niitä :) Mun sielussa asuu siis rauha.
Tein tän topikin tasapainon vuoksi, koska näen vain naisten dissaavan miehiä.Kirjoituksistasi ilmenee voimakas naisviha. Et kerro mitään ihmissuhteistasi muilta osin ja tietysti ne ovat hyvin yksityisiä asioita. Oleellista tietenkin on se, että olet elämääsi tyytyväinen, mistä kertoon kommenttisi sielun rauhasta.
Se, mistä kokemuksesi naisten suhtautumisesta miehiin on syntynyt, on tietenkin mielenkiintoista, koska itse arvostan miehiä kovasti, olen keski-ikäinen heteronainen, en feministi, vaan kannatan moniarvoisuutta muista näkökulmista.
Kaikkea hyvää sinulle goottipojka, omani on sinua hieman nuorempi,
Raipe.
- essdgdgr
Hahahah..
Älä välitä,goottipoika, osuit naulan kantaan omakohtaisella analyysilläsi!
Sen takia nuo kierot naiset yrittävät saada susta henkistä kuristusotetta "ystävinä", älä välitä.
Nainen on epälooginen olento, joka sanoo yhtä ja tekee toista.
Vaarallisia, onneksi ne ei lennä esim. taisteluhävittäjiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681428
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411019Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14650
- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573