70 vuotta sitten murhattujen juutalaisten muistomerkillä

1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Herra puhui minulle hyvin selvästi kristillisestä vastuustamme ja velvollisuudestamme puhua. Jälleen kerran kyse on tästä: ”Pahuus tarvitsee voittaakseen vain sen, että hyvät ihmiset eivät tee mitään” (Edmund Burke).

Iso osa ponnisteluistamme ja voimistamme menee hukkaan ja suuntautuu väärään kohteeseen, kun taistelemme sotia, joita ei koskaan pitäisi taistella. Kietoutuessamme tiukasti haluamaan oman tahtomme toteutumista tuhlaamme suuria määriä energiaa, joka voitaisiin käyttää paremmin Jumalan valtakunnan edistämiseen. Kun emme kohtaa vihollista ja pahuutta sen kaikissa valepuvuissaan, se antaa OIKEUTUKSEN vihollisen pahoille aikeille. Jumala on antanut meille äänen, ja Hän edellyttää meidän uskovina käyttävän sitä.

Hiljaisuus jostain epämiellyttävästä asiasta on käytännössä sama kuin sen hyväksyminen. Kristityt ovat liian hiljaa asioista, jotka ovat todella tärkeitä. Kun uskovat seisoskelevat joutilaina sivussa sanomatta mitään, he rohkaisevat pimeyden hallituksia ja valtoja olemaan rohkeita. Vaikuttaa siltä, että vallitseva asenne kristillisissä piireissä on: ”Mitä minun ääneni voi tehdä? Miksi vaivautua?” Muistakaamme, että yhden naisen ponnistelu ja sitkeys saivat aikaan äänen rukousta vastaan USA:n kouluissa. Hänen äänensä kuultiin, koska hän ei vaiennut eikä lopettanut. Yhden naisen ääni teki abortista hyväksytyn täysin samoista syistä. Uskovina unohdamme, että meillä on siunatun Pyhän Hengen voima ja taivaallisten joukkojen todistus. Äänemme rohkaisee ja siunaa heitä yhtä paljon kuin hiljaisuutemme lannistaa heitä. Jos vain ymmärtäisimme tämän voimallisen periaatteen, emme koskaan lakkaisi käyttämästä ääntämme, riippumatta siitä, kuunteleeko meitä maan päällä kukaan vai ei. Eivät maanpäälliset asiat ole tärkeitä. Luonnollisessa maailmassa tapahtuvat asiat määräytyvät sen mukaan, mitä hengellisessä maailmassa tapahtuu. Tärkein tosiasia on, että sekä pimeyden että valkeuden taivaalliset hallitukset ja vallat kuulevat, mitä meillä on sanottavana, ja rohkea totuuden julistuksemme tekee niihin valtavan vaikutuksen.

OaA: n sivulla voit allekirjoittaa vetöömukseen Israelin puolesta, ettei Israelia pakotettaisi luopumaan ilman ehtoja luovuttamaan PLO:le suurinta osaa alueestaan. linkki löytyy: Ajankohtaista osiossa. paina `Sign the petition` kitjoita nimesi avautuvaan tekstikenttiin. pakolliset kentät: oma nimi ja sähköpostiosoite. private luokitksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siitä on 70 vuotta kirjoitti:

Eräiden ihmisten muistomerkillä:

http://www.youtube.com/watch?v=PJlIbCvgY54&feature=player_embedded

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu