Kissaveroahan ei edes ole, mutta olen sitä mieltä, että kissatkin verolle vaan. Naapurin kissat makoilee mun pihalla ja niiden kusikin haisee mun pihalla joskus pelkästään kun ulko-oven aukaisee, niin väkevä kusi kirveltää nenonteloon saakka.
Täten haluan kissat verolle myös. Koiraveroa voidaan nostaa myös reippaasti, kun tuo salatehtailu ja maahantuonti näyttää olevan villiä touhua.
Näillä veroilla voitaisiin vaikka työllistää ihmisiä tai hankkia syövänhoitolaitteita.
Koira ja kissaveroa lisää
19
82
Vastaukset
- kyllä kyllä
KISSANomistajana olen sitä mieltä että kissa vero olisi ihan paikallaan ja vielä saisi olla melko suuri, niin kukaan sellainen , kenen ei pitäisi omistaa kissaa tai mitään muutakaan eläintä niin ei hankkisi eläintä. Ja toiseksi, pitäisi olla myös eläimen ostolupa että sen yleensä saisi hankkia. KANNATETAAN, olen itse valmis maksamaan omasta kissastani kovankin ''veron''jos sellainen määrättäisi.
- Ilman muuta
Sinusta pitäisi periä APINAVERO!
- ppööööö
minkä takia.
- Late Lapista.
Ulkomaiset rekat myös verolle Suomessa, sekin lisäisi tuloja valtion pohjattomaan kirstuun, sellaiset 20-30 miljoonaa euroa vuodessa, mikä raha olisi ollut tervetullut esimerkiksi heinolan reumasairaalan PELASTAMISESSA !
PS; Ökyveneet myös verolle !
Late Lapista. SSSS Ry!- Ökyveneet ovat jo
verolla... Ne lasketaan varallisuudeksi - ja niistä maksetaan varallisuusveroa.
- Ne kesäyötkin
voitas panna verolle Lapissa, kun aurinko tollistelee taivaalla läpi vuorokauden, eikä tarvitse valoja, kuten etelässä öiseen aikaan.
Savolaiset, jos asus Lapissa, ne olis jo tämän keksinyt, on ne niin kieroja.
- papumies
Myös kahvia voisi verottaa enemmän.Tuo ällöttävä kahvin katkera kitku leijuu nykyään jokapaikassa..Kun naapuritkin ryystävät aamukahvinsa parvekkeella niin ikkunaakaan voi avata ellei halua osaansa tuosta jokapäiväisestä kusilitkusta!
- Viinaan lisää veroa
Ällöttävää kun pultasrit ja nuoriso ju viinaa ja kuseksii ympäriinsä - enemmän kuin kissat ja koirat ikinä yhteensä. Ja henki haisee niin maan p...!
- Ellun kana
Viinaan lisää veroa kirjoitti:
Ällöttävää kun pultasrit ja nuoriso ju viinaa ja kuseksii ympäriinsä - enemmän kuin kissat ja koirat ikinä yhteensä. Ja henki haisee niin maan p...!
"Ällöttävää kun pultasrit ja nuoriso ju viinaa ja kuseksii ympäriinsä - enemmän kuin kissat ja koirat ikinä yhteensä. Ja henki haisee niin maan p...! "
Ei oikein tullut selväksi mitkä "pultasrit" sua vainoo. Oli niin epäselvää tekstiä. Et sunkaan vaan viinaa ole juonut?
- miu mau
Uskomatonta, kissa vaan makoilee eikä maksa veroa,, on männyt elämä malliinsa. Vielä 60 luvulla joka katti piti veron maksua kunnia asianaan.
- rrmuo
Ennen oli kissatkin kunnon kollia,nythän ne on kuohittuja surkimuksia,
- käki kotkasta
LATElapista on taas oikessa verolle vaan ulkolaiset rekkafirmat ,niiltä voisi periä kunnon poltto ain e verot . Palautus niille ketkä on aidosti suomalaisomistuksessa mutta näille ryssän omistamille suomalais nimisinä toimiville vaan kunnon vero ja haku kielto ammatti-ajaneuvoihin rajan takaa
- paavo d
Jännästi kiertää jutut.... verottoman kissan löhöilystä,,,, venäläisiin rekkoihin hyvi jännää. Mutta paljonko mätkästään kissalle veroa,,, vaikka 10ekua hengeltä eli 90 kissa,
- Työttömät töihin
Keräämään kaikki paskat tukiensa vastineeksi - veroilla ne tuet kun katetaan...
- vara p
Teilläkö on töitä pittäpä tulla maanantaina,
- kyllä kyllä
meidän kissa paskoo sisälle omaan vessaansa mutta silti maksaisin siitä melkoisen veron jos joku osaisi sen vireille panna. Se josta pitää maksaa APINAVERO, se muuten oli niin hyvä juttu että ukon kanssa naurettiin vedet silmissä useammankin kerran pitkin päivää.
- nn.mm
Jos kissa vero tulisi, alkasivatko ihmiset pitämään sala kissoja...toisaalta olisi helppo paljastaa ,,sala katit tehtävään koulutettujen koirijen avulla .
- oikeutta mirrille
Hei meidän kissalla ei ole tuloja lainkaa,,mistä sitten vero.
- kyllä kyllä
minun kissallani on luontaisetuina asunto ,ruoka, terveydenhuolto yksityilääkärillä joka käy kotona ja hyvä henkilökunta palvelemassa{tarkoittaa minua ja puolisoani, ellei joku tosikko tajunnut] kyllä siitä jo jonkinlaisen luontaisetuveron jo maksaisi.Ja edellinen kissani sai suuren perinnön sukulaiskissan kuoltua ruokaa sai melkoisen määrän ja hiekkaa oli ruhtinaallisesti ,peräkärrillä piti oikein hakea, eikä nyt tarkoita että hiekkakuopalta vaan ihan oikeaa eläinkaupan kissanhiekkaa sieltä parhaasta päästä, siitäkin olisi voinut ''perintöveroa 'maksaa oli se sen verran arvokas perintö, tosin ainoa laatuaan ,en ole muita samanlaisia kuullut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954