Veden päällä kävelystä

ihmeiden_tutkija

Olen erittäin kiinnostunut Raamatun ihmeistä, niiden mukana myös otsikkoasiasta. Myös siitä, voitaisiinko ihmeille löytää myös nykytieteen kriteerit täyttävä luonnontieteellinen selitys ?
Yllätyksekseni monet uskovat ystäväni käsittävät tämän pyrkimykseni jotenkin negatiivisesti. Monet sanovat ihmeen kuvauksen olevan 1) vain symbolinen, tai 2) että vain Jeesus omasi ko. taidon.

1) Siis, että Raamatun ehdoton totuus olisi vain symboliikkaa !
Järjetön väite ! Kuvitelkaa, että pankit ilmoittaisivat, että esim. talletuskorko on vain symbolinen luku, todellisuudessa se voi olla mitä tahansa. Tai, että junien aikatauluissa lähtö / saapumisaika on vain symbolinen. Lähtö / saapuminen voi sattua muilloin vain !
Eihän ehdoton Raamatun totuus voi perustua mielivaltaisiin symbolitulkintoihin !

2) Olisiko Jeesus ollut sitten narsistinen persoona, joka omaa erinomaisuuttaan korostaen kävelee veden päällä ikäänkuin
ilkkuen: " Koettakaa te kuolevaiset tehdä samoin ! "
Ei, ja tuhat kertaa ei !
Hänellä on sanoma, joka erityisesti koskee meitä, tuhansien järvien maan asukkeja.
Jokainen tajuaa, mitä etuja veden päällä kävelyn taito esim. saaristomme asukeille tarjoaisi.
Vakaa käsitykseni on, että Jeesus kävelyllään on tarjonnut meille
mission, mahdollisuuden ja tehtävän:
Meidän on herkeämättä etsittävä niitä luonnontieteellisiä perusteita, joihin ko. ilmiö pohjautuu.
Palstalla on ilahduttavasti esiintynyt tämän suuntaisia kirjoituksiakin,
on mm. pohdittu levitaatiota (painovoiman kumoamista) ilmiön
selitykseksi.
Nyt vain kaikki mukaan tätä kiistatonta ihmetekoa selittämään !
Emme hellitä, ennen kuin ratkaisu on löytynyt !
Shaloom !

22

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seuraa Jeeusta

      Pitkin veden pintaa
      Jeesus kulkee vaan
      Rohkeasti häntä
      Käymme seuraamaan

    • Jakobi

      Herra käveli vetten päällä

      myrskyn tyynnytti huonolla säällä

      seuratkaamme Herraa kaikki täällä

      ja kävelkäämme jäällä eli vetten päällä.

      • _ves`kävelijä

        Tuo Genetsaretin järvi
        Ei jäädy milloinkaan
        Siis Jeesus siellä vaan
        Hän ryhtyi levitoimaan
        Sandaaleilla vettä roiski
        Esteet kävelylle poisti


    • nuuskija

      Entäpä Buddhan ja monien muiden uskonnollisten figuurien tekemäksi väitetyt ihmeet? Valhetta? Totta myös? Kaikkien uskontojen ihmekertomukset epätotta? Tai vain kristinuskon/ jonkin muun uskonnon ihmekertomukset totta?

      Uskonnollisesti ajatellen (ottamatta kantaa tarinan totuuteen) olisiko vettenpäällä kävelemisessä voinut olla kyse jumallallisen alkuperän demonstroinnista epäileväisille?

      • Tuomas E.

        Hienoa olisi, jos demonstrointi onnistuisi nykyäänkin.
        Ei jäisi sijaa ainaiselle epäilylle !


    • A.A.Anderssen

      Eiköhän nämä ihmeet ole kuin keisarin uudet vaatteet Andersenin sadussa.
      Uusi sukupolvi huomaa, ettei niitä ollut olemassakaan.

    • Quetzalcoatl.

      Ihmeille löytyy luonnollinen tieteellinen selitys.

      Ihmisten valehtelu, asioiden suurentelu, huhupuheiden suurenneltuina kertaaminen ja loputon herkkäuskoisuus. Se siitä.

    • eiAineeton

      Näinhän on: (uskon) henki voittaa aineen.

      Usko siirtää vuoria, kirjoitettiin aikoinaan, ellei epäile sydämessään asiaa.

    • epätäti

      Etkös enää kirjoitakaan tyhmimpiä viestejäsi i-nimimerkilläsi?

      • epäsetä

        Minkä kirjoitin, sen kirjoitin
        Amen


    • DarkNH

      Parahin ihmeiden_tutkija.
      Kerron sinulle totuuden.
      Avaruusalus kannatteli jeesusta.
      Shalom aleikum veli.
      Mooseskaan ollut poikkeus.
      Akrakadabra.
      Väinämöinen lauloi suohon.
      Jokohista virttäettä.

      • pitkin pintaa

        Käveli Jeesus vetten päällä
        Yritin minäkin samaa täällä
        Sanas` näin kun sanottiin
        Uskoin toki ihmeisiin
        Vaan ohut oli pinta veen
        Meni homma poskelleen
        Meinas käydä huonosti
        Vain uimataito pelasti


      • DarkNH
        pitkin pintaa kirjoitti:

        Käveli Jeesus vetten päällä
        Yritin minäkin samaa täällä
        Sanas` näin kun sanottiin
        Uskoin toki ihmeisiin
        Vaan ohut oli pinta veen
        Meni homma poskelleen
        Meinas käydä huonosti
        Vain uimataito pelasti

        Opetukseni oikein meni.
        Kun et vettä ottanut
        henkeen
        Heti!!!


    • PSARI

      Meistä joka ikinen ihminen kävelee vetten päällä kuin Jeesus, kun kävelemme siltaa pitkin.

      Jeesuksen aikaan rakennettiin vesireittien kohdille kivisiltoja, jotka olivat joskus myös veden alla talvi- ja kevätsateiden aikaan. Jeesus käveli tällaista kivisiltaa pitkin, eikä hän muutoin mitenkään veden päällä kävellyt.

      Uskovaisilla on paljon selittämistä jo siinäkin, että Raamatun Vanhan Testamentin puolella puhutaan Karmelissa sijaitsevasta Beetlehemistä Daavid-kuninkaan isän Iisain kohdalla, mutta kirkko väittää Daavidin kaupungin olevan Jerusalemista 10 km etelään sijaitseva Beetlehem eli Raamattu puhuu kahdesta eri Beetlehemistä ja Jeesuksen kohdalla väärästä kaupungista.

      Neitsyt Marian isä oli Joakim ja hänen vaimonsa oli Anna. Joakim oli ylipappina Sepforiksen temppelissä. Sepforis sijaitsi Galileassa olevan Beetlehemin likellä. Neitsyt Maria vietiin 3 vuotiaana Sepforiksen temppeliin pappien kasvatettavaksi. Galilean Beetlehem sijaitsee 6 km päässä Nasaretista. Juudean Beetlehem taasen noin 130 km päässä.

      Raamattu 33/38 kartoista kirjan takaa voi nähdä molemmat Beetlehemit.

      Galilean Beetlehem tästä linkistä
      http://www.biblewalks.com/sites/BethlehemGalilee.html

      Meillä on myös 2 Josefia Raamatussa eli toisen isä on Matteuksen mukaan Jaakob ja toisen Luukkaan mukaan Eeli. Juudean Beetlehemissä asuneella Joosefilla oli pojat Juudas, Justus, Jaakob ja Simon sekä 2 tytärtä Assia ja Lyydia. Näiden kotikieli oli heprea.

      Kirvesmies Joosefilla oli tytöt Miriam ja Martta sekä pojat Jeshus, Jaakob sekä Tuomas ja Juudas Didymos eli kaksospojat. Näiden kotikieli oli aramea kuten Jeesuksella, joka oli Joosefin kasvattipoika.

      Raamatun ihmeet on järjellä selitettävissä ja ne ovat useimmiten epäselviä siksi, että ne on väärin käännetty kääntäjän oman väärinymmärryksen takia. Pitää myös huomata, että valtava määrä Raamatun tekstiä on kirjoitettu paljon myöhemmin, mitä Jeesuksen aikaan oikeasti tapahtui ja teksteihin on lisätty paljon erilaisia asioita kuten vaikkapa Paavalin uudissanaksi väitetty arsenokoitai. Sanan on väitetty tarkoittavan homoseksuaaleja, mutta todellisuudessa sana on lisätty Paavalin teksteihin vasta 300-luvulla ja tarkoittaa ainoastaan heteromiehiä, jotka harrastivat anaaliyhdyntää vaimojensa kanssa kuin homot.

      Raamattu on täynnä väärin tulkintoja!

    • eino von leino

      Jeesus oli aikoinaan yhden aikamme legendan esikuva käyttäessään salaperäistä voimaansa pysytellä vedenpinnan yläpuolella. Tässä tieteellinen selvitys asiasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Peräsmies.gif

      Voidaankin runollisesti todeta:

      Katsokaa tuota terästä,
      kuinka se pysyy pinnalla,
      kun voimaa työntyy perästä,
      vaikka millä hinnalla.

      • _vesimittari

        Elementti vesi on
        Kävelyssä verraton
        Sandaaleis` kun voimaa riittää
        Pitkin pintaa Jeesus kiitää


    • ihmeiden_tutkija

      Olen perustanut uuden uskonnollisen yhteisön: MYÖHEMPIEN AIKOJEN PYHIEN VEDEN PÄÄLLÄ KÄVELIJÖIDEN SEURAKUNNAN.
      Sen tehtävä on toteuttaa missio, jonka Jeesus on meille veden päällä kävelyllään antanut.
      Jäseneksi liitytään rukouksen kautta.

    • Historia kertoo
      • 5+2

        Eikä ole !
        Pitkin veden pintaa
        Jeesus kulkee vaan
        Näin saaristojen asukkaita
        Käy hän siunaamaan
        Ei saaristojen asukkaat
        Myös nälkää nähdä saa
        Kosk` viisi leipää kaksi kalaa
        Ratkaisun nyt tarjoaa !


      • _saaristolainen
        5+2 kirjoitti:

        Eikä ole !
        Pitkin veden pintaa
        Jeesus kulkee vaan
        Näin saaristojen asukkaita
        Käy hän siunaamaan
        Ei saaristojen asukkaat
        Myös nälkää nähdä saa
        Kosk` viisi leipää kaksi kalaa
        Ratkaisun nyt tarjoaa !

        Koska Jeesus tulee saaristoon ?
        Perkele! Vastatkaa nyt Jeesukseen uskovat heti !


      • muallikkosaarnaaja
        _saaristolainen kirjoitti:

        Koska Jeesus tulee saaristoon ?
        Perkele! Vastatkaa nyt Jeesukseen uskovat heti !

        Miks`papit eivät kerro
        Ihmeteoist lain`
        Armost` lunastuksest`
        Höpöttävät vain


    • Minä tykkään henkiiökohtaisesti tarkastella Jeesuksen väitettyjä ihmekykyjä ns. supersankariasteikolla. Yleisesti supersankarina Jeesuksen kyvyk eivät olleet kovinkaan vakuuttavia, ainakaan kykyjään käytti erittäin rajoittuneesti.

      Veden päällä käveleminen on toki hieno temppu mutta kovinkaan vakuuttava voimannäyte se ei missään nimessä ole. Ehkä todennäköisin keino millä Jeesus kuitenkin kyseisen tempun toteutti on telekineesi. Tämä kyky perustuu käytännössä kykyyn liikuttaa asioita ja esineitä koskematta niihin fyysisesti.

      Korkeammilla tasoilla kyseinen kyky jopa mahdollistaa asioiden manipuloinnin molekyylitasolla joka antaa kyvyn muuttaa asioiden ominaisuuksien muokkaamisen, kuten vaikka muokkaamalla vesimolekyylejä kannattamaan ihmisen painon joka mahdollistaisi veden päällä kävelyn.

      Alemmalla tasolla levitaatio on yleisesti yksinkertaisin metodi on levitoida mutta myös kivien nostaminen vedenpohjasta askelmiksi on yksi tapa saavuttaa sama lopputulos.

      On muuten mielenkiintoista kuinka Jeesuksen käyttämät kyvyt ovat varsin perustasoa jopa oman mytologiansa sisällä. Ei ole ainoataan Jeesuksen ihmettä joka el olisi myöskin Luciferin kykyjen rajoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe