Asun lähiössä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja ihailen välillä syvän kateuden vallassa ahkeria anoppeja ja joskus appejakin, jotka ajaa huristelevat autoillaan lastensa koteihin tekemään lumityöt, siivoamaan kodin, täyttämään jääkaapit, olemaan lasten lomat lemmikkivahteina, kiikuttamaan lapsenlapsia harrastuksiin ja osoittamaan niin pyyteetöntä auttamisen halua, että onkohan siinä kyse ettei heillä ole mitään omaa tekemistä elämässään?
Tunnen heistä useampiakin, koska edustan samaa ikäluokkaa ja joskus minua mietityttää tulkitessani jonkun katseessa halua löytää tarkoitusta elämäänsä lasten elämän kautta. Pysähdyin taas tällä viikolla miettimään sitä seuratessani erään nyt yksin elävän anopin touhuamista ja hänen surullisia silmiään etenkin kun tiedän, että miniä on itsekeskeinen ja lapsellinen ja kohtelee anoppiaan kuin antaisi hänelle armolahjoja kodintöiden kautta. Sitä kun ei voi olla kuulematta, jos pihalla erehtyy olemaan saman aikaisesti.
Tiedän myös muitakin miniöitä, jotka uskaltavat minulle vieraammalle haukkua anoppiaan siitä, ettei anoppi auta tarpeeksi ja kun mietin mitä se tarpeeksi on, niin mielestäni on kohtuutonta tehdä anopista yleispiikaa joka asiaan. Toki niitä kaiken hösääviä mammojakin on, mutta yleensä miniäkin on sitten yhtä uusavuton kuin mammanpoikakin.
Mikä siihen auttamiseen motivoi? Jos ei ole sairauksia ja elämä on hallitun olosta samoin kuin työajat normaalit, niin mitä ne vanhemmat oikein auttavat? Kun se kostautuu joskus melle naapureille sitten siinä, että meiltäkin odotetaan samanlaista paapomista ikään kuin eläisimme jossakin Peter Pan-maailmassa.
Ahkerat anopit
40
1684
Vastaukset
- avulias anoppi
Tarkoitatko, että avuliaisuus on huono asia? Ainakin epäilet ettei avuliailla vanhemmilla ole mitään omaa tekemistä elämässään. Mutta kun auttaminen voi myös tapahtua silkasta auttamisen ilosta. Rakastetaan lapsiaan ja halutaan heille kaikkea hyvää, ja kun omassa elämässä ei enää ole kiireitä ja paineita niin ehditään auttamaan, ja eläkeläisinä jaksetaankin paremmin kuin nuoret, jotka melkein nääntyvät päivätyönsä raskauteen..
Todellakin tarkoitusta ja sisältöä elämään tulee lasten elämän kautta, mutta minusta siinä ei ole mitään pahaa. On ihanaa iloita heidän ilojaan ja olla tukena suruissa, koska he ovat meille rakkaita. On antoisaa kun elämään tulee niin paljon lisää tapahtumia nuortemme kautta.
Mikä siihen auttamiseen motivoi? Se että se on mukavaa, on antoisaa tekemistä ja koska rakastamme lapsiamme. On kiva olla hyödyksi, mutta silloin kun ei tunnu kivalta, täytyy sanoa ei. Sanon ei silloin kun en jaksa tai viitsi (useinkin), ja sanon kyllä silloin kun autan ilolla. Ei tule haukkuja kummassakaan tapauksessa. Eikä siitä pitäisi tulla paineita naapureille, koska kukin saa elää omalla tavallaan. - Ruodot esiin
Olipa tyhjentävä vastaus ja hyvä näkökulma avuliaalla anopilla.
Lasten kautta tarkoitusta elämään ?
Hyvät miniät ettekö tekin hae synnyttämällä lapsia omia tarkoituksia
elämäänne ?
Tarve saada lapsi on luonnollinen asia samoin isovanhemmilla
on ollut aikoinaan tarve hankkia lapsia rikastuttamaan omaa
parisuhdetta perheen muodossa.
Aikuiset lapset tuovat lastelasten kautta uudelleen henkiin "äidinvaistot"
niin ihan totta anopitkin ovat olleet äitejä .
Mitä tästä "äidinvaistosta"seuraa sitä alkaa huomaamatta huolehtimaan
lapsenlapsensa hyvinvoinnista ja mikä ihaninta nyt on vapaampi
Iloitsemaan lapsenlapsen kasvusta ja kehittymisestä
Yleensä ottaen avun tarvetta syntyy isovanhempien taholta enemmälti
jos toinen puoliso perheessä laiminlyö omia velvotteitaan.
Toinen tarve avustaa on usein myös perheen työpaineet joita isovanhemmat
pyrkivät helpottamaan vaapaehtoisella toiminnalla.
Avioerotilanteet synnyttävät myös avuntarvetta.
Eräs ystävättäreni kertoi ettei hän olisi (tyttären kaksi avioeroa taustalla)
lapsensa elämässä kiinni niin kovasti jollei olisi huolta lasten
hyvinvoinnista Äidin elämäntavat eivät olleet hallinnassa avioerojen
myötä taloudellinen puoli vaikeutui äidin ollessa yksinhuoltajana
osaikatyössä opiskelun ohessa.
Ystävätterinikin oli usein uupunut näistä tyttären tuomista lisätaakoista
jotka olisivat kuuluneet perheen isien vastuulle mutta kun isät olivat
huolettomia niin jälkipyykki siirtyy toisille .
Jos tyttärellä ei olisi perhettä ystävättäreni ei avustaisi sillä hänen
kantansa on että aikuinen kyllä pärjää mutta miten jaksavat lapset
riitaisessa ympäristössä jossa talodesta vastaa vain yksi aikuinen.
Tämä savotta on nähtävästi loputon kunnes lapsenlapset ovat aikuisiässä.
Toisinaan liika avunsaanti vaikeuttaakin perheen pärjäämistä
omillaan .Jos perheessä on taloudellisia vaikeuksia ja isovanhemmat
paikkavaavat ongelmat lykäämällä alati rahaa kouraan tekevät näin karhunpalveluksen lapsilleen.Tarkoitan lasten tekemien virheiden jatkuvaa
paikkaamista oli kysessä mikä ongelma tahansa ei tuota toivottua tulosta.
Lapsetkin osaavat olla vaativia jos sille tielle lähtee mikään ei riitä.
Kun on kyse todellisesta avuntarpeesta isovanhempien auttavat
kädet ovat kullanarvoiset avustaminenkin lähtee suoraan sydämmestä - Sukulainen myös
Täti ihmettelee avuliaita anoppeja. - Niin minäkin.
Mikään ei ole niin kohtalokasta kuin liian lähellä asuminen. Välimatkaa pitää olla sen verran, että omaiset ja läheiset voivat elää omaa elämää.
Ei tule pakkoa ja tarvetta olla kaiken aikaa saatavilla, avustamassa ja varalla olemassa.
Ihmisten tulee elää oma elämänsä. Myös nuorten perheiden!
On ehkä ahdistavaa nuorillekin, jos äiti tai anoppi kaiken aikaa on tulossa tai menossa avuliaana ja tarpeellisena.
Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan.
Tai miten käy, kun äidin toiset lapset eivät kauempana asuvina saakaan yhtä paljon apua arkipulmiinsa? Eivätkö he ajattele, että tuo yksi on erityisasemassa ja lellikki.
Se kostautuu aikanaan eripuraisuutena.
Kaikkien on opittava elämään itsenäisesti. Todella lastensa parasta ajatteleva äiti antaa avioituneitten lastensa olla rauhassa ja suunnitella elämänsä ja toimeentulonsa omien resurssiensa mukaan.
Läheinen sukulaisuus on tapaamisia juhlapäivinä, yhteisiä jouluja tai sukupäivällisiä, häitä ja hautajaisia, ei toisten palvelemista siivoojana tai remonttireiskana.
Se on rakkautta.- Oikaistaan nyt vähän
Tämä on kyllä erittäin yksioikoisesti ajattelevan kirjoitus jota nyt joistakin kohdin siteeraan ja kyseenalaistan jotka pistivät pahiten silmään:
"Mikään ei ole niin kohtalokasta kuin liian lähellä asuminen. Välimatkaa pitää olla sen verran, että omaiset ja läheiset voivat elää omaa elämää.
Ei tule pakkoa ja tarvetta olla kaiken aikaa saatavilla, avustamassa ja varalla olemassa. Ihmisten tulee elää oma elämänsä. Myös nuorten perheiden!"
Vastaus:
Minä asun perheineni aivan lähellä vanhempiani mutta kanssakäymisemme on luontevaa, eikä koskaan kuormita vanhempiani lapsillamme. Meistä on ihanaa että asumme kilometrin säteellä toisistamme, voimme piipahdella kylässä silloin kun ikävät iskee. Emme muuttaneet sen takia lähelle vanhempiani jotta he olisivat aina valmiina saatavilla tai avustamassa. Perheemme ja vanhempieni perhe elämme kaikki omaa elämäämme. Min pidän jopa huolen siitä että emme vieraile liian tiuhasti sillä minut on kasvatettu kunnioittamaan mm. toisten yksityisyyttä ja toisten perheiden omaa rauhaa, olivat miten sukulaisia tahansa.
"On ehkä ahdistavaa nuorillekin, jos äiti tai anoppi kaiken aikaa on tulossa tai menossa avuliaana ja tarpeellisena.
Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan"
Vastaus:
Jos on molemmin puolinen kunnioitus toisiaan kohtaan, liikoja vierailuita ei tule puolin eikä toisin. Tuppautuva anoppi ilman että kysyy tarvitaanko apua, tai sellainen joka on niin tyhmä ettei tajua tuppautuvansa liiaksi, on eri asia, mutta sellaisenkin kanssa voi laittaa pelisäännöt selviksi ilman että kukaan tarvitsee tykätä huonoa.
"Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan.
Tai miten käy, kun äidin toiset lapset eivät kauempana asuvina saakaan yhtä paljon apua arkipulmiinsa? Eivätkö he ajattele, että tuo yksi on erityisasemassa ja lellikki.
Se kostautuu aikanaan eripuraisuutena."
Vastaus:
Tasapainoisesti kasvatetut lapset osaavat kyllä pitää omasta perheestään huolen ja kantaa vastuun. Perheen lähellä ja turana olevat isovanhemmat ovat ihana rikkaus jota ei lasketa missään rahassa tai muussakaan. Ja kyllä perheet pärjäävät sittenkin kun isovanhempia ei enää ole, vaikka suru voi viedä paljon voimia jaksamiselta. Isovanhempi joka tarvitsee iän karttuessa itse apua, saa sitä varmasti lapsiltaan jotka on itse kasvattanut rakkauden ympäröimänä koska heillä on aito rakkaus sydämessään ihmistä kohtaan joka on heidän vuokseen aikanaan nähnyt paljon, olisi antanut vaikka oman henkensäkin latensa puolesta.
Mitä tulee tuonon eripuraisuuteen jos isovanhemmat eivät ole läsnä tasapuolissesti kaikkien lastensa perheiden elämässä. Ei kai kukaan voi olettaa että vanhempien pitäsi ajaa 200 km kaksi kertaa viikossa edestakaisin toisen lapsen perheen luokse jos he sattuvat vierailemaan ja vähän jeesimään pari kertaa viikossa 5 km etäisyydellä asuvan lapsensa perheessä? Ja mitä siitä jos vanhemmat auttavatkin jonkun sisarusten perhettä enemmän kuin muitten? Ehkä tämä perhe tarvitsee enemmän apua ja muut vastaavasti pärjäävät omillaan. Ei siinä tulisi kenenkään toisen sisaruksen olla kateellinen. Vähän sama juttu jos äiti ostaa yhdelle lapselle kengät ja toiselle on pakko ostaa jotakin sen vuoksi että toinenkin on saanut. Minä olen opettanut lapseni siihen että se lapsi saa jolla on tarvetta ja opettanut myös että se ei ole mitään toiselta lapselta pois, jolla on jo kaikki tarvittava Näin ehkäistään kateus, joka yksioikoisilta ihmisiltä pullahtaa esiin tällaisissa asioissa.
"Läheinen sukulaisuus on tapaamisia juhlapäivinä, yhteisiä jouluja tai sukupäivällisiä, häitä ja hautajaisia, ei toisten palvelemista siivoojana tai remonttireiskana.Se on rakkautta. "
Vastaus:
Tämä ei pidä todellakaan paikkansa. Sinun rakkautesi on enemmänkin velvollisuuden tunnetta, eikä se ole mitään rakkautta. Siinä ei ole mitään tietoa oikeasta rakkaudesta. Olen pahoillani jos pilasin päiväsi. - Sukulainen myös
Oikaistaan nyt vähän kirjoitti:
Tämä on kyllä erittäin yksioikoisesti ajattelevan kirjoitus jota nyt joistakin kohdin siteeraan ja kyseenalaistan jotka pistivät pahiten silmään:
"Mikään ei ole niin kohtalokasta kuin liian lähellä asuminen. Välimatkaa pitää olla sen verran, että omaiset ja läheiset voivat elää omaa elämää.
Ei tule pakkoa ja tarvetta olla kaiken aikaa saatavilla, avustamassa ja varalla olemassa. Ihmisten tulee elää oma elämänsä. Myös nuorten perheiden!"
Vastaus:
Minä asun perheineni aivan lähellä vanhempiani mutta kanssakäymisemme on luontevaa, eikä koskaan kuormita vanhempiani lapsillamme. Meistä on ihanaa että asumme kilometrin säteellä toisistamme, voimme piipahdella kylässä silloin kun ikävät iskee. Emme muuttaneet sen takia lähelle vanhempiani jotta he olisivat aina valmiina saatavilla tai avustamassa. Perheemme ja vanhempieni perhe elämme kaikki omaa elämäämme. Min pidän jopa huolen siitä että emme vieraile liian tiuhasti sillä minut on kasvatettu kunnioittamaan mm. toisten yksityisyyttä ja toisten perheiden omaa rauhaa, olivat miten sukulaisia tahansa.
"On ehkä ahdistavaa nuorillekin, jos äiti tai anoppi kaiken aikaa on tulossa tai menossa avuliaana ja tarpeellisena.
Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan"
Vastaus:
Jos on molemmin puolinen kunnioitus toisiaan kohtaan, liikoja vierailuita ei tule puolin eikä toisin. Tuppautuva anoppi ilman että kysyy tarvitaanko apua, tai sellainen joka on niin tyhmä ettei tajua tuppautuvansa liiaksi, on eri asia, mutta sellaisenkin kanssa voi laittaa pelisäännöt selviksi ilman että kukaan tarvitsee tykätä huonoa.
"Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan.
Tai miten käy, kun äidin toiset lapset eivät kauempana asuvina saakaan yhtä paljon apua arkipulmiinsa? Eivätkö he ajattele, että tuo yksi on erityisasemassa ja lellikki.
Se kostautuu aikanaan eripuraisuutena."
Vastaus:
Tasapainoisesti kasvatetut lapset osaavat kyllä pitää omasta perheestään huolen ja kantaa vastuun. Perheen lähellä ja turana olevat isovanhemmat ovat ihana rikkaus jota ei lasketa missään rahassa tai muussakaan. Ja kyllä perheet pärjäävät sittenkin kun isovanhempia ei enää ole, vaikka suru voi viedä paljon voimia jaksamiselta. Isovanhempi joka tarvitsee iän karttuessa itse apua, saa sitä varmasti lapsiltaan jotka on itse kasvattanut rakkauden ympäröimänä koska heillä on aito rakkaus sydämessään ihmistä kohtaan joka on heidän vuokseen aikanaan nähnyt paljon, olisi antanut vaikka oman henkensäkin latensa puolesta.
Mitä tulee tuonon eripuraisuuteen jos isovanhemmat eivät ole läsnä tasapuolissesti kaikkien lastensa perheiden elämässä. Ei kai kukaan voi olettaa että vanhempien pitäsi ajaa 200 km kaksi kertaa viikossa edestakaisin toisen lapsen perheen luokse jos he sattuvat vierailemaan ja vähän jeesimään pari kertaa viikossa 5 km etäisyydellä asuvan lapsensa perheessä? Ja mitä siitä jos vanhemmat auttavatkin jonkun sisarusten perhettä enemmän kuin muitten? Ehkä tämä perhe tarvitsee enemmän apua ja muut vastaavasti pärjäävät omillaan. Ei siinä tulisi kenenkään toisen sisaruksen olla kateellinen. Vähän sama juttu jos äiti ostaa yhdelle lapselle kengät ja toiselle on pakko ostaa jotakin sen vuoksi että toinenkin on saanut. Minä olen opettanut lapseni siihen että se lapsi saa jolla on tarvetta ja opettanut myös että se ei ole mitään toiselta lapselta pois, jolla on jo kaikki tarvittava Näin ehkäistään kateus, joka yksioikoisilta ihmisiltä pullahtaa esiin tällaisissa asioissa.
"Läheinen sukulaisuus on tapaamisia juhlapäivinä, yhteisiä jouluja tai sukupäivällisiä, häitä ja hautajaisia, ei toisten palvelemista siivoojana tai remonttireiskana.Se on rakkautta. "
Vastaus:
Tämä ei pidä todellakaan paikkansa. Sinun rakkautesi on enemmänkin velvollisuuden tunnetta, eikä se ole mitään rakkautta. Siinä ei ole mitään tietoa oikeasta rakkaudesta. Olen pahoillani jos pilasin päiväsi."Olen pahoillani jos pilasin päiväsi"
Tämä on keskustelupalsta, jolla käsitellään aiheita eri puolilta. Oma mielipide tuodaan esiin, jos halutaan osallistua. Ei pidä pyytää anteeksii erilaista näkemystään. Keskustelu jatkuu.
Miksi sinun mielipiteesi pilaisi päiväni? Olemme jopa samaa mieltä, kilometri väliä riittää mainiosti.
Parempihan sen on kuin "kivenheiton päässä".
Olet hienotunteinen ja asiallinen suhteessa lapsiesi perheisiin. Kukaan ei voi sanoa, että tunkeilet.
Auktoriteettisi riittää siihen, että muut lapset perheineen eivät arvostele toimiasi.
Pelisäännöt ovat selvät. - kaikille tasapuolise
Oikaistaan nyt vähän kirjoitti:
Tämä on kyllä erittäin yksioikoisesti ajattelevan kirjoitus jota nyt joistakin kohdin siteeraan ja kyseenalaistan jotka pistivät pahiten silmään:
"Mikään ei ole niin kohtalokasta kuin liian lähellä asuminen. Välimatkaa pitää olla sen verran, että omaiset ja läheiset voivat elää omaa elämää.
Ei tule pakkoa ja tarvetta olla kaiken aikaa saatavilla, avustamassa ja varalla olemassa. Ihmisten tulee elää oma elämänsä. Myös nuorten perheiden!"
Vastaus:
Minä asun perheineni aivan lähellä vanhempiani mutta kanssakäymisemme on luontevaa, eikä koskaan kuormita vanhempiani lapsillamme. Meistä on ihanaa että asumme kilometrin säteellä toisistamme, voimme piipahdella kylässä silloin kun ikävät iskee. Emme muuttaneet sen takia lähelle vanhempiani jotta he olisivat aina valmiina saatavilla tai avustamassa. Perheemme ja vanhempieni perhe elämme kaikki omaa elämäämme. Min pidän jopa huolen siitä että emme vieraile liian tiuhasti sillä minut on kasvatettu kunnioittamaan mm. toisten yksityisyyttä ja toisten perheiden omaa rauhaa, olivat miten sukulaisia tahansa.
"On ehkä ahdistavaa nuorillekin, jos äiti tai anoppi kaiken aikaa on tulossa tai menossa avuliaana ja tarpeellisena.
Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan"
Vastaus:
Jos on molemmin puolinen kunnioitus toisiaan kohtaan, liikoja vierailuita ei tule puolin eikä toisin. Tuppautuva anoppi ilman että kysyy tarvitaanko apua, tai sellainen joka on niin tyhmä ettei tajua tuppautuvansa liiaksi, on eri asia, mutta sellaisenkin kanssa voi laittaa pelisäännöt selviksi ilman että kukaan tarvitsee tykätä huonoa.
"Miten nuoret selviytyvät sitten kun äitiä ei enää ole, tai hän jopa alkaa tarvita itse apua. Taidot puuttuvat täysin ja neuvojaa ei enää olekaan.
Tai miten käy, kun äidin toiset lapset eivät kauempana asuvina saakaan yhtä paljon apua arkipulmiinsa? Eivätkö he ajattele, että tuo yksi on erityisasemassa ja lellikki.
Se kostautuu aikanaan eripuraisuutena."
Vastaus:
Tasapainoisesti kasvatetut lapset osaavat kyllä pitää omasta perheestään huolen ja kantaa vastuun. Perheen lähellä ja turana olevat isovanhemmat ovat ihana rikkaus jota ei lasketa missään rahassa tai muussakaan. Ja kyllä perheet pärjäävät sittenkin kun isovanhempia ei enää ole, vaikka suru voi viedä paljon voimia jaksamiselta. Isovanhempi joka tarvitsee iän karttuessa itse apua, saa sitä varmasti lapsiltaan jotka on itse kasvattanut rakkauden ympäröimänä koska heillä on aito rakkaus sydämessään ihmistä kohtaan joka on heidän vuokseen aikanaan nähnyt paljon, olisi antanut vaikka oman henkensäkin latensa puolesta.
Mitä tulee tuonon eripuraisuuteen jos isovanhemmat eivät ole läsnä tasapuolissesti kaikkien lastensa perheiden elämässä. Ei kai kukaan voi olettaa että vanhempien pitäsi ajaa 200 km kaksi kertaa viikossa edestakaisin toisen lapsen perheen luokse jos he sattuvat vierailemaan ja vähän jeesimään pari kertaa viikossa 5 km etäisyydellä asuvan lapsensa perheessä? Ja mitä siitä jos vanhemmat auttavatkin jonkun sisarusten perhettä enemmän kuin muitten? Ehkä tämä perhe tarvitsee enemmän apua ja muut vastaavasti pärjäävät omillaan. Ei siinä tulisi kenenkään toisen sisaruksen olla kateellinen. Vähän sama juttu jos äiti ostaa yhdelle lapselle kengät ja toiselle on pakko ostaa jotakin sen vuoksi että toinenkin on saanut. Minä olen opettanut lapseni siihen että se lapsi saa jolla on tarvetta ja opettanut myös että se ei ole mitään toiselta lapselta pois, jolla on jo kaikki tarvittava Näin ehkäistään kateus, joka yksioikoisilta ihmisiltä pullahtaa esiin tällaisissa asioissa.
"Läheinen sukulaisuus on tapaamisia juhlapäivinä, yhteisiä jouluja tai sukupäivällisiä, häitä ja hautajaisia, ei toisten palvelemista siivoojana tai remonttireiskana.Se on rakkautta. "
Vastaus:
Tämä ei pidä todellakaan paikkansa. Sinun rakkautesi on enemmänkin velvollisuuden tunnetta, eikä se ole mitään rakkautta. Siinä ei ole mitään tietoa oikeasta rakkaudesta. Olen pahoillani jos pilasin päiväsi.Kommentoin hiukan tätä "enemmän saamista".Jossain tapauksessa jonkin sortin tasapuolisuus on tarpeen.Ei aina voi ajatella,että annetan vaan sille ,joka tarvitsee.Kyllä sen on omissa lapsissaankin huomannut,että "toiset mielellään tarvitsevat enemmän kuin toiset".On lapsia,joilla raha kuluu sukkelaan ja toisia,jotka on säästäväisempiä ja tarkempia.Ei kai sitä säästäväistä voi rangaista siitä,että osaa hoitaa raha-asiansa ja se,joka on huoleton tyyppi autetaan taas vanhempien toimesta jaloilleen,kun tuhlasi jo rahansa?
Olen antanut lapsilleni saman kuukausirahan ja mielenkiinnolla seurannut,miten sujuu.Alkukankeutta oli toisilla,mutta siitä se pikkuhiljaa.
Oma lukunsa sitten on erinäiset hätätapaukset,jolloin on poikettava näistä periaatteista.Tulee sairautta,yllättävää työttömyyttä,uupumusta ja vaikka mitä.
Silloin on tuettava ja muiden sisarusten on myös ymmärrettävä tilanne,mutta yleisesti kannatan tasapuolisuutta ja tilanteet huomioon ottaen yritän olla tasapuolinen lapsilleni ja lapsenlapsilleni.
- Ruodot esiin
Olen vähän eri mieltä läheisyyden tarpeen toteutumisesta jos on
kyseessä lapseslapset kyllä yhteydenpitoa tulisi olla lähes viikoittain
mikäli haluaa saada läheiset välit lapsenlapsiinsa.
Muulta osin olen samoilla linjoilla turha huolenpito ja avustaminen
on tarpeetonta .
Mutta jos perhe keskenään elää sovussa isovahempiensa kanssa
eikä auttamisesta tule suurempia ongelmia niin en näe sitä huonona
vaihtoehtona jos isovanhemmat vapaaehtoisesti puuhastelevat
lastensakin pihamaalla.
Perheet voivat silloin mainiosti tulla toimeen ilman isovanhempiensakin
apua mutta jakavat näin yhteistä aikaa mieluisalla puuhastelulla kuin
toimeettomina lastensa kotona.
Samaten mökkielämässä toimitaan töitä jaetaan haluavalle
harva sitä viitsii toimeettomana istua kun isäntäväki paahtaa
nenänpää hiessä vieraiden eteen.- Minnikäinen
"jos on
kyseessä lapseslapset kyllä yhteydenpitoa tulisi olla lähes viikoittain
mikäli haluaa saada läheiset välit lapsenlapsiinsa."
Suhteet voivat olla hyvät lapsenlapsiin vaikkei heitä jatkuvasti näkisikään. Viikottain on jo paljon. Asuin itse lapsena kaukana mummoistani ja silti he ovat minulle rakkaitta. Lomilla oli mukava käydä mummolassa maalla ja se kyllä riitti vallan mainiosti. Niistä on jääneet kallisarvoiset muistot. Odotan itse esikoistani ja tottakai olen miettinyt isovanhempienkin tulevaa roolia jo vähän. Toivon mahdollisille omille lapsilleni samaa, sitä että hekin saavat nauttia isovanhempiensa seurasta. En kuitenkaan jaksaisi anoppia joka viikko, en myöskään muita sukulaisia. En tarvits jatkuvaa siivousapua tms. osaan ja jaksan kyllä itsekkin. Anopin kanssa tullaan kyllä toimeen, mutta itse en mitään hössötystä halua huusholliini. Tykkään itse tehdä ruokaa, siivota ja maksaa laskuni. Lapsiakin aloin tekemään perusajastus mielessäni, he ovat minun vastuullani ja minun ja mieheni kuuluu heidät pääsääntöisesti hoitaa ja kasvattaa. Isovanhemmat saavat elää omia elämiään ja osallistua lasten elämään, mutta heitä ei käytetä minään rahapankkina tai siivousapuna. - Ruodot esiin
Minnikäinen kirjoitti:
"jos on
kyseessä lapseslapset kyllä yhteydenpitoa tulisi olla lähes viikoittain
mikäli haluaa saada läheiset välit lapsenlapsiinsa."
Suhteet voivat olla hyvät lapsenlapsiin vaikkei heitä jatkuvasti näkisikään. Viikottain on jo paljon. Asuin itse lapsena kaukana mummoistani ja silti he ovat minulle rakkaitta. Lomilla oli mukava käydä mummolassa maalla ja se kyllä riitti vallan mainiosti. Niistä on jääneet kallisarvoiset muistot. Odotan itse esikoistani ja tottakai olen miettinyt isovanhempienkin tulevaa roolia jo vähän. Toivon mahdollisille omille lapsilleni samaa, sitä että hekin saavat nauttia isovanhempiensa seurasta. En kuitenkaan jaksaisi anoppia joka viikko, en myöskään muita sukulaisia. En tarvits jatkuvaa siivousapua tms. osaan ja jaksan kyllä itsekkin. Anopin kanssa tullaan kyllä toimeen, mutta itse en mitään hössötystä halua huusholliini. Tykkään itse tehdä ruokaa, siivota ja maksaa laskuni. Lapsiakin aloin tekemään perusajastus mielessäni, he ovat minun vastuullani ja minun ja mieheni kuuluu heidät pääsääntöisesti hoitaa ja kasvattaa. Isovanhemmat saavat elää omia elämiään ja osallistua lasten elämään, mutta heitä ei käytetä minään rahapankkina tai siivousapuna.Minulla on tarvetta nähdä lastenlastani viikottain tulee niin ikävä
jos on pitempiä aikoja pois samoin lapsella soittelee "mummu tuu
käymään"
Samoin vanhemmat ovat pitäneet huolta että yhteydet säilyvät
miltei viikottain tulevat käymään jos en ota yhteyttä.
Juu, totta tuokin että voi saada hyvän kontaktin syntymään vähemmälläkin
tapaamisella.
En muuten höösää poikani kotona juuri lainkaan silloin kun tapaamme
miniäni (vuorotöissä )tapaamme useimmiten luonani .
Laitan heille usein valmiin aterian (omasta halustani )kun tapaamme
jotta saan pojan luokseni useammin (kiero mummu ))).
No ei nyt sentään mutta kohdallani on ihan hyvä tällainen järjestely.
Toisinaan käyn kylässä jos tulee tarvetta mutta aika harvoin.
Miniän vanhemmat asuttavat enemmän käynneillään heidän kotiaan.
Sinulla on jännittävät ajat menoillaan esikoisen tuloon valmistautumisen
myötä, onnea matkaan .) - Sukulainen myös
Ruodon mielestä yhteydenpito lapsenlapsiin tulisi olla viikottaista.
Ei kaikilla ollenkaan ole sitä mahdollisuutta. Töissä ollaan, omaakin perhettä voi olla, asuinpaikat ovat kaukana toisistaan. Ei viikonloppuja pidä käyttää lapsien perheitten tapaamiseen. Pitkät välimatkat estävät liian tiuhat tapaamiset. Jokaisella tulee olla oma elämänsä, eikä siihen aina sovi sukulaiset, vaikka olisivat kuinka läheisiä ja rakkaita.
Isovanhemmat selviytyvät omasta taloudestaan, mutta tämän palstan linjana näyttää olevan se ajatus, että nuoret perhet eivät millään onnistu ilman appivanhempien työpanosta tai rahallista apua.
Mistä tämä ajatus oikein kumpuaa? Lapsenlapsien ja isovanhempien välit pysyvät hellinä ja hyvinä, vaikka tapaamisia ei olisi kuin kerran vuodessa, sillä isovanhempien tapaaminen on lapsille aina iloinen ja odotettu tapahtuma. On kaipailtu, molemmin puolin.
Ainahan voi soitella ja lähetellä kirjeitä tai kortteja.
Jokaviikkoista tapaamista ei pidä tehdä välttämättömyydeksi.
Myös ne lapset, joilla ei isovanhempia ole, kasvavat tasapainoisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi hyvän kodin suojissa. Isovanhempien puuttumisesta ei tule tehdä ongelmaa!
- aviomies-007
Meillä on kyllä melkolailla toisinpäin, omat vanhempani kun alkavat olemaan jo sen verran raihnaisia, että mökilläkin tarvitaan nimenomaan meikäläisen käsivarret tekemään käytännön korjaukset.
No onneksi anoppi on vielä täysin toimintakykyinen ja siitä on apua lastenhoidossa.
Mietittiin juuri vaimon kanssa, että suuret ikäluokat taitaa olla surkein ikäluokka avustusten suhteen, koska ovat tehneet lapset niin myöhään, että ovat itse jo melko vanhoja kun lastenlapsia alkaa ilmaantumaan. Samaten suuret ikäluokat juovat myös paljon enemmän viinaa kuin vanhempansa, joten heistä ei ole niin paljoa apua. Sama ongelma tulee varmaan vielä kärjistymään kun oma ikäluokkani, jossa ensisynnyttäjän keski-ikä on niinkin vanha kuin 28 v, tulee mummoikään. Taitaa suurin osa olla silloin jo rullatuolissa eikä heru paljoa apua lastenhoitoon.
Maalaisjärkihän tässäkin pitää olla käytössä sekä puolin että toisin.- edellinen kirjoittaj
JA vielä tarkennusta.
En tarkoita että isovanhempien tehtävänä olisi toimia lastenhoitoapuna, mutta olisihan se nyt mummo-lastenlapsi-suhteellekin hyväksi, jos mummon kunto riittäisi edes sylissäpitämiseen. Kyllä se on vaikeata solmia suhdetta enemmän tai vähemmän syystä taikka toisesta poissaoleviin isovanhempiin. Meidänkin lasten kohdalla ainoastaan yksi isovanhempi on normaali mummu, loput ovat viinan takia semmoisessa kunnossa että niistä on ilon ja avun sijasta lähinnä huolta ja murhetta. - Ruodot esiin
edellinen kirjoittaj kirjoitti:
JA vielä tarkennusta.
En tarkoita että isovanhempien tehtävänä olisi toimia lastenhoitoapuna, mutta olisihan se nyt mummo-lastenlapsi-suhteellekin hyväksi, jos mummon kunto riittäisi edes sylissäpitämiseen. Kyllä se on vaikeata solmia suhdetta enemmän tai vähemmän syystä taikka toisesta poissaoleviin isovanhempiin. Meidänkin lasten kohdalla ainoastaan yksi isovanhempi on normaali mummu, loput ovat viinan takia semmoisessa kunnossa että niistä on ilon ja avun sijasta lähinnä huolta ja murhetta.Puhuin nyt kaiketi kuten huomasit "tavallisista "isovanhemmista joiden
kunto riittää muuhunkin kuin kaljatuopin tai viinilasin nostamiseen)).
On niin monta isovanhemmat /lapset suhdetta olemassa
kuin on isovanhempiakin.
Ikävää jos näin on käynyt kohdallanne kaiketi minullakin on muutama
valituksen sana sanottavana kun olen elänyt vailla minkäänlaista
isovanhempaa He ovat kuolleet aikaa päivää sitten heidän silmänsä
olivat menneet kiinni kun omani avasin.
On monenikäistä isovanhempaa ja myös kuntoista.
Minulla on kaksikymmentä vuotta ikäeroa poikani vanhempiin.
Isovanhempia eri ikäluokista.
Miniäni äiti oli liki 40 synnyttettyään hänet ja on yhäkin tosi toimekas
samoin oma äitini oli liki 41 vuotias saadessaan minut.
Äitini kuoli 92 vuotiaana hänkin tuli toimeen omillaan liki 91
vuotiaaksi.
Miniäni äidinäiti kuoli 95 vuotiaana ja hänelläkin oli
aktiivista pääomaa pitkälti yli 90 vuotiaaksi.
No en nyt allekirjoittaisi täysin väittämääsi sillä ainakin naisten
ja miesten kohdalla kunto iän myötä lisääntymään päin
ei niinkään vähenemään.
Huonokuntoisuutta on kaikissa ikäryhmissä alkoholismin tai muun
sairauden myötä kuten tulimme näkemään iltalehden tuomassa
ikävässä uutisessa urheiljan onnettomasta loppuelämästä käsin.
Hieno asia kun sinulla on puhtia riittämiin huonkokuntoisten vanhempien
iloksi. - Ruodot esiin
Ruodot esiin kirjoitti:
Puhuin nyt kaiketi kuten huomasit "tavallisista "isovanhemmista joiden
kunto riittää muuhunkin kuin kaljatuopin tai viinilasin nostamiseen)).
On niin monta isovanhemmat /lapset suhdetta olemassa
kuin on isovanhempiakin.
Ikävää jos näin on käynyt kohdallanne kaiketi minullakin on muutama
valituksen sana sanottavana kun olen elänyt vailla minkäänlaista
isovanhempaa He ovat kuolleet aikaa päivää sitten heidän silmänsä
olivat menneet kiinni kun omani avasin.
On monenikäistä isovanhempaa ja myös kuntoista.
Minulla on kaksikymmentä vuotta ikäeroa poikani vanhempiin.
Isovanhempia eri ikäluokista.
Miniäni äiti oli liki 40 synnyttettyään hänet ja on yhäkin tosi toimekas
samoin oma äitini oli liki 41 vuotias saadessaan minut.
Äitini kuoli 92 vuotiaana hänkin tuli toimeen omillaan liki 91
vuotiaaksi.
Miniäni äidinäiti kuoli 95 vuotiaana ja hänelläkin oli
aktiivista pääomaa pitkälti yli 90 vuotiaaksi.
No en nyt allekirjoittaisi täysin väittämääsi sillä ainakin naisten
ja miesten kohdalla kunto iän myötä lisääntymään päin
ei niinkään vähenemään.
Huonokuntoisuutta on kaikissa ikäryhmissä alkoholismin tai muun
sairauden myötä kuten tulimme näkemään iltalehden tuomassa
ikävässä uutisessa urheiljan onnettomasta loppuelämästä käsin.
Hieno asia kun sinulla on puhtia riittämiin huonkokuntoisten vanhempien
iloksi.Minulla on kaksikymmentä vuotta ikäeroa poikani vanhempiin
korjaten 20 vuotta ikäeroa miniäni vanhempiin )). - Minnikäinen
edellinen kirjoittaj kirjoitti:
JA vielä tarkennusta.
En tarkoita että isovanhempien tehtävänä olisi toimia lastenhoitoapuna, mutta olisihan se nyt mummo-lastenlapsi-suhteellekin hyväksi, jos mummon kunto riittäisi edes sylissäpitämiseen. Kyllä se on vaikeata solmia suhdetta enemmän tai vähemmän syystä taikka toisesta poissaoleviin isovanhempiin. Meidänkin lasten kohdalla ainoastaan yksi isovanhempi on normaali mummu, loput ovat viinan takia semmoisessa kunnossa että niistä on ilon ja avun sijasta lähinnä huolta ja murhetta.Olen jokseenkin samaa mieltä kanssasi. Tulevaisuudessa tulee olemaan paljon isovanhempia jotka ovat todella huonokuntoisia paljon nuorempana, istumatyön, juopottelun, liikkumattomuuden yms. vuoksi. Roolit voivat hyvinkin olla juuri toisinpäin. Nuoremmat huolehtiikin enemmän omista vanhemmistaan. Sota-ajan lapsena eläneet mummot ja papat ovat täyttä rautaa heihin verrattuna. Suurta ihailua tuntien olen seurannut omien mummujeni ahkeruutta. Nykyajan ihmiset ovat erilaisia ja tässä mielessä ei tarvitse ajatella edes nuoria vaan jo ihan nyt keski-ikäisiä mummoiässä olevia noin 40-60 vuotiaita. Monet sen ikäluokan ihmisistä ovat eläneet lähestulkoon yhtä helppoa elämää kuin me nuoretkin. Tietynlainen itsekkyys on myös ominaista heillekkin, ei vain nuorille.
- Yksi mummu ja anoppi
Minnikäinen kirjoitti:
Olen jokseenkin samaa mieltä kanssasi. Tulevaisuudessa tulee olemaan paljon isovanhempia jotka ovat todella huonokuntoisia paljon nuorempana, istumatyön, juopottelun, liikkumattomuuden yms. vuoksi. Roolit voivat hyvinkin olla juuri toisinpäin. Nuoremmat huolehtiikin enemmän omista vanhemmistaan. Sota-ajan lapsena eläneet mummot ja papat ovat täyttä rautaa heihin verrattuna. Suurta ihailua tuntien olen seurannut omien mummujeni ahkeruutta. Nykyajan ihmiset ovat erilaisia ja tässä mielessä ei tarvitse ajatella edes nuoria vaan jo ihan nyt keski-ikäisiä mummoiässä olevia noin 40-60 vuotiaita. Monet sen ikäluokan ihmisistä ovat eläneet lähestulkoon yhtä helppoa elämää kuin me nuoretkin. Tietynlainen itsekkyys on myös ominaista heillekkin, ei vain nuorille.
"Tulevaisuudessa tulee olemaan paljon isovanhempia jotka ovat todella huonokuntoisia paljon nuorempana"
Vain nuori ihminen voi sanoa tuolla tavalla. Kauemmin eläneet ihmiset muistavat omat vanhempansa saman ikäisinä ja voivat todeta, että tämän päivän terveydenhoito on aivan toista luokkaa kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Monia sairauksia pystytään hoitaman hyvin. Vielä muutama vuowikymmen sitten "sydänhalvaus" vei äkillisesti ihmisiä, joita nykyisin hoidetaan pallolaajennuksin tai ohitusleikkauksin. Syöpä oli ehdoton kuolemantuomio, ja tänä päivänä se on yksi hoidettava sairaus muiden joukossa. Tämänkin kirjoittajalla on ollut 3 erilaista syöpää ja ikää on 77 v. Tarkastuksissa minut on todettu terveeksi.
Tiedämme paljon enemmän tervellisestä ruoasta, syömme ilman muuta kevyempiä aterioita, käytämme vihanneksia, ja ikäihmisetkin ulkoilevat.
Minun lapsuuteni aikoina ei todellakaan ollut tapana, että isoäidit olisivat lähteneet lenkille!
Juoksevaa keski-ikäistä ei juuri nähty, koska hyvä käytös edellytti arvokasta askellusta, ja millä ihmeen kengillä mummot olisivat edes juosseet. Ei ollut lenkkareita olemassakaan. Pitkät housut naisihmisellä olisi ollut ihan merkillinen vaatetus, paitsi hiihtoladulla.
Mitä on "tietynlainen itsekkyys"? On aivan oikein, että ihmiset iästään riippumatta elävät itsellistä elämää. Ei ikä tuo tullessaan uhrautuvaa asennetta.
On lukematon määrä naisia, joille kotityöt eivät työpäivän päätteeksi ole olleet mitään muuta kuin pakollinen taakka, josta on yritetty selvitä mahdollisimman vähällä. Kaikille ei taloudenpito ole luontainen taito, vaan ikävä velvollisuus.
Palstalle eivät uskaltaudu sellaiset anopit tai isoäidit, vaan he salaavat yhä haluttomuutensa taloudenpitoon. Nöyryytettyinä lukevat palstalta niistä ikäisistään anopeista, jotka aivan vaivaksi asti puurtavat lastensa kodeissa lapsenlapsiaan hoivaten, siivoten ja avustaen.
Minninkäinenkin on seurannut ihaillen isovanhempiensa ahkeruutta. Siitä kannattaisi tietenkin ottaa oppia.
Toisaalta - näiden ahkerien ihmisten aikana ei ollut kaikkia niitä talouskoneita, joita nyt on käytössämme, joten ahkeruus on pakon sanelemaa. Monissa kodeissa ei ollut edes pölynimuria.
Kaikki kodin asiat tehtiin käsin lakanapyykistä alkaen. Lasten vaatteet ommeltiin kotona, valmisvaatteet eivät ole kovinkaan vanha asia yhteiskunnassamme.
Myös einekset ja jopa pikkulasten purkkiruuat ovat olleet vieraita isovanhemmillemme.
Me vanhemmat ihmiset, jotka jo olemme isovanhempien iässä, tiedämme kyllä, miten paljon maailma on muuttunut vuosikymmenien aikana. Voin sanoa, että myös isovanhempien kyky ja halu attaa lapsiensa perheitä on lisääntynyt ja yleistynyt.
Eläkkeet ovat turvaamassa lähes jokaisen ikäihmisen elämää, matkat taittuvat helposti, puhelimet ja netit toimivat molempiin suuntiin, joten apu saadaan, kun on tarvetta.
Oman lapsuutemme aikana monilla ei ollut mahdollisuutta avustaa lapsiaan pitkän kulkumatkan päästä, vaikka olisi sanan saanutkin avun tarpeesta. Jo matkatkin maksoivat ja omaa autoa ei ollut.
On aivan turhaa verrata eri sukupolvien mahdollisuuksia ja toimia keskenään, sillä olosuhteet ovat niin erilaiset.
Omat lapsenlapsenii ovat jo aikuisia ja avustustarvetta ei ole, joten omasta puolestani voin olla omissa harrastuksissani ja elää omaa elämääni rauhallisesti. Koskaan en ole pyytänyt lapsiltani tai lapsenlapsiltani apua arkeeni, sillä jokaisella on oma elämänsä ja työnsä.
Inhoittavaa olisi nyt vedota siihen, että autoin itse lapsiani aikanaan, kun heillä oli vaikeuksia lastenhoidossa. Sen tein silloin mieluusti, enkä odota siitä korvausta 20 v myöhemmin! - Minnikäinen
Yksi mummu ja anoppi kirjoitti:
"Tulevaisuudessa tulee olemaan paljon isovanhempia jotka ovat todella huonokuntoisia paljon nuorempana"
Vain nuori ihminen voi sanoa tuolla tavalla. Kauemmin eläneet ihmiset muistavat omat vanhempansa saman ikäisinä ja voivat todeta, että tämän päivän terveydenhoito on aivan toista luokkaa kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Monia sairauksia pystytään hoitaman hyvin. Vielä muutama vuowikymmen sitten "sydänhalvaus" vei äkillisesti ihmisiä, joita nykyisin hoidetaan pallolaajennuksin tai ohitusleikkauksin. Syöpä oli ehdoton kuolemantuomio, ja tänä päivänä se on yksi hoidettava sairaus muiden joukossa. Tämänkin kirjoittajalla on ollut 3 erilaista syöpää ja ikää on 77 v. Tarkastuksissa minut on todettu terveeksi.
Tiedämme paljon enemmän tervellisestä ruoasta, syömme ilman muuta kevyempiä aterioita, käytämme vihanneksia, ja ikäihmisetkin ulkoilevat.
Minun lapsuuteni aikoina ei todellakaan ollut tapana, että isoäidit olisivat lähteneet lenkille!
Juoksevaa keski-ikäistä ei juuri nähty, koska hyvä käytös edellytti arvokasta askellusta, ja millä ihmeen kengillä mummot olisivat edes juosseet. Ei ollut lenkkareita olemassakaan. Pitkät housut naisihmisellä olisi ollut ihan merkillinen vaatetus, paitsi hiihtoladulla.
Mitä on "tietynlainen itsekkyys"? On aivan oikein, että ihmiset iästään riippumatta elävät itsellistä elämää. Ei ikä tuo tullessaan uhrautuvaa asennetta.
On lukematon määrä naisia, joille kotityöt eivät työpäivän päätteeksi ole olleet mitään muuta kuin pakollinen taakka, josta on yritetty selvitä mahdollisimman vähällä. Kaikille ei taloudenpito ole luontainen taito, vaan ikävä velvollisuus.
Palstalle eivät uskaltaudu sellaiset anopit tai isoäidit, vaan he salaavat yhä haluttomuutensa taloudenpitoon. Nöyryytettyinä lukevat palstalta niistä ikäisistään anopeista, jotka aivan vaivaksi asti puurtavat lastensa kodeissa lapsenlapsiaan hoivaten, siivoten ja avustaen.
Minninkäinenkin on seurannut ihaillen isovanhempiensa ahkeruutta. Siitä kannattaisi tietenkin ottaa oppia.
Toisaalta - näiden ahkerien ihmisten aikana ei ollut kaikkia niitä talouskoneita, joita nyt on käytössämme, joten ahkeruus on pakon sanelemaa. Monissa kodeissa ei ollut edes pölynimuria.
Kaikki kodin asiat tehtiin käsin lakanapyykistä alkaen. Lasten vaatteet ommeltiin kotona, valmisvaatteet eivät ole kovinkaan vanha asia yhteiskunnassamme.
Myös einekset ja jopa pikkulasten purkkiruuat ovat olleet vieraita isovanhemmillemme.
Me vanhemmat ihmiset, jotka jo olemme isovanhempien iässä, tiedämme kyllä, miten paljon maailma on muuttunut vuosikymmenien aikana. Voin sanoa, että myös isovanhempien kyky ja halu attaa lapsiensa perheitä on lisääntynyt ja yleistynyt.
Eläkkeet ovat turvaamassa lähes jokaisen ikäihmisen elämää, matkat taittuvat helposti, puhelimet ja netit toimivat molempiin suuntiin, joten apu saadaan, kun on tarvetta.
Oman lapsuutemme aikana monilla ei ollut mahdollisuutta avustaa lapsiaan pitkän kulkumatkan päästä, vaikka olisi sanan saanutkin avun tarpeesta. Jo matkatkin maksoivat ja omaa autoa ei ollut.
On aivan turhaa verrata eri sukupolvien mahdollisuuksia ja toimia keskenään, sillä olosuhteet ovat niin erilaiset.
Omat lapsenlapsenii ovat jo aikuisia ja avustustarvetta ei ole, joten omasta puolestani voin olla omissa harrastuksissani ja elää omaa elämääni rauhallisesti. Koskaan en ole pyytänyt lapsiltani tai lapsenlapsiltani apua arkeeni, sillä jokaisella on oma elämänsä ja työnsä.
Inhoittavaa olisi nyt vedota siihen, että autoin itse lapsiani aikanaan, kun heillä oli vaikeuksia lastenhoidossa. Sen tein silloin mieluusti, enkä odota siitä korvausta 20 v myöhemmin!"Minninkäinenkin on seurannut ihaillen isovanhempiensa ahkeruutta. Siitä kannattaisi tietenkin ottaa oppia."
Nimenomaan, niistä minä oppia ja esikuvaa otankin. Sen ajan ihmiset olivat jotenkin kohteliaampia, omasivat hyvät käytöstavat ja myös käyttäytyvät ikäänsä sopivalla arvokkaalla tavalla. Sellaisia mummoja pappoja ei tulevaisuudessa enää ole ja jos onkin niin harvenemaan päin.
"Nöyryytettyinä lukevat palstalta niistä ikäisistään anopeista, jotka aivan vaivaksi asti puurtavat lastensa kodeissa lapsenlapsiaan hoivaten, siivoten ja avustaen."
Itse asiassa onglema on monesti juuri toisinpäin. Olen lukenut palstalla kymmeniä tarinoita siitä kuinka anopit/apet tosiaan auttavat liikaakin jopa tuppautuvat vaikka nuoret itse kokevat pärjäävänsä ilman hössäystäkin. Kaikki nuoret kun eivät ole uusavuttomia ja haluavat hoitaa itse huushollinsa. Sellaisen anopin/äidin ei kannattaisi tuntea ollenkaan itseään huonommaksi jos ei jaksa joka viikko olla aikuisia lapsiaan hyysäämässä. Päinvastoin, mielestäni vanhemman tehtävä onkin kannustaa omia lapsiaan itsenäisyyteen ja siihen, että kyllä oma koti ja lapset täytyy pääsääntöisesti hoitaa itse, mutta apua toki tarjotaan puolin ja toisin sillä tavoin, että se sopii kaikille osapuolille.
Monet nykyajan nuoret naiset haluavatkin ottaa vastuun itse eivätkä odotakkaan rahaa, tavaraa ja mummoja joka viikonloppuiseksi lapsenvahdiksi. Toisinaan sitten taas saa lukea juttuja anopeista/isovanhemmista ylipäätään jotka tuntevat olonsa hyljätyksi kun heidän apunsa "kelpaa" koska nuoret pärjäävätkin niin hyvin ilman heitä. Joillekkin ne lastenlapset ja omat aikuisetkin lapset voivat tosiaan olla se koko elämän sisältö. Jos on aikaa ja halua auttaa ja se apu otetaan kiitollisena vastaan niin mikäpäs siinä sitten. Ei siitä pitäisi itseään tuntea huonoksi mummoksi jos joku toinen omistautuu enemmän. Mielestäni vanhemmat eivät ole aikuisille lapsilleen mitään velkaa ja päinvastoin. Jokainen on avuksi omien kykyjensä mukaan. Itse näkisin nykyään kahdenlaista ongelmaa, toiset eivät saa mummoilta ja papoilta juuri minkäänlaista apua ja tukea ja sitten toiset saavat liikaakin. Onnellisia ovat he, jotka löytävät sen kultaisen keskitien ja kohtuuden puolin ja toisin. - 008
Samaa mieltä. ilman kieltä
- ihmettelevä täti
Kiitos tähän astisista erilaisista ja mielenkiintoisista vastauksistanne.
On hyvä, että asiaan tulee sekin näkökanta miten rakkaus on se motivoivin tekijä ja siitä syntyvä luonnollinen tarve huolehtia lähimmäisistään.Uskoisin juuri pyyteettömän rakkauden olevankin tekijä, jolla syntyy nimenomaan luonteva ja tyydyttävä suhde kaikkien osapuolten välille. Se heijastuu ja näkyy myös ympäristöön lisäten jopa sivullistenkin hyvää mieltä.
Joten Avuliaan anopin kysymys onko auttaminen väärin ei ollut viestini syvintä ydintä, vaan haen yhä sitä onko auttamisessakin eri sävyjä ja motivaatioita rakkauden lisäksi?
Mitä todellakin kunnioitan oman suvun kesken, että autetaan hädän hetkellä niin kuin toisessa kirjoituksessa se tuotiin erinomaisin esimerkein esille. Turvaverkosto on meille jokaiselle tärkeä ja se, jolla sitä ei ole kärsii asiasta todella. En tietäisi itse mitään pahempaa kuin hylätä läheinen hänen vastoinkäymistensä vuoksi. Auttaisin, minkä kykenisin ja jopa kävisin luomassa lumet, jos en muuta osaisi. Mutta niin kuin Ruodot esiin totesi, niin liika on aina liikaa. Sitä juuri haen, että missä kohtaa se liian raja menee? Että onko se juuri sitä, ettei itse tehdä enää mitään?
Samalla hengellä kirjoitti Sukulainen myös, että raja kaiketikin tarvitaan ja ihan siksi uskallan kertoa, miten ylihuolehtivaiset vanhemmat saattavat kivuta aidan ylitse meidän naapureidenkin puolelle vaatien lastensa puolesta asioita, jotka yleensä yhtiökouksen päätettäväksi alistetaan. Tai valitellaan lasten työkiireitä kun itse konttaa kotiin parin viikon ylityöputken jälkeen kotiin ja minun pitäisi ryhtyä huseeraamaan em. lastenkin puolesta yhteisellä pihamaalla kun se puska on niin ruma meidän Petterin ikkunasta katsoen. Petteri on siis reipas, punttisalia harrastava minua 20 v. nuorempi ihan mukava mieshenkilö ja voisin Petterille lainata voimasaksenikin¨, jos se vain Petterin vanhemmille sopisi.
Lähiömme sukupolvien vauhtiessa heidän vanavedessään on tullut kuin pienien puutarhatonttujen kaltaisia puuhaisovanhempia, jotka oppii tuntemaan paremmin kuin kaikkialle viuhtovat lapset. Ripeitä anoppeja, jotka päättävät kohopenkkien paikat ja ahkerat apet, joilta terassi syntyy hetkessä. Ah ja voi, jos olisikin sellainen suku itsellänni en tekisi muuta kuin napsuttelisin sormiani. - avulias anoppi
Sukulainen kirjoitti: "Läheinen sukulaisuus on tapaamisia juhlapäivinä, yhteisiä jouluja tai sukupäivällisiä, häitä ja hautajaisia, ei toisten palvelemista siivoojana tai remonttireiskana." Huh ja voih, sanon minä. Ei läheinen sukulaisuus ole sitä että tavataan juhlapäivinä, jolloin ei ole edes mahdollisuutta läheiseen keskusteluun ja yhdessäoloon. Läheinen sukulaisuus on tavallisen arjen jakamista ja yhteydenpitoa silloin kun on asiaa tai kaipaa toistensa seuraa. Ei välttämättä auttamista, jos kumpikaan osapuoli ei apua tarvitse, mutta rakastaminen sisältää myös halun auttaa silloin jos siihen on tarve.
Missä on auttamisen raja? Sanoisin että siinä, mitä autettava tarvitsee ja mitä auttaja jaksaa tehdä. Jos nämä kaksi asiaa ovat kohdallaan, ei auttamisesta ole haittaa kummalekaan. Kenenkään ei tarvitse auttaa yli voimiensa läheisiäkään, eikä kenenkään pidä ottaa vastaan apua jota ei halua. Täytyy pystyä sanomaan tarvittaessa EI kummankin taholta, niin silloin avusta tulee iloa kummallekin.
Ruodot esiin otti esiin hyvän näkökulman, kuinka ihmiset hankkivat lapsia nimenomaan saadakseen sisältöä elämään, eikä se ole mikään kielletty tarve. Samoin lapset antavat sisältöä vielä aikuisenakin, ja niin myös lapsenlapset. Elämän rikkaus on läheiset ihmiset, perhe ja suku. Niinhän ystäviinkin pidetään yhteyttä ja heitä autetaan, koska se on antoisaa.. Yhteydenpito ei estä jokaista elämään omaa itsenäistä elämäänsä.
Aloittajan esimerkkiperheissä varmaankin apua käytetään väärin. Näyttää että nämä nuoret hyväksikäyttävät vanhempiaan, tai vanhemmat auttavat niin paljon että nuoret eivät otakaan itse vastuuta. Mutta eikös se ole selvä asia, että ylihuolehtiminen on eri asia kuin läheisiin suhteisiin kuuluva luonnollinen huolenpito.- Sukulainen :)
Onko sukulaisuus siis mielestäsi toisten palvelemista?
Moni ihminen kuuluu laajaan sukuun, mutta elää silti ihan tavallista omaa arkielämäänsä ilman jatkuvaa omaisten avustamista. Kun katselen ympärilleni, sanoisin, että näin elää valtaosa ihmisistä.
Kuuntelepa työyhteisössäsi ihmisten arkielämää. Siihen kuuluu työ, koti, harrastukset, lasten harrastukset, ystävät ja vierailut. Harva kertoo jatkuvasta yhteydenpidosta aikuisiin lapsiinsa ja lapsenlapsiin tai heidän perheittensä säännöllisestä avustamisesta. Puhumattakaan, että olisivat jatkuvasti vanhempiensa luona tukena ja turvana. Moni katsoo ikääntyvän äitinsä hoivaamisen taakaksi ja valittelee ajan puutetta. Vanhusten viimeisten vuosien hoitopaikoista on huutava pula.
Harva naapureistani huolehtii jatkuvasti lapsenlapsistaan, vaikka miltei jokaisella heitä on. Ne harvat kerrat, jolloin lapsenlapset tulevat yökylään, ovat kohokohtia naapureittemme elämässä, ja asiaan valmistaudutaan etukäteen ja iloitaan monta päivää jälkitunnelmissa.
Omassa yhteisössämme selviydymme keskinäisellä avunannolla pyytämättä nuoria apulaisiksi, sillä vapaiden hetkien yhteensovittaminen on hankalaa kaikille. Kuka voi ihan oikeasti sanoa, että läheinen sukulaisuus on tavallisen arjen jakamista? Puhelimet tietenkin on, ja jutella voi läheisten kanssa vaikka päivittäin. Mutta eihän sukulaisuus siihen lopu, jos ei kaiken aikaa tavata!
Muutaman kerran vuodessa järjestettävät tapaamiset ovat monissa suvuissa käytäntö, ja voi silti olla, että jopa sisarukset keskenään eivät tapaa edes vuosittain.
Ovat kuitenkin aina sukua ja ilahtuvat kun tapaavat. Sukulaisuus ei koskaan lopu eikä häviä.
- mk
Sanoppa seuraavan kerran miniälle että anopin ei tarvitse auttaa ollenkaan jos on muuta tekemistä. Itse miehnä ei tulisi kuuloonkaan jos nyt 16v tyttäreni kysyisi että tekisitko lumityöt sitten kun hänellä on oma asunto niin vastakseni olisi tosissako kyselet koska itse en moiseen alentuosi. Hotakoon lapset oman talouden ja tkevät kaikki työt itse tai ostakoon palveluja niin hyvin menee. Ne on ne uusavuttomat jotka eivät jaksa hoitaa lapsiaan vaikka niintä saavat ja niin edelleen. Itse miehenä aina kysyin äitiani lapsen vahdiksi max 3 kertaa vuodessa ja sitten lapsi mukaan mihin mennään. Ei tulisi kuulookaan että lähtisin lastenlastani jhonkin harratuksiin viemää koska se kuuluu vanhemmille ja niin edelleen.
- kateellinenko?
Minäkin ihmettelen: Miksi aloittajaa vaivaa se, että jotkut naapurien sukulaiset ovat ahkeria. Eihän sen pitäisi liikuttaa sinua mitenkään. Ei kai nämä toisten appivanhemmat kuitenkaan tule sinun kotiisi hääräämään? Jos he tykkäävät auttaa ja jos heidän jälkipolvensa ottaa avun mielellään vastaan, niin eikös asia ole ihan OK? Vaikuttaa siltä, että AP on vain kateellinen siitä että toisilla on näin auttavaisia sukulaisia ja hyvät välit appivanhempien kanssa, en muuta selitystä keksi tälle valitukselle.
- Totuus tässä:
Tämä on se sama anoppi joka huseeraa näissä keskusteluissa. Hän on anoppi joka on laittanut elämässään ykkösasemaan uuden miehensä eikä koe tarvetta olla yhteydessä juurikaan lapsiinsa tai heidän perheisiinsä. Hän on tunnekylmä ja rakkauden kohteeksi mahtuu hän itse, eikä hän pihiydessään halua auttaa tai antaa omistaan kuin vähäisimmässä määrin.
Hän ei ymmärrä mitä ehdoitta rakastaminen tai pyyteetön rakkaus tarkoittaa, hän ei ymmärrä että pyyteetön rakkaus haluaa luonnostaan rakkaille hyviä asioita ja että se vaikuttaa ihmisessä sellaisen toiminnan että hän auttaa ilman että edes ajattelee nyt auttavansa. Rakastavalla ihmisellä on luontainen tarve saada paitsi auttaa ja tehdä hyviä asioita ja nähdä rakkaansa iloisina, myös tarve olla heidän lähellään, ja jos se ei ole mahdollista, niin jollakin tavalla osallisena elämässä.
Tämä anoppi ei tajua tätä, koska hänellä ei ole sellaista rakkautta. Hän on pihalla kuin lumiukko ja ihmettelee muiden isovanhempien toimintaa ja luulottelee itselleen että toisia isovanhempia käytetään hyväksi jos he omasta tahdostaan ja rakkaudestaan antavat itsestään ja omistaan omille lapsilleen ja heidän perheilleen. Tämän aloittajan mielestä se on jotakin pois näiltä isovanhemmilta ;) Niin kipeä hän on päästään. - Vaikiaa on
Totuus tässä: kirjoitti:
Tämä on se sama anoppi joka huseeraa näissä keskusteluissa. Hän on anoppi joka on laittanut elämässään ykkösasemaan uuden miehensä eikä koe tarvetta olla yhteydessä juurikaan lapsiinsa tai heidän perheisiinsä. Hän on tunnekylmä ja rakkauden kohteeksi mahtuu hän itse, eikä hän pihiydessään halua auttaa tai antaa omistaan kuin vähäisimmässä määrin.
Hän ei ymmärrä mitä ehdoitta rakastaminen tai pyyteetön rakkaus tarkoittaa, hän ei ymmärrä että pyyteetön rakkaus haluaa luonnostaan rakkaille hyviä asioita ja että se vaikuttaa ihmisessä sellaisen toiminnan että hän auttaa ilman että edes ajattelee nyt auttavansa. Rakastavalla ihmisellä on luontainen tarve saada paitsi auttaa ja tehdä hyviä asioita ja nähdä rakkaansa iloisina, myös tarve olla heidän lähellään, ja jos se ei ole mahdollista, niin jollakin tavalla osallisena elämässä.
Tämä anoppi ei tajua tätä, koska hänellä ei ole sellaista rakkautta. Hän on pihalla kuin lumiukko ja ihmettelee muiden isovanhempien toimintaa ja luulottelee itselleen että toisia isovanhempia käytetään hyväksi jos he omasta tahdostaan ja rakkaudestaan antavat itsestään ja omistaan omille lapsilleen ja heidän perheilleen. Tämän aloittajan mielestä se on jotakin pois näiltä isovanhemmilta ;) Niin kipeä hän on päästään.Minä en ole se anoppi.
Panen vain merkille, että pidät moitittavana sitä, että anopilla on ykkösasemassa uusi miehensä.
Eikö seuraavalla sukupolvellakin ole ykkösasemassa aviopuolisonsa ja lapsensa.
En ole ikinä kuullut, että anoppi olisi kenenkään elämässä ykkönen.
Joissakin kirjoituksissa epäillään, että äiti olisi edelleen lähinna aviomiehen sydäntä, ja sitä on pidetty pahana. Anoppia ei ole täällä kukaan sanonut rakastavansa pyyteettömästi.
Pahana on myös pidetty asetelmaa, että anoppi kiintyy liikaa poikansa ja miniänsä perheeseen ja sekaantuu heidän elämäänsä ja unohtaa appiukon omiin oloihinsa.
Anopin pitää asettaa tunteittensa kohteet oikeaan arvojärjestykseen. - Selvennystä
Vaikiaa on kirjoitti:
Minä en ole se anoppi.
Panen vain merkille, että pidät moitittavana sitä, että anopilla on ykkösasemassa uusi miehensä.
Eikö seuraavalla sukupolvellakin ole ykkösasemassa aviopuolisonsa ja lapsensa.
En ole ikinä kuullut, että anoppi olisi kenenkään elämässä ykkönen.
Joissakin kirjoituksissa epäillään, että äiti olisi edelleen lähinna aviomiehen sydäntä, ja sitä on pidetty pahana. Anoppia ei ole täällä kukaan sanonut rakastavansa pyyteettömästi.
Pahana on myös pidetty asetelmaa, että anoppi kiintyy liikaa poikansa ja miniänsä perheeseen ja sekaantuu heidän elämäänsä ja unohtaa appiukon omiin oloihinsa.
Anopin pitää asettaa tunteittensa kohteet oikeaan arvojärjestykseen.:) Anoppi on aina aiti. Enkä voi ymmärtää sitä että kukaan äiti voisi koskaan laittaa vierasta miestä lastensa tai lastenlastensa edelle niin ettei lapsilla ole edes mahdolisuutta tutustua isänsä äitiin ja luoda läheistä suhdetta joka perustuu rakkauteen. Ei lapsenlapset automaattisesti rakasta mummoa jota tapaa vain jouluna ja sukukokouksissa koska siellä on niin paljon muuta häslinkiä että ei lähempään tututstumiseen/intiimimpään tutustumiseen ole minkäänlaisia edellytyksiä.
Näitä tapauksia on, ja usein nämä tämän kaltaiset anopit nimenomaan ihmettelevät pyyteettömästä rakkaudestaan toimivia toisia isovanhempia.
Toki meitä on moneen junaan, onhan näitä uusioperheitä joissa äidin edelle menee tämä uusi mies ja siten ollaan valmiita hylkäämään omat lapset edellisestä liitosta. (pois tieltä häiritsemästä, aikaa ja rahaa viemästä) Tällaisen anopin toimintaa voi verrata juuri tällaisen rakkaudettoman äidin hirvittävään tekoon. Vaikkakin kyseessä on aikuiset lapset, mutta jos äiti rakastaa omia aikuisia lapsiaan, ei hän voi olla osoittamatta rakkauttaan lapsenlapsiinsakaan. Tulee tarve olla heitä lähellä. Tämä ominaisuus ja tarve puuttuu tällaisilta anopeilta - Vaikiaa on
Selvennystä kirjoitti:
:) Anoppi on aina aiti. Enkä voi ymmärtää sitä että kukaan äiti voisi koskaan laittaa vierasta miestä lastensa tai lastenlastensa edelle niin ettei lapsilla ole edes mahdolisuutta tutustua isänsä äitiin ja luoda läheistä suhdetta joka perustuu rakkauteen. Ei lapsenlapset automaattisesti rakasta mummoa jota tapaa vain jouluna ja sukukokouksissa koska siellä on niin paljon muuta häslinkiä että ei lähempään tututstumiseen/intiimimpään tutustumiseen ole minkäänlaisia edellytyksiä.
Näitä tapauksia on, ja usein nämä tämän kaltaiset anopit nimenomaan ihmettelevät pyyteettömästä rakkaudestaan toimivia toisia isovanhempia.
Toki meitä on moneen junaan, onhan näitä uusioperheitä joissa äidin edelle menee tämä uusi mies ja siten ollaan valmiita hylkäämään omat lapset edellisestä liitosta. (pois tieltä häiritsemästä, aikaa ja rahaa viemästä) Tällaisen anopin toimintaa voi verrata juuri tällaisen rakkaudettoman äidin hirvittävään tekoon. Vaikkakin kyseessä on aikuiset lapset, mutta jos äiti rakastaa omia aikuisia lapsiaan, ei hän voi olla osoittamatta rakkauttaan lapsenlapsiinsakaan. Tulee tarve olla heitä lähellä. Tämä ominaisuus ja tarve puuttuu tällaisilta anopeiltaYritän anopin puolustukseksi sanoa sinulle kaikella kunnioituksella, että uusi puoliso ei ole anopille "vieras mies" vaan uusi suhde, jollaiseen nuorempikin polvi usein ryhtyy.
Anopilla - eli aikuisten lasten äidillä - on oikeus omaan elämäänsä, hänen ei ole pakko ja tarve ylläpitää kiinteää suhdetta perheellisiin lapsiinsa. Lapset lentävät pesästä, ja äidin on siitä erosta selviydyttävä. Se on monelle vaikea paikka, mitä nuoret itse eivät ymmärrä. Ymmärrät sen vasta kun omasi lähtevät.
Usein näillä palstoilla heitetään, että anoppien pitäisi hankkia oma elämä eikä roikkua lapsissaan ja miniöissään. Anoppisi on sen tehnyt, ja on varmasti ymmärtänyt, että ei voi odottaa uuden suhteen aloittamista siihen saakka, että lapsenlapset ovat isoja. Elämä on lyhyt ja anopilla lyhyempi kuin seuraavalla sukupolvella.
On vaikea ymmärtää, että anoppi olisi hylännyt omat lapsensa ja heidän perheensä. Jos on, niin eroon on varmasti vaikuttanut moni muukin asia kuin uusi puoliso. Useimpiin suhteisiin liittyy moni asia, vanhempien ja lasten välillä asioita on usealta vuosikymmenenltä. Suhtautuminen kehittyy aikojen kuluessa.
Rakkautta ei voi vaatia. Se on aina lahja, joka osuu kohdalle tai sitten ei. Saattaa olla, että lapsesi oppivat tuntemaan mummonsa ihan eri tavalla kuin sinä miniänä. Salli lapsiesi kuitenkin tutustua mummoonsa - älä moiti häntä lapsille.
- ärsyttää päteminen
itse en pidä siitä että anoppi huushollaa meillä. kotini on omani ja omanlaisessa järjestyksessäni. Leikkisi lapsenlapsensa kanssa tai edes seuraisi hänen leikkejään mei käydessään. Mutta ei, pakolla ja kiukulla pitää tiskata, ja jos ollaan pois niin käy siivoamassa. ensikerralla piilotan vara-avaimen enkä kyllä muutenkaan enää päästä huushollaamaan. en minäkään muualla siivoa tai tiskaa. mutta tuo tekee vaan ärsyttääkseen, koska en itse pidä siitä.. kiero ja epäsuora ihminen kun on.. Joskus ne henkilökemiat ei vaan kohtaa.. siitä huolimatta toivoisin että omat lapseni oppisivat tuntemaan isovanhempansa, kun itse en omiani tuntenut.
- jaava 6&6
Sinulle, ärsyttää päteminen
Oi oi oi miten väärin tukitset ihmis raukkaa ja se on varmaan huono omatunto joka panee sinut tulkitsemaan .
Anoppisi tiskaa kun haluaa auttaa sinua ja helpottaakseen taakkaasi. Minulla on myös ystävätär joka tuppaa itseään joka lapsensa luokse siivoilemaan ja joskus on loukkaantunut kun saa kiellon että antaa nyt olla, hänellä itku on silloin kurkussa ja sanoo minulle että "kun vaan haluan auttaa niitä" minä tapaan sanoa että älä auttele kun apuasi ei arvosteta, tulet vaan pahalle mielelle, ota siivoajan paikka jostain ja tienaa vähän lisä ansiota jos niin on mukava siivota. Nauruksihan se aina menee. Itse en tuki lasteni koteihin siivoajaksi enkä tiskariksi, käyn kylässä silloin kun on aikaa ja se saa riittää.
- ullamaija +
Minä olen sitten se kaikkein huonoin anoppi kun en auttele missään siivouksissa ja en ehdi edes olla lastenvahtina kun olen aina väsynyt , nimittäin loppusuoralla työelämässä, ja vaativa työ joka kyllä vie kaikki voimat joten nykyisin teen töitä ja nukun ja odotan eläkepäiviä hartaasti. Tietysti siinä on nenää nyrpistelty kun en jaksa olla mukana kaikissa asioissa ja kukaan ei halua ymmärtää että kun ihminen vanhenee niin jaksaminen on heikompaa kun ennen. Mutta minä en välitä jos nyrpistelevät. Itse olen hoitanut aina omat lapseni ja koskaan ei ole ollut mitään lastenvahteja sillä minun äitiyteni oli niin tärkeä asia minulle etten halunnut menettää yhtäkään hetkeä lapsistani. Joten mielestäni olen tehnyt oman osuuteni mitä tulee lasten hoitoon enkä aio kantaa huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksa olla mikään kotiapulainen ihmisille jotka ovat vapaa ehtoisesti hankkineet omat lapsensa , silloin on vastuu heidän. Silloin kun jaksan käyn tietysti katsomassa lastenlapsia ja ne tapaamiset ovat todella ihania.
- Älä syyttele itseäsi
Et sinä ole mikään huono anoppi. Jokainen tervejärkinen ymmärtää tilanteesi. Mutta näitä anoppeja joilla ei ole oikeasti mitään aitoa halua tai tarvetta olla läsnä lastensa perheiden kanssa, kokevat sen vain taakkana, ja pelkäävät menettävänsä jotakin jos vahingossakaan auttaisivat. Sitten tällaiset anopit ovat tilanteestaan vihaisia miniöilleen jotka eivät näiden anoppien mielstä ole tarpeeksi esim. kutsuneet anoppia kylään. Lyhyesti näin.
- Hupsista :(
Älä syyttele itseäsi kirjoitti:
Et sinä ole mikään huono anoppi. Jokainen tervejärkinen ymmärtää tilanteesi. Mutta näitä anoppeja joilla ei ole oikeasti mitään aitoa halua tai tarvetta olla läsnä lastensa perheiden kanssa, kokevat sen vain taakkana, ja pelkäävät menettävänsä jotakin jos vahingossakaan auttaisivat. Sitten tällaiset anopit ovat tilanteestaan vihaisia miniöilleen jotka eivät näiden anoppien mielstä ole tarpeeksi esim. kutsuneet anoppia kylään. Lyhyesti näin.
Kauhukseni huomaan, että en ole ikinä siivonnut tyttäreni tai poikani huushollissa!
En edes tiedä, missä heidän pölynimurinsa on.
Ikinä en ole ripustanut heidän pyykkiään narulle tai pessyt ikkunoita.
Onko asiaan yhtään puolustusta siinä, että he eivät ole koskaan siivonneet minun luonani?
- kukin tavallaan
Toiset valittaa sitä että anoppi auttaa liikaa ja toiset sitä että anoppi auttaa liian vähän. Mitä tästä voisi päätellä?
Minä en ole odottanut anopilta apua, enkä ole itsekään osallistunut hänen huusholliinsa. Samoin miniäni kanssa: en ole tarvinnut häntä avukseni, enkä ole odottanut hänen osallistuvan omiin hommiini. Miksi pitäisi?
Kun kyläillään puolin ja toisin, emäntä saa hääriä emäntänä ja vieras istuu ja rentoutuu, ja näin ollessani itse kylässä tai miniäni tai anoppini ollessa täällä. Ei ongelmaa, ja tapaamiset ovat mukavia. Miksi sukulaisten pitäisi touhuta toistensa keittiössä tai hoitaa toistensa asioita, sitä en ymmärrä. Paljon mukavampi tehdä yhdessä jotain muuta, jutella ja viettää aikaa, ja jokainen hoitaa itse omat hommansa. - yksristikaks
Tjaa-a.. minusta on mukavaa vaihtelua välillä hoitaa äitini huushollia, ja hänestä minun.. tulee vähän vaihtelua kun siivotut neliöt ovatkin eri osoitteessa. Miehenkin mielestä ihan jees puuhailla äidilläni jotakin pientä. Anopilla ei saa tehdä mitään paitsi istua ja keskustella.. Jotenkin sellaiinen puuduttavan tylsä olotila siinä pakkaa päälle istuessa tunteja kuunnellen anoppia. Se on sitä "ihanaa keskustelua ja yhdessäoloa"..
Valitettavasti en kykene anopila ollessani lainkaan rentoutumaan enkä olemaan oma itseni. Siihen tarvittaisiin ihan toisenlainen tunnelma sillä hän on hyvin olevinaan kodin hengetär ja saa aikaan vain kireän tunnelman turhine kyselyineen ja tivaamisineen. Ja aina siellä pitäisi syödä kaikkea makeaa,rasvaista ja lihottavaa kera tervanmakuisen kahvin..
Olen toiminnan ihmisiä, ja monet meistä vihtyvät keskenään myös ihan puuhaillen jotakin yhdessä. Olkoon sitten siivousta taikka seurapelejä minusta se on kivampaa ja luontevampaa kuin istua paikallaan 2-4 tunnin sessiot kaffekupin äärellä..- Tiskirätti :)
Kun joku tuttavasi kutsuu sinut kyläilemään, istutko sohvassa keskustelemassa ja mielipiteitä vaihtamassa, vai hääräätkö tuttavasi keittiössä tiskaamassa ja siivoamassa?
Moni ihminen ei halua toisia keittiöönsä. On varsinkin se "avulias" joukko, joka tarkastaa avun antonsa ohella keittiön siisteyden ja kaappien järjestyksen. Se ei ole emännälle mieluista.
Kyllä vieraan paikka on kahvipöydässä tai sohvalla ja astiat pestään ja kyökki siivotaan vieraitten lähdettyä.
Monilla on nykyisin astianpesukoneetkin, joten senkään vuoksi ei miniöillä enää ole tekosyytä mennä avustamaan kahvikuppitiskissä.
- ewwrwqe
Bienvenue sur notre boutique en ligne
http://www.daydayoye.com/
Nous vendons des chaussures. Nike Shox, Nike Air Max TN Requin,
lorsque nous recevrons votre paiement dans les 24 heures seront
navire. Ship to France, Noway, UK, Italie. Swithland. Habituellement
5-8 jours ouvrables pour la livraison.
http://www.daydayoye.com/- No mutta
Jokainen vuorollaan. Jonain päivänä anoppi on niin vanha että tavitsee apua
jne... Jonain päivänä olet/ olet ehkä itse anoppi . Mitenkä hoidat sen?
- virasanen
voi lässyti lässyti.kun ja jos ei itte ihmiset osaa hoitaa lapsiaan niin minkäs tekee.onko ne just näitä tankotanssijoita sitten jotka tunkeevat ittensä hinnalla
millä hyvänsä tosi tv ohjelmiin???
täälläkin joku kehuu miten isovanhemmat hoitaa hänen kersojaan.ettei sitten häpee ollenkaan.omat kun jo aikuisia pitäis vielä ottaa kasvatusvastuu lastenlapsista.
kannattais kyllä työntää se pää jo sinne mistä ne kersatkin tullu. - jk
vai iin
- yksristikaks
nimenomaan niin että vanhemman väen ei tarvitse niin kamalasti häärätä siellä keittiössään, me nuoremmat osataan keitellä kahvit siellä anoppilassakin ihan mielellään, kun kerran lupa pyydetään. Ja joo, kyllä minä tutavillakin hääräilen tarvittaessa ihan mielelläni kaikenlaista pientä mutta en tietenkään mikäli on muodollisempi vierailu. En vaan pidä muodollisista vierailuista ja tuttavani osaavat hekin meillä ollessaan häärätä ne kahvit tarvittaessa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904