Pahnan pohjimmaisia ollaan

joopsgr

Jouduin ilman omaa syytäni vuosikausia kestävää oikeusprosessiin samalla meni koko omaisuus ja toimeentulo. Olen taantunut 80 000€ vuodessa tienaavasta yrittäjästä sossuluukkujen kuluttajaksi ja viranomaisten kyykytettäväksi. Olin alallani huippua, mutta sossun luukulla kohtelevat kuin jotain osaamatonta paskakasaa. Onhan se helppo kohdella näin kun oma asema ja etuoikeudet on turvattu ja veronmaksajan piikistä palkka juoksee tilille kuin manulle illallinen.

Minä taas jouduin oman yritykseni ja tuloni joka sentin hankkimaan omalla osaamisella ja kilpailemalla kunnes viranomaisten möhlintä kaatoi yritykseni.

Nyt kahdenksanvuotisen oikeudenkäyntiputken päätteeksi alkaa näyttää siltä, että oikeus toteaa minut syyttömäksi kaikkeen mistä minua syytettiin.

En ole jaksanut vuosiin enää selittää kenellekään miten ja miksi minulle kävi kuin kävi, koska ei sitä usko todeksi jos ei ole itse kokenut samaa.

3

76

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopsgr

      En ole enää vuosiin tehnyt yhtään mitään muuta kuin kuitannun sossun korvaukset, koska en usko oikeudenmukaisuuteen on vaikea rakentaa mitään, koska se voidaan tuosta vain viedä ja tuhota kuten on käynyt jo aikaisemmin. Miksi vaivaantua.

      Osittain olen tekemättä mitään passiivisena vastarintana. Järjestelmä on vuosia ilmoittanut minulle, että ei enää tarvitse minua tai työpanostani, joten olen ottanut vastaan sen päätöksen ja lopettanut kaiken tekemisen. Ei järjestelmää ole kiinnostanut omien toimenpiteidensä minulle aiheuttamat kärsimykset. Olen ottanut sen niin, että oikeastaan minusta ei tarvitse välittää.

      • metall-leidi

        Niin olet taas yksi "oikeusmurhan uhreista". Kun ihmisellä on huono tuuri ja joutuu menettämään kaiken eikä saa oikeutta niin selväähän se on, että kyynistyy.
        Talvella oli tutkimus missä selvitettiin, että sosiaalitoimen parissa työskentelevätkin ovat voimakkaasti kyynistyneet ja katsovat että köyhyys on aina jokaisen oma vika.
        Olen läheltä seurannut tragedioita joissa yrittäneeltä on vedetty matto alta ja moni on nähnyt tulevaisuutensa niin mustana, että on valitettavasti päättänyt päivänsä.


      • joopsgr
        metall-leidi kirjoitti:

        Niin olet taas yksi "oikeusmurhan uhreista". Kun ihmisellä on huono tuuri ja joutuu menettämään kaiken eikä saa oikeutta niin selväähän se on, että kyynistyy.
        Talvella oli tutkimus missä selvitettiin, että sosiaalitoimen parissa työskentelevätkin ovat voimakkaasti kyynistyneet ja katsovat että köyhyys on aina jokaisen oma vika.
        Olen läheltä seurannut tragedioita joissa yrittäneeltä on vedetty matto alta ja moni on nähnyt tulevaisuutensa niin mustana, että on valitettavasti päättänyt päivänsä.

        Näin on moni on tehnyt Mika Myllylät lopuksi kun järjestelmä vetää maton alta. Kohtalotovereideni kuolleisuusprosentit ovat isot.

        Itse olen selvinnyt ihan sillä, että olen alkanut pitää Suomen oikeuslaitosta ja viranomaisia ikään kuin suurena vitsinä, joka pitää meitä ihmisiä pilkkanaan. Suurin osa Suomen kansasta on valitettavasti tosikoita, jotka eivät ole tajunneet järjestelmän olevan vain suuri vitsi ja sen takia vihaisena puhisevat kun joka vääryyttä kokenut ja kaiken menettänyt yrittää kertoa tarinaansa.

        Toisaalta siitä ketä ei tunneta ei hänen kärsimyksestään tarvitse välittää. Näin se menee mitä isompi joukko ihmisiä on sitä varmempaa on kiittämättömyys.

        Alan kyllä heti työskennellä taas niitä 10-16 tuntisiä työpäiviä kun järjestelmä myöntää virheensä ja palauttaa yritykseni siihen tilaan missä se oli kahdeksanvuotta sitten tai antaa rahaa sen verran, että voin itse tehdä niin eli vähintään puolimiljoonaa euroa. Toistaiseksi on kahdeksan vuotta mennyt eikä ole merkkiäkään siitä, että viranomaiset myöntäisivät virheensä ja pahalta näyttää, että näin ei tule ikinä käymään seuraavaankaan kahdeksaan vuoteen. Jos pelkkä rikosepäily riittää siihen, että koko elämä voidaan tuhota niin sitten täällä ei kannata tehdä mitään. Näin se vain on.

        Sitä päivää odotellessa. Jos järjestelmä ei tee mitään virheensä korjaamiseksi en minäkään tee mitään mistä järjestelmä voisi nyhtää verotuloja. Omia harrastuksia kyllä jatkan ihan oman olemisen mukavammaksi tekemiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe