Meillä suomessakin pitäisi ryhtyä tehostamaan rajavalvontaa , kuten nyt tanskassa tehdään mm lisäämällä tullimiesten ja pistokokeiden lukumäärää. Kyseisistä toimista olisi monenlaista hyötyä, esimerkiksi huumeiden kuljetus suomeen vaikeutuisi , rikollisten ja etsintäkuulutettujen saapuminen maahamme vähenisi , varastetun tavaran kulkeminen rajojen yli vaikeutuisi , tupakan salakuljetus ja samalla katukauppa vähenisi , turvapaikkaturistien kiertely , etsien parhaita etuisuuksia eu maista saataisiin jotenkin aisoihin. Edellämainittujen lisäksi saavutettavien etujen lista on pitkä , mutta kielteisiä asioita kyseisellä valvonnalle ei juurikaan ole ,lukuunottamatta sitä muutaman minuutin kestävää pysähdystä jonka tullitarkastus kestää , joten nyt sisäministeri Räsänen , joka "tontille" asia luultavasti kuuluu , rohkeasti vain ottamaan tanskasta mallia.
Tanskan rajavalvonnasta oppia.
10
77
Vastaukset
- rosvot kuriin ry.
Mikäli meilläkin olisi tehokas raja ja tullivalvonta , niin eipä olisi nämä suuret varastetut nosturuautotkaan päässeet rajojemme yli viroon ja sieltä edelleen latviaan , vai oliko liettua josta ko laitteet löytyivät , toinen jo maalattuna tunnistamisen vaikeuttamiseksi.
- ++--**///
Lisätty tulli ja rajavalvonta ei voi millään tavalla haitata normaalia rehellistä kulkijaa , mutta kaikenmaailman rikollisia , salakuljettajia , ja väärin paperein matkaavia se haittaa , ja niin pitäisi asian tietysti ollakkin.
- #¤%&/()=?
Kyllähän se haittaa , melko vaikeaksi menee romanian romanien ryöstöretket sekä somppulandian turvapaikkaturistien maahantuloa.
- +-+-
jep,jep
- yötyöläinen duunissa
Kerralla koko tzengen kiinni se on ainoa lääke
- järkevä pohjola
Norjakaan ei hyväksy Eu:n sanelua rajavalvonnasta.
Norjan oikeusministeri Knut Storberget on eri mieltä eu:n kanssa : http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=10080006
"Turvapaikanhakijoiden määrä putosi viime vuonna 42%:lla edellisvuoteen verrattuna, mistä kunnia pitkälti kuuluu tehostuneelle rajakontrollille", sanoo Storberget.
Tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 344 henkilöä on jäänyt kiinni ulkomaalaislakien rikkomisesta epäiltynä maan vilkkaimmin liikennöidyllä raja-asemalla Svinesundissa tehdyissä pistokokeissa.
"Mitä tiukempi seula meillä on täällä rajalla, sitä vähemmän tulee ongelmia maan muissa poliisipiireissä", sanoo Østfoldin poliisipiirin päällikkö Beate Gangås, joka ei pistä lainkaan pahakseen luvatuista lis - Iha PimeI*
Ei tuo kauan toimi.
Huomaavat varsin nopeasti miten paljon tarpeeton rajakökkiminen vie virtaa oikeitten asioitten ääreltä. - viranhaltija 47
Siinähän sitä olisi työtä jolla on tarkoitus , eikös olisi parempi maksaa ihmiselle siitä , että hän on rajalla töissä ja katsoo ettei maahamme tulvisi huumeita ja rikollisuutta , kuin että maksetaan toimeentulotukia ja työttömyyskorvauksia kotiin tekemättä mitään.
- I like to do work.
Kyllä heti lähtisisin vaikka ruokapalkalla ja nukkumismahdollisuus,työ on tärkeätä ihmisen psyykkeelle.ei se raha vaan työ.Tuntea olla hyödyllinen.kuulua johonkin yhtisöön(Reiluun)
- Raha on Paha
I like to do work. kirjoitti:
Kyllä heti lähtisisin vaikka ruokapalkalla ja nukkumismahdollisuus,työ on tärkeätä ihmisen psyykkeelle.ei se raha vaan työ.Tuntea olla hyödyllinen.kuulua johonkin yhtisöön(Reiluun)
Tosi on!
Ihmiselle on erittäin tärkeätä tuntevansa kuulua johonkin yhteisöön(Rehelliseen,Hyödylliseen)
Mutta jos ihmiset eivät saa työtä he todennäköisesti ajautuvat huonoon seuraan(riippuen elintavoista )sellainen yhteisö ei ole hyvä.mutta esim jos on työtön niin tuntee kuuluvansa työttömien yhteisöön,sekin on henkisesti hyvä,jos ei itsellä ole mitään pahoja tapoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904