Vatsaoireilu?

Välillä vatsassani on hölskyvä olo, kuulen jopa välillä jotenkin äkkinäisesti kääntyessäni loisketta.

Jos menen nukkumaan tälläisellä ololla, niin herään monesti säpsähtäen pian nukahtamisen jälkeen, etten pysty hengittämään kunnolla. Noustessani istualleen, kuulen/tunnen taas hölskähdyksen ja tunnen jotain valuvan alas ruokatorvea pitkin. Tällöin maatessa muutenkin tuntuu epämukavalta, varsinkin ylävatsassa tuntuu paineentunnetta, ei mitenkään kivuliasta, mutta epänormaalia paineentunnetta keskellä, pallean takana tai pallean alaosassa. Ei kuitenkin tunnu närästyksen kaltaista poltetta, tai kipuja.

En pysty nukkumaan tälläisellä ololla kunnolla, heräilen kaiken aikaa. Ainoa vaihtoehto on nukkua istuma-asennossa, vielä epämukavempaa, mutta sentään pystyy nukkumaan silloin.

Olen myös huomannut, että hiilihydraattiset ja maustetut ruoat illalla ennen nukkumaanmenoa lisäävät tätä ongelmaa, joten pyrin välttämään riisiä ynnä muuta illallisena. Ei kuitenkaan aina auta tämäkään. Toisaalta taas en pysty nukkumaan nälkäisenä ollenkaan, vaikea yhtälö.

Toisinaan ei sitten tosiaan ole mitään ongelmaa, voin syödä aivan mitä haluan, ja nukkua normaalisti jopa viikkoja.

Mikä tämän yöllisen vaikean olon aiheuttaa? Onko muuta vaihtoehtoa kuin nukkua istualtaan ja välttää liiallista syömistä illalla? Sänkyä olen joskus koettanut korottaa etupäästä pari senttiä, mutta ei ole riittävä, pitää olla istuallaan, että tehoaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nukkuhaluaa kirjoitti:

Välillä vatsassani on hölskyvä olo, kuulen jopa välillä jotenkin äkkinäisesti kääntyessäni loisketta.

Jos menen nukkumaan tälläisellä ololla, niin herään monesti säpsähtäen pian nukahtamisen jälkeen, etten pysty hengittämään kunnolla. Noustessani istualleen, kuulen/tunnen taas hölskähdyksen ja tunnen jotain valuvan alas ruokatorvea pitkin. Tällöin maatessa muutenkin tuntuu epämukavalta, varsinkin ylävatsassa tuntuu paineentunnetta, ei mitenkään kivuliasta, mutta epänormaalia paineentunnetta keskellä, pallean takana tai pallean alaosassa. Ei kuitenkin tunnu närästyksen kaltaista poltetta, tai kipuja.

En pysty nukkumaan tälläisellä ololla kunnolla, heräilen kaiken aikaa. Ainoa vaihtoehto on nukkua istuma-asennossa, vielä epämukavempaa, mutta sentään pystyy nukkumaan silloin.

Olen myös huomannut, että hiilihydraattiset ja maustetut ruoat illalla ennen nukkumaanmenoa lisäävät tätä ongelmaa, joten pyrin välttämään riisiä ynnä muuta illallisena. Ei kuitenkaan aina auta tämäkään. Toisaalta taas en pysty nukkumaan nälkäisenä ollenkaan, vaikea yhtälö.

Toisinaan ei sitten tosiaan ole mitään ongelmaa, voin syödä aivan mitä haluan, ja nukkua normaalisti jopa viikkoja.

Mikä tämän yöllisen vaikean olon aiheuttaa? Onko muuta vaihtoehtoa kuin nukkua istualtaan ja välttää liiallista syömistä illalla? Sänkyä olen joskus koettanut korottaa etupäästä pari senttiä, mutta ei ole riittävä, pitää olla istuallaan, että tehoaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu