Kennelliiton puheenjohtajan kommentti maanantain Ilta-Sanomissa, että kesämekot kuuluvat nukeille, eivät koirille, on kummallinen kommentti koiraihmisen suusta. Ja luo mielestäni väärää asennetta koirien pukemiseen. Koirien pukeminen on yleistynyt ja monien rotujen kohdalla se Suomen oloissa on tarpeellista, ellei välttämätöntä.
Itse omistan kolme kiinanharjakoiraa, joista yksi on vaalea nakukoira. Koira todella on suojattava auringon Uv-säteiltä helteellä ja lippikset ja kevyet hameet ovat siihen omiaan. Vaihtoehtona aurinkosuojakerrointa sisältävä rasva, jota pidän itse koiran luonnon vastaisena.
Kyllä koira tietää, että päällä ei ole vanhaa sukkaa, vaan kaunis vaate, joka on hankittu rakkaudella ja tarpeeseen. Eläimellä tulee olla mukava olo myös paahtavassa auringossa, eikä niin, että vaate on kuuma tai epämiellyttävä pitää.
Jos pitää pukea koiransa Suomen oloja varten, miksi vaate ei saa myös olla kaunis?
Puetaanhan lapsetkin käytännöllisesti, mutta kauniisti.
Eläimet ovat ihmisen parhaita ystäviä ja pienen matkansa maan päällä ansaitsevat parasta hoitoa, hellyyttä ja suojaa, jota ne välttämättä itse eivät osaa järjestää.
Mekko sopii koirillekkin
Lukija.
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760