Ylex: on nykyään todella huono radiokanava. Ensin lähtivät suuri osa hyvistä juontajista ja sitten alkoi musiikkikin muuttumaan huonompaan suuntaan ja soittolista onkin nykyisellään karmeaa kuultavaa suurimmilta osin.
Tässä 5 hyvää syytä olla kuuntelematta Ylex radiokanavaa
1. Kanavan soittolistalla ei soi juurikaan kappaleita, joita et kuulisi kaupallisilta radioasemilta. Vaikka se millaisesta musiikista pitää on makuasia uskallan väittää, että kaupallisilla soi enemmän hyviä kappaleita joita ei soi Ylex:llä juurikaan.
2. Ylex kanavalla ei ole kuin kaksi hyvää juontajaa Ile ja Matti. Muut ovat lähinnä ärsyttäviä lässyttäjiä, jotka ulisevat ja huutavat studiossa ja kertovat väkisin väännettyjä vitsejä.
3. Minulla on syytä epäillä vahvasti asiaa seuranneena ja tutkineena, että Ylex:n himotuimmat lista ohjelman äänestys tulos ei pidä paikkaansa. Kaikkien kappaleiden kaikkia ääniä ei hyväksytä, koska niiden ei haluta soivan niin paljon. Kuulijoita ei arvosteta enää niin paljon ja vähintäänkin himotuimmatkin pilattu.
4. Jotkut juontajat vähättelevät ja vääntävät aina välillä vitsiä joistakin artiseista joita soittolistalla soi. Toisia taas ylistettään maasta taivaaseen.
5. Eikö Yleisradion tehtävä ole myöskin radiossa soittaa materiaalia jota muut eivät juurikaan soita. Kanavan soittolistalle ei mahdu maailmallakaan supersuosittuja artisteja/bändejä, koska eivät niitä muutkaan radioasemat juuri soita. .
Ja vielä Ylex:n uusittujen kotisivujen ilme on ilmeisesti kopioitu muilta ulkomaisilta nettisivustoilta
Kuten Billboard (musiikkisivusto)
http://www.billboard.com/#/
Ylex on todella huono radiokanava
Ennen oli toisin
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920