Miksi Jumala loi meidät näin epätäydellisinä?

Adelaan

Miksi meillä on kaikenmaailman sisäelimiä ja lihaksia, jotka menevät jatkuvasti epäkuntoon ja alkavat kasvaa ? Eikös Jumala olisi voinut luoda meidät vain jostain yhtenäisestä massasta joka ei jatkuvasti hajoile? Paljon täydellisempää.

40

158

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ltte piru

      Ehkä se oli siinä vaiheessa jo vähän väsynyt ja tuli hutiloineeksi.

      • Rementiikko

        Tapahtuipa mys että se jehnu oli unohtanut antaa sille Aatamille naaraan vaikka eläimmille hyönteisille ja jooa puillekkin oli annettu kumppani. Sit se jehnu ei edes osannut luoda käskyllä "tulkkon jne" eikä myöskan hyppysekkinen tomua enää toiminut. Mutta täytyihän hänen mokansa korjata. Siksipä otti Aatamilta kylkiluun ja teki siitä Aatamille naaraan. No mikäs siinä kun alkaa muisti pätkiä niin ei paljon keinoja enää ole.

    • Vaihtelu virkistää

      Ensinnäkin ulkopuolista persoonallista jumalaa ei ole olemassa!

      On vain yhtä ja samaa ikuista asiaa josta on aikojen saatossa syntynyt äärettömän paljon erilaista elämää.

      Ehkäpä joskus myös paljon täydellisempää elämää kuin meidän kehomme.

      Vaihtelu virkistää!

      Olemme ikuinen joka kokee kaiken ja eihän aina olisi mukavaa kokea elämää täydellisen kehon kautta vai mitä!

      .

    • a.

      Höh. Minä olen jo varsin vanha eikä mikään kohta klikkaa.

      Eläisitte elämänne kuten minä, siis terveesti, niin eipä tarvitisi valittaa.

      Eikös se ole vanha totuus että jos ei koneen käyttöohjekirjaa lueta eikä sen mukaan toimita niin johan tulee toimintahäiriöitä.

      Siispä, katse peiliin päin.

      • muutosvolyymiörkki

        "Höh. Minä olen jo varsin vanha eikä mikään kohta klikkaa."

        Aivojasi lukkunottatta tarkoitat varmaankin, kyseisen "klikkauksen" seurauksethan ovat palstalla kaiken kansan nähtävillä.

      • gsagsagsagsagsaga

        Isäni liikkui aktiivisesti, lenkkeilikin aina kun sää salli ja oli fyysisesti hyvässä kunnossa. Hän myös söi terveellisesti ja nukkui tarpeeksi. Hän ei ehtinyt nähdä 60-vuoden ikää ennen kuolemaa, hän eli sen sijaan 59-vuotiaaksi ja kuoli sydänkohtaukseen.

        En tiedä olenko ainoa, mutta tämä pelkästään on tarpeeksi kaatamaan väitöksesi. On ihmisiä jotka ovat aivan priimakunnossa ja silti kuolevat nuorena.

        Mitä tästä voi päätellä?: Ihminen ei ole täydellinen ja jumala ei ole voinut luoda ihmistä kuvakseen. Kuolema saattaa kolkuttaa ovelle minä hetkenä hyvänsä ja vaikka eläisikin "täydellistä" elämää kuten sinäkin niin silti sinun elimistösi rapistuu vuosien mittaan ja kuolet.

      • a.
        gsagsagsagsagsaga kirjoitti:

        Ei millään pahalla mutta isäsi ei suinkaan ollut priimakunnossa.

        Mitenkähän oli ravintopuoli? Veikkaanpa ettei se ollut kovinkaan lähellä kreikkalaista.

        Kaikki kuolevat toki Aadamin synnin seurauksena ennemmin tai myöhemmin.
        En ole minäkään kolmekymppisen veroinen, mutta enpäs ole silti havainnut itsessäni mitään tekovikoja.
        Joillakin niitäkin on mutta Bibliamme selittää niille syyksi Aadamin.
        Mutta Aadamin vikutus ei ole ikuinen, luehan sinäkin Jes. 65 lupaus Uudesta maasta jossa luvataan hieman pidempi elämä kaikille.
        Raamatun teemahan on yhdellä sanalla sanottuna se että se mitä Aadamin takia menetettiin, korvataan.

        Luehan Room 8:19-

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 8:1&rnd=1310613007303

        Harkitessaan luomakuntaa ja ihmiselämää, moni ihminen ei voi hyväksyä sitä ajatusta että nykyinen upeiden käyttämättä jääneiden mahdollisuuksien elämä olisi kaikki mitä meillä koskaaan voisi ajattelevina olentoina olla.
        Siksi meillä on uskontoja maailman täynnä. Vastauksia ongelmaan haetaan.

      • Peruskoulutettu

        "Höh. Minä olen jo varsin vanha eikä mikään kohta klikkaa."

        Monella on varmaan eri käsitys. Yksi kohta missä tuo "klikkaaminen" näkyy on se, että aikaisemmin kerroit isoisäsi taistelleen nuorena miehenä Tali-Ihantalassa ja nyt väität olevasi jo "varsin vanha".

        Onko suvussasi paljonkin teini-isiä?

      • 24
        a. kirjoitti:

        Ei millään pahalla mutta isäsi ei suinkaan ollut priimakunnossa.

        Mitenkähän oli ravintopuoli? Veikkaanpa ettei se ollut kovinkaan lähellä kreikkalaista.

        Kaikki kuolevat toki Aadamin synnin seurauksena ennemmin tai myöhemmin.
        En ole minäkään kolmekymppisen veroinen, mutta enpäs ole silti havainnut itsessäni mitään tekovikoja.
        Joillakin niitäkin on mutta Bibliamme selittää niille syyksi Aadamin.
        Mutta Aadamin vikutus ei ole ikuinen, luehan sinäkin Jes. 65 lupaus Uudesta maasta jossa luvataan hieman pidempi elämä kaikille.
        Raamatun teemahan on yhdellä sanalla sanottuna se että se mitä Aadamin takia menetettiin, korvataan.

        Luehan Room 8:19-

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 8:1&rnd=1310613007303

        Harkitessaan luomakuntaa ja ihmiselämää, moni ihminen ei voi hyväksyä sitä ajatusta että nykyinen upeiden käyttämättä jääneiden mahdollisuuksien elämä olisi kaikki mitä meillä koskaaan voisi ajattelevina olentoina olla.
        Siksi meillä on uskontoja maailman täynnä. Vastauksia ongelmaan haetaan.

        Ei millään pahalla, mutta sinä olet väärässä.

        Isäni eli erittäin terveellisesti ja myös söi terveellisesti.
        Silti äitini on vielä elossa, vaikka hän elää melko epäterveellisesti, liikkuu vähän ja syö miten sattuu.

        Vaikka olis kuinka priimakunnossa niin ei aina elinikää pidä, kuolema on arvaamaton.

      • a.
        24 kirjoitti:

        Olet oikeassa.
        Kuolema on nykyään täysin arvaamaton. Sitä se Aadam teetti.

        Jes 65:n ajatus uudesta maasta ylösnousemuslupauksen kera lohduttaa monia omaistensa menettäneitä.
        Niinpä hautausmailla näkeekin silloin tällöin seppeleiden nauhoissa tekstein: "Jälleennäkemisen toivossa."

        Monet eivät voi hyväksyä sitä ajatusta että ero olisi ikuinen, ja siksi heitä lämmittää se että Raamatun mukaan jälleennäkeminen voisi olla mahdollista.

        Ja mitä vahvempi on käsitys siitä että Raamattu on totta, niin sitä vahvempi on myös tämä lohduttava toivo.

    • +++++++++++++

      Eikö ole helpompi ajatella, että ihminen on evoluution tulos eikä täydellisen ja ihmisistä välittävän kaikkivaltiaan olennon tekemä.

      Ainakin se toimii selityksenä ihmisen epätäydellisyyteen ja moniin muihin ongelmiin.

      • makkukoo

        Paljon helpompi itse asiassa. Spagettihirviö jos kerran suunnitteli ihmisetkin, niin melko kehno suunnittelija on kun jätti luusurkastumia ynnä muuta, kuten sokean pisteen. Kreationistit tosin vetoavat usein syntiinlankeemukseen joka heidän mukaansa sai aikaan nämä epäkohdat ja hankaluudet ihmiskehossa. Tälle tosin ei ole mitään todisteita taaskaan. Evoluutio luonnonfaktana taas selittää johdonmukaisesti että ihminen on osa luontoa eikä mikään super olento muun luomakunnan yläpuolella. Ihmiskehossa on omat rajoitteensa, eikä siinä ole mitään ihmettelemistä.

      • a.

        Tuo selitys ei riitä täysipainoisen elämän eläneelle ihmiselle jolla vielä iällisenäkin on elämänhalua vikka toisille jaettavaksi.

        En voi mitenkään hyväksyä sitä ajatusta että näin antoisa elämä, jonka mahdollisuuksista olen vain pintaa hiukan raapaissut lyhyen elämäni aikana, voisi olla kaikki mitä ikinä tulen kokemaan ajattelevana olentona.

        Tämä on ollut eräs motiivini sille että aloin haaskata aikaani olevaisen todellisten taustojen tutkimiseen.

        Sen seurauksena suureksi häämästyksekseni havaitsin sen ihan varman tieteellisen totuuden että ei ole evoluutioteoria totta, vaan olemme ilmaantuneet tänne täysin valmiina, ja me ihmiset vieläpä siinä aikarajoissa jotka maallinen historia kertoo kirjoitustaitoisen ihmisen maan päällä olleen. Eipä löydy mistään kymmenen tuhatta v. sitten kirjoitettuja tekstejä.

        Ja usko pois, olen pysytellyt edistyvän tieteen tasalla kymmeniä vuosia ja tänä aikana tieteellinen tutkimus on edistynyt huimasti ja on todellisuudessa vain vahvistanut sitä käsitystä että evoluutiota ei ole koskaan ollut.
        Eihän meillä ole enää edes ihmiselle esi-isisitä rakennettua ennen niin kovin varmana pidettyä sukupuutakaan vaan se on kuihtunut pensaaksi jonka oksista yhdenkään ei vida sanoa olleen ihmisen esi-iä.

        Näitä vastaavia evoluutioteorian optimistisia hypoteeseja kaatuu koko ajan, kiitos tieteen edistymisen. Hyvä tiede, rakastan tiedettä. Tiede on varmistanut minulle sen että Raamattu on totta ja nykyinen elämämme ei ole kaikki.

      • a.
        makkukoo kirjoitti:

        Paljon helpompi itse asiassa. Spagettihirviö jos kerran suunnitteli ihmisetkin, niin melko kehno suunnittelija on kun jätti luusurkastumia ynnä muuta, kuten sokean pisteen. Kreationistit tosin vetoavat usein syntiinlankeemukseen joka heidän mukaansa sai aikaan nämä epäkohdat ja hankaluudet ihmiskehossa. Tälle tosin ei ole mitään todisteita taaskaan. Evoluutio luonnonfaktana taas selittää johdonmukaisesti että ihminen on osa luontoa eikä mikään super olento muun luomakunnan yläpuolella. Ihmiskehossa on omat rajoitteensa, eikä siinä ole mitään ihmettelemistä.

        Mietihän makkuko noita surkastumiasi ja sokeaa pistettäsi ihan oikeasti.

        Miten sinua haittaa sokea piste? Estääkö se sinua näkemästä jotakin oikein? Kirjaimia lukiessasi? Jollei joku olisi kertonut sinulle sokeasta pisteestä, et olisi ikinä eläessäsi huomannut sellaisen olemassaoloa, tuskin nytkään.

        Entä kuviteltu häntäluusurkastuma? Mites se sinun elämääsi häiritsee että sisuskalusi ovat nyt tukevammin paikoillaan kuin ilman häntäluuta?

        Eivät nämä ole syntiinlankeemuksen tulosta.

        Evoluutioteoria vain keksii omasta päästään olemattomia puutteita ihmiskehoon.

    • SamiA

      ”Miksi Jumala loi meidät näin epätäydellisinä?”

      Syntiinlankeemus teki meistä epätäydellisiä.
      Täydellinen voit olla vain Kristuksessa.

      • fsafsafsafsafa

        Taas tätä paskaa.

        Jumala loi kielletyn puun, hedelmät, saatanan ja oletti ettei ihminen LUONNOLLISESTI ole utelias ja syö hedelmää.
        Onpa sinullakin järkeilyt ja vaikka kuinka olisit kristuksessa niin sinunkin elimistösi rapistuu ja kuolet pois. Ei pienintäkään väliä uskonnollisuudella, silti ihminen rapistuu ja kuolee pois.

      • heil Jesus!

        yli-ihmiseksi (das Uebermensch) Jesuksen avulla...

        oletpa onnistunut risteyttämään kristinuskon ja natsismin melko onnistuneesti.

    • SamiA

      ”Onpa sinullakin järkeilyt ja vaikka kuinka olisit kristuksessa niin sinunkin elimistösi rapistuu ja kuolet pois”

      Mitä väliä sillä on, jos rapistun ja kuolen?
      Kristus minussa ei voi kuolla, eikä rapistua.
      Jeesus ei ole osa tätä luomakuntaa.

      • gsagagsag

        Kristus, tuo mielikuvituksesi tuote kuolee sen mukana kun sinäkin ja Jeesus ei ole osa mitään luomakuntaa, kuten ei myöskään jumalakaan.

      • a.
        gsagagsag kirjoitti:

        Kristus, tuo mielikuvituksesi tuote kuolee sen mukana kun sinäkin ja Jeesus ei ole osa mitään luomakuntaa, kuten ei myöskään jumalakaan.

        Sekin on täysin varmaa että lady sgagagaga ei olekaan pahemmin Raamattuaan availlut. Mutta arvailemaan poika silti pystyy aika pontevasti.

      • gsgasdgagasgasgas
        a. kirjoitti:

        Sekin on täysin varmaa että lady sgagagaga ei olekaan pahemmin Raamattuaan availlut. Mutta arvailemaan poika silti pystyy aika pontevasti.

        Ei ole paskaakaan väliä että olenko lukenut raamattua vai en.
        On idioottimaista uskoa Jeesuksen olemassaoloon pelkästään kirjan perusteella. Tollaisella järkeilyllä jokaisen satukirjan olento olisi olemassa.

      • a.
        gsgasdgagasgasgas kirjoitti:

        Ei ole paskaakaan väliä että olenko lukenut raamattua vai en.
        On idioottimaista uskoa Jeesuksen olemassaoloon pelkästään kirjan perusteella. Tollaisella järkeilyllä jokaisen satukirjan olento olisi olemassa.

        On idioottiomaista uskoa evoluutioon vain jonkun kirjan perusteella.......

        Kyllä asia on niin että se mitä kirjassa sanotaan on se tärkeä asia.

        Raamattu todistaa ainoana kirjana maailmassa itse itsensä puolesta.
        Raamattu on aivan täynnä todellisia toteutuneita ennustuksia mm. Meidän ajastamme. Koska et tiedä niistä yhtään mitään, niin suosittelen että tarkastelet hieman meidän ajallemme ajoitetettua ennustusta Matt. luvusta 24.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 24:1&rnd=1311125378679

    • aito-outsider

      Meidät luotiin täydellisinä mutta synnin seurauksena maailmaan tuli vajavaisuudet ja sairaudet ja rappio. Siinä se lyhyesti kerrottuna niin ei tarvitse enää ihmetellä.

      • Töppönen

        Jumala, tuo vanha sadisti, loi myös syntiinlankeemuksen.

      • "Meidät luotiin täydellisinä mutta synnin seurauksena maailmaan tuli vajavaisuudet ja sairaudet ja rappio. Siinä se lyhyesti kerrottuna niin ei tarvitse enää ihmetellä."

        Missähän noita täydellisten ihmisten barbabaoja olisi nähtävillä vai ovatko ne täysin mielikuviuksen tuotetta?

      • oikeus ja totuus
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Meidät luotiin täydellisinä mutta synnin seurauksena maailmaan tuli vajavaisuudet ja sairaudet ja rappio. Siinä se lyhyesti kerrottuna niin ei tarvitse enää ihmetellä."

        Missähän noita täydellisten ihmisten barbabaoja olisi nähtävillä vai ovatko ne täysin mielikuviuksen tuotetta?

        -----Missähän noita täydellisten ihmisten barbabaoja olisi nähtävillä -----

        Molok-reppana se osaa mennä aina vain alemmas ja alemmas noissa teksteissään. Kohta saat Hölmöyden Ja Tahattoman Komiikan Nobelin.

        Niin, mieti tuota kysymystäsi ihan itse keskenäsi.

      • oikeus ja totuus kirjoitti:

        -----Missähän noita täydellisten ihmisten barbabaoja olisi nähtävillä -----

        Molok-reppana se osaa mennä aina vain alemmas ja alemmas noissa teksteissään. Kohta saat Hölmöyden Ja Tahattoman Komiikan Nobelin.

        Niin, mieti tuota kysymystäsi ihan itse keskenäsi.

        "Molok-reppana se osaa mennä aina vain alemmas ja alemmas noissa teksteissään. Kohta saat Hölmöyden Ja Tahattoman Komiikan Nobelin."

        Sinäkö sen luovuttaisit?

        "Niin, mieti tuota kysymystäsi ihan itse keskenäsi."

        Noh, myönnettäköön, että tiesin jo vastauksen kysymykseeni: mielikuvituksessahan ne barbababat asustavat, ei niitä mainita Raamatussa eikä niitä löydy todellisuudesta.

    • KvasiKide

      Mikähän olisi täydellisen ihmisen keskimääräinen elinikä?

      • a.

        Niin, mikähän olisikaan ollut Aadamin elinikä jos hän ei olisi syönyt siitä puusta mistä söi, vaan olisi syönyt siitä toisesta puusta? Eikö Genesis olekaan tuttu?

        Jumala sanoi että jos Aadam olisi syönyt elämän puusta niin hän olisi elänyt ikuisesti.

        Tämä maan päällä elettävä ikuinen elämä oli siis Jumalan alkuperäinen suunnitelma ihmisen varalle. Aadam ryssi sen, vaan ei Jes 65 luvun mukaan ihan lopullisesti kuitenkaan.
        Luehan siitä tuosta Matt 24 luvusta että tämä nykyinen surkemmanlaatuinen elämä tulee loppuunsa jossain vaiheessa. Ei näin jatku ikuisesti.

        Minun mielestäni on ihan järkevää odottaakin Jumalalta että hän ei sallisi olojen jatkuvan ikuisesti näin. Ja on ihan mukava huomata että mitä Raamattu asiasta oikeasti sanoo.
        Ei Raamattu ole "ooppiumia kansalle" vaan ihan selkeää ja järkevää historiankirjoitusta, jopa tulevan historian.
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 24:1&rnd=1311125378679

    • bang bang

      Jumala ei luonut aatua ja eevaa täydellisiksi. Täydelliset aatu ja eeva eivät olisi kuunnelleet puhuvaa kärmestä, ja vaikka olisivatkin, eivät olisi maistaneet kiellettyä hedelmää kun jumala kerran sen oli kieltänyt.

      • Töppönen

        Jumala ei luonut Adolfia ja Eva Brownia täydellisiksi vaan omiksi kuvikseen.

      • a.

        Täydellisellä Jumalan kuvalla on vapaa tahto. Ei kai Jumalaakaan kukaan voi komennella.

        Kuitenkin on niin että Jumala on nähnyt hyväklsi asettaa itselleenkin rajoja joita hän kunnioittaa. Siksi täydellinen ihminenkin olisi voinut asettaa itselleen rajoja joita olisi voinut kunnioittaa. kuten sellaisen rajan ettei olisi syönyt siitä puusta.

        Onhan selvää että monikaan meistä ei olisi vastaavassa tilanteessa syönyt siitä puusta, mutta niitäkin on jotka söisivät vaikka tietäisisvät sen varmasti vahingolliseksi, ehkä joap akuoleman aiheuttavksi.

        Näinhän teemme nykyäänkin. Siis erittäin typeriä valintoja oman päämme mukaan.
        Tupakoitsija tietää että hän todennäköisesti kuolee tuoakoinnin seurauksiin, mutta eihän siitä välitä, sillä hän valitsee mieluummin sen hetkellisen mielihyvän jonka tupakasta saa. Karmea totuuden paikka onkin edessä sitten kun lääkäri sanoo että elinaikaa on levinneiden syöpäpesäkkeiden vuoksi vain kenties muutama kuukausi.

        Minä lopetin tupakoinnin n. 20 v. tupakoituani säännöllisesti varhaisesta teini-iästä alkaen. Syövän vaara on kuulemma siltikin yhä olemassa vaikka tuosta on kymmeniä vuosia. Pahoittelen suuresti omaa tyhmyyttäni. Olisinhan voinu valita toisinkin.

    • SamiA

      "Jumala ei luonut Adolfia ja Eva Brownia täydellisiksi vaan omiksi kuvikseen. "

      Mitä eroa on sinulla ja Hitlerillä?

      • Töppönen

        »Mitä eroa on sinulla ja Hitlerillä?»

        Paljonkin, mutta ensimmäisenä tulee mieleen että minä EN ole kreationisti.

      • SamiA
        Töppönen kirjoitti:

        »Mitä eroa on sinulla ja Hitlerillä?»

        Paljonkin, mutta ensimmäisenä tulee mieleen että minä EN ole kreationisti.

        ””Mitä eroa on sinulla ja Hitlerillä?””

        ”Paljonkin”

        Tuo nyt ei ollut mikään vastaus: voitko esittää enemmän Hitlerin ja sinun eroista? Oletko kenties parempi ihminen kuin soimaamasi Hitler? Jos olet, niin millä perusteella?

      • sfsafsafsaf
        SamiA kirjoitti:

        No sanotaan vaikka sillä perusteella että Hitlerin käskystä tapettiin miljoonia juutalaisia ja muita vähemmistöjä. Kelpaako arvon herra SamiA:lle tämä vastaus vai käänteleekö ja väänteleekö hän vielä?

      • a.
        Töppönen kirjoitti:

        »Mitä eroa on sinulla ja Hitlerillä?»

        Paljonkin, mutta ensimmäisenä tulee mieleen että minä EN ole kreationisti.

        Tämä oli hyvä. Olet Sami terävä.

        Turha tuosta on Töppiksen rimpuilla.

      • Töppönen
        SamiA kirjoitti:

        ””Mitä eroa on sinulla ja Hitlerillä?””

        ”Paljonkin”

        Tuo nyt ei ollut mikään vastaus: voitko esittää enemmän Hitlerin ja sinun eroista? Oletko kenties parempi ihminen kuin soimaamasi Hitler? Jos olet, niin millä perusteella?

        Heitän pallon takaisin ja pyydän kertomaan Sinun ja Aatun eroista.
        Pistän sen jälkeen vastaavan listan.

    • KvasiKide
    • oikeus ja totuus

      Höpöjä, meidät luotiin täydellisinä mutta itse me ollaan asiamme mokattu ja kroppamme pilattu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe