mitä eroa uskovaisella ja agnostikolla?

en kyllä aikonut mennä avauksessa
noin "korkealentoiseksi". Pohdiskelin enemmän
sitä mikä erottaa nämä tallaajat toisistaan
katutasolla. kaikki toimivat melko samalla
tavalla uskoipa sitten tai epäilipä. Eli on pakko
olla jotain yhteistäkin.

Tämä oli sekava. Toivottavasti joku tajuaa sen
perusviestin siellä sisällä.

hauska että olet täällä taas. Minulle tuli jo
huoli, että viime sunnuntaista tuli ensimmäinen
ajopäivä - ja viimeinen.

Onko se kuvassa sinun?

Oplev kirjoitti:

hauska että olet täällä taas. Minulle tuli jo
huoli, että viime sunnuntaista tuli ensimmäinen
ajopäivä - ja viimeinen.

Onko se kuvassa sinun?

On tämä hullujenhuone - jota uskontopalstaksikin
kutsutaan - taas alkanut sen verran tympäistä,
ettei oikein viitsi kirjoitella. Ketjutkin
häviävät etusivuilta sitä vauhtia, että hyviinkään
keskusteluihin ei oikein ehdi osallistua.

> Onko se kuvassa sinun?

On (Yamaha XJ 900). Kuin myös räpylät ja jalat,
heh. Ja kotitalonikin siinä näkyy olevan.

Käsittämättömän hyvä maalivahti itävaltalaisilla.
No, kunhan matsi tuosta päättyy, niin baariinhan
sitä taas...

...

> mitä eroa uskovaisella ja agnostikolla?



Tässä Pseudon lainaus!
>Uskovainen luulee tietävänsä, agnostikko tietää
luulevansa <<


Uskovainen yleensä tietää millaista on olla
agnostikko, koska hän useimmiten on ennen
uskoontuloaan ollut agnostikko.
Agnostikko taasen ei tietenkään tiedä millaista
on olla uudestisyntynyt kristitty, koska hänellä
ei ole siitä omakohtaisia kokemuksia.
Tervettä on, että tietää luulevansa, mutta
uudestisyntyminen ylhäältä on kuitenkin
ainutlaatuinen ja selittämätön ilmiö, josta
yleensä seuraa USKOMATON VARMUUS asioista, joita
ei kuitenkaan voida konkreettisesti selittää.

Juudas on saanut ehdottoman varmuuden.

ps. Hyviä pyöräilyilmoja Pseudo, vaikka pyöräsi
on väärän merkkinen, minun mielestäni:)

Juudas kirjoitti:

> mitä eroa uskovaisella ja agnostikolla?



Tässä Pseudon lainaus!
>Uskovainen luulee tietävänsä, agnostikko tietää
luulevansa <<


Uskovainen yleensä tietää millaista on olla
agnostikko, koska hän useimmiten on ennen
uskoontuloaan ollut agnostikko.
Agnostikko taasen ei tietenkään tiedä millaista
on olla uudestisyntynyt kristitty, koska hänellä
ei ole siitä omakohtaisia kokemuksia.
Tervettä on, että tietää luulevansa, mutta
uudestisyntyminen ylhäältä on kuitenkin
ainutlaatuinen ja selittämätön ilmiö, josta
yleensä seuraa USKOMATON VARMUUS asioista, joita
ei kuitenkaan voida konkreettisesti selittää.

Juudas on saanut ehdottoman varmuuden.

ps. Hyviä pyöräilyilmoja Pseudo, vaikka pyöräsi
on väärän merkkinen, minun mielestäni:)

että väitteesi siitä, että entinen uskovainen
olisi ollut agnostikko ei pidä paikkaansa. En
tiedä, en ole koskaan nähnyt tilastoja, mutta
kuvittelisin, että enemmin kiihkeä ateisti
uskoisi, jos luulisi kokeneensa herätyksen.

Luulen, että agnostikon aivoissa käy aina epäilys
kaikkia teorioita ja kaikkea ilmiöitä kohtaan.
Agnostikko luulee, että maailmassa on paljon,
jota ei pystytä selittämään, eikä ehkä koskaan
voidakaan. Jos hän esim. näkee taivaalla
valoilmiön, hän ei kuvittele sitä ufoksi, vaan
hakee muuta selitystä, ja jos näkee pieniä
vihreitä miehiä, niin hän päättelee, että olisi
jo syytä mennä lääkäriin. Tästä huolimatta
agnostikko kyllä luulee, että elämää voi hyvinkin
olla maapallon ulkopuolellakin.

Agnostikko luulee, ettei Jumalaa ehkä ole, mutta
ei ole siitä aivan varma, ja hän luulee että
Raamattu on ihmisten kirjoittama, eikä pyhän
hengen inspiroima. Jos hän kuuluisi Jumalan
kutsuvan, niin hän luulisi kuulevansa
olemattomia.

> Tervettä on, että tietää luulevansa, mutta
uudestisyntyminen ylhäältä on kuitenkin
ainutlaatuinen ja selittämätön ilmiö, josta
yleensä seuraa USKOMATON VARMUUS asioista, joita
ei kuitenkaan voida konkreettisesti selittää.

Tässä on onkin virhe päättelyssäsi. Agnostikko ei
kykenen tuntemaan tuota ”uskomatonta varmuutta”,
eikä sitä tavoitakaan.

Yksi asia mistä tämä agnostikko luulee olevansa
melko varma on se, että jos Jumalaa on, niin Hän
on jotain aivan muuta kuin jokin kostonhaluinen
entiteetti, joka tuomitsee ihmiset taivaaseen tai
helvettiin ainoastaan sen perusteella, uskooko
Häneen vai ei. Joten luulen, että tällä asialla
ei ole merkitystä

Pseudohippi kirjoitti:

On tämä hullujenhuone - jota uskontopalstaksikin
kutsutaan - taas alkanut sen verran tympäistä,
ettei oikein viitsi kirjoitella. Ketjutkin
häviävät etusivuilta sitä vauhtia, että hyviinkään
keskusteluihin ei oikein ehdi osallistua.

> Onko se kuvassa sinun?

On (Yamaha XJ 900). Kuin myös räpylät ja jalat,
heh. Ja kotitalonikin siinä näkyy olevan.

Käsittämättömän hyvä maalivahti itävaltalaisilla.
No, kunhan matsi tuosta päättyy, niin baariinhan
sitä taas...

...

Minusta tämä hullujenhuone on kyllä täyttyessään
saanut myös paljon uutta hyvää väriä. Käytännön
ongelmat tosin ovat huikeasti lisääntyneet, kuten
sanot. Josko potilaat saisi ymmärtämään, että
uudet otsikot aiheuttavat enemmän harmia kuin
hyötyä, niin asia vähän paranisi. Ja ne
ääliöaloitukset, joissa joku kysyy sadannen
kerran samma asiaa - pois pois!

Ajoin kolme vuotta sitten moottoripyörällä
pahasti pusikkoon Lefkasin saarella. Kylkiluita
meni ja paljon ikäviä repeytymiä ihoon, viisaasti
shortseissa kun olin. Siihen kaatui sitten myös
unelmani omasta prätkästä, uskallus ei enää
riitä. Kateellisena kuuntelen kavereiden
kertomuksia ja ajelu näyttää sietämättömän
mukavalta tämmöisissä keväisissä maisemissa. No,
mitäpä asiaa nyt kevätaurinko ei kirkastaisi.
Olen miettinyt hevosta prätäkän tilalle, sieltä
kyllä putoaa korkeammalta mutta ei niin lujaa.

Juudas kirjoitti:

> mitä eroa uskovaisella ja agnostikolla?



Tässä Pseudon lainaus!
>Uskovainen luulee tietävänsä, agnostikko tietää
luulevansa <<


Uskovainen yleensä tietää millaista on olla
agnostikko, koska hän useimmiten on ennen
uskoontuloaan ollut agnostikko.
Agnostikko taasen ei tietenkään tiedä millaista
on olla uudestisyntynyt kristitty, koska hänellä
ei ole siitä omakohtaisia kokemuksia.
Tervettä on, että tietää luulevansa, mutta
uudestisyntyminen ylhäältä on kuitenkin
ainutlaatuinen ja selittämätön ilmiö, josta
yleensä seuraa USKOMATON VARMUUS asioista, joita
ei kuitenkaan voida konkreettisesti selittää.

Juudas on saanut ehdottoman varmuuden.

ps. Hyviä pyöräilyilmoja Pseudo, vaikka pyöräsi
on väärän merkkinen, minun mielestäni:)

> Uskovainen yleensä tietää millaista on olla
agnostikko, koska hän useimmiten on ennen
uskoontuloaan ollut agnostikko.

Tämä ei useinkaan pidä paikkaansa. Agnostismi on
maailmankatsomus, johon yleensä päädytään hyvin
pitkällisen ja omakohtaisen harkinnan jälkeen,
ilman minkäänlaista ulkoista painostusta. Se on
voimakas ja raskaskin henkilökohtainen valinta.
Monet agnostikot ovat entisiä uskovaisia.

Tuskin sinäkään olet ennen uskoon tuloasi ollut
agnostikko, vaan mahdollisesti tapakristitty tai
ehkä ateisti.

> Juudas on saanut ehdottoman varmuuden.

Olet täydellinen ja tyylipuhdas esimerkki
ihmisestä, joka luulee tietävänsä.

> ps. Hyviä pyöräilyilmoja Pseudo, vaikka pyöräsi
on väärän merkkinen, minun mielestäni:)

Kiitos vain. Pyöräni merkki ja malli ovat
täsmälleen oikeita.

Hyvä Häkkinen!
...........

Arethusa kirjoitti:

että väitteesi siitä, että entinen uskovainen
olisi ollut agnostikko ei pidä paikkaansa. En
tiedä, en ole koskaan nähnyt tilastoja, mutta
kuvittelisin, että enemmin kiihkeä ateisti
uskoisi, jos luulisi kokeneensa herätyksen.

Luulen, että agnostikon aivoissa käy aina epäilys
kaikkia teorioita ja kaikkea ilmiöitä kohtaan.
Agnostikko luulee, että maailmassa on paljon,
jota ei pystytä selittämään, eikä ehkä koskaan
voidakaan. Jos hän esim. näkee taivaalla
valoilmiön, hän ei kuvittele sitä ufoksi, vaan
hakee muuta selitystä, ja jos näkee pieniä
vihreitä miehiä, niin hän päättelee, että olisi
jo syytä mennä lääkäriin. Tästä huolimatta
agnostikko kyllä luulee, että elämää voi hyvinkin
olla maapallon ulkopuolellakin.

Agnostikko luulee, ettei Jumalaa ehkä ole, mutta
ei ole siitä aivan varma, ja hän luulee että
Raamattu on ihmisten kirjoittama, eikä pyhän
hengen inspiroima. Jos hän kuuluisi Jumalan
kutsuvan, niin hän luulisi kuulevansa
olemattomia.

> Tervettä on, että tietää luulevansa, mutta
uudestisyntyminen ylhäältä on kuitenkin
ainutlaatuinen ja selittämätön ilmiö, josta
yleensä seuraa USKOMATON VARMUUS asioista, joita
ei kuitenkaan voida konkreettisesti selittää.

Tässä on onkin virhe päättelyssäsi. Agnostikko ei
kykenen tuntemaan tuota ”uskomatonta varmuutta”,
eikä sitä tavoitakaan.

Yksi asia mistä tämä agnostikko luulee olevansa
melko varma on se, että jos Jumalaa on, niin Hän
on jotain aivan muuta kuin jokin kostonhaluinen
entiteetti, joka tuomitsee ihmiset taivaaseen tai
helvettiin ainoastaan sen perusteella, uskooko
Häneen vai ei. Joten luulen, että tällä asialla
ei ole merkitystä

Takahuoneessa käydyn keskustelun jälkeen olen
miettinyt, miksi en lue itseäni
agnostikkoihinkaan. Luulen (hehheh), että nyt
tiedän. Minä näet luulen ja jopa tiedänkin, että
Jumala on olemassa. Minulle se on tosin vain
käsite, jolla keskustellaan tästä uskonnoksi
kutsutusta ilmiöstä, jossa halutaan ihmiskunta
(ja maailmankaikkeus) alistaa jonkun
personifioituneen, yksiselitteisen voiman alle.
En voi kuitenkaan pitää uskontoja ja uskoa
kummallisena, koska totta totisesti on helpompi
omaksua joku parituhatta vuotta kehittynyt,
vakiintunut käsitys tästä maailmasta kuin yrittää
hahmottaa se itse. Ja vaikka minut on
vaippaikäisestä saakka indoktrinoitu varsin
voimallisesti tähän valtakäsitykseen, ei se ole
koskaan, ei koskaan ollut minulle houkuttava
selitys tähän maailmaan (tosin olen kerran
kokenut joukkosuggestion vaikutuksen, kuten olen
kertonut).

Minun ideologiani on siten, että tiedän, että
Jumala on, mutta tiedän, että se ei ole
semmoinen, kuin kaikki luulevat tietävänsä.

Mikä tietysti voidaan tulkita agnostismiksi.

Oplev kirjoitti:

Takahuoneessa käydyn keskustelun jälkeen olen
miettinyt, miksi en lue itseäni
agnostikkoihinkaan. Luulen (hehheh), että nyt
tiedän. Minä näet luulen ja jopa tiedänkin, että
Jumala on olemassa. Minulle se on tosin vain
käsite, jolla keskustellaan tästä uskonnoksi
kutsutusta ilmiöstä, jossa halutaan ihmiskunta
(ja maailmankaikkeus) alistaa jonkun
personifioituneen, yksiselitteisen voiman alle.
En voi kuitenkaan pitää uskontoja ja uskoa
kummallisena, koska totta totisesti on helpompi
omaksua joku parituhatta vuotta kehittynyt,
vakiintunut käsitys tästä maailmasta kuin yrittää
hahmottaa se itse. Ja vaikka minut on
vaippaikäisestä saakka indoktrinoitu varsin
voimallisesti tähän valtakäsitykseen, ei se ole
koskaan, ei koskaan ollut minulle houkuttava
selitys tähän maailmaan (tosin olen kerran
kokenut joukkosuggestion vaikutuksen, kuten olen
kertonut).

Minun ideologiani on siten, että tiedän, että
Jumala on, mutta tiedän, että se ei ole
semmoinen, kuin kaikki luulevat tietävänsä.

Mikä tietysti voidaan tulkita agnostismiksi.

Luin Nehemian vuodatuksen kuinka kaikki
uskovaiset ovat lähteneet, ja raukka yksin joutui
puolustamaan kantansa psykologiakeskustellussa.
Hyvänen aika, uskovaisten kanssahan hän
pääasiassa keskusteli, spot on uskis, samoin
Hertta, ja Oplev

Tässä pysähdyin miettimään. Olet joskus sanonut,
ettet pidä itseäsi uskovaisena, mutta sen, ettet
ole agnostikko olen olettanut ajat sitten.
Viestiä kelatessani pohdin, että mikä Oplev
oikein on? Eihän agnostismissin ja uskon välille
mahdu mitään ”siltä väliltä”, kyllä tämäkin on
joko tai.

Ja sitten tulin tähän viestiin, jossa vastasit
itse kysymykseen!

Tästä:

> Minun ideologiani on siten, että tiedän, että
Jumala on, mutta tiedän, että se ei ole
semmoinen, kuin kaikki luulevat tietävänsä.

No, näin juuri sanoisivat ne uskovat, joita pidän
ystävinäni (heistä erään ammatin varmaan arvaat
tässä mainitsematta), ja kyllä he sanovat itseään
epäröimättä uskovaiseksi, joten tätä en voi
tulkita agnostismissiksi.

Itse käyttäisin ideologiastani lauseen
muunneltuna näin; Jos Jumala on, niin tiedän,
että se ei ole semmoinen, kuin kaikki luulevat
tietävänsä, ja luultavasti emme edes tätä
entiteettiä kykenisi edes kuvittelemaan.


PS. Mikä sinut siellä takahuoneessa johdatti
pohtimaan asiaa?

Arethusa kirjoitti:

Luin Nehemian vuodatuksen kuinka kaikki
uskovaiset ovat lähteneet, ja raukka yksin joutui
puolustamaan kantansa psykologiakeskustellussa.
Hyvänen aika, uskovaisten kanssahan hän
pääasiassa keskusteli, spot on uskis, samoin
Hertta, ja Oplev

Tässä pysähdyin miettimään. Olet joskus sanonut,
ettet pidä itseäsi uskovaisena, mutta sen, ettet
ole agnostikko olen olettanut ajat sitten.
Viestiä kelatessani pohdin, että mikä Oplev
oikein on? Eihän agnostismissin ja uskon välille
mahdu mitään ”siltä väliltä”, kyllä tämäkin on
joko tai.

Ja sitten tulin tähän viestiin, jossa vastasit
itse kysymykseen!

Tästä:

> Minun ideologiani on siten, että tiedän, että
Jumala on, mutta tiedän, että se ei ole
semmoinen, kuin kaikki luulevat tietävänsä.

No, näin juuri sanoisivat ne uskovat, joita pidän
ystävinäni (heistä erään ammatin varmaan arvaat
tässä mainitsematta), ja kyllä he sanovat itseään
epäröimättä uskovaiseksi, joten tätä en voi
tulkita agnostismissiksi.

Itse käyttäisin ideologiastani lauseen
muunneltuna näin; Jos Jumala on, niin tiedän,
että se ei ole semmoinen, kuin kaikki luulevat
tietävänsä, ja luultavasti emme edes tätä
entiteettiä kykenisi edes kuvittelemaan.


PS. Mikä sinut siellä takahuoneessa johdatti
pohtimaan asiaa?

No tämä:

>>joskin maailmankatsomuksissamme on
erovaisuuksiakin (se taas kolahtaa yksiin
ystävämme P: kanssa).

Olen miettinyt asiaa koko ajan aivoni
takanurkassa sen jälkeen kun kirjoitin viestini,
sillä kun sen itsekin luin, se tuntui
käsittämättömältä selittelyltä. Aivan kuten sinä
sanot, että mitään ei uskovaisen ja agnostikon
väliin mahdu. Mutta kyllä mahtuu, on ihan
pakko,niin tosi ohut on tämä juttu. Tässä taas
pätee se, että tämän teorian voi todentaa jo
löytämällä vaikka yksi tapaus, joka ei ole
kumpikaan.

Minä en todellakaan ole uskovainen. En paljon
tunne muita kuin kristinuskon, jonka tunnen
sitten sitäkin paremmin, mutta en usko
kolmiyhteiseen Jumalaan, maan ja taivaan Luojaan.
Enkä usko, että Jumala on uhrannut poikansa
maailman ihmisten edestä. Enkä sitä, että ihmiset
herätetään kuolleista. En siis usko alkuuunkaan.

Kuitenkin uskon, että Jeesus, Saarnaaja ja
juutalaiset sanalaskujensa myötä puhuivat totta
ja opettivat oikein tätä elämää, paremmin kuin
kukaan oikein ymmärtääkään. Itse näen tässä
opetuksessa semmoista viisautta, jota
käyttäytymistieteilijät ovat turhaan tuhansia
vuosia tutkineet. Ja sitten uskon kristilliseen
moraaliin, sen perusteisiin. Jopa perisyntiin
perheessä, suvussa, yhteisössä ja kansassa
periytyvänä pahana mallina, jota vastaan on
elämänsä taisteltava, koska se on se , joka saa
meistä aina yliotteen, se Saatanan kuiskuttelu.
Mikä onkaan sen helpompaa, kuin levätä
laakereillaan ja tehdä niinkuin selkäydin sanoo
eikä vilkaistakaan ympärilleen ja miettiä
maailman menoa.

Ja sitten se Jumala, jonka tiedän olevan
olemassa. Ei se ole sen kummempi kuin se
systeemi, joka täällä maailmassa vallitsee ja
jossa on niin paljon käsittämätöntä, että tiede
ei siihen minun elinaikanani pysty ja joka siten
tuntuu ihmeeltä. Elämä itse on kummallinen
käsite, josta paljon ymmäretäänkin, mutta josta
paljon on ymmärtämättä. Miksi kaikki elollinen
kuolee ja häviää? Se tietysti tiedetään
fysiologisesti, mutta mikä on sen mieli? Minusta
on tosi turvallista uskoa, että on olemassa joku
systeemi (ei persoona),joka pyörii sittenkin,
josta meidän ei tarvitse välittää eikä huolehtia.
Pendeli, joka väkisinkin heilahtaa aina takaisin
äärilaidoiltaan ja koko ajan hakeutuu
tasapainoon. Psykologia puhuu ihmisen
sisäänrakennetusta tarpeesta ratkaista omat
ongelmansa, se lienee osatotuus, jota usein
lainaan.

Kyllä minä tulen taas siihen lopputulemaan
(eilisten shampanjanloppujen vauhdittamana),
etten ole uskovainen enkä agnostikko. Mikä minä
sitten olen, jeesustelija vai?

Oplev kirjoitti:

No tämä:

>>joskin maailmankatsomuksissamme on
erovaisuuksiakin (se taas kolahtaa yksiin
ystävämme P: kanssa).

Olen miettinyt asiaa koko ajan aivoni
takanurkassa sen jälkeen kun kirjoitin viestini,
sillä kun sen itsekin luin, se tuntui
käsittämättömältä selittelyltä. Aivan kuten sinä
sanot, että mitään ei uskovaisen ja agnostikon
väliin mahdu. Mutta kyllä mahtuu, on ihan
pakko,niin tosi ohut on tämä juttu. Tässä taas
pätee se, että tämän teorian voi todentaa jo
löytämällä vaikka yksi tapaus, joka ei ole
kumpikaan.

Minä en todellakaan ole uskovainen. En paljon
tunne muita kuin kristinuskon, jonka tunnen
sitten sitäkin paremmin, mutta en usko
kolmiyhteiseen Jumalaan, maan ja taivaan Luojaan.
Enkä usko, että Jumala on uhrannut poikansa
maailman ihmisten edestä. Enkä sitä, että ihmiset
herätetään kuolleista. En siis usko alkuuunkaan.

Kuitenkin uskon, että Jeesus, Saarnaaja ja
juutalaiset sanalaskujensa myötä puhuivat totta
ja opettivat oikein tätä elämää, paremmin kuin
kukaan oikein ymmärtääkään. Itse näen tässä
opetuksessa semmoista viisautta, jota
käyttäytymistieteilijät ovat turhaan tuhansia
vuosia tutkineet. Ja sitten uskon kristilliseen
moraaliin, sen perusteisiin. Jopa perisyntiin
perheessä, suvussa, yhteisössä ja kansassa
periytyvänä pahana mallina, jota vastaan on
elämänsä taisteltava, koska se on se , joka saa
meistä aina yliotteen, se Saatanan kuiskuttelu.
Mikä onkaan sen helpompaa, kuin levätä
laakereillaan ja tehdä niinkuin selkäydin sanoo
eikä vilkaistakaan ympärilleen ja miettiä
maailman menoa.

Ja sitten se Jumala, jonka tiedän olevan
olemassa. Ei se ole sen kummempi kuin se
systeemi, joka täällä maailmassa vallitsee ja
jossa on niin paljon käsittämätöntä, että tiede
ei siihen minun elinaikanani pysty ja joka siten
tuntuu ihmeeltä. Elämä itse on kummallinen
käsite, josta paljon ymmäretäänkin, mutta josta
paljon on ymmärtämättä. Miksi kaikki elollinen
kuolee ja häviää? Se tietysti tiedetään
fysiologisesti, mutta mikä on sen mieli? Minusta
on tosi turvallista uskoa, että on olemassa joku
systeemi (ei persoona),joka pyörii sittenkin,
josta meidän ei tarvitse välittää eikä huolehtia.
Pendeli, joka väkisinkin heilahtaa aina takaisin
äärilaidoiltaan ja koko ajan hakeutuu
tasapainoon. Psykologia puhuu ihmisen
sisäänrakennetusta tarpeesta ratkaista omat
ongelmansa, se lienee osatotuus, jota usein
lainaan.

Kyllä minä tulen taas siihen lopputulemaan
(eilisten shampanjanloppujen vauhdittamana),
etten ole uskovainen enkä agnostikko. Mikä minä
sitten olen, jeesustelija vai?

Näin ollen, mitä menetettävää olisi sinulla, jos
pyytäisit Jeesuksen elämääsi?

Saisit todellakin tietää, että Jumala on ja tuli
itse kuolemaan meidän puolestamme, että me
saisimme elää.

Olin itsekin agnostikko ennen ja ajattelin, että
ei mikään selitä olevaista. En uskonut Jumalaan
sinunkaan vertaa.

Nyt on Jeesus minut löytänyt, koska omasta
vapaasta tahdosta halusin, että Hän tulisi
elämääni.

Oplev kirjoitti:

No tämä:

>>joskin maailmankatsomuksissamme on
erovaisuuksiakin (se taas kolahtaa yksiin
ystävämme P: kanssa).

Olen miettinyt asiaa koko ajan aivoni
takanurkassa sen jälkeen kun kirjoitin viestini,
sillä kun sen itsekin luin, se tuntui
käsittämättömältä selittelyltä. Aivan kuten sinä
sanot, että mitään ei uskovaisen ja agnostikon
väliin mahdu. Mutta kyllä mahtuu, on ihan
pakko,niin tosi ohut on tämä juttu. Tässä taas
pätee se, että tämän teorian voi todentaa jo
löytämällä vaikka yksi tapaus, joka ei ole
kumpikaan.

Minä en todellakaan ole uskovainen. En paljon
tunne muita kuin kristinuskon, jonka tunnen
sitten sitäkin paremmin, mutta en usko
kolmiyhteiseen Jumalaan, maan ja taivaan Luojaan.
Enkä usko, että Jumala on uhrannut poikansa
maailman ihmisten edestä. Enkä sitä, että ihmiset
herätetään kuolleista. En siis usko alkuuunkaan.

Kuitenkin uskon, että Jeesus, Saarnaaja ja
juutalaiset sanalaskujensa myötä puhuivat totta
ja opettivat oikein tätä elämää, paremmin kuin
kukaan oikein ymmärtääkään. Itse näen tässä
opetuksessa semmoista viisautta, jota
käyttäytymistieteilijät ovat turhaan tuhansia
vuosia tutkineet. Ja sitten uskon kristilliseen
moraaliin, sen perusteisiin. Jopa perisyntiin
perheessä, suvussa, yhteisössä ja kansassa
periytyvänä pahana mallina, jota vastaan on
elämänsä taisteltava, koska se on se , joka saa
meistä aina yliotteen, se Saatanan kuiskuttelu.
Mikä onkaan sen helpompaa, kuin levätä
laakereillaan ja tehdä niinkuin selkäydin sanoo
eikä vilkaistakaan ympärilleen ja miettiä
maailman menoa.

Ja sitten se Jumala, jonka tiedän olevan
olemassa. Ei se ole sen kummempi kuin se
systeemi, joka täällä maailmassa vallitsee ja
jossa on niin paljon käsittämätöntä, että tiede
ei siihen minun elinaikanani pysty ja joka siten
tuntuu ihmeeltä. Elämä itse on kummallinen
käsite, josta paljon ymmäretäänkin, mutta josta
paljon on ymmärtämättä. Miksi kaikki elollinen
kuolee ja häviää? Se tietysti tiedetään
fysiologisesti, mutta mikä on sen mieli? Minusta
on tosi turvallista uskoa, että on olemassa joku
systeemi (ei persoona),joka pyörii sittenkin,
josta meidän ei tarvitse välittää eikä huolehtia.
Pendeli, joka väkisinkin heilahtaa aina takaisin
äärilaidoiltaan ja koko ajan hakeutuu
tasapainoon. Psykologia puhuu ihmisen
sisäänrakennetusta tarpeesta ratkaista omat
ongelmansa, se lienee osatotuus, jota usein
lainaan.

Kyllä minä tulen taas siihen lopputulemaan
(eilisten shampanjanloppujen vauhdittamana),
etten ole uskovainen enkä agnostikko. Mikä minä
sitten olen, jeesustelija vai?

Kun olin eilen jo postannut viestini ja sulkenut
koneeni, niin mieleeni juolahti, olikohan tuo
juuri se, mistä Oplev lähti asiaa miettimään. En
edes muistanut kirjoittaneeni tuota lausetta, ja
mitä hassuinta, tämä elämänkatsomuksemme ero on
itselleni ollut niin itsestäänselvyys palstan
alkujen alusta, etten edes huomannut tarkentaa
mitä tarkoitin.

Toinen asia; mietin jo edellistä viestiä
kirjoittaessani, että onko agnostisismi ja uskon
ero nyt aivan noin suoraviivaista. Annoin
kuitenkin lauseen olla sitä korjaamatta,
ajattelin että tämänkin asian voin pohtia
tarkemmin. Saattaa olla vain oma tulkintani,
mutta ajatukseni on se, että jos tuntee sisäistä
varmuutta Jumalan olemassaolosta, muodossa tai
toisessa, niin silloin miellän henkilön
uskovaiseksi. Minulla on oma sisäinen varmuuteni,
mutta tämä taas on se, että tätä asiaa en tule
koskaan tietämään.

Taidan ottaa rennon asennon ja kirjoittaa vähän
pitempään, ja annan sillä aikaa alitajuntani
ratkaista ongelman, vedänkö juhlahyntteet ylleni
ja lähden vapunviettoon, vai jäänkö kotiin.
Kaikenlaisten kanssa sitä joutuu kamppailemaan,
kiva olisi toisekseen lähteäkin, mutta
pakkojuhlinta ei ole minuakaan erikoisemmin
innosta, varsinkin kuin arvaan että jälleen
kerran tulee eteen sama ongelma; taksin saaminen
aamuyöllä. Kummasti fiilis läsähtää, kun muuten
hauskan illan jälkeen joutuu soittelemaan taksia
pari tuntia. Tämä kai on sitä vanhenemista,
nuorena nukkui tyytyväisenä jollain vieraalla
sohvalla, nykyään taas haluaa aina herätä kotona
omassa sängyssään.

Palatakseni asiaan. Kuulin sanan agnostikko
ensimmäisen kerran tutustuessani erääseen
ystävääni (kauan sitten, siitä taitaa tulla jo 15
vuotta). Puhuimme elämänkatsomuksistamme, ja hän
totesi silloin, että olen siis agnostikko.
Häkeltyneenä en osannut edes vastata, koska en
edes tiennyt, että tällaisella on määritelmä
olemassa, ja olin kuvitellut itseäni ateistiksi
pohtimatta asiaa sen enempää. Vasta törmättyäni
tähän palstaan mietin asiaa uudemman kerran, ja
totesin että näinhän se onkin. Silloin aikanaan
kun luin keskustelusi Pseudohipin kanssa
(täytynee käydä lunttaamassa hänen
kotisivultaan), niin kuulin sinun
kirjoittamastasi paljon samankaltaisia ajatuksia
kuin tällä ystävälläni on, ei mitään
itsestäänselvyyksien etsimistä, vaan vaikeiden
asioiden pohtimista. En silloin asettautunut
sinun tai Pseudon puolelle, vaan tykästyin teihin
molempiin.

Pseudohippi on moneen otteeseen kirjoittanut
tänne omat mielipiteeni; en kykene uskomaan
siihen, että tämä suunnaton maailmakaikkeus olisi
luotu vain ja ainoastaan ihmiskuntaa varten.
Tässä asiassa olen tullut seuraavaan
johtopäätökseen: ihmisen kehitys on niin monen
sattuman summa, että tuskin meidän kaltaisia on,
vaikka elämää jossain muualla olisikin.
Evoluutiolla ei ole päämäärää sinänsä, vaan se on
sopeutumista ja lajien välistä kilpailua
olemassaolostaan, ja ihminen on tällä hetkellä
taistelun voittaja monimutkaisine aivoineen.
Minulla itselläni on hieman pessimistisempi kuva
tulevaisuudesta kuin Pseudolla, hänhän on
muutaman kerran sanonut, että ihminen kykenee
ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat, mutta itse
epäilen, että tämä on jo myöhäistä. Maapallo ei
ehkä tuhoudu, mutta nykyinen eliömuoto on jo niin
pitkälti hävitetty, että pelkään meidän
tuhoutuvan muiden mukana Aikanaan alkaa uusi
kiertokulku (ellemme räjäytä palloamme taivaan
tuulin), mutta tuskin kehittyy uudestaan meidän
kaltaista lajia.

Tämä on eräs syy, miksi en usko Jumalaan, enkä
kykene uskomaan että ihmiskunta (saatikka
juutalainen kansa!) olisi kenenkään silmäterä.

Luin aikanaan mielenkiinnolla sinun ja Ramonin
välistä keskustelua etiikasta ja moraalista
(minne Ramon yhtäkkiä katosi??). Tämä on jo
varmaan itsestäänselvyys: Meillä täsmälleen samat
mielipiteen moraalista ja etiikasta. Olenkohan
liikkunut liian pienissä ympyröissä, koska ennen
kuvittelin että nykyään suurin osa ihmisistä
ajattelevat näin? Itse olen aina ollut
vasemmistoon kallellaan (kuten kaikki ystäväni,
myös ne uskovaiset), vaahtoamme tasa-arvosta,
ihmisoikeuksista ja kauhistelemme yhteiskunnan
epäoikeudenmukaisuuksia.

Mutta, tässä on eroavaisuuksia. Kun luin sinun ja
Ramonin keskustelun, niin en tohtinut osallistua
siihen. Olette kaksi hyvinkin teoreettisesti
ajattelevaa, minä taas olen yksinkertaisempi.
Lähden aina ikään kuin ruohonjuuritasolta, ja
tässä asiassa ihmisen eläimellisestä alkuperästä.
Pseudo jossain viittasi neandertalisten ihmisten
hautajaisiin, ja siihen kuinka näiden haudoista
on löydetty kukkien siitepölyjä. Tämähän ei
tietenkään todista sitä, etteivät kukat olisivat
olleet haudassa sattumalta, mutta sekin, että
silloin suoritettiin hautajaisia hätkähdytti
minut aikoinaan pohtimaan, mikä on ajattelevan
olennon tarve uskoa johonkin tuonpuoleiseen. Tämä
johtivat ajatukseni hyvän ja pahan kamppailuun,
joka kuvastuu jokaisen kansan myyteissä.

Itse olen pohtinut, että aggressiivisuus ja paha
on lajimme säilymisen kannalta ollut
välttämätöntä, mutta sittenkin rakkaus ja
kiintymys on olemassaolollemme ollut aivan yhtä
tärkeää. Jos lähden ajatuksiani oikein kovasti
yksinkertaistamaan, niin päättelyni on se, että
juuri tämä ristiriita on ollut lähtökohtana sekä
uskontoihin että moraaliin. Samat aivot meillä on
kun Raamatun kirjoittajien, ja minusta tämä
ristiriita kuvastuu siinä hyvin. Toisaalta nämä
kammottavat kehotukset valloittaa vieraiden
kansojen maita, tappaa ja tuhota, ja sitten
toisaalta tämän hyvyyden ja laupeuden sanoma.

Tämä oli kammottavaa yksinkertaistamista, mutta
toivottavasti ymmärsit, mihin suuntaan ajatukseni
kulkevat. Huomasin jo, että tästä tekstistä tulee
aivan liian pitkä jos kirjoitan kaiken sen, mitä
tarkoituksenani oli alun perin sisällyttää tähän.

Kun en edes ole ratkaissut sitä, jäänkö kotiin
vai lähdenkö juhliin, niin kuinka ihmeessä
kuvittelisin kykeneväni ratkaisemaan
maailmankaikkeuden mysteereitä? Tai sitä, mikä on
agnostikon ja uskovan ero, vai onko sitä.
Emmeköhän kaikki (toivottavasti) ole vain
ajatteluun kykeneviä ihmisiä.

Kaizu kirjoitti:

Näin ollen, mitä menetettävää olisi sinulla, jos
pyytäisit Jeesuksen elämääsi?

Saisit todellakin tietää, että Jumala on ja tuli
itse kuolemaan meidän puolestamme, että me
saisimme elää.

Olin itsekin agnostikko ennen ja ajattelin, että
ei mikään selitä olevaista. En uskonut Jumalaan
sinunkaan vertaa.

Nyt on Jeesus minut löytänyt, koska omasta
vapaasta tahdosta halusin, että Hän tulisi
elämääni.

Jos tämä olisi näkönetti, näyttäisin sinulle
keskaria.

Arethusa kirjoitti:

Kun olin eilen jo postannut viestini ja sulkenut
koneeni, niin mieleeni juolahti, olikohan tuo
juuri se, mistä Oplev lähti asiaa miettimään. En
edes muistanut kirjoittaneeni tuota lausetta, ja
mitä hassuinta, tämä elämänkatsomuksemme ero on
itselleni ollut niin itsestäänselvyys palstan
alkujen alusta, etten edes huomannut tarkentaa
mitä tarkoitin.

Toinen asia; mietin jo edellistä viestiä
kirjoittaessani, että onko agnostisismi ja uskon
ero nyt aivan noin suoraviivaista. Annoin
kuitenkin lauseen olla sitä korjaamatta,
ajattelin että tämänkin asian voin pohtia
tarkemmin. Saattaa olla vain oma tulkintani,
mutta ajatukseni on se, että jos tuntee sisäistä
varmuutta Jumalan olemassaolosta, muodossa tai
toisessa, niin silloin miellän henkilön
uskovaiseksi. Minulla on oma sisäinen varmuuteni,
mutta tämä taas on se, että tätä asiaa en tule
koskaan tietämään.

Taidan ottaa rennon asennon ja kirjoittaa vähän
pitempään, ja annan sillä aikaa alitajuntani
ratkaista ongelman, vedänkö juhlahyntteet ylleni
ja lähden vapunviettoon, vai jäänkö kotiin.
Kaikenlaisten kanssa sitä joutuu kamppailemaan,
kiva olisi toisekseen lähteäkin, mutta
pakkojuhlinta ei ole minuakaan erikoisemmin
innosta, varsinkin kuin arvaan että jälleen
kerran tulee eteen sama ongelma; taksin saaminen
aamuyöllä. Kummasti fiilis läsähtää, kun muuten
hauskan illan jälkeen joutuu soittelemaan taksia
pari tuntia. Tämä kai on sitä vanhenemista,
nuorena nukkui tyytyväisenä jollain vieraalla
sohvalla, nykyään taas haluaa aina herätä kotona
omassa sängyssään.

Palatakseni asiaan. Kuulin sanan agnostikko
ensimmäisen kerran tutustuessani erääseen
ystävääni (kauan sitten, siitä taitaa tulla jo 15
vuotta). Puhuimme elämänkatsomuksistamme, ja hän
totesi silloin, että olen siis agnostikko.
Häkeltyneenä en osannut edes vastata, koska en
edes tiennyt, että tällaisella on määritelmä
olemassa, ja olin kuvitellut itseäni ateistiksi
pohtimatta asiaa sen enempää. Vasta törmättyäni
tähän palstaan mietin asiaa uudemman kerran, ja
totesin että näinhän se onkin. Silloin aikanaan
kun luin keskustelusi Pseudohipin kanssa
(täytynee käydä lunttaamassa hänen
kotisivultaan), niin kuulin sinun
kirjoittamastasi paljon samankaltaisia ajatuksia
kuin tällä ystävälläni on, ei mitään
itsestäänselvyyksien etsimistä, vaan vaikeiden
asioiden pohtimista. En silloin asettautunut
sinun tai Pseudon puolelle, vaan tykästyin teihin
molempiin.

Pseudohippi on moneen otteeseen kirjoittanut
tänne omat mielipiteeni; en kykene uskomaan
siihen, että tämä suunnaton maailmakaikkeus olisi
luotu vain ja ainoastaan ihmiskuntaa varten.
Tässä asiassa olen tullut seuraavaan
johtopäätökseen: ihmisen kehitys on niin monen
sattuman summa, että tuskin meidän kaltaisia on,
vaikka elämää jossain muualla olisikin.
Evoluutiolla ei ole päämäärää sinänsä, vaan se on
sopeutumista ja lajien välistä kilpailua
olemassaolostaan, ja ihminen on tällä hetkellä
taistelun voittaja monimutkaisine aivoineen.
Minulla itselläni on hieman pessimistisempi kuva
tulevaisuudesta kuin Pseudolla, hänhän on
muutaman kerran sanonut, että ihminen kykenee
ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat, mutta itse
epäilen, että tämä on jo myöhäistä. Maapallo ei
ehkä tuhoudu, mutta nykyinen eliömuoto on jo niin
pitkälti hävitetty, että pelkään meidän
tuhoutuvan muiden mukana Aikanaan alkaa uusi
kiertokulku (ellemme räjäytä palloamme taivaan
tuulin), mutta tuskin kehittyy uudestaan meidän
kaltaista lajia.

Tämä on eräs syy, miksi en usko Jumalaan, enkä
kykene uskomaan että ihmiskunta (saatikka
juutalainen kansa!) olisi kenenkään silmäterä.

Luin aikanaan mielenkiinnolla sinun ja Ramonin
välistä keskustelua etiikasta ja moraalista
(minne Ramon yhtäkkiä katosi??). Tämä on jo
varmaan itsestäänselvyys: Meillä täsmälleen samat
mielipiteen moraalista ja etiikasta. Olenkohan
liikkunut liian pienissä ympyröissä, koska ennen
kuvittelin että nykyään suurin osa ihmisistä
ajattelevat näin? Itse olen aina ollut
vasemmistoon kallellaan (kuten kaikki ystäväni,
myös ne uskovaiset), vaahtoamme tasa-arvosta,
ihmisoikeuksista ja kauhistelemme yhteiskunnan
epäoikeudenmukaisuuksia.

Mutta, tässä on eroavaisuuksia. Kun luin sinun ja
Ramonin keskustelun, niin en tohtinut osallistua
siihen. Olette kaksi hyvinkin teoreettisesti
ajattelevaa, minä taas olen yksinkertaisempi.
Lähden aina ikään kuin ruohonjuuritasolta, ja
tässä asiassa ihmisen eläimellisestä alkuperästä.
Pseudo jossain viittasi neandertalisten ihmisten
hautajaisiin, ja siihen kuinka näiden haudoista
on löydetty kukkien siitepölyjä. Tämähän ei
tietenkään todista sitä, etteivät kukat olisivat
olleet haudassa sattumalta, mutta sekin, että
silloin suoritettiin hautajaisia hätkähdytti
minut aikoinaan pohtimaan, mikä on ajattelevan
olennon tarve uskoa johonkin tuonpuoleiseen. Tämä
johtivat ajatukseni hyvän ja pahan kamppailuun,
joka kuvastuu jokaisen kansan myyteissä.

Itse olen pohtinut, että aggressiivisuus ja paha
on lajimme säilymisen kannalta ollut
välttämätöntä, mutta sittenkin rakkaus ja
kiintymys on olemassaolollemme ollut aivan yhtä
tärkeää. Jos lähden ajatuksiani oikein kovasti
yksinkertaistamaan, niin päättelyni on se, että
juuri tämä ristiriita on ollut lähtökohtana sekä
uskontoihin että moraaliin. Samat aivot meillä on
kun Raamatun kirjoittajien, ja minusta tämä
ristiriita kuvastuu siinä hyvin. Toisaalta nämä
kammottavat kehotukset valloittaa vieraiden
kansojen maita, tappaa ja tuhota, ja sitten
toisaalta tämän hyvyyden ja laupeuden sanoma.

Tämä oli kammottavaa yksinkertaistamista, mutta
toivottavasti ymmärsit, mihin suuntaan ajatukseni
kulkevat. Huomasin jo, että tästä tekstistä tulee
aivan liian pitkä jos kirjoitan kaiken sen, mitä
tarkoituksenani oli alun perin sisällyttää tähän.

Kun en edes ole ratkaissut sitä, jäänkö kotiin
vai lähdenkö juhliin, niin kuinka ihmeessä
kuvittelisin kykeneväni ratkaisemaan
maailmankaikkeuden mysteereitä? Tai sitä, mikä on
agnostikon ja uskovan ero, vai onko sitä.
Emmeköhän kaikki (toivottavasti) ole vain
ajatteluun kykeneviä ihmisiä.

Toivottavasti päädyit optimismiin taksin suhteen,
hienohelma vain heilahti ja sima kuohuu
kantalasissa jo nyt, kun minä täällä istun
työhuoneessani, katselen uskomatonta
kevätiltataivasta ja kuuntelen gregoriaanista
kirkkolaulua samalla kun selailen sekä
sirkuspalstaa että tirkistelen
asuntoilmoituksista ihmisten koteja.

On nääs niin, että kirjoitelmastasi tuli mieleen
viime kesän aloitukseni tässä nettiviljelyssä.
Kirjoitin silloin pitkän keskustelun kahvilan
puolella leppoisan pohojalaismurretta
kirjoittavan Outomielen kanssa juuri tästä
vaikeasta valinnasta, ollako yksin vai hakeutuako
toisten seuraan. Outomieli oli omalla joviaalilla
tavallaan sitä mieltä, että ihminen ei oikeastaan
ole mitään ilman toisia ihmisiä, että omat
ajatukset, kuinka tärkeitä tahansa, menevät
hukkaan ja happanevat omassa päässä.

Minut se keskustelu on todella saanut hakeutumaan
hiven enemmän muiden ihmisten seuraan, mutta
tämmöiset vakkarijuhlat ovat edelleen
ylitsepääsemättömiä. Onneksi täällä laharen
toisella puolella vappuhysteria ei ole ihan niin
paha kuin siellä kotimaassa. Sitäpaitsi
vapaapäiviäni tarvitsen mullassa möyrimiseen,
sitä ei voi noin vain siirtää syksyyn, muutoin on
kesannolla kaikki vaatimattomat viljelykset eikä
EU maksa semmoisesta edes katokorvausta.

Seuranpidosta edelleen: minua huvitti tuo
samamielisten seura, joka hymistelee ja päiväilee
toistensa suuhun yhteistä ideologiaa. Sitäkin tuo
viime kesäinen keskustelu koski ja olen herännyt
havaitsemaan, että aika ympärillä on ajanut tämän
hymistelyn ohi, kaikki nämä hyvät jutut ovat
nykyisin ihan reaktionääristä jollotusta. Huxflux
on unohtunut kaikki tasa-arvo ja talouden /-
sääntö, eli se mikä jollekin annetaan on joltakin
toiselta pois. Tilalle on tullut eriarvoisuuden
hiukkaskiihdytin ja osakekurssien näyttämä
taloudellinen totuus. Itselleni se on ollut aika
karvas pala, entisestä taistelijasta ja
innokkaasta työntekijästä on tullut kelloonsa
tuijottava, välinpitämätön palkannauttija.

Jos minua ei ideologiastani kukaan pysty
vieroittamaan eikä uuteen käännyttämään, olen
kyllä oppinut senkin kitkerän läksyn, että
toisella tavalla ajattelijat eivät ole pahan
vallassa, piruuksissaan toisille hallaa
tekemässä, vaan moni todella uskoo, että
eriarvoisuus, kapitalismi ja globaali
markkinatalous ovat hyviä kaikille ihmisille. En
tosin ole vielä saanut loogista ja kattavaa
perustelua sen hyvyydestä keneltäkään, en
ainakaan semmoista, jonka voisin hyväksyä.
Tässäpä olisi pieni haaste Pseudolle, ihan ilman
provokaatiota. Jos siihen sisällyttää eettisen ja
moraalisen aspektin, se sopisi tänne
höyrypäidenkin palstalle ihan kuin nenäpäähän.

Meidän uskontonäkemyksemme ero näyttää entistä
pienemmältä, mitä enemmän siitä kirjoitamme, enkä
kuitenkaan tunnista itsessäni agnistikkoa. Ehkä
se johtuu siitä, että minä en ole joutunut
koskaan ristiriitaan oman itseni kanssa näissä
uskojutuissa. Maailmankuvani on kehittynyt
tasapaksusti ilman kriisejä ja siksi en ole
koskaan mistään luopunut sen kummemmin kuin
tehnyt käännöksiäkään. Maailman synty ei minua
ole koskaan erityisemmin askarruttanut, olen
hyväksynyt kaikki tieteelliset osaselitykset
siitä, evoluution pahuudesta olen tullut
tietoiseksi vasta tällä palstalla ja isänikin,
vanha rovasti oli vähän kummissaan, kun häneltä
sitä tiukkasin. Taivasusko on aina ollut minusta
vähän nolostuttavaa ihan lapsesta saakka ja kuten
sanottu, minähän olen hautajaisammattilainen
ollut pienestä pitäen. Ja kun en usko noihin
perimmäisiin opinkappaleisiin, en siis kristitty
uskovainen ole.

Mutta mutta, toivottavasti juhlat ovat
onnistuneet, jos niihin päätit lähteä. Taidanpa
siirtyä tästä kirjallisuuden puolelle (dekkari
melkein lopussa vaatii osansa) ja vaihtaa
gregoriaanisen kirkkomusiikin Bo Kaspersiin.

Oplev kirjoitti:

Jos tämä olisi näkönetti, näyttäisin sinulle
keskaria.

Ei minullakaan ole henk. koht. sinua mitään
vastaan.

Oplev kirjoitti:

Toivottavasti päädyit optimismiin taksin suhteen,
hienohelma vain heilahti ja sima kuohuu
kantalasissa jo nyt, kun minä täällä istun
työhuoneessani, katselen uskomatonta
kevätiltataivasta ja kuuntelen gregoriaanista
kirkkolaulua samalla kun selailen sekä
sirkuspalstaa että tirkistelen
asuntoilmoituksista ihmisten koteja.

On nääs niin, että kirjoitelmastasi tuli mieleen
viime kesän aloitukseni tässä nettiviljelyssä.
Kirjoitin silloin pitkän keskustelun kahvilan
puolella leppoisan pohojalaismurretta
kirjoittavan Outomielen kanssa juuri tästä
vaikeasta valinnasta, ollako yksin vai hakeutuako
toisten seuraan. Outomieli oli omalla joviaalilla
tavallaan sitä mieltä, että ihminen ei oikeastaan
ole mitään ilman toisia ihmisiä, että omat
ajatukset, kuinka tärkeitä tahansa, menevät
hukkaan ja happanevat omassa päässä.

Minut se keskustelu on todella saanut hakeutumaan
hiven enemmän muiden ihmisten seuraan, mutta
tämmöiset vakkarijuhlat ovat edelleen
ylitsepääsemättömiä. Onneksi täällä laharen
toisella puolella vappuhysteria ei ole ihan niin
paha kuin siellä kotimaassa. Sitäpaitsi
vapaapäiviäni tarvitsen mullassa möyrimiseen,
sitä ei voi noin vain siirtää syksyyn, muutoin on
kesannolla kaikki vaatimattomat viljelykset eikä
EU maksa semmoisesta edes katokorvausta.

Seuranpidosta edelleen: minua huvitti tuo
samamielisten seura, joka hymistelee ja päiväilee
toistensa suuhun yhteistä ideologiaa. Sitäkin tuo
viime kesäinen keskustelu koski ja olen herännyt
havaitsemaan, että aika ympärillä on ajanut tämän
hymistelyn ohi, kaikki nämä hyvät jutut ovat
nykyisin ihan reaktionääristä jollotusta. Huxflux
on unohtunut kaikki tasa-arvo ja talouden /-
sääntö, eli se mikä jollekin annetaan on joltakin
toiselta pois. Tilalle on tullut eriarvoisuuden
hiukkaskiihdytin ja osakekurssien näyttämä
taloudellinen totuus. Itselleni se on ollut aika
karvas pala, entisestä taistelijasta ja
innokkaasta työntekijästä on tullut kelloonsa
tuijottava, välinpitämätön palkannauttija.

Jos minua ei ideologiastani kukaan pysty
vieroittamaan eikä uuteen käännyttämään, olen
kyllä oppinut senkin kitkerän läksyn, että
toisella tavalla ajattelijat eivät ole pahan
vallassa, piruuksissaan toisille hallaa
tekemässä, vaan moni todella uskoo, että
eriarvoisuus, kapitalismi ja globaali
markkinatalous ovat hyviä kaikille ihmisille. En
tosin ole vielä saanut loogista ja kattavaa
perustelua sen hyvyydestä keneltäkään, en
ainakaan semmoista, jonka voisin hyväksyä.
Tässäpä olisi pieni haaste Pseudolle, ihan ilman
provokaatiota. Jos siihen sisällyttää eettisen ja
moraalisen aspektin, se sopisi tänne
höyrypäidenkin palstalle ihan kuin nenäpäähän.

Meidän uskontonäkemyksemme ero näyttää entistä
pienemmältä, mitä enemmän siitä kirjoitamme, enkä
kuitenkaan tunnista itsessäni agnistikkoa. Ehkä
se johtuu siitä, että minä en ole joutunut
koskaan ristiriitaan oman itseni kanssa näissä
uskojutuissa. Maailmankuvani on kehittynyt
tasapaksusti ilman kriisejä ja siksi en ole
koskaan mistään luopunut sen kummemmin kuin
tehnyt käännöksiäkään. Maailman synty ei minua
ole koskaan erityisemmin askarruttanut, olen
hyväksynyt kaikki tieteelliset osaselitykset
siitä, evoluution pahuudesta olen tullut
tietoiseksi vasta tällä palstalla ja isänikin,
vanha rovasti oli vähän kummissaan, kun häneltä
sitä tiukkasin. Taivasusko on aina ollut minusta
vähän nolostuttavaa ihan lapsesta saakka ja kuten
sanottu, minähän olen hautajaisammattilainen
ollut pienestä pitäen. Ja kun en usko noihin
perimmäisiin opinkappaleisiin, en siis kristitty
uskovainen ole.

Mutta mutta, toivottavasti juhlat ovat
onnistuneet, jos niihin päätit lähteä. Taidanpa
siirtyä tästä kirjallisuuden puolelle (dekkari
melkein lopussa vaatii osansa) ja vaihtaa
gregoriaanisen kirkkomusiikin Bo Kaspersiin.

päätin kaupungille menon sijasta lähteäkin
viljelypalstallani. Helkkariako se kellekään
kuuluu miten vappupäiväni vietän. Ei tuolla
palstallani vielä pääse oikein mitään tekemään,
savimaata kun on niin täytyy odottaa sen
kuivumista, ja se on vielä liian kylmäkin
käännettäväksi. Minäkin olen intohimoinen
maantonkia, ja kyllä sieltä satoa myös syötäväksi
riittää, vaikka joudun jakamaan sen myyrien,
pupujussien, fasaanien ja kaksijalkaisten
rosmojen kanssa.

Oma illanviettosi kuulosti aivan hyvältä
vaihtoehdolta, taidan ensi vuonna päätyä
samantapaiseen. Täällä Suomessa todella pidetään
omituisena, ellei juhli tätä tylsääkin tylsempää
juoppokarnevaalia. Täytynee vain varoa etten
vallan erakoidu, minulla kun on siihen taipumusta.

Tässä tuli mieleen, oletko lukenut Jose Samaregon
Jeesuksen Kristuksen evankeliumin? Luin sen
pääsiäispyhinä, ja ihastuin vallan mahdottomasti.
En muista vuosikymmeniin lukeneen kirjailijaa,
jonka kielenkäyttö näin tempasi mukaansa, ja joka
hallitsee huumorin kaikki vivahteet, vaikka itse
tarina on traaginen. Jos et ole lukenut sitä,
niin suosittelen lämpimästi.

Mutta, nyt lähden viettämään mukavampaa
vapunpäivää omien syvien mietteitteni parissa.
Aurinko jo sopivasti näyttäytyy, vaikka aamu oli
synkän pilvinen.

Arethusa kirjoitti:

päätin kaupungille menon sijasta lähteäkin
viljelypalstallani. Helkkariako se kellekään
kuuluu miten vappupäiväni vietän. Ei tuolla
palstallani vielä pääse oikein mitään tekemään,
savimaata kun on niin täytyy odottaa sen
kuivumista, ja se on vielä liian kylmäkin
käännettäväksi. Minäkin olen intohimoinen
maantonkia, ja kyllä sieltä satoa myös syötäväksi
riittää, vaikka joudun jakamaan sen myyrien,
pupujussien, fasaanien ja kaksijalkaisten
rosmojen kanssa.

Oma illanviettosi kuulosti aivan hyvältä
vaihtoehdolta, taidan ensi vuonna päätyä
samantapaiseen. Täällä Suomessa todella pidetään
omituisena, ellei juhli tätä tylsääkin tylsempää
juoppokarnevaalia. Täytynee vain varoa etten
vallan erakoidu, minulla kun on siihen taipumusta.

Tässä tuli mieleen, oletko lukenut Jose Samaregon
Jeesuksen Kristuksen evankeliumin? Luin sen
pääsiäispyhinä, ja ihastuin vallan mahdottomasti.
En muista vuosikymmeniin lukeneen kirjailijaa,
jonka kielenkäyttö näin tempasi mukaansa, ja joka
hallitsee huumorin kaikki vivahteet, vaikka itse
tarina on traaginen. Jos et ole lukenut sitä,
niin suosittelen lämpimästi.

Mutta, nyt lähden viettämään mukavampaa
vapunpäivää omien syvien mietteitteni parissa.
Aurinko jo sopivasti näyttäytyy, vaikka aamu oli
synkän pilvinen.

Minun piti ostaa se Samarego tänään töiden
jälkeen, mutta täällä oli tänään niin uskomaton
kesäpäivä, että piti juoksujalkaa kiirehtiä
töistä kotiin, että pääsi metsään. Voi Luoja,
mikä kevät!

Minun täytyy kyllä täällä takahuoneessa salaa
tunnustaa, että minusta on tulossa varsinainen
kärring, joka osoittelee toisille paikkoja kuin
koirille ikään. Olen aina ollut kiltti, nyt
täytyy jo olla lupa vähän äristäkin välillä
ikäänkuin kokemuksen rintaäänellä.

En ymmärrä, miksi feminismi jo sanana herättää
niin paljon torjuntaa. Viimekertaisesta
viisastuneena en kovasti halua lähteä mukaan
näihin keskusteluihin, mutta aina jaksan
ihmetellä, missä ovat ne paljonmainostetut
miestenvihaajatelaketjufeministit, minkä näköisiä
he ovat ja miten he käyttäytyvät? En keksi muuta
selitystä, kuin että feminismin ja
homoseksuaalisuuden välille vedetään
yhtäläisyysmerkki, aivan kuten Raakel
tempaistessaan 'lesbotukan' keskusteluun (mikä se
muuten on, onkohan minulla semmoinen, kun tukkani
on lyhyt?). Itse olen äärimmäinen feministi,
mutta ei minulle ole tullut mieleenikään ryhtyä
siitä syystä miehiä vihaamaan enkä edes halua,
että naiset ryhtyvät kilpailuun samoilla ehdoilla
kuin miehet. Kyllä maailman on muututtava tasa-
arvon myötä naisellisempaan suuntaan.

Tämä lepotuoli on ihan hyvä keksintö.

Oplev kirjoitti:

Minun piti ostaa se Samarego tänään töiden
jälkeen, mutta täällä oli tänään niin uskomaton
kesäpäivä, että piti juoksujalkaa kiirehtiä
töistä kotiin, että pääsi metsään. Voi Luoja,
mikä kevät!

Minun täytyy kyllä täällä takahuoneessa salaa
tunnustaa, että minusta on tulossa varsinainen
kärring, joka osoittelee toisille paikkoja kuin
koirille ikään. Olen aina ollut kiltti, nyt
täytyy jo olla lupa vähän äristäkin välillä
ikäänkuin kokemuksen rintaäänellä.

En ymmärrä, miksi feminismi jo sanana herättää
niin paljon torjuntaa. Viimekertaisesta
viisastuneena en kovasti halua lähteä mukaan
näihin keskusteluihin, mutta aina jaksan
ihmetellä, missä ovat ne paljonmainostetut
miestenvihaajatelaketjufeministit, minkä näköisiä
he ovat ja miten he käyttäytyvät? En keksi muuta
selitystä, kuin että feminismin ja
homoseksuaalisuuden välille vedetään
yhtäläisyysmerkki, aivan kuten Raakel
tempaistessaan 'lesbotukan' keskusteluun (mikä se
muuten on, onkohan minulla semmoinen, kun tukkani
on lyhyt?). Itse olen äärimmäinen feministi,
mutta ei minulle ole tullut mieleenikään ryhtyä
siitä syystä miehiä vihaamaan enkä edes halua,
että naiset ryhtyvät kilpailuun samoilla ehdoilla
kuin miehet. Kyllä maailman on muututtava tasa-
arvon myötä naisellisempaan suuntaan.

Tämä lepotuoli on ihan hyvä keksintö.

että et mennyt vielä kauppaan, vedin muistista
kirjailijan nimen, ja minun nimimuistini tökkii
aina pahasti, nimi on Saramago.

Toivottavasti se kevät tulee tännekin, aurinko
tosin paistaa mutta kovasti on viileätä.

Mitä tuohon feministikeskusteluun tulee, niin
itseäni se jo enemmän naurattaa. Nämä ovat olleet
jo minulle niin kauan itsestäänselvyyksiä, etten
viitsi aiheesta vaahdota. Luin muuten Hesarista
jokin aika sitten, että Suomessa ja Ruotsissa
käsitetään nimitys feminismi aivan eri tavalla.
Täällä se koetaan totaalisena miesvihana, mistä
ei todellakaan ole kysymys. Vaikeita asioita,
mutta tällä kertaa annan Hertan hoitaa hommat,
mutta jos hän jää alakynteen, niin kai häntä on
jeesattava. Tai ehkä on parempi antaa Janen
sotkea asiat totaalisesti.

Arethusa kirjoitti:

että et mennyt vielä kauppaan, vedin muistista
kirjailijan nimen, ja minun nimimuistini tökkii
aina pahasti, nimi on Saramago.

Toivottavasti se kevät tulee tännekin, aurinko
tosin paistaa mutta kovasti on viileätä.

Mitä tuohon feministikeskusteluun tulee, niin
itseäni se jo enemmän naurattaa. Nämä ovat olleet
jo minulle niin kauan itsestäänselvyyksiä, etten
viitsi aiheesta vaahdota. Luin muuten Hesarista
jokin aika sitten, että Suomessa ja Ruotsissa
käsitetään nimitys feminismi aivan eri tavalla.
Täällä se koetaan totaalisena miesvihana, mistä
ei todellakaan ole kysymys. Vaikeita asioita,
mutta tällä kertaa annan Hertan hoitaa hommat,
mutta jos hän jää alakynteen, niin kai häntä on
jeesattava. Tai ehkä on parempi antaa Janen
sotkea asiat totaalisesti.

Luin salaa kirjeenvaihtoasi Oplevin kanssa.

Muistelen Raakelin valittaneen, että kirjoitin
liian pitkiä mielipiteitä, ja joku toinenkin
sanoi haukottelevansa.

Jaa-a, luulenpa, etten ihan alakynteen jäisi,
mutta pidän tahallani kynsiä piilossa.
Suunnilleen vuosi sitten Elleissä käytiin
varsinaista feminismisotaa
(palstoilla "Parlamentti", "Ihminen hädässä").
Olin siinä mukana tällä samaisella nimimerkillä.
Erityisesti jäivät mieleen Maija ja Orkidea,
kiitos heille jaksamisesta; oli muitakin, ja
voittaa taisimme.
Täkäläinen keskustelu alkaa mennä samaan
tyyliin, paitsi että Elleissä "päävastustaja" oli
sanankäytöltään rajoittunut. Jankutti vain.
Lisäksi mielenkiintoinen seikka: tuntui, kuin hän
olisi pelännyt jonkilaista naisten vallankumousta
ja miehiä tuhoavaa hirmuvaltaa. Oli tietysti
muitakin, mutta notkeampia feminismin
vastustajia. Yhteistä heille oli,
kirjoitustaidosta riippumatta, ymmärtämättömyys
käsittää, että feminismin perusteema on naisen
ihmisarvo.
Mieleeni jäi eräästä myöhemmästä keskustelusta
nainen, jonka kielenkäyttö oli rikasta ja
taidokasta, mutta mielipiteet naisen asemasta
suoraan sanoen hyytäviä. Jotkut alkoivat ääneen
epäillä, onko hän nainen yleensäkään, ja seurasi
henkilökohtainen kaivelu ja närä. Siinä
vaiheessa hyppäsin pois. Joka tapauksessa
nimimerkin takana oli joku, oli sitten mies tai
nainen. Riitaa olisi voinut jatkaa loputtomiin,
ja miehillä olisi ollut hauskaa: muijat
riitelevät henkilökohtaisuuksista, eivätkä voi
sietää toistensa erilaisuutta.

Pidän parempana hyvin suunniteltua sissisotaa,
kuin avointa asemasotaa.

Asemasotaa mielipidepalstoilla on se, että eri
mieltä olevat asettuvat tukevasti asemiinsa ja
jauhavat tykeillään, mielipiteillä, jotka on
moneen kertaan sanottu, ilman uusia perusteluja
(=tarkennettua suuntausta). Mitään uutta ei
synny (=ei päästä etenemään, ei voida perääntyä),
tunteet kärjistyvät ja kuoleentuvat
(=rintamaväsymys), vastapuoli tulee entistä
vastenmielisemmäksi ja epäinhimillisemmäksi
(=kaikki elollinen kuolee koko sotatantereella).

Varsinkin jos yksi ja sama sotahullu on joka
kerta asialla, kaikki tuntevat hänen aseensa ja
taistelutapansa. Siis teidän jälkeenne, Madamet!

Sitä paitsi, mitä useampia yhdentekeviä ja
tylsiä haistatteluja feministejä kohtaan näkyy,
sitä enemmän lukija tulee vakuuttuneeksi...

Siis jatkatko siitä, Arethusa?

Hertta kirjoitti:

Luin salaa kirjeenvaihtoasi Oplevin kanssa.

Muistelen Raakelin valittaneen, että kirjoitin
liian pitkiä mielipiteitä, ja joku toinenkin
sanoi haukottelevansa.

Jaa-a, luulenpa, etten ihan alakynteen jäisi,
mutta pidän tahallani kynsiä piilossa.
Suunnilleen vuosi sitten Elleissä käytiin
varsinaista feminismisotaa
(palstoilla "Parlamentti", "Ihminen hädässä").
Olin siinä mukana tällä samaisella nimimerkillä.
Erityisesti jäivät mieleen Maija ja Orkidea,
kiitos heille jaksamisesta; oli muitakin, ja
voittaa taisimme.
Täkäläinen keskustelu alkaa mennä samaan
tyyliin, paitsi että Elleissä "päävastustaja" oli
sanankäytöltään rajoittunut. Jankutti vain.
Lisäksi mielenkiintoinen seikka: tuntui, kuin hän
olisi pelännyt jonkilaista naisten vallankumousta
ja miehiä tuhoavaa hirmuvaltaa. Oli tietysti
muitakin, mutta notkeampia feminismin
vastustajia. Yhteistä heille oli,
kirjoitustaidosta riippumatta, ymmärtämättömyys
käsittää, että feminismin perusteema on naisen
ihmisarvo.
Mieleeni jäi eräästä myöhemmästä keskustelusta
nainen, jonka kielenkäyttö oli rikasta ja
taidokasta, mutta mielipiteet naisen asemasta
suoraan sanoen hyytäviä. Jotkut alkoivat ääneen
epäillä, onko hän nainen yleensäkään, ja seurasi
henkilökohtainen kaivelu ja närä. Siinä
vaiheessa hyppäsin pois. Joka tapauksessa
nimimerkin takana oli joku, oli sitten mies tai
nainen. Riitaa olisi voinut jatkaa loputtomiin,
ja miehillä olisi ollut hauskaa: muijat
riitelevät henkilökohtaisuuksista, eivätkä voi
sietää toistensa erilaisuutta.

Pidän parempana hyvin suunniteltua sissisotaa,
kuin avointa asemasotaa.

Asemasotaa mielipidepalstoilla on se, että eri
mieltä olevat asettuvat tukevasti asemiinsa ja
jauhavat tykeillään, mielipiteillä, jotka on
moneen kertaan sanottu, ilman uusia perusteluja
(=tarkennettua suuntausta). Mitään uutta ei
synny (=ei päästä etenemään, ei voida perääntyä),
tunteet kärjistyvät ja kuoleentuvat
(=rintamaväsymys), vastapuoli tulee entistä
vastenmielisemmäksi ja epäinhimillisemmäksi
(=kaikki elollinen kuolee koko sotatantereella).

Varsinkin jos yksi ja sama sotahullu on joka
kerta asialla, kaikki tuntevat hänen aseensa ja
taistelutapansa. Siis teidän jälkeenne, Madamet!

Sitä paitsi, mitä useampia yhdentekeviä ja
tylsiä haistatteluja feministejä kohtaan näkyy,
sitä enemmän lukija tulee vakuuttuneeksi...

Siis jatkatko siitä, Arethusa?

Pakko myöntää, että Hertta puhuu asiaa. Parhaiten
ajaa vastustajansa asiaa mollaamalla ja tekemällä
henkilökohtaisia hyökkäyksiä tämän persoonaa
vastaan. Jokainen alatyylinen kirjoitus kääntyy
hyökkääjäänsä vastaan, oli hyökkäyksen kohde
sitten uskovainen, pakana tai vaikkapa feministi.

Vaikka olisi täydellisesti eri mieltä kuin
"vastustaja", niin fiksua "vastustajaa" voi
arvostaa, ja hänestä voi jopa pitää. Henkilöä joka
syyllistyy haistatteluun ja navanallelyömiseen ei
voi kunnioittaa, vaikka olisi tämän kanssa samaa
mieltä perusasioista.

Arethusa kirjoitti:

että et mennyt vielä kauppaan, vedin muistista
kirjailijan nimen, ja minun nimimuistini tökkii
aina pahasti, nimi on Saramago.

Toivottavasti se kevät tulee tännekin, aurinko
tosin paistaa mutta kovasti on viileätä.

Mitä tuohon feministikeskusteluun tulee, niin
itseäni se jo enemmän naurattaa. Nämä ovat olleet
jo minulle niin kauan itsestäänselvyyksiä, etten
viitsi aiheesta vaahdota. Luin muuten Hesarista
jokin aika sitten, että Suomessa ja Ruotsissa
käsitetään nimitys feminismi aivan eri tavalla.
Täällä se koetaan totaalisena miesvihana, mistä
ei todellakaan ole kysymys. Vaikeita asioita,
mutta tällä kertaa annan Hertan hoitaa hommat,
mutta jos hän jää alakynteen, niin kai häntä on
jeesattava. Tai ehkä on parempi antaa Janen
sotkea asiat totaalisesti.

Hö, minä kun luotin sinuun ja kävin oikein
tarkastamassa, miten sinä kirjoitit tuon herran
nimen! Ei se mitään, olen pitänyt kirjaa
kädessäni useamman kerran jo, joten
oikeinkirjoitus ei olisi tahtia haitannut.

Hyvät ilmat jatkuvat, joten kirja on vielä
ostamatta, sitä paitsi lukuhylly makkarissa on
tupaten täynnä kirjoja odottamassa sänkyyni
pääsyä. Ekana jonossa on 'China Wakes', olen näet
lähdössa muutaman viikon kulutttua sinne
ensimmäistä kertaa elämässäni.

Minua alkaa tämä palsta nyt kyllästyttää. Jotkut
paukapäät kirjoittavat päivät pääksytysten
soopaa soppakauhakaupalla eikä kunnon pohdiskelua
löydy oikein mistään. Feministikeskustelu on alle
kaiken arvostelun, saman jauhamista edes taas.
Jane on taas hyvä, mutta Akan yritykset panna
paremmaksi vastapuolella ovat surkeita. On se
kumma tuo sarkasmi, se vaatii niin paljon
todellista sanomista, ennenkuin siitä tulee
iskevää. Itse en jaksa keskusteluun osallistua,
en ole pystynyt ratkaisemaan vielä Pseudon
nostattamaa dilemmaa siitä, mikä tapa esittää
tätä asiaa olisi oikea. Tiedän ja tunnustan, että
siinä on hiven hurmoksellinen oikeassa olemisen
henki, mutta en voi toisaalta 'yrittää olla
väärässäkään' vain myötäilläkseni vastapeluriani.
Ja edelleenkin olen rehellisesti sitä mieltä,
että vain naiset tietävät, mitä tämä epätasa-arvo
nykyään on, koska päällisin puolin ja
näennäisestihän kaiken pitäisi olla OK. Mutta kun
ei vaan ole, huoh. Mutta olkoon, kun viisaatkaan
miehet eivät halua asiaa ajatella. Missähän Ramon
muuten on, minun ainoa miehinen puolustajani
tuossa taistossa?

Hertta kirjoitti:

Luin salaa kirjeenvaihtoasi Oplevin kanssa.

Muistelen Raakelin valittaneen, että kirjoitin
liian pitkiä mielipiteitä, ja joku toinenkin
sanoi haukottelevansa.

Jaa-a, luulenpa, etten ihan alakynteen jäisi,
mutta pidän tahallani kynsiä piilossa.
Suunnilleen vuosi sitten Elleissä käytiin
varsinaista feminismisotaa
(palstoilla "Parlamentti", "Ihminen hädässä").
Olin siinä mukana tällä samaisella nimimerkillä.
Erityisesti jäivät mieleen Maija ja Orkidea,
kiitos heille jaksamisesta; oli muitakin, ja
voittaa taisimme.
Täkäläinen keskustelu alkaa mennä samaan
tyyliin, paitsi että Elleissä "päävastustaja" oli
sanankäytöltään rajoittunut. Jankutti vain.
Lisäksi mielenkiintoinen seikka: tuntui, kuin hän
olisi pelännyt jonkilaista naisten vallankumousta
ja miehiä tuhoavaa hirmuvaltaa. Oli tietysti
muitakin, mutta notkeampia feminismin
vastustajia. Yhteistä heille oli,
kirjoitustaidosta riippumatta, ymmärtämättömyys
käsittää, että feminismin perusteema on naisen
ihmisarvo.
Mieleeni jäi eräästä myöhemmästä keskustelusta
nainen, jonka kielenkäyttö oli rikasta ja
taidokasta, mutta mielipiteet naisen asemasta
suoraan sanoen hyytäviä. Jotkut alkoivat ääneen
epäillä, onko hän nainen yleensäkään, ja seurasi
henkilökohtainen kaivelu ja närä. Siinä
vaiheessa hyppäsin pois. Joka tapauksessa
nimimerkin takana oli joku, oli sitten mies tai
nainen. Riitaa olisi voinut jatkaa loputtomiin,
ja miehillä olisi ollut hauskaa: muijat
riitelevät henkilökohtaisuuksista, eivätkä voi
sietää toistensa erilaisuutta.

Pidän parempana hyvin suunniteltua sissisotaa,
kuin avointa asemasotaa.

Asemasotaa mielipidepalstoilla on se, että eri
mieltä olevat asettuvat tukevasti asemiinsa ja
jauhavat tykeillään, mielipiteillä, jotka on
moneen kertaan sanottu, ilman uusia perusteluja
(=tarkennettua suuntausta). Mitään uutta ei
synny (=ei päästä etenemään, ei voida perääntyä),
tunteet kärjistyvät ja kuoleentuvat
(=rintamaväsymys), vastapuoli tulee entistä
vastenmielisemmäksi ja epäinhimillisemmäksi
(=kaikki elollinen kuolee koko sotatantereella).

Varsinkin jos yksi ja sama sotahullu on joka
kerta asialla, kaikki tuntevat hänen aseensa ja
taistelutapansa. Siis teidän jälkeenne, Madamet!

Sitä paitsi, mitä useampia yhdentekeviä ja
tylsiä haistatteluja feministejä kohtaan näkyy,
sitä enemmän lukija tulee vakuuttuneeksi...

Siis jatkatko siitä, Arethusa?

takanurkkakerhoon. Toivottavasti saamme lisääkin
jäseniä.

Tuosta feministikeskustelusta; sinä aikana kun
olen ollut täällä, niin tällaista on ennen tätä
käyty ainoastaan yksi. Tämä oli kuukausi pari
ennen kuin tulit palstalle. Keskustelu oli kiivas
ja jakautui parille megakutjuille. Mutta: Oplev
ja minä olimme ainoat naisasiaa puolustavat! Nyt
on jokin muuttunut, täällä on nyt enemmän naisia,
mutta silloin jouduimme totisesti koville.

Kokemus oli minulle uusi. Olin aina kuvitellut,
että järkevillä argumenteilla ja rehellisesti
kuvailemalla miltä syrjintä naisista tuntuu, niin
kykenee keskustelemaan jokaisen kanssa.
Aggressio, joka meihin kohdistui ahdisti, ja
tuntui siltä, että jos vastapuoli jonkin asian
kykeni käsittämään väärin, niin totisesti myös
teki sen. Tästä keskustelusta juontaa nuo
herjat ”romanien pituisista teksteistä”, onhan
sekä minulla että Olevilla taipumus perustella
kantamme varsin yksityiskohtaisesti. Saimme
molemmat femakoiden leimat otsaamme, mikä tuntui
aika hassulta, kun tätä ennen en ole edes
mieltänyt itseäni feministiksi. Olen aina pitänyt
tasa-arvon kannattamista itsestäänselvyytenä, ja
kokenut että tässä asiassa on totisesti vielä
korjaamista. Kun keskustelu vihdoin laantui olin
fyysisesti väsynyt. Voittajia ei ollut, eikä
minkäänlaista yksimielisyyttä löytynyt, mutta ei
vaikuttanut siltä, että miehet siinä
keskustelussa olisivat sitä olleet hakemassakaan.
Olisi miellyttävää, jos aiheesta voitaisiin
keskustella rauhallisesti ja toisiaan
kuuntelemalla selvittää ristiriitaiset
näkemykset. Minulle on täysi mysteerikin, missä
miehet tuntevat meidän naisten nykyään polkevan
heidän etujaan, ja haluaisin kysyä siitä, mutta
pelkään taas saavani likasangollisen niskaani.

Sissisodasta, ehkä käyn sitä vähän toisin
keinoin ;). Nyt en viitsi kauheasti osallistua,
kun tällä hetkellä koko keskustelun lähtökohtana
on vain ja ainoastaan provokaatio.

Aiheesta toiseen. Kun tulit palstalle, niin
kuvittelin sinun olevan uskovainen, mutta
hämmennyksekseni huomasin jossain ilmaisevasi
_jos_ Jumala on… Oletko siis agnostikko? Ei ole
pakko vastata jos pidät kysymystä tungettelevana.

Mutta, kuten sanoin, jos naisasiasta käytäisiin
rauhallista keskustelua ilman herjanheittoa, niin
silloin lähtisin mielelläni mukaan. Toivottavasti
koittaa vielä sekin päivä, jolloin näistä
asioista kyettäisiin keskustelemaan asiallisesti
tälläkin palstalla.

Oplev kirjoitti:

Hö, minä kun luotin sinuun ja kävin oikein
tarkastamassa, miten sinä kirjoitit tuon herran
nimen! Ei se mitään, olen pitänyt kirjaa
kädessäni useamman kerran jo, joten
oikeinkirjoitus ei olisi tahtia haitannut.

Hyvät ilmat jatkuvat, joten kirja on vielä
ostamatta, sitä paitsi lukuhylly makkarissa on
tupaten täynnä kirjoja odottamassa sänkyyni
pääsyä. Ekana jonossa on 'China Wakes', olen näet
lähdössa muutaman viikon kulutttua sinne
ensimmäistä kertaa elämässäni.

Minua alkaa tämä palsta nyt kyllästyttää. Jotkut
paukapäät kirjoittavat päivät pääksytysten
soopaa soppakauhakaupalla eikä kunnon pohdiskelua
löydy oikein mistään. Feministikeskustelu on alle
kaiken arvostelun, saman jauhamista edes taas.
Jane on taas hyvä, mutta Akan yritykset panna
paremmaksi vastapuolella ovat surkeita. On se
kumma tuo sarkasmi, se vaatii niin paljon
todellista sanomista, ennenkuin siitä tulee
iskevää. Itse en jaksa keskusteluun osallistua,
en ole pystynyt ratkaisemaan vielä Pseudon
nostattamaa dilemmaa siitä, mikä tapa esittää
tätä asiaa olisi oikea. Tiedän ja tunnustan, että
siinä on hiven hurmoksellinen oikeassa olemisen
henki, mutta en voi toisaalta 'yrittää olla
väärässäkään' vain myötäilläkseni vastapeluriani.
Ja edelleenkin olen rehellisesti sitä mieltä,
että vain naiset tietävät, mitä tämä epätasa-arvo
nykyään on, koska päällisin puolin ja
näennäisestihän kaiken pitäisi olla OK. Mutta kun
ei vaan ole, huoh. Mutta olkoon, kun viisaatkaan
miehet eivät halua asiaa ajatella. Missähän Ramon
muuten on, minun ainoa miehinen puolustajani
tuossa taistossa?

minä tempasin tuon nimen vappu-aamuna vähän
kiukkuisessa krapulassa. Olin jo palauttanut
kirjan, enkä jaksanut kirjaston tietokannasta
tarkastaa kirjailijan nimen (yleensä teen sen).
Kävin eilen lainaamassa herran tuotannosta kaksi
teosta, odottavat tuossa sängyn vieressä.

Minulla on samat fiilikset palstan suhteen, ja
mikä vaarallisinta, enää en edes ärsyynny uusista
turhista otsikoista. Alan käydä täysin
välinpitämättömäksi, huokaan vaan että joko taas
sitä samaa, kuten esimerkiksi uudesta
aloituksesta homoaiheesta, jota on jauhettu jo
kuukausitolkulla. Täällä ei enää ole sitä
pohdintaa, jonka takia aikanaan miellyn palstaan.
Silloin tuli niin monia uusia ajatuksia ja myös
mietittyä asioita, jotka eivät ennen olleet
kiinnostaneet. Nyt on vain tylsää jankkaamista ja
oikeana olemisin ja pätemisen tarve. Pseudohippi
sanoi jo pari kuukautta sitten kyllästyneensä, ja
hän sentään oli ahkerimpia kirjoittajia. Minäkin
olen ihmetellyt mihin Ramon yhtäkkiä katosi,
jaksoihan hän sentään yli koko häirikköajan.

Mutta, toivottavasti et katoa, ja toivottavasti
vielä tulisi jotain kiinnostava, vaikka pahalta
näyttää.

Oplev kirjoitti:

Hö, minä kun luotin sinuun ja kävin oikein
tarkastamassa, miten sinä kirjoitit tuon herran
nimen! Ei se mitään, olen pitänyt kirjaa
kädessäni useamman kerran jo, joten
oikeinkirjoitus ei olisi tahtia haitannut.

Hyvät ilmat jatkuvat, joten kirja on vielä
ostamatta, sitä paitsi lukuhylly makkarissa on
tupaten täynnä kirjoja odottamassa sänkyyni
pääsyä. Ekana jonossa on 'China Wakes', olen näet
lähdössa muutaman viikon kulutttua sinne
ensimmäistä kertaa elämässäni.

Minua alkaa tämä palsta nyt kyllästyttää. Jotkut
paukapäät kirjoittavat päivät pääksytysten
soopaa soppakauhakaupalla eikä kunnon pohdiskelua
löydy oikein mistään. Feministikeskustelu on alle
kaiken arvostelun, saman jauhamista edes taas.
Jane on taas hyvä, mutta Akan yritykset panna
paremmaksi vastapuolella ovat surkeita. On se
kumma tuo sarkasmi, se vaatii niin paljon
todellista sanomista, ennenkuin siitä tulee
iskevää. Itse en jaksa keskusteluun osallistua,
en ole pystynyt ratkaisemaan vielä Pseudon
nostattamaa dilemmaa siitä, mikä tapa esittää
tätä asiaa olisi oikea. Tiedän ja tunnustan, että
siinä on hiven hurmoksellinen oikeassa olemisen
henki, mutta en voi toisaalta 'yrittää olla
väärässäkään' vain myötäilläkseni vastapeluriani.
Ja edelleenkin olen rehellisesti sitä mieltä,
että vain naiset tietävät, mitä tämä epätasa-arvo
nykyään on, koska päällisin puolin ja
näennäisestihän kaiken pitäisi olla OK. Mutta kun
ei vaan ole, huoh. Mutta olkoon, kun viisaatkaan
miehet eivät halua asiaa ajatella. Missähän Ramon
muuten on, minun ainoa miehinen puolustajani
tuossa taistossa?

Minäkin olen tässä lueskellut noita käynnissä
olevia tasa-arvovääntöjä, jossa määrä tosiaan ei
korvaa laatua. Jopa sen verran kuitenkin asia taas
palasi mieleen, että kävin lukemassa myös aiheesta
taannoin käymämme viestienvaihdon (ei löydy enää
helposti palstalta, onneksi talletin sen
itselleni). Harkitsin jopa sen laittamista
sivuilleni, sillä se on kohtuullisen loogisesti
etenevä, mutta ajattelin sitten, että olkoon.

Ja vaikka en ehkä asiasta mitään ymmärräkään,
silti minusta on ikävää ajatella, että olen
sodassa sinun tai Arethusan kanssa (vittaan tuohon
Hertan viestiin). Luultavasti tämä johtuu siitä,
että minulle (jonka vappu oli melko erilainen)
tuli sen verran hyvä mieli seuratessani
jutusteluanne tässä(kin) ketjussa.

Ramonin katoamista harmittelen itsekin, vaikka en
niinkään ihmettele.

...............

Oplev kirjoitti:

Hö, minä kun luotin sinuun ja kävin oikein
tarkastamassa, miten sinä kirjoitit tuon herran
nimen! Ei se mitään, olen pitänyt kirjaa
kädessäni useamman kerran jo, joten
oikeinkirjoitus ei olisi tahtia haitannut.

Hyvät ilmat jatkuvat, joten kirja on vielä
ostamatta, sitä paitsi lukuhylly makkarissa on
tupaten täynnä kirjoja odottamassa sänkyyni
pääsyä. Ekana jonossa on 'China Wakes', olen näet
lähdössa muutaman viikon kulutttua sinne
ensimmäistä kertaa elämässäni.

Minua alkaa tämä palsta nyt kyllästyttää. Jotkut
paukapäät kirjoittavat päivät pääksytysten
soopaa soppakauhakaupalla eikä kunnon pohdiskelua
löydy oikein mistään. Feministikeskustelu on alle
kaiken arvostelun, saman jauhamista edes taas.
Jane on taas hyvä, mutta Akan yritykset panna
paremmaksi vastapuolella ovat surkeita. On se
kumma tuo sarkasmi, se vaatii niin paljon
todellista sanomista, ennenkuin siitä tulee
iskevää. Itse en jaksa keskusteluun osallistua,
en ole pystynyt ratkaisemaan vielä Pseudon
nostattamaa dilemmaa siitä, mikä tapa esittää
tätä asiaa olisi oikea. Tiedän ja tunnustan, että
siinä on hiven hurmoksellinen oikeassa olemisen
henki, mutta en voi toisaalta 'yrittää olla
väärässäkään' vain myötäilläkseni vastapeluriani.
Ja edelleenkin olen rehellisesti sitä mieltä,
että vain naiset tietävät, mitä tämä epätasa-arvo
nykyään on, koska päällisin puolin ja
näennäisestihän kaiken pitäisi olla OK. Mutta kun
ei vaan ole, huoh. Mutta olkoon, kun viisaatkaan
miehet eivät halua asiaa ajatella. Missähän Ramon
muuten on, minun ainoa miehinen puolustajani
tuossa taistossa?

ei silmäänsä räpäyttänyt, vaikka viestinne
tulivat yhtä aikaa. Weppipoika on tainnut käydä
tietokantakurssinsa loppuun. Vaikka tämä näyttää
vastaukselta omaan kirjoitukseeni, olen tehnyt
sen tahallani, kun halusin tämä teille molemmille
vastaukseksi ja tällä tavoin se (toistaiseksi)
sijoittuu mukavasti jonon kolmanneksi.

No hard feelings, noin banaalisti sanottuna. Olen
tosiaankin kovasti miettinyt, mikä meni niin
pahasti pieleen siinä keskustelussa, kun tunsin,
että mitä tahansa teenkin, teen väärin, joten oli
pakko jättää tekemättä. Enkä nyt yhtään
hurskastele, olin todellakin umpikujassa ja olen
edelleenkin.

Keskustelu synnytti minussa muutenkin
kiinnostuksen oikeisiin ja vääriin
mielipiteisiin. Itse olen ollut puhdasoppinen
taistelija, mitä tulee rasismin vastustamiseen,
feminismiin ja vasemmistolaisuuteen ja olen
kokenut olevani ehdottomasti oikeassa. En voi
vieläkään sanoa, etten sitä tekisi, mutta
jotenkin olen alkanut pohtia entistä enemmän,
miten vastakkaista mieltä olevaa ihmistä voisi
kunnioittaa ihan aidosti, vai voiko? Onko
mahdollista olla ystäviä tai jopa vieläpä
parisuhteessa ihan vastakkaisilla mielipiteillä
ja mihin se sitten perustuisi? Olen itse
miettinyt uteliaisuutta ja omaa turvallisuutta ja
itseyttä eväiksi tämmöisissä tilanteissa, mutta
tiedän samalla, että minusta ei siihen varmaan
olisi (eikä ollutkaan faktisesti). Ja kuitenkin
tiedän perheeni ja sukuni takia, että jokin
suhe/tunne/sidos kantaa ylitse kaikkien mielipide-
erojen. Onko se väärin, läheisriippuvuuttako
(mikä hirvitys)? Ehkä onkin ihan oikein olla
läheisistään 'riippuvainen' tällä tavoin,
mielipidevapaana.

Pseudo, olisi mielenkiintoista kuulla erilaisesta
vapustasi ellei se nyt ole varsin
henkilökohtaista.

Oplev kirjoitti:

ei silmäänsä räpäyttänyt, vaikka viestinne
tulivat yhtä aikaa. Weppipoika on tainnut käydä
tietokantakurssinsa loppuun. Vaikka tämä näyttää
vastaukselta omaan kirjoitukseeni, olen tehnyt
sen tahallani, kun halusin tämä teille molemmille
vastaukseksi ja tällä tavoin se (toistaiseksi)
sijoittuu mukavasti jonon kolmanneksi.

No hard feelings, noin banaalisti sanottuna. Olen
tosiaankin kovasti miettinyt, mikä meni niin
pahasti pieleen siinä keskustelussa, kun tunsin,
että mitä tahansa teenkin, teen väärin, joten oli
pakko jättää tekemättä. Enkä nyt yhtään
hurskastele, olin todellakin umpikujassa ja olen
edelleenkin.

Keskustelu synnytti minussa muutenkin
kiinnostuksen oikeisiin ja vääriin
mielipiteisiin. Itse olen ollut puhdasoppinen
taistelija, mitä tulee rasismin vastustamiseen,
feminismiin ja vasemmistolaisuuteen ja olen
kokenut olevani ehdottomasti oikeassa. En voi
vieläkään sanoa, etten sitä tekisi, mutta
jotenkin olen alkanut pohtia entistä enemmän,
miten vastakkaista mieltä olevaa ihmistä voisi
kunnioittaa ihan aidosti, vai voiko? Onko
mahdollista olla ystäviä tai jopa vieläpä
parisuhteessa ihan vastakkaisilla mielipiteillä
ja mihin se sitten perustuisi? Olen itse
miettinyt uteliaisuutta ja omaa turvallisuutta ja
itseyttä eväiksi tämmöisissä tilanteissa, mutta
tiedän samalla, että minusta ei siihen varmaan
olisi (eikä ollutkaan faktisesti). Ja kuitenkin
tiedän perheeni ja sukuni takia, että jokin
suhe/tunne/sidos kantaa ylitse kaikkien mielipide-
erojen. Onko se väärin, läheisriippuvuuttako
(mikä hirvitys)? Ehkä onkin ihan oikein olla
läheisistään 'riippuvainen' tällä tavoin,
mielipidevapaana.

Pseudo, olisi mielenkiintoista kuulla erilaisesta
vapustasi ellei se nyt ole varsin
henkilökohtaista.

Minäpä vastaan.
Ihminen on niin paljon monimutkaisempi kuin
älylliset mielipiteet ja asenteet.
Meissähän on tämä tunnepuoli niin vahva kuitenkin.
Voimme olla tosi paljon erimieltä jonkun kanssa
ja kuitenkin pitää henkilöstä vaikka kuinka
paljon.

Molemminpuolinen pitäminen ei välttämättä
sisällytä edes poliittista yhdenmukaisuutta.

Henkilökemia ja se mitä vibraatioita toinen
lähettää minulle ovat voimakkaampia
määrittelijöitä suhteissamme kuin meidän
ideologiamme.
Tosin on varmaan vaikeaa olla läheisesti jonkun
kanssa joka on aivan eri aaltopituudella, mutta
kyllä tällainenkin ihme kyllä voi toimia.

Meidän psyykessä on niin monta eri tasoa, joita
vaihtelemme ja yhdistelemme eri tavoin eri
ihmisten kanssa.

Arethusa kirjoitti:

takanurkkakerhoon. Toivottavasti saamme lisääkin
jäseniä.

Tuosta feministikeskustelusta; sinä aikana kun
olen ollut täällä, niin tällaista on ennen tätä
käyty ainoastaan yksi. Tämä oli kuukausi pari
ennen kuin tulit palstalle. Keskustelu oli kiivas
ja jakautui parille megakutjuille. Mutta: Oplev
ja minä olimme ainoat naisasiaa puolustavat! Nyt
on jokin muuttunut, täällä on nyt enemmän naisia,
mutta silloin jouduimme totisesti koville.

Kokemus oli minulle uusi. Olin aina kuvitellut,
että järkevillä argumenteilla ja rehellisesti
kuvailemalla miltä syrjintä naisista tuntuu, niin
kykenee keskustelemaan jokaisen kanssa.
Aggressio, joka meihin kohdistui ahdisti, ja
tuntui siltä, että jos vastapuoli jonkin asian
kykeni käsittämään väärin, niin totisesti myös
teki sen. Tästä keskustelusta juontaa nuo
herjat ”romanien pituisista teksteistä”, onhan
sekä minulla että Olevilla taipumus perustella
kantamme varsin yksityiskohtaisesti. Saimme
molemmat femakoiden leimat otsaamme, mikä tuntui
aika hassulta, kun tätä ennen en ole edes
mieltänyt itseäni feministiksi. Olen aina pitänyt
tasa-arvon kannattamista itsestäänselvyytenä, ja
kokenut että tässä asiassa on totisesti vielä
korjaamista. Kun keskustelu vihdoin laantui olin
fyysisesti väsynyt. Voittajia ei ollut, eikä
minkäänlaista yksimielisyyttä löytynyt, mutta ei
vaikuttanut siltä, että miehet siinä
keskustelussa olisivat sitä olleet hakemassakaan.
Olisi miellyttävää, jos aiheesta voitaisiin
keskustella rauhallisesti ja toisiaan
kuuntelemalla selvittää ristiriitaiset
näkemykset. Minulle on täysi mysteerikin, missä
miehet tuntevat meidän naisten nykyään polkevan
heidän etujaan, ja haluaisin kysyä siitä, mutta
pelkään taas saavani likasangollisen niskaani.

Sissisodasta, ehkä käyn sitä vähän toisin
keinoin ;). Nyt en viitsi kauheasti osallistua,
kun tällä hetkellä koko keskustelun lähtökohtana
on vain ja ainoastaan provokaatio.

Aiheesta toiseen. Kun tulit palstalle, niin
kuvittelin sinun olevan uskovainen, mutta
hämmennyksekseni huomasin jossain ilmaisevasi
_jos_ Jumala on… Oletko siis agnostikko? Ei ole
pakko vastata jos pidät kysymystä tungettelevana.

Mutta, kuten sanoin, jos naisasiasta käytäisiin
rauhallista keskustelua ilman herjanheittoa, niin
silloin lähtisin mielelläni mukaan. Toivottavasti
koittaa vielä sekin päivä, jolloin näistä
asioista kyettäisiin keskustelemaan asiallisesti
tälläkin palstalla.

Uskonnolliset näkemykseni eivät ole kovin
kiinnostavia ja monimutkaisia. Uskon kyllä
maailmankaikkeuden luovaan ja ylläpitävään
prinsiippiin, miksi sitä nyt sitten halutaan
nimittääkin. Mitä enemmän aika kuluu ja elämää
tulee elettyä, sitä vähemmän uskon vakiintuneiden
uskontojen tapaan käsittää tuo prinsiippi. Ja
sitä varmemmaksi tulee usko siihen, että ihminen
hybriksessään ihastelee vain omaa pikkusievää
näppäryyttään ja projisoi sen yliluonnolliseen.
Sitten kysytään tollona, että miksi Jumala
antaa tapahtua sitä ja tätä! Ja siitä sitten
lepyttelemään ja keikistelemään ja varaamaan
taivaspaikkoja!
Agnostikko ihan perusmerkityksessä en ole.
Sallin kuitenkin käsitysteni muuttuvan ajan
myötä.

Kun sanon "Jos Jumala on", niin poistan jo
etukäteen mahdolliselta vastaajalta vaivan
sanoa: "Mutta kun Jumalaa ei ole." Tällöin
toivottavasti päädytään keskustelemaan itse
asiasta.
Mutta jossittelu sisältää usein myös avoimia
kohtia siitä, millainen tuo luova prinsiippi on,
ja siinä olenkin jo täysi agnostikko. Joskus
tulee mieleen myös ns. deismin mahdollisuus:
jumala on luonut maailman, mutta jättänyt sen
kehittymään omien lakiensa mukaan. Niille, jotka
uikuttavat, että miksi Taivaan Isä antaa ihmisten
kärsiä ja luonnon tuhoutua, ei ole deismi päähän
pälkähtänytkään.

Hertta kirjoitti:

Uskonnolliset näkemykseni eivät ole kovin
kiinnostavia ja monimutkaisia. Uskon kyllä
maailmankaikkeuden luovaan ja ylläpitävään
prinsiippiin, miksi sitä nyt sitten halutaan
nimittääkin. Mitä enemmän aika kuluu ja elämää
tulee elettyä, sitä vähemmän uskon vakiintuneiden
uskontojen tapaan käsittää tuo prinsiippi. Ja
sitä varmemmaksi tulee usko siihen, että ihminen
hybriksessään ihastelee vain omaa pikkusievää
näppäryyttään ja projisoi sen yliluonnolliseen.
Sitten kysytään tollona, että miksi Jumala
antaa tapahtua sitä ja tätä! Ja siitä sitten
lepyttelemään ja keikistelemään ja varaamaan
taivaspaikkoja!
Agnostikko ihan perusmerkityksessä en ole.
Sallin kuitenkin käsitysteni muuttuvan ajan
myötä.

Kun sanon "Jos Jumala on", niin poistan jo
etukäteen mahdolliselta vastaajalta vaivan
sanoa: "Mutta kun Jumalaa ei ole." Tällöin
toivottavasti päädytään keskustelemaan itse
asiasta.
Mutta jossittelu sisältää usein myös avoimia
kohtia siitä, millainen tuo luova prinsiippi on,
ja siinä olenkin jo täysi agnostikko. Joskus
tulee mieleen myös ns. deismin mahdollisuus:
jumala on luonut maailman, mutta jättänyt sen
kehittymään omien lakiensa mukaan. Niille, jotka
uikuttavat, että miksi Taivaan Isä antaa ihmisten
kärsiä ja luonnon tuhoutua, ei ole deismi päähän
pälkähtänytkään.

Tässä taisi tulla se Hertta-määritelmä.
Kommenttini Hertan ei-hyvästä kristittynäolosta
jäi siis vanhanaikaiseksi.

Hertta kirjoitti:

Uskonnolliset näkemykseni eivät ole kovin
kiinnostavia ja monimutkaisia. Uskon kyllä
maailmankaikkeuden luovaan ja ylläpitävään
prinsiippiin, miksi sitä nyt sitten halutaan
nimittääkin. Mitä enemmän aika kuluu ja elämää
tulee elettyä, sitä vähemmän uskon vakiintuneiden
uskontojen tapaan käsittää tuo prinsiippi. Ja
sitä varmemmaksi tulee usko siihen, että ihminen
hybriksessään ihastelee vain omaa pikkusievää
näppäryyttään ja projisoi sen yliluonnolliseen.
Sitten kysytään tollona, että miksi Jumala
antaa tapahtua sitä ja tätä! Ja siitä sitten
lepyttelemään ja keikistelemään ja varaamaan
taivaspaikkoja!
Agnostikko ihan perusmerkityksessä en ole.
Sallin kuitenkin käsitysteni muuttuvan ajan
myötä.

Kun sanon "Jos Jumala on", niin poistan jo
etukäteen mahdolliselta vastaajalta vaivan
sanoa: "Mutta kun Jumalaa ei ole." Tällöin
toivottavasti päädytään keskustelemaan itse
asiasta.
Mutta jossittelu sisältää usein myös avoimia
kohtia siitä, millainen tuo luova prinsiippi on,
ja siinä olenkin jo täysi agnostikko. Joskus
tulee mieleen myös ns. deismin mahdollisuus:
jumala on luonut maailman, mutta jättänyt sen
kehittymään omien lakiensa mukaan. Niille, jotka
uikuttavat, että miksi Taivaan Isä antaa ihmisten
kärsiä ja luonnon tuhoutua, ei ole deismi päähän
pälkähtänytkään.

Deismiä olen itse miettinyt, oikeastaan
alkuaikoina tähän palstalle tullessani, koska
silloin kuulin sanan ensimmäistä kertaa, mutta
olin sitäkin ennen ajatellut asiaa tietämättä
että tällä on määritelmä. Se ei kuitenkaan
minusta kuulosta loogisesti minkään selitykseltä,
joten hylkäsin tuon ajatuksen.

Voisi kai sanoa, että meilläkin on melko lailla
samansuuntaisia ajatuksia, paitsi agnostikkona en
ole varma siitä, onko mitään maailmankaikkeutta
ylläpitävää prinsiippiä yleensä olemassa. Jos on,
niin luulen, ettei sen tarkoituksena ainakaan ole
ollut (ja ainoastaan) ihmisrodun kehitys, ja
mielipiteeni on, ettemme tätä edes kykenisi
ymmärtämään. Luulen että aivomme ovat vain
kehittyneet selviytymiseen tässä lajien
olemassaolon taistelussa, mutta uskon siihen,
että maailmassa, jopa tällä omalla pallollamme,
on paljon asioita joita vain kykenemme
aavistamaan. Aistimme eivät edes ole kehittyneet
samalle tasolle kuten esim. koirien hajumaailma,
joka on uskomattoman rikas, tai lepakoiden,
joiden kuulo on kehittynyt
kaikuluotainjärjestelmäksi. Tiede on selvittänyt
sen, että nämä aistit ovat olemassa, mutta minä
nämä lajit sen todella kokevat, se taas on vain
mielikuvituksemme varassa. Siksipä uskoisin, että
maailmankaikkeuden ymmärryksessämme prosenteissa
pisteen jälkeen on suunnattomasti nollia, ja
tuskin ihmiskunta koskaan pääsee edes ykköseen
asti. Siksi minusta on oikeastaan turha
pähkäillä onko Jumalaa olemassa vai ei.

Minusta sinun ja Oplevin käsitykset ovat melkein
yhteneviä uskonasioissa, samoin kuin nämä
ystäväni, jotka sanovat itseään uskovaiseksi. He
ovat kyllä ajatelleet näitä samoja asioita, ja
ymmärtävät hyvin mitä tarkoitan. He myös tietävät
minua paremmin kaikki Raamatun ristiriidat, mutta
poimivat sieltä kristinuskon etiikan ja moraalin
ja sen hyvän mitä sieltä löytyy. Ainoa
eroavaisuus onkin tämä sisäinen varmuus Jumalan
olemassaolosta, jota minulla taas ei ole, ja
jonka tiedän, etten koskaan tule tuntemaan.

Mutta, aiheesta toiseen. Mainitsit edellisessä
viestissäsi pitkistä kirjoituksista, asia jota
unohdin kommentoida. Tämä on kai makukysymyksiä.
Itse kelaan joidenkin viestiä katsoakseni kuinka
pitkiä ne ovat, ja jos näyttävät runsailta, niin
menen röökille välillä vain venyttääkseni
lukemisen nautintoa. Onhan toki viestejä, joita
ei jaksa lukea, ne jotka vain sisältävät
pitkäpiimäistä saarnaa tai sekavaa
tajunnanvirtaa. Mitä eniten itseäni kiukuttaa ne
viestit, joissa vain huudahdetaan, että olen
samaa mieltä tms. Jokaisessa pitäisi olla edes
yksi oma ajatus.

maaenkeli kirjoitti:

Minäpä vastaan.
Ihminen on niin paljon monimutkaisempi kuin
älylliset mielipiteet ja asenteet.
Meissähän on tämä tunnepuoli niin vahva kuitenkin.
Voimme olla tosi paljon erimieltä jonkun kanssa
ja kuitenkin pitää henkilöstä vaikka kuinka
paljon.

Molemminpuolinen pitäminen ei välttämättä
sisällytä edes poliittista yhdenmukaisuutta.

Henkilökemia ja se mitä vibraatioita toinen
lähettää minulle ovat voimakkaampia
määrittelijöitä suhteissamme kuin meidän
ideologiamme.
Tosin on varmaan vaikeaa olla läheisesti jonkun
kanssa joka on aivan eri aaltopituudella, mutta
kyllä tällainenkin ihme kyllä voi toimia.

Meidän psyykessä on niin monta eri tasoa, joita
vaihtelemme ja yhdistelemme eri tavoin eri
ihmisten kanssa.

Olen hyvin tietoinen siitä, että älyllinen
aivovoimistelu ei ole se, joka saa hormoonit
ihmisten välillä hyrräämään. Asiaahan on tutkittu
paljon, tosin lopullista vastausta ei tiede ole
tästä sen kummemmin kuin Jumalastakaan löytänyt
(huom. tämä on uskontopalsta).

Yritin kyllä esitellä juuri sitä, että vaikka
meillä vahva tunneside sukulaisiimme usein säilyy
erilaisista näkemyksistä huolimatta, on vaikeampi
säilyttää tätä rakkauden huumaa pari kuukautta
kauemmin, jos vaikkapa huomataan, että toinen
rakastaa veroja ja toinen ostaa kaikki pimeästi.
Samoin ystävyys ei kehity, ellei tule semmoisia
yksimielisyyden ahaa-vai-niin-sinäkin-ajattelet-
kokemuksia.

Syynä lienee juuri se, jonka otit esille, eli
että järjen ja tunteiden välille on vaikea
rakentaa raja-aitaa eikä arvot, asenteet ja
maailmankatsomus suinkaan ole mikään järkipeli.
Itselleni saattaa tulla lähes fyysinen paha olo
joistakin vähemmistöja tai naisia loukkaavista
jutuista tai vaikkapa edullisista ostoksista tai
hyvistä hankinnoista ja sijoituksista
hourimisesta, vaikka kuinka yrittäisin ajatella,
että se on ihan järkevää ja taloudellista ja
hyvää huolehtimista leiviskästään. Ei siinä
silloin paljon yhteistaloutta harrasteta.

Enkä minä koskaan ole osannut erottaa
mielipiteitä henkilöstä. Kyllä minä näen ja
tunnistan henkilön enemmänkin mielipiteiden kuin
esimerkiksi istuvien farkkujen perusteella. Enkä
ole koskaan 'vaikka kuinka paljon' pitänyt
henkilöstä, jonka kanssa olen erimieltä. Itku
siinä on ennemminkin tullut.

Arethusa kirjoitti:

Kun olin eilen jo postannut viestini ja sulkenut
koneeni, niin mieleeni juolahti, olikohan tuo
juuri se, mistä Oplev lähti asiaa miettimään. En
edes muistanut kirjoittaneeni tuota lausetta, ja
mitä hassuinta, tämä elämänkatsomuksemme ero on
itselleni ollut niin itsestäänselvyys palstan
alkujen alusta, etten edes huomannut tarkentaa
mitä tarkoitin.

Toinen asia; mietin jo edellistä viestiä
kirjoittaessani, että onko agnostisismi ja uskon
ero nyt aivan noin suoraviivaista. Annoin
kuitenkin lauseen olla sitä korjaamatta,
ajattelin että tämänkin asian voin pohtia
tarkemmin. Saattaa olla vain oma tulkintani,
mutta ajatukseni on se, että jos tuntee sisäistä
varmuutta Jumalan olemassaolosta, muodossa tai
toisessa, niin silloin miellän henkilön
uskovaiseksi. Minulla on oma sisäinen varmuuteni,
mutta tämä taas on se, että tätä asiaa en tule
koskaan tietämään.

Taidan ottaa rennon asennon ja kirjoittaa vähän
pitempään, ja annan sillä aikaa alitajuntani
ratkaista ongelman, vedänkö juhlahyntteet ylleni
ja lähden vapunviettoon, vai jäänkö kotiin.
Kaikenlaisten kanssa sitä joutuu kamppailemaan,
kiva olisi toisekseen lähteäkin, mutta
pakkojuhlinta ei ole minuakaan erikoisemmin
innosta, varsinkin kuin arvaan että jälleen
kerran tulee eteen sama ongelma; taksin saaminen
aamuyöllä. Kummasti fiilis läsähtää, kun muuten
hauskan illan jälkeen joutuu soittelemaan taksia
pari tuntia. Tämä kai on sitä vanhenemista,
nuorena nukkui tyytyväisenä jollain vieraalla
sohvalla, nykyään taas haluaa aina herätä kotona
omassa sängyssään.

Palatakseni asiaan. Kuulin sanan agnostikko
ensimmäisen kerran tutustuessani erääseen
ystävääni (kauan sitten, siitä taitaa tulla jo 15
vuotta). Puhuimme elämänkatsomuksistamme, ja hän
totesi silloin, että olen siis agnostikko.
Häkeltyneenä en osannut edes vastata, koska en
edes tiennyt, että tällaisella on määritelmä
olemassa, ja olin kuvitellut itseäni ateistiksi
pohtimatta asiaa sen enempää. Vasta törmättyäni
tähän palstaan mietin asiaa uudemman kerran, ja
totesin että näinhän se onkin. Silloin aikanaan
kun luin keskustelusi Pseudohipin kanssa
(täytynee käydä lunttaamassa hänen
kotisivultaan), niin kuulin sinun
kirjoittamastasi paljon samankaltaisia ajatuksia
kuin tällä ystävälläni on, ei mitään
itsestäänselvyyksien etsimistä, vaan vaikeiden
asioiden pohtimista. En silloin asettautunut
sinun tai Pseudon puolelle, vaan tykästyin teihin
molempiin.

Pseudohippi on moneen otteeseen kirjoittanut
tänne omat mielipiteeni; en kykene uskomaan
siihen, että tämä suunnaton maailmakaikkeus olisi
luotu vain ja ainoastaan ihmiskuntaa varten.
Tässä asiassa olen tullut seuraavaan
johtopäätökseen: ihmisen kehitys on niin monen
sattuman summa, että tuskin meidän kaltaisia on,
vaikka elämää jossain muualla olisikin.
Evoluutiolla ei ole päämäärää sinänsä, vaan se on
sopeutumista ja lajien välistä kilpailua
olemassaolostaan, ja ihminen on tällä hetkellä
taistelun voittaja monimutkaisine aivoineen.
Minulla itselläni on hieman pessimistisempi kuva
tulevaisuudesta kuin Pseudolla, hänhän on
muutaman kerran sanonut, että ihminen kykenee
ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat, mutta itse
epäilen, että tämä on jo myöhäistä. Maapallo ei
ehkä tuhoudu, mutta nykyinen eliömuoto on jo niin
pitkälti hävitetty, että pelkään meidän
tuhoutuvan muiden mukana Aikanaan alkaa uusi
kiertokulku (ellemme räjäytä palloamme taivaan
tuulin), mutta tuskin kehittyy uudestaan meidän
kaltaista lajia.

Tämä on eräs syy, miksi en usko Jumalaan, enkä
kykene uskomaan että ihmiskunta (saatikka
juutalainen kansa!) olisi kenenkään silmäterä.

Luin aikanaan mielenkiinnolla sinun ja Ramonin
välistä keskustelua etiikasta ja moraalista
(minne Ramon yhtäkkiä katosi??). Tämä on jo
varmaan itsestäänselvyys: Meillä täsmälleen samat
mielipiteen moraalista ja etiikasta. Olenkohan
liikkunut liian pienissä ympyröissä, koska ennen
kuvittelin että nykyään suurin osa ihmisistä
ajattelevat näin? Itse olen aina ollut
vasemmistoon kallellaan (kuten kaikki ystäväni,
myös ne uskovaiset), vaahtoamme tasa-arvosta,
ihmisoikeuksista ja kauhistelemme yhteiskunnan
epäoikeudenmukaisuuksia.

Mutta, tässä on eroavaisuuksia. Kun luin sinun ja
Ramonin keskustelun, niin en tohtinut osallistua
siihen. Olette kaksi hyvinkin teoreettisesti
ajattelevaa, minä taas olen yksinkertaisempi.
Lähden aina ikään kuin ruohonjuuritasolta, ja
tässä asiassa ihmisen eläimellisestä alkuperästä.
Pseudo jossain viittasi neandertalisten ihmisten
hautajaisiin, ja siihen kuinka näiden haudoista
on löydetty kukkien siitepölyjä. Tämähän ei
tietenkään todista sitä, etteivät kukat olisivat
olleet haudassa sattumalta, mutta sekin, että
silloin suoritettiin hautajaisia hätkähdytti
minut aikoinaan pohtimaan, mikä on ajattelevan
olennon tarve uskoa johonkin tuonpuoleiseen. Tämä
johtivat ajatukseni hyvän ja pahan kamppailuun,
joka kuvastuu jokaisen kansan myyteissä.

Itse olen pohtinut, että aggressiivisuus ja paha
on lajimme säilymisen kannalta ollut
välttämätöntä, mutta sittenkin rakkaus ja
kiintymys on olemassaolollemme ollut aivan yhtä
tärkeää. Jos lähden ajatuksiani oikein kovasti
yksinkertaistamaan, niin päättelyni on se, että
juuri tämä ristiriita on ollut lähtökohtana sekä
uskontoihin että moraaliin. Samat aivot meillä on
kun Raamatun kirjoittajien, ja minusta tämä
ristiriita kuvastuu siinä hyvin. Toisaalta nämä
kammottavat kehotukset valloittaa vieraiden
kansojen maita, tappaa ja tuhota, ja sitten
toisaalta tämän hyvyyden ja laupeuden sanoma.

Tämä oli kammottavaa yksinkertaistamista, mutta
toivottavasti ymmärsit, mihin suuntaan ajatukseni
kulkevat. Huomasin jo, että tästä tekstistä tulee
aivan liian pitkä jos kirjoitan kaiken sen, mitä
tarkoituksenani oli alun perin sisällyttää tähän.

Kun en edes ole ratkaissut sitä, jäänkö kotiin
vai lähdenkö juhliin, niin kuinka ihmeessä
kuvittelisin kykeneväni ratkaisemaan
maailmankaikkeuden mysteereitä? Tai sitä, mikä on
agnostikon ja uskovan ero, vai onko sitä.
Emmeköhän kaikki (toivottavasti) ole vain
ajatteluun kykeneviä ihmisiä.

Olen antanut itselleni luvan istua vaikka koko
illan koneen ääressä (sataa), joten luin
uudelleen näitä meidän Leeliaketjuja, jotka
innoissani olen aina lukaissut hirveän nopeasti.

Nyt takertui ajatukseni tuohon hyvän ja pahan
välttämättömyyteen henkiinjäämisen ehtona ja
samalla siten uskonnon ja moraalin peruskivenä.
Ajatus tuntuu hyvältä.

Ramonin kanssa käymäni keskustelun yhteydessä
haalin ja kahlasin kaikkia mahdollisia ja
mahdottomia kirjoja etiikasta ja moraalista ja
yritin selvittää niistä, mistä moraali on
syntynyt, mutta vastausta ei löytynyt, kukaan ei
sitä oikein pohtinutkaan. Teorioita moraalista
oli roppakaupalla, sosiologisia, teologisia,
psykologisia ja myös biologisia, mutta niissäkin
vain todettiin, että neanderthalilainenkin jo
uskoi voittavansa pahuuden, kuoleman.

Tämä sinun ajatuksesihan esimerkiksi selittää,
miksi moraalinvartijat ovat niin hanakasti
vetämässä rajoja myös sinne hyvän puolelle.
Liikaa ei saa rakastaakaan, joku raja se
sielläkin olla pitää! Alunperin on tarkoitus
varmaan ollut suojautua liian paljolta
jälkeläisiä, sillä se pitturuisista
huolehtiminenhan vie paljon energiaa ja vaatii
suurempaa elintilaa.

Se elintilan hankkiminen ja puolustaminen sitten
tietysti vaatii sitä aggressivisuutta ja
pahuutta, näennäisesti. On kyllä kumma, että sitä
ei tänä tiedon ja tiedonvälityksenkään
aikakautena pystytä ratkaisemaan ihan hyvästi ja
hyvällä, kanuunat, kaluunat ja kiväärit on
edelleenkin oltava ainakin kaiken varalta. Ja
isot miehet touhukkaasti setvittävät ja laskevat,
kuinka paljon panosta minkin rajojen sisällä on
oltava, ettei joku tule ja piirrä uuttaa punaista
viivaa karttapalloon. Raakel taitaa olla
oikeassa: maailma on miesten niin kauan kuin
agressiivisuutta pitää pitää aisoissa ja metsään
tai aavikolle piirrettyjen viivojen välissä. Jos
joskus onnistuttaisiin tämä uho poistamaan tai
sitä vähentämään, voitaisiin kai tätä maailmaa
pyörittää vaikka siitä hellan ja sängynkin
väliltä, eksymättä kovin kauas.

No, tämmöisiä tästä teoriasta innostuneena,
täytyypä tässä sitä kehitellä. Ja sinä, joka
sanoit olevasi ei-teoreetikko!

Oplev kirjoitti:

Olen antanut itselleni luvan istua vaikka koko
illan koneen ääressä (sataa), joten luin
uudelleen näitä meidän Leeliaketjuja, jotka
innoissani olen aina lukaissut hirveän nopeasti.

Nyt takertui ajatukseni tuohon hyvän ja pahan
välttämättömyyteen henkiinjäämisen ehtona ja
samalla siten uskonnon ja moraalin peruskivenä.
Ajatus tuntuu hyvältä.

Ramonin kanssa käymäni keskustelun yhteydessä
haalin ja kahlasin kaikkia mahdollisia ja
mahdottomia kirjoja etiikasta ja moraalista ja
yritin selvittää niistä, mistä moraali on
syntynyt, mutta vastausta ei löytynyt, kukaan ei
sitä oikein pohtinutkaan. Teorioita moraalista
oli roppakaupalla, sosiologisia, teologisia,
psykologisia ja myös biologisia, mutta niissäkin
vain todettiin, että neanderthalilainenkin jo
uskoi voittavansa pahuuden, kuoleman.

Tämä sinun ajatuksesihan esimerkiksi selittää,
miksi moraalinvartijat ovat niin hanakasti
vetämässä rajoja myös sinne hyvän puolelle.
Liikaa ei saa rakastaakaan, joku raja se
sielläkin olla pitää! Alunperin on tarkoitus
varmaan ollut suojautua liian paljolta
jälkeläisiä, sillä se pitturuisista
huolehtiminenhan vie paljon energiaa ja vaatii
suurempaa elintilaa.

Se elintilan hankkiminen ja puolustaminen sitten
tietysti vaatii sitä aggressivisuutta ja
pahuutta, näennäisesti. On kyllä kumma, että sitä
ei tänä tiedon ja tiedonvälityksenkään
aikakautena pystytä ratkaisemaan ihan hyvästi ja
hyvällä, kanuunat, kaluunat ja kiväärit on
edelleenkin oltava ainakin kaiken varalta. Ja
isot miehet touhukkaasti setvittävät ja laskevat,
kuinka paljon panosta minkin rajojen sisällä on
oltava, ettei joku tule ja piirrä uuttaa punaista
viivaa karttapalloon. Raakel taitaa olla
oikeassa: maailma on miesten niin kauan kuin
agressiivisuutta pitää pitää aisoissa ja metsään
tai aavikolle piirrettyjen viivojen välissä. Jos
joskus onnistuttaisiin tämä uho poistamaan tai
sitä vähentämään, voitaisiin kai tätä maailmaa
pyörittää vaikka siitä hellan ja sängynkin
väliltä, eksymättä kovin kauas.

No, tämmöisiä tästä teoriasta innostuneena,
täytyypä tässä sitä kehitellä. Ja sinä, joka
sanoit olevasi ei-teoreetikko!

syntyivät muutama kuukausi sitten kun olin
seurannut sinun ja Ramonin keskustelua. Minulla
oli tarkoituksena selventää ja syventää omia
ajatuksiani Pasin kanssa, mutta ikävä kyllä,
juuri siinä vaiheessa hän jätti jäähyväiset,
täällä kun alkoi se chattirumba.

Näille ajatukselleni sain yllättäen tukea
toissapäivänä lainaamastani kirjasta: Edvar
Westermark, Kiristinusko ja moraali. En ole vielä
ehtinyt lukea sitä kuin vähän alkua, mutta se
vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka on vähän
vanhahtava, kirjoitettu 30 luvulla. Luulen, että
otan asian uudelleen pohdittavaksi huomenna,
yäk.. välttämättömän siivouksen ajaksi, ja sen
jälkeen, -hipp hurraa, tänne on vihdoin tullut
kevät- kasvimaata tonkiessani.

Tuntuu muuten kummalta, kun jonkun ajatuksen itse
mieltää päässään, niin yllättäen löytää siihen
tukea. Joitakin vuosia sitten esitin oman
näkemykseni käärmeenpelosta. Päättelin sen
johtuvan yksinkertaisesti siitä, että käärme on
ollut alun alkaen ihmisen vaarallisin vihollinen,
eikä tähän mitään Freudilaista tulkintaa tarvita.
Kukaan ystävistäni ei ottaneet tätä todeksi,
mutta sen jälkeen olen monesta kirjasta lukenut
että näin on. Aivoissamme on tämä alkukantainen
lohko, joka yhä vaikuttaa alkukantaisissa
peloissa, ja tämän jälkeen aivoihin taas on
muodostunut kerrostumia toisensa päälle. Onhan se
upeata, kun omia pikkuisia ajatustenvälähdyksiä
joskus toteaa tosiksi.

Arethusa kirjoitti:

syntyivät muutama kuukausi sitten kun olin
seurannut sinun ja Ramonin keskustelua. Minulla
oli tarkoituksena selventää ja syventää omia
ajatuksiani Pasin kanssa, mutta ikävä kyllä,
juuri siinä vaiheessa hän jätti jäähyväiset,
täällä kun alkoi se chattirumba.

Näille ajatukselleni sain yllättäen tukea
toissapäivänä lainaamastani kirjasta: Edvar
Westermark, Kiristinusko ja moraali. En ole vielä
ehtinyt lukea sitä kuin vähän alkua, mutta se
vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka on vähän
vanhahtava, kirjoitettu 30 luvulla. Luulen, että
otan asian uudelleen pohdittavaksi huomenna,
yäk.. välttämättömän siivouksen ajaksi, ja sen
jälkeen, -hipp hurraa, tänne on vihdoin tullut
kevät- kasvimaata tonkiessani.

Tuntuu muuten kummalta, kun jonkun ajatuksen itse
mieltää päässään, niin yllättäen löytää siihen
tukea. Joitakin vuosia sitten esitin oman
näkemykseni käärmeenpelosta. Päättelin sen
johtuvan yksinkertaisesti siitä, että käärme on
ollut alun alkaen ihmisen vaarallisin vihollinen,
eikä tähän mitään Freudilaista tulkintaa tarvita.
Kukaan ystävistäni ei ottaneet tätä todeksi,
mutta sen jälkeen olen monesta kirjasta lukenut
että näin on. Aivoissamme on tämä alkukantainen
lohko, joka yhä vaikuttaa alkukantaisissa
peloissa, ja tämän jälkeen aivoihin taas on
muodostunut kerrostumia toisensa päälle. Onhan se
upeata, kun omia pikkuisia ajatustenvälähdyksiä
joskus toteaa tosiksi.

Näyttää siltä että tällä häiriköillämme menee
hermot, kun se nyt temppuilee uusien otsikoiden
avaamiselle juuri niillä rajoilla, ettei ylläpito
poista niitä. Jos saisimme lisää kerholaisia
näihin takanurkkakeskusteluihin, niin tämä voisi
toimiakin. Eiköhän keskustelu ole se pääasia,
eikä se, että ollaan etusivulla.

Arethusa kirjoitti:

Näyttää siltä että tällä häiriköillämme menee
hermot, kun se nyt temppuilee uusien otsikoiden
avaamiselle juuri niillä rajoilla, ettei ylläpito
poista niitä. Jos saisimme lisää kerholaisia
näihin takanurkkakeskusteluihin, niin tämä voisi
toimiakin. Eiköhän keskustelu ole se pääasia,
eikä se, että ollaan etusivulla.

Tähystelen sieltä-täältä-tuoltä-ymmuualta, missä mahtaisit vaellella vastaavahkoon aikaan seuraavana vuonna.

poikanen kirjoitti:

Tähystelen sieltä-täältä-tuoltä-ymmuualta, missä mahtaisit vaellella vastaavahkoon aikaan seuraavana vuonna.

taitaa olla minulle ne sopivat paikat. Turhaan änkesin itseni parrasvaloihin, köykäiseksi havaittiin. Ensin hämmästelin, olinko todella ollut niin ärsyttävä, kuin tämä eräs väitti. Kun kukaan ei väittänyt vastaankaan, niin ensin loukkaannuin. Mutta tarkemmin ajateltuani asiaa, niin eiköhän ollut näin, että kukaan koko asiasta välitti viis. Pidin vain itseäni turhan tärkeänä. No, ehkä parempi näin, että välillä tipautetaan maan pinnalle suurista luuloistaan.

Muutenkin karsi luulot mennä viikolla siitä, että kaikkia voisi miellyttää. Annetun tehtävän mukaan haastattelin yhtä kaveria, joka on käynyt pohjalla, ja omaa sitkeyttään selvinnyt. Pieni sankaritarinan tavallisesta luuserista. Itse olin juttuun tyytyväinen, omasta mielestäni parhaita mitä olin kirjoittanut. Mutta kun esitin tämän eräälle asioista vastaavalle, niin näin, kuinka tämän kasvot synkkeni synkkenemistään. Tavallisesti niin positiivinen ja kannustava henkilö vallan kiihtyi. Jopa änkyttämiseen sortuen jankkasi, että tarinassa pitäisi sisältyä opetus, ja ketä joku työtön kiinnostaa.

No, juttu julkaistaan siitä huolimatta, koska projektipäällikkö hyväksyi sen sellaisena. Jopa kehui (toivottavasti ei vain kiltteyttään).

Kaikesta huolimatta jäi epävarma olo, teinkö sittenkin karhunpalveluksen haastattelevalle. Näin kuinka hän liikuttui kuvauksesta. Antoi luvan julkaista sen sellaisena. Mutta seuraavana päivän ei saapunut työpaikalleen. Se pullo on niin helppo ottaa esille, sekä iloon että suruun, ja ehkä johdatin miettimään niitä menneitä.

Ei tämä elämä helppo ole. Meikäläisen huolet yhdestä keskustelupalstalta häätämisestä kai sittenkin on niitä triviaalimpia. Mutta nettiystävien menettäminen tuntuu surulliselta.

A. kirjoitti:

taitaa olla minulle ne sopivat paikat. Turhaan änkesin itseni parrasvaloihin, köykäiseksi havaittiin. Ensin hämmästelin, olinko todella ollut niin ärsyttävä, kuin tämä eräs väitti. Kun kukaan ei väittänyt vastaankaan, niin ensin loukkaannuin. Mutta tarkemmin ajateltuani asiaa, niin eiköhän ollut näin, että kukaan koko asiasta välitti viis. Pidin vain itseäni turhan tärkeänä. No, ehkä parempi näin, että välillä tipautetaan maan pinnalle suurista luuloistaan.

Muutenkin karsi luulot mennä viikolla siitä, että kaikkia voisi miellyttää. Annetun tehtävän mukaan haastattelin yhtä kaveria, joka on käynyt pohjalla, ja omaa sitkeyttään selvinnyt. Pieni sankaritarinan tavallisesta luuserista. Itse olin juttuun tyytyväinen, omasta mielestäni parhaita mitä olin kirjoittanut. Mutta kun esitin tämän eräälle asioista vastaavalle, niin näin, kuinka tämän kasvot synkkeni synkkenemistään. Tavallisesti niin positiivinen ja kannustava henkilö vallan kiihtyi. Jopa änkyttämiseen sortuen jankkasi, että tarinassa pitäisi sisältyä opetus, ja ketä joku työtön kiinnostaa.

No, juttu julkaistaan siitä huolimatta, koska projektipäällikkö hyväksyi sen sellaisena. Jopa kehui (toivottavasti ei vain kiltteyttään).

Kaikesta huolimatta jäi epävarma olo, teinkö sittenkin karhunpalveluksen haastattelevalle. Näin kuinka hän liikuttui kuvauksesta. Antoi luvan julkaista sen sellaisena. Mutta seuraavana päivän ei saapunut työpaikalleen. Se pullo on niin helppo ottaa esille, sekä iloon että suruun, ja ehkä johdatin miettimään niitä menneitä.

Ei tämä elämä helppo ole. Meikäläisen huolet yhdestä keskustelupalstalta häätämisestä kai sittenkin on niitä triviaalimpia. Mutta nettiystävien menettäminen tuntuu surulliselta.

Kirjoittaa tähän muinoin Oplevin kanssa kirjoiteltuun agnostisminylistykseen pieni vastine ja olin laskenut lukemattomiinjäävän paikan perusteella ajatukseni varsin kriittisille laitumille agnostismiarvioideni muotoiluissa, mutta koska yllättäen lukijakuntaa on ja herkistynyttäkin, saatuaan kyytiä niin paljon muilta tahoilta, ei minun paljoa passaa riepotella opillisia kysymyksiä ainakaan tällä erää.

En tiedä, kuinka paljon olet käynyt vilkuilemassa viikon kirjoitelmia siellä missä lie, (voin antaa lyhytreferaattista infoa), mutta olin aistivinani siellä jonkinasteista sinun kaipaustasi, jopa pääorganisaattori oli aikeissa, sikäläisiin kähinöihin kyllästyttyään, lähteä etsimään sinua jostain näiltä "rauhanrantamilta" ja vähän rauhoittumaan itsekin.

Vanhan jengin Tm vaikuttaa niin vaikuttuneelta sikäläisyydestä, ettei halua enää muistutelmia täkäläismenneisyydestä (vai tiesitkö, onko hänellä savolaistaustaisuutta, että suoran tekstin takaa pitää kaivaa esiin käänteisvenkoilutulkinta?). O vaikuttaa rauhoittuneelta ja on poistanut myrkkyetiketin. Ph on päässut vauhtiin. J tuntuu kadonneen, liekö säikähti väärintulkintojaan. Yhdellä lintusella on suunnitelmia (kuten aina) alkaa rakentaa Mb3 ongelmajätteisiin sukupuun oksille omaa, linkityksissä tukikohtaakin edeltävää, salakotipesää

Kirjoittelemisista >> että tarinassa pitäisi sisältyä opetus, ja ketä joku työtön kiinnostaa.

A. kirjoitti:

taitaa olla minulle ne sopivat paikat. Turhaan änkesin itseni parrasvaloihin, köykäiseksi havaittiin. Ensin hämmästelin, olinko todella ollut niin ärsyttävä, kuin tämä eräs väitti. Kun kukaan ei väittänyt vastaankaan, niin ensin loukkaannuin. Mutta tarkemmin ajateltuani asiaa, niin eiköhän ollut näin, että kukaan koko asiasta välitti viis. Pidin vain itseäni turhan tärkeänä. No, ehkä parempi näin, että välillä tipautetaan maan pinnalle suurista luuloistaan.

Muutenkin karsi luulot mennä viikolla siitä, että kaikkia voisi miellyttää. Annetun tehtävän mukaan haastattelin yhtä kaveria, joka on käynyt pohjalla, ja omaa sitkeyttään selvinnyt. Pieni sankaritarinan tavallisesta luuserista. Itse olin juttuun tyytyväinen, omasta mielestäni parhaita mitä olin kirjoittanut. Mutta kun esitin tämän eräälle asioista vastaavalle, niin näin, kuinka tämän kasvot synkkeni synkkenemistään. Tavallisesti niin positiivinen ja kannustava henkilö vallan kiihtyi. Jopa änkyttämiseen sortuen jankkasi, että tarinassa pitäisi sisältyä opetus, ja ketä joku työtön kiinnostaa.

No, juttu julkaistaan siitä huolimatta, koska projektipäällikkö hyväksyi sen sellaisena. Jopa kehui (toivottavasti ei vain kiltteyttään).

Kaikesta huolimatta jäi epävarma olo, teinkö sittenkin karhunpalveluksen haastattelevalle. Näin kuinka hän liikuttui kuvauksesta. Antoi luvan julkaista sen sellaisena. Mutta seuraavana päivän ei saapunut työpaikalleen. Se pullo on niin helppo ottaa esille, sekä iloon että suruun, ja ehkä johdatin miettimään niitä menneitä.

Ei tämä elämä helppo ole. Meikäläisen huolet yhdestä keskustelupalstalta häätämisestä kai sittenkin on niitä triviaalimpia. Mutta nettiystävien menettäminen tuntuu surulliselta.

Kopioin tähän muualla lähettämääni postia kevyesti sensuroiden nimiä vähän tunnistamattomammiksi; koska et liene käynyt lukemassa siellä.

>>(Ei otsikkoa) on: 05.05.02 klo 23:41:18

--------------------------------------------------------------------------------
Jospa et sentään sinäkään lähtisi lopullisesti. Näissä lähtemisissä on aina niin paljon kaikenlaista ryhmädynamiikkaa mukana. Jos parven yksi lintu verryttelee siipiään lähtöaikeissa, kaikki muutkin alkavat alkavat tehdä lähtövalmisteluja.

O kirjoitti vielä viimeisensäkin jälkeisen, Ph sai kuvansa ruutuun ja J toivotettiin vasta tervetulleeksi.

Tmllä ja minullakin lienee jonkinlaista laumaviettiä viihtyä siellä, missä on ystävällisiä ystäviä (en nyt tarkoita täkäläisiä, vaan "vanhaa parvea".

Ilmeisesti se privojen takainen suuri salaliittokin oli lähinnä An pitkästymistä ja äksönin tavoittelua ja pääsi paisumaan turhan suureksi.

Krr-krr klong (keväistä lintukirjafonetiikkaa)

Kp kirjoitti:

Kopioin tähän muualla lähettämääni postia kevyesti sensuroiden nimiä vähän tunnistamattomammiksi; koska et liene käynyt lukemassa siellä.

>>(Ei otsikkoa) on: 05.05.02 klo 23:41:18

--------------------------------------------------------------------------------
Jospa et sentään sinäkään lähtisi lopullisesti. Näissä lähtemisissä on aina niin paljon kaikenlaista ryhmädynamiikkaa mukana. Jos parven yksi lintu verryttelee siipiään lähtöaikeissa, kaikki muutkin alkavat alkavat tehdä lähtövalmisteluja.

O kirjoitti vielä viimeisensäkin jälkeisen, Ph sai kuvansa ruutuun ja J toivotettiin vasta tervetulleeksi.

Tmllä ja minullakin lienee jonkinlaista laumaviettiä viihtyä siellä, missä on ystävällisiä ystäviä (en nyt tarkoita täkäläisiä, vaan "vanhaa parvea".

Ilmeisesti se privojen takainen suuri salaliittokin oli lähinnä An pitkästymistä ja äksönin tavoittelua ja pääsi paisumaan turhan suureksi.

Krr-krr klong (keväistä lintukirjafonetiikkaa)

koko päivän uurastamisen jäljiltä kasvimaalla. Syyskuussa istuttamani narsissit ilahduttavat. Enkö väittänytkin, että vielä puskevat ylös, silloisista maailmanloppuennusteluista huolimatta?

Samoin aavistin jo ennen tuota älämölöä privoista, että päiväni palstalla olivat luetut. Se suuri salaliitto oli luultavasti vain A. hienovarainen vihje m:lle, että uusia olisi hyvä opettaa tavoille. Ja tämä itseään yli kaiken ihaileva tyhjänhölöttäjä teki sen mitä suuremmalla innolla. Vaikka ei edes juurikaan saanut tilaisuutta tähän, kun jo kyllästyin moiseen, ja vain kerran vaivauduin vastaamaan.

m. on rasittava tyhjänpuhuja, mutta kun koheltaa hiekkalaatikolla ristiin rastiin, nurkasta nurkkaan ja paikasta toiseen, niin ei minulle jää juuri tilaa edes väistellä. Koska tömäystä olisi mahdotonta välttää, niin viisainta on pysytellä poissa. Niin paljon olen sentään seurannut erilaisia nettityyppejä, että tunnistan persoonallisuuden, joka ei omasta mielestään ole koskaan ole väärässä. Hän kun luuli, että olin valittanut M:lle, niin laittoi pystyyn hirveän mekkalan. Kun näin ei ollutkaan, niin hän syytti minua koko metakasta. Niin kuin opettavasti sanoi: täytyy sopeutua, ettei sellaisia ketjuja ole enää syytä kirjoittaa. Oi voi.

Olisin kyllä toivonut, että M. olisi yhdelläkin sanalla moittinut häntä, ensin anonyyminä vihjailluista ja spammaamisesta, ja sittemmin selvistä syyttelystä. Tuo saarna sopeutumisesta oli kaiken huippu. Jos M tätä tasoa haluaa, niin olkoon sitten.

A:ssa vaistoan todellista pahansuopaisuutta. Hän on palstan ykkösnainen, ja luulemansa kilpailijat poistetaan armottomasti (vaikka kelvannee hetken liittolaiseksi jonkun nujertamiseen). Olin kummastellut, kuinka palstan kaksi neonkissaa eivät keskustele toistensa kanssa. Näiden välinen skisma paljastui mielenkiintoisesti siinä privaviestiketjussa.

Olen sitä mieltä, että privaviestit myrkyttävät palstan monessa mielessä (ja M:on oli jo päätynyt samaan ennen tätä hurjaa taistelua). Siellä ylläpidetään kaverisuhteita, ja keskustellaan muista kirjoittajista. Toiset jäävät ulkopuolisiksi, ja vaistoavat sen kyllä. Hyvin paljastava oli A:n kirjoittama viesti:

”Amie:

”Zehe,
Yksi niistä asioista joita privana "juonittelimme" oli näiden
asioiden ihmettely.
Ja jos nyt vertaa vaikka AC/DC:n teiniateistien argumentteihin niin
onhan täällä
herranjestas tasoa ja vääntöä.
Saattaa täällä aikaisemmin mielestäänkin isompikin stara huomata
hukkuneensa harmaaseen massaan ;)”

Niin, he ihmettelivät oplevin mukamas suuttumusta, kun hänen kanssaan ei oltu samaa mieltä. Kun porukasta yksi tulkitsee näin, niin saa toisetkin vakuuttuneiksi. Tämän jälkeen he eivät vaivaudu sen kummemmin lukemaan, tai analysoimaan, mitä henkilö todella kirjoittaa.

Luulisin, että oplev jo kyllästyi, koska niin ala-arvoiset olivat hän viimeiset viestinsä vastaukset. Palsta on kovin konservatiivisen miehinen, ja häneen suhtautuminen tapahtui radikaali muutos sen jälkeen, kun paljasti olevansa nainen. Tämän jälkeen hänen mielipiteensä eivät olleet vakavasti otettavissa.

Olimme jälleen kerran, heti alkujaan, tulleet oplevin kanssa samaan tulokseen, jota eräässä viestissä naureskelimme. Palsta on kuin mennyttä maailma, jonka luulin jo olevan ohitse; naiset heittäytyvät söpöleiviksi pikkutytöiksi kilpaillessaan miesten huomiosta, ja miehet puolestaan nauttivat tästä roolista. Hyvänen aika, jopa X näyttää langenneen tähän ansaan.

Sinun, TM:n, ja P:n (näitä oli monia muitakin) ei ole koskaan, ei rivien välissäkään, heijastunut meitä kohtaan alentuvaisuutta (ennen tätä en ole edes asiaa miettinyt). Olemme mielipiteinemme, ehkä erimielisinäkin, täysin tasa-arvoisa. No, ei tuollakaan palstalla sentään kaikki ole machoja (tai sovinisteja). Ei M, ja B:ssä aistin hengenheimolaisen. Toisiin tuskin sain minkäänlaista kontaktia. Vahvoja naisia sieltä taas puuttuu. Siellä olisi Hertalle paikka.

Mutta, kuten jo T:lle kirjoitin; käyn lukemassa niin kauan kun olette palstalla. Miehille siellä on helpompi päästä porukoihin.

Asiasta kolmanteen, nostalgisena käväisisin lukemassa P:n kotisivuja. Yllätyksekseni huomasin, että oli liittänyt mukaan erään kanssani käymänsä keskustelun. No, en minä kummoisia kirjoittanut, mutta tallessa on. Kun minulla taas ei ollut.

Mutta, toivottavasti näen kirjoituksianne palstalla. Pysyy edes kontakti, vaikka vain sivustaseuraajana

A. kirjoitti:

koko päivän uurastamisen jäljiltä kasvimaalla. Syyskuussa istuttamani narsissit ilahduttavat. Enkö väittänytkin, että vielä puskevat ylös, silloisista maailmanloppuennusteluista huolimatta?

Samoin aavistin jo ennen tuota älämölöä privoista, että päiväni palstalla olivat luetut. Se suuri salaliitto oli luultavasti vain A. hienovarainen vihje m:lle, että uusia olisi hyvä opettaa tavoille. Ja tämä itseään yli kaiken ihaileva tyhjänhölöttäjä teki sen mitä suuremmalla innolla. Vaikka ei edes juurikaan saanut tilaisuutta tähän, kun jo kyllästyin moiseen, ja vain kerran vaivauduin vastaamaan.

m. on rasittava tyhjänpuhuja, mutta kun koheltaa hiekkalaatikolla ristiin rastiin, nurkasta nurkkaan ja paikasta toiseen, niin ei minulle jää juuri tilaa edes väistellä. Koska tömäystä olisi mahdotonta välttää, niin viisainta on pysytellä poissa. Niin paljon olen sentään seurannut erilaisia nettityyppejä, että tunnistan persoonallisuuden, joka ei omasta mielestään ole koskaan ole väärässä. Hän kun luuli, että olin valittanut M:lle, niin laittoi pystyyn hirveän mekkalan. Kun näin ei ollutkaan, niin hän syytti minua koko metakasta. Niin kuin opettavasti sanoi: täytyy sopeutua, ettei sellaisia ketjuja ole enää syytä kirjoittaa. Oi voi.

Olisin kyllä toivonut, että M. olisi yhdelläkin sanalla moittinut häntä, ensin anonyyminä vihjailluista ja spammaamisesta, ja sittemmin selvistä syyttelystä. Tuo saarna sopeutumisesta oli kaiken huippu. Jos M tätä tasoa haluaa, niin olkoon sitten.

A:ssa vaistoan todellista pahansuopaisuutta. Hän on palstan ykkösnainen, ja luulemansa kilpailijat poistetaan armottomasti (vaikka kelvannee hetken liittolaiseksi jonkun nujertamiseen). Olin kummastellut, kuinka palstan kaksi neonkissaa eivät keskustele toistensa kanssa. Näiden välinen skisma paljastui mielenkiintoisesti siinä privaviestiketjussa.

Olen sitä mieltä, että privaviestit myrkyttävät palstan monessa mielessä (ja M:on oli jo päätynyt samaan ennen tätä hurjaa taistelua). Siellä ylläpidetään kaverisuhteita, ja keskustellaan muista kirjoittajista. Toiset jäävät ulkopuolisiksi, ja vaistoavat sen kyllä. Hyvin paljastava oli A:n kirjoittama viesti:

”Amie:

”Zehe,
Yksi niistä asioista joita privana "juonittelimme" oli näiden
asioiden ihmettely.
Ja jos nyt vertaa vaikka AC/DC:n teiniateistien argumentteihin niin
onhan täällä
herranjestas tasoa ja vääntöä.
Saattaa täällä aikaisemmin mielestäänkin isompikin stara huomata
hukkuneensa harmaaseen massaan ;)”

Niin, he ihmettelivät oplevin mukamas suuttumusta, kun hänen kanssaan ei oltu samaa mieltä. Kun porukasta yksi tulkitsee näin, niin saa toisetkin vakuuttuneiksi. Tämän jälkeen he eivät vaivaudu sen kummemmin lukemaan, tai analysoimaan, mitä henkilö todella kirjoittaa.

Luulisin, että oplev jo kyllästyi, koska niin ala-arvoiset olivat hän viimeiset viestinsä vastaukset. Palsta on kovin konservatiivisen miehinen, ja häneen suhtautuminen tapahtui radikaali muutos sen jälkeen, kun paljasti olevansa nainen. Tämän jälkeen hänen mielipiteensä eivät olleet vakavasti otettavissa.

Olimme jälleen kerran, heti alkujaan, tulleet oplevin kanssa samaan tulokseen, jota eräässä viestissä naureskelimme. Palsta on kuin mennyttä maailma, jonka luulin jo olevan ohitse; naiset heittäytyvät söpöleiviksi pikkutytöiksi kilpaillessaan miesten huomiosta, ja miehet puolestaan nauttivat tästä roolista. Hyvänen aika, jopa X näyttää langenneen tähän ansaan.

Sinun, TM:n, ja P:n (näitä oli monia muitakin) ei ole koskaan, ei rivien välissäkään, heijastunut meitä kohtaan alentuvaisuutta (ennen tätä en ole edes asiaa miettinyt). Olemme mielipiteinemme, ehkä erimielisinäkin, täysin tasa-arvoisa. No, ei tuollakaan palstalla sentään kaikki ole machoja (tai sovinisteja). Ei M, ja B:ssä aistin hengenheimolaisen. Toisiin tuskin sain minkäänlaista kontaktia. Vahvoja naisia sieltä taas puuttuu. Siellä olisi Hertalle paikka.

Mutta, kuten jo T:lle kirjoitin; käyn lukemassa niin kauan kun olette palstalla. Miehille siellä on helpompi päästä porukoihin.

Asiasta kolmanteen, nostalgisena käväisisin lukemassa P:n kotisivuja. Yllätyksekseni huomasin, että oli liittänyt mukaan erään kanssani käymänsä keskustelun. No, en minä kummoisia kirjoittanut, mutta tallessa on. Kun minulla taas ei ollut.

Mutta, toivottavasti näen kirjoituksianne palstalla. Pysyy edes kontakti, vaikka vain sivustaseuraajana

(Joskus paremmalla joutoajalla pidemmästi)

Kirjoittelen ja siirtelen tänne puolelle sekalaisiin paikkoihin kaikenlaista (ja unohtelen paikat) ja aioin linkitellä niitä monintavoin keskennään jos muistan.

Tämä oli yksi rakennelman peruskivistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=3000000000214393

A. kirjoitti:

taitaa olla minulle ne sopivat paikat. Turhaan änkesin itseni parrasvaloihin, köykäiseksi havaittiin. Ensin hämmästelin, olinko todella ollut niin ärsyttävä, kuin tämä eräs väitti. Kun kukaan ei väittänyt vastaankaan, niin ensin loukkaannuin. Mutta tarkemmin ajateltuani asiaa, niin eiköhän ollut näin, että kukaan koko asiasta välitti viis. Pidin vain itseäni turhan tärkeänä. No, ehkä parempi näin, että välillä tipautetaan maan pinnalle suurista luuloistaan.

Muutenkin karsi luulot mennä viikolla siitä, että kaikkia voisi miellyttää. Annetun tehtävän mukaan haastattelin yhtä kaveria, joka on käynyt pohjalla, ja omaa sitkeyttään selvinnyt. Pieni sankaritarinan tavallisesta luuserista. Itse olin juttuun tyytyväinen, omasta mielestäni parhaita mitä olin kirjoittanut. Mutta kun esitin tämän eräälle asioista vastaavalle, niin näin, kuinka tämän kasvot synkkeni synkkenemistään. Tavallisesti niin positiivinen ja kannustava henkilö vallan kiihtyi. Jopa änkyttämiseen sortuen jankkasi, että tarinassa pitäisi sisältyä opetus, ja ketä joku työtön kiinnostaa.

No, juttu julkaistaan siitä huolimatta, koska projektipäällikkö hyväksyi sen sellaisena. Jopa kehui (toivottavasti ei vain kiltteyttään).

Kaikesta huolimatta jäi epävarma olo, teinkö sittenkin karhunpalveluksen haastattelevalle. Näin kuinka hän liikuttui kuvauksesta. Antoi luvan julkaista sen sellaisena. Mutta seuraavana päivän ei saapunut työpaikalleen. Se pullo on niin helppo ottaa esille, sekä iloon että suruun, ja ehkä johdatin miettimään niitä menneitä.

Ei tämä elämä helppo ole. Meikäläisen huolet yhdestä keskustelupalstalta häätämisestä kai sittenkin on niitä triviaalimpia. Mutta nettiystävien menettäminen tuntuu surulliselta.

Olisi tarjolla todella huikea selviytymistarina, josta olis täytettä vaikka mihin lehteen. Olen miettinyt vuosikausia, mihin sitä tarjoilisi. Tarinassa olisi aihetta vaikka kokonaiseen kirjaan. Tuskin kuitenkaan saisin siitä aikaiseksi nettijatkokertomustasoa syvällisempää.

Jospa kirjoittaisin hieman pintapuolista kuvausta, että tulee häivähdys juonesta selville.

Nainen oli kymmenisen vuotta noin kymmenkunnan lapsen yksinhuoltajana muutaman miehen jälkeen. Saattoi olla muodollisesti työtönkin (elättämiskulujen jakamiseksi sosiaaliviraston ja kelan kesken). Nappasi muutama vuosi sitten naapurin naiselta avo-villimiehen ja kesytti käyttöönsä. Osoittaa mielettömiä ihmisten manipulointitaitoja pompottelemalla talon usein vaihtuvia isännöitsijöitä, paikallista huoltoyhtiötä, sosiaaliviranomaisia, lastensuojeluviranomaisia, poliisia, jopa oikeuslaitosta aivan oman tahtonsa mukaan (sellainen lapsilauma, epälukuisten koirien parvi ja villimies saavat paljon aikaiseksi). Heikäläisten naapurit vaihtuvat keskimäärin tiuhaan (muuttavat kai rauhallisemmille maisemille).

Haastattelemaan häntä ei pääsisi kukaan, koti on niin koirasuojattu (vasta muutama päivä sitten yksi naapurin lapsi sai susikoiran hampaista ovella, kun oli hakemassa heikäläisten lapsia ulos leikkimään). Yleensä ulkonakin koiran kanssa, mitä korkeintaan lähikaupassa ilman vartiointia. Kodin ulkopuolista elämää lähinnä kai vaan käräjäjutut, mitä miehet ja lapset järjestelevät. Seuraava lienee muutaman viikon päästä, jolloin hän todennäköisesti taas puhuu väkivaltayksikön todisteet ja tuomarit nurin ja selviää voittajana.

Kiinnostaisiko tarina?

poikanen kirjoitti:

Olisi tarjolla todella huikea selviytymistarina, josta olis täytettä vaikka mihin lehteen. Olen miettinyt vuosikausia, mihin sitä tarjoilisi. Tarinassa olisi aihetta vaikka kokonaiseen kirjaan. Tuskin kuitenkaan saisin siitä aikaiseksi nettijatkokertomustasoa syvällisempää.

Jospa kirjoittaisin hieman pintapuolista kuvausta, että tulee häivähdys juonesta selville.

Nainen oli kymmenisen vuotta noin kymmenkunnan lapsen yksinhuoltajana muutaman miehen jälkeen. Saattoi olla muodollisesti työtönkin (elättämiskulujen jakamiseksi sosiaaliviraston ja kelan kesken). Nappasi muutama vuosi sitten naapurin naiselta avo-villimiehen ja kesytti käyttöönsä. Osoittaa mielettömiä ihmisten manipulointitaitoja pompottelemalla talon usein vaihtuvia isännöitsijöitä, paikallista huoltoyhtiötä, sosiaaliviranomaisia, lastensuojeluviranomaisia, poliisia, jopa oikeuslaitosta aivan oman tahtonsa mukaan (sellainen lapsilauma, epälukuisten koirien parvi ja villimies saavat paljon aikaiseksi). Heikäläisten naapurit vaihtuvat keskimäärin tiuhaan (muuttavat kai rauhallisemmille maisemille).

Haastattelemaan häntä ei pääsisi kukaan, koti on niin koirasuojattu (vasta muutama päivä sitten yksi naapurin lapsi sai susikoiran hampaista ovella, kun oli hakemassa heikäläisten lapsia ulos leikkimään). Yleensä ulkonakin koiran kanssa, mitä korkeintaan lähikaupassa ilman vartiointia. Kodin ulkopuolista elämää lähinnä kai vaan käräjäjutut, mitä miehet ja lapset järjestelevät. Seuraava lienee muutaman viikon päästä, jolloin hän todennäköisesti taas puhuu väkivaltayksikön todisteet ja tuomarit nurin ja selviää voittajana.

Kiinnostaisiko tarina?

Täytynee funtsita juonta. Tällä välin heitän pitemmän tarinan prologin. Kypsentämätöntä, ja noin parin vuoden takaisesta tekstiä, josta heti huomaisin korjauksia. Mutta kiinnostaisikohan ketään lukea itse tarinaa?


Sinä päivän kun vanha Ifimedeia kuoli aamu oli valjennut kirkkaana ja auringon lämmittämänä maisema puhjennut jo keskipäivällä syyssateiden jälkeiseen kukkaloistoon.

Hän kuoli siestan hiljaisena hetkenä. Kaupungin herätessä tieto kiiri salamana suusta suuhun, ja ennen iltaa se saavuttaisi kaukaisemmankin vuoristokylän. Kaikki toiminta pysähtyi jokaisen kerääntyessä toreille ja kadunkulmiin ihmettelemään asiaa. Ifimedeia oli elänyt niin pitkään, että häntä oli jo kuviteltu kuolemattomaksi. Koska hän oli nuorena naisena tullut kaukaisesta Ateenasta tänne Sisiliaan, oli arveltu, että Atropos yksinkertaisesti oli unohtanut hänet, ja siksi kohtalottarelta oli Ifimedeian elämän lanka jäänyt katkaisematta. Elossa ei ollut enää ketään, joka olisi tuntenut häntä edes keksi-ikäisenä. Vaikka jokainen ymmärsi, että Ifimedeiakin oli joskus ollut nuori, vaikea sitä oli kuvitella, sillä kaikille hän oli aina ollut ikivanha, ja muukalaisille oltiin kerskailtukin sillä, että Tauromeniumissa eli maailman vanhin ihminen.

Aferie nyökkäsi orjille poistuessaan talosta. Ifimedeia oli halunnut vain hänet kuolinvuoteensa äärelle, jopa uskollisen vanhan naisorjansa hän oli käskenyt ulos huoneesta. He olivat olleet kahdestaan kun Ifimedeian ennen viimeistä henkäisyään oli luovuttanut Aferielle niin pitkään kantamansa taakan.

Kadunkulmassa Aferie näki ihmisjoukon ja kääntyi toiseen suuntaan. Hän ei ollut kuulevinaan kun hänen nimeään huudettiin, sillä nyt hän ei tuntenut jaksavansa vastata kaikkiin kysymyksiin joita tiesi satelevan. Kaupungin laidalla tie haarautui. Toiseen suuntaa se johti ylös kreikkalaiseen teatteriin, ja toiseen rinteitä myötäillen alas rannalle. Hetken epäröityään hän lähti laskeutumaan jyrkkää mäkeä. Tätä tietä hän ei ollut kulkenut palattuaan Sisiliaan. Niinä harvoina kertoina kun oli käynyt syntymäkylässään hän oli kiivennyt sinne kapeita vuoristopolkua pitkin, nuorena juossut ne ylös alas, mutta enää hän ei jaksanut edes hiljaa seurata niitä, matalaakin mäennyppylää noustessa henki salpautui.

Kauan sitten, pienenä tyttönä, tie oli vaikuttanut leveältä, mutta nyt hän huomasi ettei se ollut polkua kummempi, se oli vain kovaksi poljettu väylä metsän halki, epätasainen ja kuoppainen. Täältä Aferien askeleet olivat johtaneet monille teille. Roomassa hän oli kiertänyt kaupungin kapeita kujia, ja siellä hän oli väkijoukon mukana seurannut leveää katua jättiläismäisen Colluseumin avajaisjuhliin, Pompejin kauhuista hän oli paennut Via Appia pitkin.

Pohjetta vihlaisi ilkeästi ja hän hidasti entisestään askeleitaan. Vielä edellisenä päivänä hän oli kuvitellut kulkeneensa jo tiensä päähän, ja käyttävänsä jäljellä olevat vuotensa istuen talonsa pinjapuun varjossa kertomassa sisarensa lapsenlapsilleen tarinoita elämästään. Kaupungin lapsilla oli tapana hiipiä sinne, toisiaan tönien muodostaen piirin, joka henkeä pidätellen kuunteli oudoista paikoista ja tapahtumista. Joku röyhkeä välillä huudahti epäuskoisena kuvitellessaan hänen liioittelevan, vaikka hän ei kertonut kaikkea mitä oli kokenut. Surut ja murheet hän jätti tarinoistaan pois, hän kuvaili elämänsä jännittävänä seikkailuna, yllättävistä ja hauskoista tapahtumista kertyi tarinoita yllin kyllin.

Mutta nyt hän ymmärsi että kuvitelma rauhaisista vanhuuden päivistä oli ollut harhaa, sillä Ifimedeia oli vihdoin ennen kuolemaansa paljastanut hänelle mysteereistä salatuimmat.

Hän pysähtyi paikkaan minkä hyvin muisti. Tie teki jyrkän mutkan, sen toisella puolella avautui syvä rotko, alhaalla auringon säteet taittuivat meren syvään sineen laineitten heittäessä vaahtoryöppyjä rantaviivan laavakiviä vasten. Tien toisella puolella autereessa kohosivat tulivuoren lumenpeittämät huiput. Täällä oli tapahtunut se, mihin hän oli pitkään luullut olevansa itse syypää. Monia vuosia hän oli anonut jumalilta anteeksiantoa, kunnes oli vihdoin ymmärtänyt, kuinka vähäinen hänen oma osuutensa tapahtumien kulkuun oli ollut, ja oli lopulta kyennyt antamaan itselleen anteeksi. Hän katsoi alas, näkö oli heikentynyt, eikä hän erottanut rotkon pohjalla terävinä kohoavia lohkareita. Vihdoin hän ymmärsi minkä näyn Ifimedeia oli nähnyt katsellessaan Aemilia ja Marcusta; hevosen syöksymässä tästä alas näiden kahden paiskautuessa sen selästä kohti kuolemaa, ja lohkareet jotka värjäytyvät verenkarvaisiksi toisiinsa kietoutuneiden ruumiiden ympärillä. Näin olisi tapahtunut ellei Ifimedeialla olisi ollut valtaa puuttua tapahtumien kulkuun. Miksi hän oli käyttänyt sitä?

Aferie pudisti päätään ja lähti palamaan kohti kaupunkia. Noustuaan jyrkän mäen hänen oli pysähdyttävä saadakseen hengityksensä tasaantumaan. Laaksoa vavahdutti raskaiden työkoneiden jyrähdykset ja terävä pauke korkeiden rinteiden toistaessa ääniä yhä uudestaan. Äänet kaikuivat kukkulalta sijaitsevalta kreikkalaisesta teatterista, jota korjattiin amfiteatteriksi. Kaupunkilaiset valittivat koska eivät saaneet meteliltä nukuttua, uudistyöt olivat kestäneet jo vuosia, eivätkä ne tauonneet hetkeksikään, öisin orjat työskentelivät lyhtyjen valossa. Aferie oli niin tottunut ääniin, että tuskin huomasi niitä, ja olihan hän sitä paitsi asunut vuosia Roomaan miljoonakaupungissa, missä elämä ei pysähtynyt hetkeksikään.

Silloin kun hän oli palannut kaupunkiin, oli kalliota vasta louhittu ja maanalaisia säilytystiloja kaivettu, näitä, mihin Afrikasta tuotaisiin petoja teurastettavaksi julmissa näytöksissä. Katsoessaan kukkulalle hän huomasi, että teatteri alkoi jo saada amfiteatterin muodon, katosta oli alettu pystyttää. Se ei tulisi kestämään ikuisesti, se hänelle oli näytetty silloin, kun Ifimedeia oli vihkinyt hänet Eleusisin mysteereihin. Hän oli nähnyt kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin nyt uljaina kohoavat näyttämörakennukset olisivat jo sortuneet, ja teatterista maisema avautuisi jälleen siten, kuten kreikkalaiset rakentajat olivat suunnitelleet; kaukaisuudessa Etnan huippu, panoraama yli rinteiden ja aavan mereen, jonka rantaviiva jatkui silmänkantamattomaan. Mutta tulevaisuudessa hän oli nähnyt myös muita näkyjä, käsittämättömyydessään niin pelottavia, että vaikka hänelle oli tarjottu huumaava juomaa, hän oli huutanut kauhusta.

Kestäisi vielä vuosia ennen kun amfiteatteri olisi valmis, eikä hän ollut olettanut näkevänsä tätä. Nyt hän tiesi, että näin tulisi kuitenkin tapahtumaan. Kuka kohtalottarista oli punonut tämän säikeen hänen elämänsä lankaan? Oliko se ollut Klotoho sinä päivän kun hän oli myynyt äitinsä maatilkun tuotteita torilla, ja hänen leukaansa kohottaen Prisca oli katsonut tutkivasti silmiin? Mitä tämä oli nähnyt hänenlaisessa tytönrääpäleessä? Vai oliko se ollut Lakhesis, joka oli suonut vain kiitävän onnen hetken miehen kanssa, jota hän oli lapsena palvonut, ja myöhemmin riistänyt häneltä avioliiton turvan kauhistuttavalla tavalla, mutta vihdoin heltyneenä antanut hänelle muutaman vuoden onnen hyvän miehen kumppanina.

Ei, juonen oli punonut kohtalottarista kolmas, kirottu Atropos!

Viimeisen kerran hän kääntyi katsomaan tietä, josta hänen taipaleensa oli alkanut sinä päivän kun Aemilia ja Valeria olivat saapuneet Tauromeniumiin

A. kirjoitti:

Täytynee funtsita juonta. Tällä välin heitän pitemmän tarinan prologin. Kypsentämätöntä, ja noin parin vuoden takaisesta tekstiä, josta heti huomaisin korjauksia. Mutta kiinnostaisikohan ketään lukea itse tarinaa?


Sinä päivän kun vanha Ifimedeia kuoli aamu oli valjennut kirkkaana ja auringon lämmittämänä maisema puhjennut jo keskipäivällä syyssateiden jälkeiseen kukkaloistoon.

Hän kuoli siestan hiljaisena hetkenä. Kaupungin herätessä tieto kiiri salamana suusta suuhun, ja ennen iltaa se saavuttaisi kaukaisemmankin vuoristokylän. Kaikki toiminta pysähtyi jokaisen kerääntyessä toreille ja kadunkulmiin ihmettelemään asiaa. Ifimedeia oli elänyt niin pitkään, että häntä oli jo kuviteltu kuolemattomaksi. Koska hän oli nuorena naisena tullut kaukaisesta Ateenasta tänne Sisiliaan, oli arveltu, että Atropos yksinkertaisesti oli unohtanut hänet, ja siksi kohtalottarelta oli Ifimedeian elämän lanka jäänyt katkaisematta. Elossa ei ollut enää ketään, joka olisi tuntenut häntä edes keksi-ikäisenä. Vaikka jokainen ymmärsi, että Ifimedeiakin oli joskus ollut nuori, vaikea sitä oli kuvitella, sillä kaikille hän oli aina ollut ikivanha, ja muukalaisille oltiin kerskailtukin sillä, että Tauromeniumissa eli maailman vanhin ihminen.

Aferie nyökkäsi orjille poistuessaan talosta. Ifimedeia oli halunnut vain hänet kuolinvuoteensa äärelle, jopa uskollisen vanhan naisorjansa hän oli käskenyt ulos huoneesta. He olivat olleet kahdestaan kun Ifimedeian ennen viimeistä henkäisyään oli luovuttanut Aferielle niin pitkään kantamansa taakan.

Kadunkulmassa Aferie näki ihmisjoukon ja kääntyi toiseen suuntaan. Hän ei ollut kuulevinaan kun hänen nimeään huudettiin, sillä nyt hän ei tuntenut jaksavansa vastata kaikkiin kysymyksiin joita tiesi satelevan. Kaupungin laidalla tie haarautui. Toiseen suuntaa se johti ylös kreikkalaiseen teatteriin, ja toiseen rinteitä myötäillen alas rannalle. Hetken epäröityään hän lähti laskeutumaan jyrkkää mäkeä. Tätä tietä hän ei ollut kulkenut palattuaan Sisiliaan. Niinä harvoina kertoina kun oli käynyt syntymäkylässään hän oli kiivennyt sinne kapeita vuoristopolkua pitkin, nuorena juossut ne ylös alas, mutta enää hän ei jaksanut edes hiljaa seurata niitä, matalaakin mäennyppylää noustessa henki salpautui.

Kauan sitten, pienenä tyttönä, tie oli vaikuttanut leveältä, mutta nyt hän huomasi ettei se ollut polkua kummempi, se oli vain kovaksi poljettu väylä metsän halki, epätasainen ja kuoppainen. Täältä Aferien askeleet olivat johtaneet monille teille. Roomassa hän oli kiertänyt kaupungin kapeita kujia, ja siellä hän oli väkijoukon mukana seurannut leveää katua jättiläismäisen Colluseumin avajaisjuhliin, Pompejin kauhuista hän oli paennut Via Appia pitkin.

Pohjetta vihlaisi ilkeästi ja hän hidasti entisestään askeleitaan. Vielä edellisenä päivänä hän oli kuvitellut kulkeneensa jo tiensä päähän, ja käyttävänsä jäljellä olevat vuotensa istuen talonsa pinjapuun varjossa kertomassa sisarensa lapsenlapsilleen tarinoita elämästään. Kaupungin lapsilla oli tapana hiipiä sinne, toisiaan tönien muodostaen piirin, joka henkeä pidätellen kuunteli oudoista paikoista ja tapahtumista. Joku röyhkeä välillä huudahti epäuskoisena kuvitellessaan hänen liioittelevan, vaikka hän ei kertonut kaikkea mitä oli kokenut. Surut ja murheet hän jätti tarinoistaan pois, hän kuvaili elämänsä jännittävänä seikkailuna, yllättävistä ja hauskoista tapahtumista kertyi tarinoita yllin kyllin.

Mutta nyt hän ymmärsi että kuvitelma rauhaisista vanhuuden päivistä oli ollut harhaa, sillä Ifimedeia oli vihdoin ennen kuolemaansa paljastanut hänelle mysteereistä salatuimmat.

Hän pysähtyi paikkaan minkä hyvin muisti. Tie teki jyrkän mutkan, sen toisella puolella avautui syvä rotko, alhaalla auringon säteet taittuivat meren syvään sineen laineitten heittäessä vaahtoryöppyjä rantaviivan laavakiviä vasten. Tien toisella puolella autereessa kohosivat tulivuoren lumenpeittämät huiput. Täällä oli tapahtunut se, mihin hän oli pitkään luullut olevansa itse syypää. Monia vuosia hän oli anonut jumalilta anteeksiantoa, kunnes oli vihdoin ymmärtänyt, kuinka vähäinen hänen oma osuutensa tapahtumien kulkuun oli ollut, ja oli lopulta kyennyt antamaan itselleen anteeksi. Hän katsoi alas, näkö oli heikentynyt, eikä hän erottanut rotkon pohjalla terävinä kohoavia lohkareita. Vihdoin hän ymmärsi minkä näyn Ifimedeia oli nähnyt katsellessaan Aemilia ja Marcusta; hevosen syöksymässä tästä alas näiden kahden paiskautuessa sen selästä kohti kuolemaa, ja lohkareet jotka värjäytyvät verenkarvaisiksi toisiinsa kietoutuneiden ruumiiden ympärillä. Näin olisi tapahtunut ellei Ifimedeialla olisi ollut valtaa puuttua tapahtumien kulkuun. Miksi hän oli käyttänyt sitä?

Aferie pudisti päätään ja lähti palamaan kohti kaupunkia. Noustuaan jyrkän mäen hänen oli pysähdyttävä saadakseen hengityksensä tasaantumaan. Laaksoa vavahdutti raskaiden työkoneiden jyrähdykset ja terävä pauke korkeiden rinteiden toistaessa ääniä yhä uudestaan. Äänet kaikuivat kukkulalta sijaitsevalta kreikkalaisesta teatterista, jota korjattiin amfiteatteriksi. Kaupunkilaiset valittivat koska eivät saaneet meteliltä nukuttua, uudistyöt olivat kestäneet jo vuosia, eivätkä ne tauonneet hetkeksikään, öisin orjat työskentelivät lyhtyjen valossa. Aferie oli niin tottunut ääniin, että tuskin huomasi niitä, ja olihan hän sitä paitsi asunut vuosia Roomaan miljoonakaupungissa, missä elämä ei pysähtynyt hetkeksikään.

Silloin kun hän oli palannut kaupunkiin, oli kalliota vasta louhittu ja maanalaisia säilytystiloja kaivettu, näitä, mihin Afrikasta tuotaisiin petoja teurastettavaksi julmissa näytöksissä. Katsoessaan kukkulalle hän huomasi, että teatteri alkoi jo saada amfiteatterin muodon, katosta oli alettu pystyttää. Se ei tulisi kestämään ikuisesti, se hänelle oli näytetty silloin, kun Ifimedeia oli vihkinyt hänet Eleusisin mysteereihin. Hän oli nähnyt kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin nyt uljaina kohoavat näyttämörakennukset olisivat jo sortuneet, ja teatterista maisema avautuisi jälleen siten, kuten kreikkalaiset rakentajat olivat suunnitelleet; kaukaisuudessa Etnan huippu, panoraama yli rinteiden ja aavan mereen, jonka rantaviiva jatkui silmänkantamattomaan. Mutta tulevaisuudessa hän oli nähnyt myös muita näkyjä, käsittämättömyydessään niin pelottavia, että vaikka hänelle oli tarjottu huumaava juomaa, hän oli huutanut kauhusta.

Kestäisi vielä vuosia ennen kun amfiteatteri olisi valmis, eikä hän ollut olettanut näkevänsä tätä. Nyt hän tiesi, että näin tulisi kuitenkin tapahtumaan. Kuka kohtalottarista oli punonut tämän säikeen hänen elämänsä lankaan? Oliko se ollut Klotoho sinä päivän kun hän oli myynyt äitinsä maatilkun tuotteita torilla, ja hänen leukaansa kohottaen Prisca oli katsonut tutkivasti silmiin? Mitä tämä oli nähnyt hänenlaisessa tytönrääpäleessä? Vai oliko se ollut Lakhesis, joka oli suonut vain kiitävän onnen hetken miehen kanssa, jota hän oli lapsena palvonut, ja myöhemmin riistänyt häneltä avioliiton turvan kauhistuttavalla tavalla, mutta vihdoin heltyneenä antanut hänelle muutaman vuoden onnen hyvän miehen kumppanina.

Ei, juonen oli punonut kohtalottarista kolmas, kirottu Atropos!

Viimeisen kerran hän kääntyi katsomaan tietä, josta hänen taipaleensa oli alkanut sinä päivän kun Aemilia ja Valeria olivat saapuneet Tauromeniumiin

Ti: Viimeksi tätä kirjoittaessani, systeemi kieltäytyi ottamasta kirjoitusta vastaan. Onneksi olen jo oppinut tallentamaan kirjoitelmani, niin eivät joudu aivan hukkaan. Kävin kirjoittelemassa muutamia palasia korppien mailla tässä välillä, kun ei tänne päässyt.


Su: Myönnän lukemiskiinnostuneisuuden olemassaolon omalta kohdaltani laajempiakin kirjoituskokonaisuuksia koskien. Mahtaneeko täällä meitä (tai heita) olla kovinkaan paljon muita. (Jos laskuri näyttää outoja, niin minä lueskelin joitakin noita muita ketjun kirjoituksia).

Nyt ei vain tunnu olevan oikein kirjoitusvire päällä.(se oli silloin) Luulisin että parhainta tekstiä saisin aikaiseksi sellaisella systeemillä, että olisi sanelukone mukana pyöräretkilläni, kun sommittelen mielessäni kirjoitelmieni sanamuotoja. Sitten vaan kytkisi kapineen tietokoneeseen, mikä stilisoisi automaattisesti sen kirjalliseen asuun.
Käytännössä tapahtuu useinmiten niin, että "maanmainioksi" mietiskelty juttu jää kirjoittamatta, kun koneen ääressä ei ole olevinaan riittävästi aikaa, tai inspiraatio on laantunut tai iskee jonkinsorttinen katumapää päälle, ettei raaski(?) kirjoittaa niin kärkevästi, kuin oli aikonut.

Kenties kirjoitan sitä huikeaa selviytymistarinaa tipoittain sillon tällöin pätkäsen kerrallaan, kun aika ja innostus sattuu kohtaamaan. (Koska mahdollinen tarina saattaa sisältää nimeltämainitsematonta yksityisyyttä loukkaavaa aineistoa, hajasijoittanen sen päivämäärittäin kahdessavuorokaudessa näkymättömiin liukeneviin kohtiin lainaten kulloisenkin käyttönimimerkin kohdalle osuvalta sivulta. Alkuverryttelyksi lähden laittamaan pienen harjoitusluonteisen avauksen tuonne jonnekin...)

Ti: Tavanomaiseen rönsyilytraditioon tukeutuen laitan tähän yhden lupaavasti tupruttelevan tulivuoren livekuvan: http://www.vialidad.telmex.net/popo/

Arethusa kirjoitti:

Näyttää siltä että tällä häiriköillämme menee
hermot, kun se nyt temppuilee uusien otsikoiden
avaamiselle juuri niillä rajoilla, ettei ylläpito
poista niitä. Jos saisimme lisää kerholaisia
näihin takanurkkakeskusteluihin, niin tämä voisi
toimiakin. Eiköhän keskustelu ole se pääasia,
eikä se, että ollaan etusivulla.

Esimerkkisi innostamana menin tarjoutumaan S-mieheksi tiedepuolelle. En tosin täytä ehtoja, mutta mielestäni sopivimman kohdalla pykälistä voisi kenties hieman tinkiä. Komensin valitsijat lukemaan tuotevalikoimaani, mikä sillä puolella ei välttämättä ole keskustelua parhaimmillaan, vaan vanhanaikaisopettajamaista asioiden tarjoilua.

Mahtoikohan ystävämme Tm jo lähteä kesälaitumilleen, kun ...kävin lukemassa viimeisimpiään, ei ole vielä lähtenyt, vaan on tekstintuottamisessaan jopa ylittänyt aikaisemmat itsensä. Minusta hänestä tulee aivan mahtava kirjailija, kunhan suloo sanomisensa kansien väliin.

Minä luulen, että S-nainen pelkällä olemassaolollaan vaimentaa palstahäirikkö(j)ä radikaalisti. Tai hän siirtyy S-sättömälle osastolle meuhkaamaan. MUistan kun hän vaelsi silloin joulukuiseen ip-aikaan keskusteluryhmästä toiseen ja yllytti kaikkia kapinointiin (ja minä menin perässä ja ....)

A. kirjoitti:

Täytynee funtsita juonta. Tällä välin heitän pitemmän tarinan prologin. Kypsentämätöntä, ja noin parin vuoden takaisesta tekstiä, josta heti huomaisin korjauksia. Mutta kiinnostaisikohan ketään lukea itse tarinaa?


Sinä päivän kun vanha Ifimedeia kuoli aamu oli valjennut kirkkaana ja auringon lämmittämänä maisema puhjennut jo keskipäivällä syyssateiden jälkeiseen kukkaloistoon.

Hän kuoli siestan hiljaisena hetkenä. Kaupungin herätessä tieto kiiri salamana suusta suuhun, ja ennen iltaa se saavuttaisi kaukaisemmankin vuoristokylän. Kaikki toiminta pysähtyi jokaisen kerääntyessä toreille ja kadunkulmiin ihmettelemään asiaa. Ifimedeia oli elänyt niin pitkään, että häntä oli jo kuviteltu kuolemattomaksi. Koska hän oli nuorena naisena tullut kaukaisesta Ateenasta tänne Sisiliaan, oli arveltu, että Atropos yksinkertaisesti oli unohtanut hänet, ja siksi kohtalottarelta oli Ifimedeian elämän lanka jäänyt katkaisematta. Elossa ei ollut enää ketään, joka olisi tuntenut häntä edes keksi-ikäisenä. Vaikka jokainen ymmärsi, että Ifimedeiakin oli joskus ollut nuori, vaikea sitä oli kuvitella, sillä kaikille hän oli aina ollut ikivanha, ja muukalaisille oltiin kerskailtukin sillä, että Tauromeniumissa eli maailman vanhin ihminen.

Aferie nyökkäsi orjille poistuessaan talosta. Ifimedeia oli halunnut vain hänet kuolinvuoteensa äärelle, jopa uskollisen vanhan naisorjansa hän oli käskenyt ulos huoneesta. He olivat olleet kahdestaan kun Ifimedeian ennen viimeistä henkäisyään oli luovuttanut Aferielle niin pitkään kantamansa taakan.

Kadunkulmassa Aferie näki ihmisjoukon ja kääntyi toiseen suuntaan. Hän ei ollut kuulevinaan kun hänen nimeään huudettiin, sillä nyt hän ei tuntenut jaksavansa vastata kaikkiin kysymyksiin joita tiesi satelevan. Kaupungin laidalla tie haarautui. Toiseen suuntaa se johti ylös kreikkalaiseen teatteriin, ja toiseen rinteitä myötäillen alas rannalle. Hetken epäröityään hän lähti laskeutumaan jyrkkää mäkeä. Tätä tietä hän ei ollut kulkenut palattuaan Sisiliaan. Niinä harvoina kertoina kun oli käynyt syntymäkylässään hän oli kiivennyt sinne kapeita vuoristopolkua pitkin, nuorena juossut ne ylös alas, mutta enää hän ei jaksanut edes hiljaa seurata niitä, matalaakin mäennyppylää noustessa henki salpautui.

Kauan sitten, pienenä tyttönä, tie oli vaikuttanut leveältä, mutta nyt hän huomasi ettei se ollut polkua kummempi, se oli vain kovaksi poljettu väylä metsän halki, epätasainen ja kuoppainen. Täältä Aferien askeleet olivat johtaneet monille teille. Roomassa hän oli kiertänyt kaupungin kapeita kujia, ja siellä hän oli väkijoukon mukana seurannut leveää katua jättiläismäisen Colluseumin avajaisjuhliin, Pompejin kauhuista hän oli paennut Via Appia pitkin.

Pohjetta vihlaisi ilkeästi ja hän hidasti entisestään askeleitaan. Vielä edellisenä päivänä hän oli kuvitellut kulkeneensa jo tiensä päähän, ja käyttävänsä jäljellä olevat vuotensa istuen talonsa pinjapuun varjossa kertomassa sisarensa lapsenlapsilleen tarinoita elämästään. Kaupungin lapsilla oli tapana hiipiä sinne, toisiaan tönien muodostaen piirin, joka henkeä pidätellen kuunteli oudoista paikoista ja tapahtumista. Joku röyhkeä välillä huudahti epäuskoisena kuvitellessaan hänen liioittelevan, vaikka hän ei kertonut kaikkea mitä oli kokenut. Surut ja murheet hän jätti tarinoistaan pois, hän kuvaili elämänsä jännittävänä seikkailuna, yllättävistä ja hauskoista tapahtumista kertyi tarinoita yllin kyllin.

Mutta nyt hän ymmärsi että kuvitelma rauhaisista vanhuuden päivistä oli ollut harhaa, sillä Ifimedeia oli vihdoin ennen kuolemaansa paljastanut hänelle mysteereistä salatuimmat.

Hän pysähtyi paikkaan minkä hyvin muisti. Tie teki jyrkän mutkan, sen toisella puolella avautui syvä rotko, alhaalla auringon säteet taittuivat meren syvään sineen laineitten heittäessä vaahtoryöppyjä rantaviivan laavakiviä vasten. Tien toisella puolella autereessa kohosivat tulivuoren lumenpeittämät huiput. Täällä oli tapahtunut se, mihin hän oli pitkään luullut olevansa itse syypää. Monia vuosia hän oli anonut jumalilta anteeksiantoa, kunnes oli vihdoin ymmärtänyt, kuinka vähäinen hänen oma osuutensa tapahtumien kulkuun oli ollut, ja oli lopulta kyennyt antamaan itselleen anteeksi. Hän katsoi alas, näkö oli heikentynyt, eikä hän erottanut rotkon pohjalla terävinä kohoavia lohkareita. Vihdoin hän ymmärsi minkä näyn Ifimedeia oli nähnyt katsellessaan Aemilia ja Marcusta; hevosen syöksymässä tästä alas näiden kahden paiskautuessa sen selästä kohti kuolemaa, ja lohkareet jotka värjäytyvät verenkarvaisiksi toisiinsa kietoutuneiden ruumiiden ympärillä. Näin olisi tapahtunut ellei Ifimedeialla olisi ollut valtaa puuttua tapahtumien kulkuun. Miksi hän oli käyttänyt sitä?

Aferie pudisti päätään ja lähti palamaan kohti kaupunkia. Noustuaan jyrkän mäen hänen oli pysähdyttävä saadakseen hengityksensä tasaantumaan. Laaksoa vavahdutti raskaiden työkoneiden jyrähdykset ja terävä pauke korkeiden rinteiden toistaessa ääniä yhä uudestaan. Äänet kaikuivat kukkulalta sijaitsevalta kreikkalaisesta teatterista, jota korjattiin amfiteatteriksi. Kaupunkilaiset valittivat koska eivät saaneet meteliltä nukuttua, uudistyöt olivat kestäneet jo vuosia, eivätkä ne tauonneet hetkeksikään, öisin orjat työskentelivät lyhtyjen valossa. Aferie oli niin tottunut ääniin, että tuskin huomasi niitä, ja olihan hän sitä paitsi asunut vuosia Roomaan miljoonakaupungissa, missä elämä ei pysähtynyt hetkeksikään.

Silloin kun hän oli palannut kaupunkiin, oli kalliota vasta louhittu ja maanalaisia säilytystiloja kaivettu, näitä, mihin Afrikasta tuotaisiin petoja teurastettavaksi julmissa näytöksissä. Katsoessaan kukkulalle hän huomasi, että teatteri alkoi jo saada amfiteatterin muodon, katosta oli alettu pystyttää. Se ei tulisi kestämään ikuisesti, se hänelle oli näytetty silloin, kun Ifimedeia oli vihkinyt hänet Eleusisin mysteereihin. Hän oli nähnyt kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin nyt uljaina kohoavat näyttämörakennukset olisivat jo sortuneet, ja teatterista maisema avautuisi jälleen siten, kuten kreikkalaiset rakentajat olivat suunnitelleet; kaukaisuudessa Etnan huippu, panoraama yli rinteiden ja aavan mereen, jonka rantaviiva jatkui silmänkantamattomaan. Mutta tulevaisuudessa hän oli nähnyt myös muita näkyjä, käsittämättömyydessään niin pelottavia, että vaikka hänelle oli tarjottu huumaava juomaa, hän oli huutanut kauhusta.

Kestäisi vielä vuosia ennen kun amfiteatteri olisi valmis, eikä hän ollut olettanut näkevänsä tätä. Nyt hän tiesi, että näin tulisi kuitenkin tapahtumaan. Kuka kohtalottarista oli punonut tämän säikeen hänen elämänsä lankaan? Oliko se ollut Klotoho sinä päivän kun hän oli myynyt äitinsä maatilkun tuotteita torilla, ja hänen leukaansa kohottaen Prisca oli katsonut tutkivasti silmiin? Mitä tämä oli nähnyt hänenlaisessa tytönrääpäleessä? Vai oliko se ollut Lakhesis, joka oli suonut vain kiitävän onnen hetken miehen kanssa, jota hän oli lapsena palvonut, ja myöhemmin riistänyt häneltä avioliiton turvan kauhistuttavalla tavalla, mutta vihdoin heltyneenä antanut hänelle muutaman vuoden onnen hyvän miehen kumppanina.

Ei, juonen oli punonut kohtalottarista kolmas, kirottu Atropos!

Viimeisen kerran hän kääntyi katsomaan tietä, josta hänen taipaleensa oli alkanut sinä päivän kun Aemilia ja Valeria olivat saapuneet Tauromeniumiin

Kun ei ole kuulunut mitään aikoihin, lähdin jäljittelemään noiden mainitsemiesi nimien mukaan. Vaikkei asiaan taitanekaan liittyä, laitan joitakin löytölinkkejä tänne.

Henkilögallerianimistöä sopivalla kielellä?
http://www.darkface.pp.se/~mykene/Roller & Namn.html
http://www.geocities.com/haazed/inscricoes.htm
Jonkun Amandan? kalustusta
http://amanda.dd.com.au/cgi-bin/amanda/thumbs
Historiallisia tarinoita menneiltä ajoilta oudolla? kielellä
http://www.asn-ibk.ac.at/bildung/faecher/geschichte/maike/agrippina.html
Kappas vaan, pikkuplaneettoja
http://cfa-www.harvard.edu/iau/lists/NumberedMPs.txt
Et ole missään maininnut, kuinka hyvin hallitset alueen kielet, latinan tai italian (mitä nyt joskus murisit, kun me tm/SK:n kanssa paiskoimme toisiamme latinalaisilla fraaseilla), mutta mikäli, niin tuossa saattaisi olle kiinnostavaakin
http://www.lettere.uniba.it/antichita/web/STRUTTURE/biblio/2000boll4.htm

Muita asioita. Omassa tornientuhoamistaistossani onnistuin yllättäen paikallistamaan asuinpaikkasi. Olin kuvitellut sitä jostain syystä huomattavasti eteläisemmäksi ja urbaaniympäristöisemmäksi. Siinä muutaman kilometrin päässä asustelee se lapsuuteni kirjan eräs päähenkilöistä. Ja onhan siinä joitakin kilometrejä pohjoisempana mahdollinen taivaantähystelykeinomäki(kun tarjoilin joskus niitä katselupaikkoja). Aikoinaan lähimaisemissa asuessani ajelin usein pyörällä sieni- ja marjaretkilläni niiden puutarhapalstojen ohitsekin.

p kirjoitti:

Kun ei ole kuulunut mitään aikoihin, lähdin jäljittelemään noiden mainitsemiesi nimien mukaan. Vaikkei asiaan taitanekaan liittyä, laitan joitakin löytölinkkejä tänne.

Henkilögallerianimistöä sopivalla kielellä?
http://www.darkface.pp.se/~mykene/Roller & Namn.html
http://www.geocities.com/haazed/inscricoes.htm
Jonkun Amandan? kalustusta
http://amanda.dd.com.au/cgi-bin/amanda/thumbs
Historiallisia tarinoita menneiltä ajoilta oudolla? kielellä
http://www.asn-ibk.ac.at/bildung/faecher/geschichte/maike/agrippina.html
Kappas vaan, pikkuplaneettoja
http://cfa-www.harvard.edu/iau/lists/NumberedMPs.txt
Et ole missään maininnut, kuinka hyvin hallitset alueen kielet, latinan tai italian (mitä nyt joskus murisit, kun me tm/SK:n kanssa paiskoimme toisiamme latinalaisilla fraaseilla), mutta mikäli, niin tuossa saattaisi olle kiinnostavaakin
http://www.lettere.uniba.it/antichita/web/STRUTTURE/biblio/2000boll4.htm

Muita asioita. Omassa tornientuhoamistaistossani onnistuin yllättäen paikallistamaan asuinpaikkasi. Olin kuvitellut sitä jostain syystä huomattavasti eteläisemmäksi ja urbaaniympäristöisemmäksi. Siinä muutaman kilometrin päässä asustelee se lapsuuteni kirjan eräs päähenkilöistä. Ja onhan siinä joitakin kilometrejä pohjoisempana mahdollinen taivaantähystelykeinomäki(kun tarjoilin joskus niitä katselupaikkoja). Aikoinaan lähimaisemissa asuessani ajelin usein pyörällä sieni- ja marjaretkilläni niiden puutarhapalstojen ohitsekin.

kilahti vastauslinkki.

Kiitos nimilinkeistä. Laiton ne suosikkeihin odottamaan sitä päivää, jolloin pääsen jatkamaan tuota työtä. Se on ollut jäissä, mutta ei poissa mielessä. Kunhan vain ikää ja terveyttä riittää, niin voipa joskus valmistuakin. Mutta monia lähteitä on sitä ennen vielä koluttava.

Kieli muodostaakin ongelman. Kreikka ja italia ovat turistisanaston varassa. Joskus pari vuotta sitten mietin tosissani, että ryhtyisin opiskelemaan vanhaa kreikkaa ja latinaa. Mutta aika ei vain riitä kaikkeen. Ja pahus, kun en osaa saksaa. Sillä kielellä löytyisi tuhottomasti tutkimuksia.

Elän työssä hektisiä vaiheita. Työpäivät kuluvat sekä spontaanisissa, että suunnitteluissa kokouksissa. Jotain pitää saada aikaiseksikin, joten olen jatkanut iltaisin ja viikonlopuin oman koneen äärellä. Aikaa ei ole riittänytkään muuhun, joten olen helpottunut että luovuin tuosta yhdestä virasta. No, tämä on väliaikaista, viimeistään parin kuukauden kuluttua tulenne rauhallisempi vaihe.

Asuinpaikasta: Asuin pari vuosikymmentä yhden uneni tapahtumapaikan lähitienoilla. Nykyään todella pohjoisessa periferiassa. Mistä paikallistit? Kirjoitin eräästä kauhukokemuksesta juhannuksena, ja jäi jälkeenpäin vaivaamaan, olisiko jossain lehdessä ollut jopa osoite. Parin päivän kuluttua oli Hesarissa pieni juttu, mutta mainittiin vain alue. Tyttö muuten kuoli, ja pojalle tuli murhasyyte.

En ole kun vilkaissut palstan etusivua (takasivuja en ole ehtinyt kelata). Ei houkuttele lukemaan!

Kaikki virtuaaliystävät näyttävät kaikonneen. Mutta toivottavasti on vain väliaikaista, ja taas kuulen teistä.

Terveisin, A.

A. kirjoitti:

kilahti vastauslinkki.

Kiitos nimilinkeistä. Laiton ne suosikkeihin odottamaan sitä päivää, jolloin pääsen jatkamaan tuota työtä. Se on ollut jäissä, mutta ei poissa mielessä. Kunhan vain ikää ja terveyttä riittää, niin voipa joskus valmistuakin. Mutta monia lähteitä on sitä ennen vielä koluttava.

Kieli muodostaakin ongelman. Kreikka ja italia ovat turistisanaston varassa. Joskus pari vuotta sitten mietin tosissani, että ryhtyisin opiskelemaan vanhaa kreikkaa ja latinaa. Mutta aika ei vain riitä kaikkeen. Ja pahus, kun en osaa saksaa. Sillä kielellä löytyisi tuhottomasti tutkimuksia.

Elän työssä hektisiä vaiheita. Työpäivät kuluvat sekä spontaanisissa, että suunnitteluissa kokouksissa. Jotain pitää saada aikaiseksikin, joten olen jatkanut iltaisin ja viikonlopuin oman koneen äärellä. Aikaa ei ole riittänytkään muuhun, joten olen helpottunut että luovuin tuosta yhdestä virasta. No, tämä on väliaikaista, viimeistään parin kuukauden kuluttua tulenne rauhallisempi vaihe.

Asuinpaikasta: Asuin pari vuosikymmentä yhden uneni tapahtumapaikan lähitienoilla. Nykyään todella pohjoisessa periferiassa. Mistä paikallistit? Kirjoitin eräästä kauhukokemuksesta juhannuksena, ja jäi jälkeenpäin vaivaamaan, olisiko jossain lehdessä ollut jopa osoite. Parin päivän kuluttua oli Hesarissa pieni juttu, mutta mainittiin vain alue. Tyttö muuten kuoli, ja pojalle tuli murhasyyte.

En ole kun vilkaissut palstan etusivua (takasivuja en ole ehtinyt kelata). Ei houkuttele lukemaan!

Kaikki virtuaaliystävät näyttävät kaikonneen. Mutta toivottavasti on vain väliaikaista, ja taas kuulen teistä.

Terveisin, A.

>>Hesarissa pieni juttu, mutta mainittiin vain alue.

Oplev kirjoitti:

Minusta tämä hullujenhuone on kyllä täyttyessään
saanut myös paljon uutta hyvää väriä. Käytännön
ongelmat tosin ovat huikeasti lisääntyneet, kuten
sanot. Josko potilaat saisi ymmärtämään, että
uudet otsikot aiheuttavat enemmän harmia kuin
hyötyä, niin asia vähän paranisi. Ja ne
ääliöaloitukset, joissa joku kysyy sadannen
kerran samma asiaa - pois pois!

Ajoin kolme vuotta sitten moottoripyörällä
pahasti pusikkoon Lefkasin saarella. Kylkiluita
meni ja paljon ikäviä repeytymiä ihoon, viisaasti
shortseissa kun olin. Siihen kaatui sitten myös
unelmani omasta prätkästä, uskallus ei enää
riitä. Kateellisena kuuntelen kavereiden
kertomuksia ja ajelu näyttää sietämättömän
mukavalta tämmöisissä keväisissä maisemissa. No,
mitäpä asiaa nyt kevätaurinko ei kirkastaisi.
Olen miettinyt hevosta prätäkän tilalle, sieltä
kyllä putoaa korkeammalta mutta ei niin lujaa.

Ovat vaan niinpätevänoloisia, että siirtelen tänne löytyväisiin

>> Näkökulma / Näkökulma / Re:... : Tänään klo 00:38:13
...ja neljänneksi: olisihan se nyt ihan kauhian hirrrrrrrrvittävää, jos elliitti ei voisi erottua junttimeiningistä jollain näkyvämmällä ja kuuluvammalla tavalla kuin yhdistymis- ja muulla vapaudella....

Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

2 Näkökulma / Näkökulma / Re:Jeesus, mun rakkahin! : Tänään klo 00:24:39
Ainolle vielä

Olen tässä illan mietiskellyt, miksi minulla on tunne, että keskustelemme ristiin. Kaksi mahdollisuutta tietysti on olemassa.

Todennäköisempi niistä on, että olen tuonut ajatukseni rakkauden perimmäisistä motiiveista huonosti julki. Itse olen ollut vaivautunut kahdesta sanasta, joita olen käyttänyt ja olen pysähtynyt koko ajan miettimään parempia vaihtoehtoja.

Ensimmäinen niistä on itsekäs. Minä en tässä yhteydessä anna tälle sanalle mitään arvolatausta vaan tarkoitan omaa itseää palvelevaa, omien tarpeiden tyydyttämistä ilman hyvä/paha-arvostelmaa ja olen yrittänyt kyllä kuvata sitä paremmin sanoilla 'minuuden osa', 'oleellinen osa siitä mitä minä olen'. Tässä mielessä rakkaus on aina itsekästä.

Toinen sana on se itse rakkaus, mutta sitähän nyt ei voi sitten vaihtaa toiseen kun sen syvimmästä olemuksesta keskustelee, vaikka joskus on ollut ihan pakko pistellä se yläpilkkumien väliin vaikka aikoinaan olin karitsaiselle erittäin vihainen kyseisestä hömpsyttelystä.

Tuo RE: tuossa yläkulmassa kyllä kummasti koko ajan mieltä karvastelee, koska olen kieltämättä aiemmin käyttänyt itsestäni jeesusrakastaja-nimikettä lähinnä provosoidakseni niitä, joista se on maailman typerin asia. Mutta tämä lienee tämän keskustelun oleellinen polttoainekin: rakkaus-sana on meille vieras ja monia kummallisia latauksia täynnä, välillä suorastaan herjaava tai banaali, välillä ihannoiva ja ylistävä.

Tästä päästäänkin sitten siihen toiseen mahdolliseen ohipuhumisen syyhyn. Olen lukevinani riviesi välistä, että sinua jotenkin hermostuttaa, että miehen ja naisen välistä rakkautta 'aliarvostetaan', kun sitä verrataan muihin rakkauksiin. Siinä tapauksessa olet ymmärtänyt minut oikein, minä en todellakaan näe mitään syytä nostaa sitä korkeammalle kuin muitakaan, niin mukavaa kuin se onkin.

Ja rakkaus voi taatusti olla yksipuolista, parisuhde taas ei.

Nestorille kysymys

Oliko tämä nyt se kuuluisa rönsy?



Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

3 Näkökulma / Näkökulma / Re:Jeesus, mun rakkahin! : 24.09.02 01:20
Aino

Aluksi on todettava, että minä todellakin puhun rakastamisesta affektina (koska Paavalin alkuperäinen on sitä mitä suurimmassa määrin, varsin epämiellyttävästikin), en minkäänlaisena parisuhdeprosessina ja edelleen pidän kiinni siitä, että tämmöinen affekti on kovasti epärationaalinen ja syntyy sekä elää meidän omista tarpeistamme.

Jeesuesimerkkini oli tarkoitus kuvata sitä, että lapsuusjeesukseni oli minulle rakastettava omista turvallisuustarpeistani käsin ja myöhemmin tämä kuva on monella tapaa muuttunut ja aikuistunut, rationaalisesti työskennelty ja ongelmien kera hyväksytty moraalisen ajatteluni perustaksi, ihan omien tarpeitteni täytteeksi. Minulla on samanlainen suhde Marxiinkin, alkurakastuminen palveli poispääsyä ahdistavasta porvarillisesta maailmankuvasta, nyt se on oleellinen inspiraation lähde talouselämän ja yhteiskunnan valtarakenteiden hahmottamiselle. Simone de Beavoireakin ajattelin pitkän aikaa suurella rakkaudella, mutta nyt ovat tunteeni vähän viilenneet koska feminismini on saanut vaikutteita paljon muustakin.

Minä näen että tässä on kyse ihan siitä samasta, mikä koskee muunkin 'rakastumisen muuttumista rakkaudeksi', omista tarpeista lähteneen ihastumisen muuttumisesta pitkäaikaiseksi, perustavaa laatua olevaksi ingegriteetin rakennusmateriaaliksi, joka tuottaa mielihyvää (sitä lämpöä niin) ja jota ilman ei olisi se mikä on.

Mielikuvasta ja rakastamisesta: minusta ihmiselämän suurin tragedia on juuri siinä, että toinen ihminen on minulle ainoastaan ja vain (mieli)kuva tästä ihmisestä. Toisen nahkan sisään ei voi päästä vaikka kuinka haluaisi ja olisi empaattinen, joten siinä mielessä ei eroa näiden abstraktien ja konkreettisten rakkauksien välille voi mielestäni vetää.

Siten tullaankin tähän rakkauteen ihmisiin IRL ja uskaltaudun edelleenkin väittämään, että kyse on suuresta itsekkyydestä siinä mielessä, että mitä tärkeämpi rakkauden kohde on minälle sitä enemmän tätä kohdetta rakastat. Jos ajattelet perheesi jäseniä tai ystäviäsi elämäsi varrelta ja heidän merkitystään sinun omalle minuudellesi, on suhteellisen helppoa todeta, että näin on. Esimerkiksi vanhempien merkitys ihmiselle on valtava ja vaikka kuinka aikuistuu ja irtaantuu, on ihminen vanhempiensa lapsi ihan hautaan saakka. Joskus olen ajatellutkin, että tästä suhteesta pitäisi pitää paljon enemmän melua kuin parisuhteesta.

Minulle ei konkreettisesti avaudu tämä sinun sanomasi, että oma hyväsi on tärkeämpi vieraiden seurassa, tai itse asiassa se ei ole mitenkään vastoin minun ajatuksiani. Koska nämä ihmiset eivät ole sinulle merkityksellisiä, voit käyttäytyä miten epämiellyttävästi (näennäisitsekkäästi) tahansa, mutta itsellesi tärkeitä ihmisiä haluat miellyttää, koska haluat heidät pitää.

Rakkaus ja parisuhde onkin asia erikseen. Minusta siinäkin pätee se, että tunnustaa oman tarpeensa olla parisuhteessa, rakastaa toista ihmistä, olla terveellä tavalla läheisriippuvainen. Kun on parinsa joskus valinnut sen hetkisten tarpeidensa mukaan, kannattaa varmaan olla tietoinen siitä, että tarve saattaa muuttua ja muuttuukin. Kun nyt seksuaalisuutta kaupataan tärkeimpänä ihmisen tarpeista ja parisuhteen ehdottomana edellytyksenä, ei ihme, että niin moni eroaa. Hyvä parisuhde rakentuu seksuaalisten tarpeiden väistyttyä (huom. ei poistuttua) jatkossa tasapuoliselle antamiselle ja ottamiselle, asioiden jakamiselle, toistensa tukemiselle ja toistensa hoitamiselle. Kyllä se minusta on itsekkyyttä sekin, siinä on vain kaksi itsekkyyttäkin jaettu tasan. Delad glädje är dubbelglädje.

Kaikki me rakastamme omia rakkauksiamme yli kaiken, ihmisiä rakastamatta tuskin kukaan haluaa elää. Ja jos on tarvetta rakastaa vaikka kaikkia ihmisiä, ei se liene läheisiltä pois. Ja selvää lienee myöskin, että on käytännössä paljon helpompi rakastaa ideaa ihmisestä kuin ihmistä itseään (jota Dostojevski saattoi tarkoittaakin, ainakin toivottavasti).


Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

4 Näkökulma / Näkökulma / Re:Jeesus, mun rakkahin! : 21.09.02 02:32
Kunnollisen keskustelijan mitalista kamppaillakseni en nyt enää kopioi tähän mitään aiemmin sanottua, joten nämä ajatukset kumpuavat mks:n, Ainon ja Saikun puheenvuoroista tällä sivulla.

Ensinnäkin kirjoitin aika äkkipikaisesti kommenttini mks:n provosoimana enkä enää ajatellut niinkään jeesusrakastamista erikseen kuin rakastamisen käsitettä yleensä, sekin kun on nykyisin ärsyttävässä määrin markkinavoimien paketoimaa, markkinoimaa ja hinnoittelemaa kauppatavaraa ja luulisin muidenkin olevan sen kanssa ainakin yhtä sekaisin kuin minä.

Minä näet epäilisin, että rakastaminen on ihan yksi ainoa tahdosta riippumaton tunne , joka voi kohdistua ihmisiin, eläimiin, esineisiin, omaisuuteen, aatteisiin tai vaatteisiin ja joka liittyy ihmisen turvallisuuden tarpeeseen ja kokemiseen, minuuden määrittelyyn, ja on siten suhteellisen itsekäs/keskeinen asia. Jos olen oikein käsittänyt niin kreikkalaisillakin tunnetusti on kyllä kolme eri substantiivia rakkaudelle mutta vain yksi teonsana ja kreikkalaisethan nyt ana ovat vähän yrittäneet kaunistella asioita.

Tämän tunteen syntymiseen ja kohdistumiseen johtavia impulsseja on kovasti paljon tutkittu aina hajuista lähtien (mille liberalismi haisee?), laihoin tuloksin, mutta kaunosieluinen kansanviisauskin on jo iät kuvannut asiaa sisäisten kielten virityksilla ja värähtelyillä ja lienee siten oikeammassa kuin parhaatkaan tutkijat. Ja taas kerran on tietysti todettava, että perusta ja nämä kielet rakennetaan ihmiseen varhaislapsuudessa.

Toisekseen, olen ainakin aiemmalla kotipalstallani ja varmaan täälläkin JaakkoV:n kanssa keskustellessani maininnut itseäni jeesusrakastajaksi, joten sikäli kommenttini ei varmaan siten kuitenkaan ollut kaukana alkuperäisestä aiheesta. Myytti tai ei, Jeesus on minulle ihan todella rakastettava ja esimerkillinen ihminen. Minusta on ihan väärin väittää, että Jeesus olisi jotenkin täydellinen tai ainakin se on kovasti suhteellista: ihmisenä hän oli kuvauksen perusteella kiivas, vaikeaselkoinen, itsekäs, sopeutumaton, tuomitsevainen, moraaliton, kapinallinen, normien rikkoja, irtolainen (?) eli kaikkea sitä, mille ihmiset tänäänkin päitään pyörittävät, ja tämän kaiken kukkuraksi uskalsi väittää olevansa Jumalan Poika ja siksi oikeutettu asettumaan koko yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolelle.

Mielenkiintoista on, että tälläista Jeesusta ei minulle esitelty lapsena , jolloin minä Jeesukseen primitiivisesti 'rakastuin' vanhempien mahdollisena korvikkeena (siis turvana), vaan se Jeesus on syntynyt myöhemmin ajan mittaan ja itse asiassa muuttanut tämän lapsellisen rakastumisen rakkaudeksi. Luopua siitä ei ole voinut juuri siksi, että se on niin alusta saakka minuuteen kutoutunut, että sitä on ihan turha sieltä repiä irti. Kysymys kuuluukin nyt: eikö tämä ole ihan sama prosessi kuin se, jota ihmisten välisissä rakkauksissa käydään? Eikä tällä ole taatusti mitään tekemistä minkään mystisen uskoon tulemisen kanssa vaan se on ollut kohdallani pelkkä normaali psyykkinen kehitysprosessi.

Kolmanneksi olisin sitten vielä eri mieltä tästä lähimmäisenrakkaudesta ja sen kilvoittelusta. Ihan raa'asti sanoen, minusta on päinvastoin liian helppoa keskittyä kilvoittelemaan yhden lähimmäisen rakastamisessa (koska sen tavoittena on kuitenkin välittömän palkinnon saaminen) kuin laajentaa lähimmäisen käsitettä jeesusmaisesti niin laajaksi, että puhutaankin sitten jo laupeudesta eikä enää rakkaudesta. Ympäristöä tarkkailemalla olen ollut myös havaitsevinani, että tällainen laupeus on kovasti suuri apu myös tämän one-to-one-rakkauden ylläpitämisessä.

------

Taisi kuitenkin mennä mahdollisuudet mitaleille kun tuli niin helvatun pitkä.
Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

5 Näkökulma / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Lyhyet - "liian" lyhyet viestit : 20.09.02 00:00

Lainaus käyttäjältä: Pseudohippi klo 19.09.02 23:52

Lainaus käyttäjältä: karitsas pässis klo 19.09.02 23:21

Lainaus käyttäjältä: oplev klo 19.09.02 23:14 Väärin.

Maailma on yhdyssana.
oplev

Puoliksi oikein.

Maailma on yhdyssana-sana.
karitsas


Sana se on yhdyssanakin.

Parosen sitaatti oli oikein, aforismi nerokas ja tulkinat jokaisen omia.



Hymiö on huumorintajuttoman viimeinen oljenkorsi. Joskus sekin on pakko käyttää.
Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

6 Näkökulma / Näkökulma / Re:Jeesus, mun rakkahin! : 19.09.02 23:47

Lainaus käyttäjältä: mks klo 19.09.02 12:52

Siinäpä se rakastamisen juju onkin, että oppii rakastamaan toista subjektia, elävää ihmistä tuntoineen, vikoineen ja vahvuuksineen, sen sijaan että rakastaisi omia ihanteitaan tai abstraktioitaan.



No nyt tuli odottamattomasta suunasta semmottinen yksinkertaistus, että ihan pitää reagoida.

Mikäs juju se semmoinen on ja miten se tunnistetaan? Mitä se rakkaus on? Jos Jeesuksen rakastaminen on idolin rakastamista ilman lähikontaktia mutta roihuavalla tunteen palolla (mikä on esimerkiksi hyvinkin tyypillistä pubertaaliselle kehitysvaiheelle ennen kuin käsi alkaa käydä), en voi pitää sitä arvoltaan huonompana rakkautena kuin tätä kypsää rakkautta subjektista (??) ja sen laadusta riippumatta, jota pidät rakkauden huipentumana ja joka sitäpaitsi on varsinainen ihanne ja abstraktio, minuuden menetystä ja uhrautumista lähentelevä (jolla tapaa juuri Jeesus kuvasi täydellistä rakkautta, palkintotna tosin minuuden vahvistuminen). Mikä merkitys on tällaisella rakkaudella ja rakastamisella ja kenelle? (Kysymys ei tarkoita sitä, että pitäisin itse sitä merkityksettömänä.)

Enkä myöskään voi ymmärtää, mitä tarkoitat (tai Dostojevski) sen mollaamisella, että rakastaa koko maailmaa. Vaikka maailma onkin yhdyssana, en edes ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä. Jos tarkoitat sosiaalista mielenlaatua tai moraalia, kukapa meistä ei rakastaisi ihanteitaan, sehän olisi jo paradoksin huippu.

Mitä ihmettä se semmoinen rakkaus, jota voi rankata kohteen mukaan, on?

Sillä oikia rakkaus lämmittää niin
kuin aina ois vällyjen alla.
Kertosäe suomalaisesta juomalaulusta

Kohteesta riippumatta, palavasti.


Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

7 Näkökulma / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Lyhyet - "liian" lyhyet viestit : 19.09.02 23:14

Lainaus:Maailma on sana.
Samuli Paronen

Väärin.

Maailma on yhdyssana.
oplev
Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

8 Näkökulma / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Suun puhtaaksipuhumisnurkka : 16.09.02 18:04

Lainaus käyttäjältä: Ruudinruttaaja klo 16.09.02 15:27
..., samoin viettelynurkka, johon ei kelpuutettaisi feministejä.

Minkä helskutin takia ei? Viettelemään vai vieteltäväksi? Eikö feministeillä ole oikeuksia tällä alueella vai meneekö vielteltävältä pupu pöksyyn?
Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

9 Näkökulma / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Tämä ei - vittuperkele - ole moraaliketju! : 11.09.02 00:39
Xane

Piti ihan tarkistaa tämä ketju, mutta en, en missään ole syytellyt sinua mistään enkä ainakaan siitä, että et ole kyllin feministinen.

Ihan toinen asia lienee se, että käsityksemme (nais)ihmisen elämästä ja sen ehdoista näyttävät poikkeavan suhteellisen paljon toisistaan, mutta niinhän tekevät myös erilaisten feministienkin käsitykset. Seuraavia eroja bongasin edellisestä viestistäsi:

Minä en pidä tärkeänä sitä, että saan palautetta ulkonäöstäni ja muusta geeniperimästäni, pidän näitä niin kutsuttuja kohteliaisuuksia jopa hiven naurettavina. Ystäväni sen sijaan saavat minua kiitellä ja arvostella asiallisesti niin paljon kuin huvittavat kunhan ovat valmiita perustelemaan mielipiteensä (tosin ystäväni ovat sen verran diskreettiä porukkaa, etteivät yleensä tallaisia asioita kommentoi). Tämä tällainen asenne ja mielipide johtuu tietenkin siitä, että koen vallalla olevan ulkonäköhysterian varsin sairaaksi YHTEISKUNNALLISEKSI ilmiöksi, joka näköjään näiden päivien keskustelujen perusteella alkaa saada otetta myöskin miehistä. Se toivottavasti sisältää mahdollisuuden saada asia pois sukupuolten epätasa-arvoa edistävien asioiden listalta vaikka muutoin tämmöinen kehitys on mielestäni eräs länsimaisen kulttuurin alamäistä.

Minä en ymmärrä, mitä palautten antamisella ja saamisella on tekemistä yksin tai yhdessä olemisen kannalta. Yksinolo ei minusta ole ainoa vaihtoehto yleisen hyväksynnän kalastukselle. Minun vähäiset linkkini muuhun maailman ovat auki tiedonvälityksen ja vuorovaikutuksen kautta, kanavina tiedotusvälineet, ystävät, työkaverit ja sukulaiset, nettiystävätkin, jotka eivät edes tiedä, minkä näköinen olen.

Minä en etsi toisista ihmisistä kauneutta, koska sitä ei tarvitse etsiä, sen silmä näkee heti ja välittömästi (siis niiden standardikriteereiden mukaan, jotka ovat kuttuurissamme voimassa). Minä voin täysin vieraista ihmisistä nähdä ja sanoa, ovatko he ulkonaisesti kauniita vai eivät, mutta tutuista EN ENÄÄ.
Tässä on syy, miksi en ymmärrä tälläytymistä (= silmin nähtävän kauneuden standardikriteereiden tavoittelua markkinatalouden tuottamin välinein) toisten takia, huomion herättämiseksi, sukupuolipartnerin houkuttamiseksi. Olisin valmis jättämään tämän pelin teerille, johon on siihen sulat omasta takaa.

Ihmisen sisäinen kapina ympäröivää kultturia kohtaan on minusta kuorolaulua kaiuttomassa tilassa. Olen kieltämättä harrastanut itse sitä pitkään, lähiympäristön arvostelun pelossa, mikä on mielestäni säälittävää.

Pinnallisuus/syvällisyys-dikotomia on etääntynyt tyystin minusta täytettyäni 16 v, enkä enää välttämättä näin vuosikymmenien taakse muista, mitä sillä syvällisessä murrosiässä tarkoitettiin. En tiedä yhtään ihmistä joka voisi elää pelkästään pinnalla tai syvällä, eikä kumpikaan ole minusta mikään arvo sinänsä. Mks varmaan voisi listata 20 parempaa ja adekvaatimpaa dikotomiaa, jotka voisivat laajentaa tätä pinnallisuuden ja syvällisyyden käsitettä ja joilla voisi paremmin ruoskia kanssaihmisiään.

Ja, sitten vielä ehkä tärkein: se, että minä ajattelen näin, on minun asiani - todellakin - ja sinulla on omat asiasi. Mutta minäpä olenkin ajatellut vielä kolmannella ja neljännelläkin tavalla elämäni varrella ja viideskin varmaan on jo ovella? Kenenkähän perkuleen tapoja ne ovat olleet?

Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

10 Näkökulma / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Tämä ei - vittuperkele - ole moraaliketju! : 10.09.02 00:15

Lainaus käyttäjältä: Amie klo 09.09.02 20:30
- WhOhhOO, oplev, sinä olet kova tyttö olettamaan.
.......Rut kirjoittanee kirjaansa omista lähtökohdistaan ja intresseistään käsin,
se sanoma jota itse haluat edistää tulisi varmaan sinun kirjoittamanasi paljon luontevammin esitetyksi ?


En ymmärtänyt olettaneeni mitään, ainakaan sinusta.

Mitä tule Rudin kirjaan, niin en ymmärrä, miksi palstalaiset ylipäätään sitten manattiin sotkeutumaan tähän raggausosioon, jos Rut itse osaa luontevimman vaihtoehdon.


Lainaus:Sanojen stimulanssiarvo riittäköön, ymmärtämänen on mielestäni yliarvostettua.

Olen samaa mieltä, toisen ihmisen ymmärtäminen on jopa täysin mahdotonta, siksi minä olenkin keskittynyt yrityksiin löytää ja ymmärtää niitä yhteneväisyyksiä joita ihmisillä on. Tosin minusta on sinänsä mielenkiintoista yrittää ymmärtää myös yksittäisiä ihmisiä, koska se kuitenkin on helpompaa ulkopuoliselle kuin ihmiselle itselleen

Sanojen stimulanssiakin voidaan yliarvostaa, jolloin on seurauksena [kieli)kurssien romahtaminen...

Arethusa kirjoitti:

syntyivät muutama kuukausi sitten kun olin
seurannut sinun ja Ramonin keskustelua. Minulla
oli tarkoituksena selventää ja syventää omia
ajatuksiani Pasin kanssa, mutta ikävä kyllä,
juuri siinä vaiheessa hän jätti jäähyväiset,
täällä kun alkoi se chattirumba.

Näille ajatukselleni sain yllättäen tukea
toissapäivänä lainaamastani kirjasta: Edvar
Westermark, Kiristinusko ja moraali. En ole vielä
ehtinyt lukea sitä kuin vähän alkua, mutta se
vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka on vähän
vanhahtava, kirjoitettu 30 luvulla. Luulen, että
otan asian uudelleen pohdittavaksi huomenna,
yäk.. välttämättömän siivouksen ajaksi, ja sen
jälkeen, -hipp hurraa, tänne on vihdoin tullut
kevät- kasvimaata tonkiessani.

Tuntuu muuten kummalta, kun jonkun ajatuksen itse
mieltää päässään, niin yllättäen löytää siihen
tukea. Joitakin vuosia sitten esitin oman
näkemykseni käärmeenpelosta. Päättelin sen
johtuvan yksinkertaisesti siitä, että käärme on
ollut alun alkaen ihmisen vaarallisin vihollinen,
eikä tähän mitään Freudilaista tulkintaa tarvita.
Kukaan ystävistäni ei ottaneet tätä todeksi,
mutta sen jälkeen olen monesta kirjasta lukenut
että näin on. Aivoissamme on tämä alkukantainen
lohko, joka yhä vaikuttaa alkukantaisissa
peloissa, ja tämän jälkeen aivoihin taas on
muodostunut kerrostumia toisensa päälle. Onhan se
upeata, kun omia pikkuisia ajatustenvälähdyksiä
joskus toteaa tosiksi.

Liittymättä erityisesti kirjoittamaasi, muuta kuin yleisotsikollisesti, (mutta otsikko oli mukavasti käännettävissäpäälaelleen).

Muistelen lukeneeni jossakin kirjoittamaasi (suunnilleen) ja yleistettynä se voisi kuulua agnostikkojen perusopinkappalaisiin (?)

"jos Jumala sattuisi olemaan (josta emme voi tietää mitään), niin varmaan hän olisi sellainen, joka kelpuuttaaisi pelastettaviensa joukkoon agnostikonkin, joka elää sentään aika siististi ja kiltisti"

Tuntuu joskus siltä, ettei minussa ole vähäisimmässäkään määrin "evankelistan" ominaisuuksia. Tarkoitan sitä, että osaisin ilmaista selkeän ymmärrettävästi kristinuskon pohjimmaisen ilosanoman .(Evankeliumi tarkoitti muistaakseni suomenkielelä suunnilleen ilosanomaa.)

Tuo karrikoitu agnostikkojen uskon kiteytys on kristinuskon täysi vastakohta.

Jumala ei pelasta ketään, joka on kiltti, kunnollinen ja muutenkin mainio.

Jos sitä erinomaisuuttaan tarjoilee suositukseksi.

Pelastuksen suhteen, Jumalan edessä, maailman pahin ja parhain ihminen (kristinuskon oppien mukaan) on täsmälleen samassa asemassa.

Jatkan myöhemmin...

Oplev kirjoitti:

Toivottavasti päädyit optimismiin taksin suhteen,
hienohelma vain heilahti ja sima kuohuu
kantalasissa jo nyt, kun minä täällä istun
työhuoneessani, katselen uskomatonta
kevätiltataivasta ja kuuntelen gregoriaanista
kirkkolaulua samalla kun selailen sekä
sirkuspalstaa että tirkistelen
asuntoilmoituksista ihmisten koteja.

On nääs niin, että kirjoitelmastasi tuli mieleen
viime kesän aloitukseni tässä nettiviljelyssä.
Kirjoitin silloin pitkän keskustelun kahvilan
puolella leppoisan pohojalaismurretta
kirjoittavan Outomielen kanssa juuri tästä
vaikeasta valinnasta, ollako yksin vai hakeutuako
toisten seuraan. Outomieli oli omalla joviaalilla
tavallaan sitä mieltä, että ihminen ei oikeastaan
ole mitään ilman toisia ihmisiä, että omat
ajatukset, kuinka tärkeitä tahansa, menevät
hukkaan ja happanevat omassa päässä.

Minut se keskustelu on todella saanut hakeutumaan
hiven enemmän muiden ihmisten seuraan, mutta
tämmöiset vakkarijuhlat ovat edelleen
ylitsepääsemättömiä. Onneksi täällä laharen
toisella puolella vappuhysteria ei ole ihan niin
paha kuin siellä kotimaassa. Sitäpaitsi
vapaapäiviäni tarvitsen mullassa möyrimiseen,
sitä ei voi noin vain siirtää syksyyn, muutoin on
kesannolla kaikki vaatimattomat viljelykset eikä
EU maksa semmoisesta edes katokorvausta.

Seuranpidosta edelleen: minua huvitti tuo
samamielisten seura, joka hymistelee ja päiväilee
toistensa suuhun yhteistä ideologiaa. Sitäkin tuo
viime kesäinen keskustelu koski ja olen herännyt
havaitsemaan, että aika ympärillä on ajanut tämän
hymistelyn ohi, kaikki nämä hyvät jutut ovat
nykyisin ihan reaktionääristä jollotusta. Huxflux
on unohtunut kaikki tasa-arvo ja talouden /-
sääntö, eli se mikä jollekin annetaan on joltakin
toiselta pois. Tilalle on tullut eriarvoisuuden
hiukkaskiihdytin ja osakekurssien näyttämä
taloudellinen totuus. Itselleni se on ollut aika
karvas pala, entisestä taistelijasta ja
innokkaasta työntekijästä on tullut kelloonsa
tuijottava, välinpitämätön palkannauttija.

Jos minua ei ideologiastani kukaan pysty
vieroittamaan eikä uuteen käännyttämään, olen
kyllä oppinut senkin kitkerän läksyn, että
toisella tavalla ajattelijat eivät ole pahan
vallassa, piruuksissaan toisille hallaa
tekemässä, vaan moni todella uskoo, että
eriarvoisuus, kapitalismi ja globaali
markkinatalous ovat hyviä kaikille ihmisille. En
tosin ole vielä saanut loogista ja kattavaa
perustelua sen hyvyydestä keneltäkään, en
ainakaan semmoista, jonka voisin hyväksyä.
Tässäpä olisi pieni haaste Pseudolle, ihan ilman
provokaatiota. Jos siihen sisällyttää eettisen ja
moraalisen aspektin, se sopisi tänne
höyrypäidenkin palstalle ihan kuin nenäpäähän.

Meidän uskontonäkemyksemme ero näyttää entistä
pienemmältä, mitä enemmän siitä kirjoitamme, enkä
kuitenkaan tunnista itsessäni agnistikkoa. Ehkä
se johtuu siitä, että minä en ole joutunut
koskaan ristiriitaan oman itseni kanssa näissä
uskojutuissa. Maailmankuvani on kehittynyt
tasapaksusti ilman kriisejä ja siksi en ole
koskaan mistään luopunut sen kummemmin kuin
tehnyt käännöksiäkään. Maailman synty ei minua
ole koskaan erityisemmin askarruttanut, olen
hyväksynyt kaikki tieteelliset osaselitykset
siitä, evoluution pahuudesta olen tullut
tietoiseksi vasta tällä palstalla ja isänikin,
vanha rovasti oli vähän kummissaan, kun häneltä
sitä tiukkasin. Taivasusko on aina ollut minusta
vähän nolostuttavaa ihan lapsesta saakka ja kuten
sanottu, minähän olen hautajaisammattilainen
ollut pienestä pitäen. Ja kun en usko noihin
perimmäisiin opinkappaleisiin, en siis kristitty
uskovainen ole.

Mutta mutta, toivottavasti juhlat ovat
onnistuneet, jos niihin päätit lähteä. Taidanpa
siirtyä tästä kirjallisuuden puolelle (dekkari
melkein lopussa vaatii osansa) ja vaihtaa
gregoriaanisen kirkkomusiikin Bo Kaspersiin.

Tarkastele henkilön profiilia openaccount

1 Muu keskustelu / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Monte-Cristo : Tänään klo 00:57:31

Lainaus käyttäjältä: Monte-Cristo klo 28.11.02 22:04
Hyvä openaccount, olisitko ystävällinen ja käyttäisit nimimerkkiä, jolla nähtävästi paremmin tunnen sinut? Minulla on syytä epäillä, että sellainen on olemassa.

Muok: tarkoitukseni ei ole pahantahtoinen, vaan haluaisin selvittää tämä siksi, että on hieman outoa saada kritiikkiä sellaiselta nimimerkiltä, joka ei ole koskaan osallistunut keskusteluun mitenkään. Pitkäaikaiselta, aktiiviselta jäseneltä tullessa tämä olisi huomattavasti ymmärrettävämpää. Joka tapauksessa kritiikkisi oli tässä rakentavaa, mistä kiitos.


Käsittääkseni et tunne. Mahdollisesti muutama muu täällä on törmännyt muutamaan nyttmeiin hylkäämääni nimimerkkiin. Mutta silloin ko. nimimerkit ovat itsekin käyttäneet toista niciä. Olen pahoillani, jos 'openaccount' ei ole mielestästi hyvä nicci .

Olen aktiivisesti seurannut Näkökulmaa vasta parin viikon ajan mutta olen ollut tietoinen tästä palstasta ehkä puolen vuoden ajan, silloin tällöin kurkkien tänne. Aina silloin tällöin ilmaantunut erittäin hyvä kirjoitus on pitänyt kiinnostusta yllä.

Tuolla on tullut paljon vastinetta pitkään mielipiteeseeni Näkökulman tilasta ja mahdollisista tulevaisuuksista, mutta aika ei juuri nyt riitä vastaamaan niihin. Palaan kuitenkin myöhemmin asiaan. Asia kiinnostaa ja minulla olisi sanottavaakin ihan historiallista perspektiiviä myöten.
Mutta muuten fleimiä taholtani varmasti riittää jo tälle illalle tarpeeksi. Toistan varmuuden vuoksi vielä että minunkaan tarkoitukseni ei ole pahantahtoinen vaan päinvastoin.

Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

2 Näkökulma / Tori / Re:Juutalaisuus : Tänään klo 00:40:37

Lainaus käyttäjältä: mks klo 29.11.02 01:36

Lainaus käyttäjältä: Tapsa klo 29.11.02 01:21 Lukaisepas tuo 69:n ensimmäinen kommentti tässä ketjussa. Vaihda siihen juutalaisen paikalle vaikka arabi tai venäläinen, jos ei muuten kolahda. Eikö kokonaisen kansan leimaaminen likaisiksi murhaajiksi ole rasismia?

Viimeinen lause kirjoituksessa #10 on epäilemättä rasistinen.

Jos vaihdan viestiin juutalaisen tilalle arabin tai venäläisen, niin viesti pysyy edelleen rasistisena, mutta vain sanaa "juutalainen" käyttäen odotan jonkun tuon tason rasistisuuteen kiinnittävän yhtään mitään huomiota.

#10 on arvosteltava asiayhteydessään. Paavali aloitti provokaatiolla. #10 on siihen nähden kohtuullisen yllätyksetön kaiku. Arvaan Paavalinkin toivoneen rajumpaa tekstiä hurskautensa alustaksi.

Muok:
Tarkennukseksi totean, että jos juutalaisen tilalle vaihtaisi vaikkapa ahvenanmaalaisen tai eskimon, niin viestin rasistisuus vähenee koomisuuden lisääntyessä. Venäläinen ja arabi sopivat vaihdokkaiksi siksi, että heillä on juutalaisten tapaan ajankohtainen raa'an yhteiskunnallisen väkivallan ongelma.



Olen pahoillani, mutta en ymmärrä tätä repliikkiä alkuunkaan. Jos katsot CARDin kommenttejä asiayhteydessä hänen muihin kommentteihinsa (ja CARDin tapuksessa tämä lienee ainoa oikea asiayhteys, koska hän ei näytä juuri lukevan tai tajuavan muiden vastineita), niin hänen kaikki kommenttinsa näyttävät enemmän tai vähemmän rasistisilta. Ja silloin voidaan jo hyvällä syyllä puhua rasistisesta julistamisesta.

Mitä tulee ahvenanmaalaisiin, niin olet ehkä oikeassa, mutta jo eskimoiden kohdalla, haluaisinpa nähdä sinut mks Grönlannin pääkaupungin Nuukin baarissa esittämässä CARDin kommentteja. Saattais olla jopa henkikulta tiukassa. No ehkä et tiedä eskimoista tai Grönlannista hönkäsen pöläystä.

Mutta vaihda sitten sanan juutalainen tilalle mustalainen tai vielä mielummin saamelainen. Heh ja menepä laukomaan noita CARD tyyppisiä näkemyksiä saamelaisiin kohdistuen vaikkapa Utsjoen Esson baariin, niin tarjoan siellä ostetut pullakahvit.



Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

3 Näkökulma / Tori / Re:Rasistit Näkökulmassa : Tänään klo 00:29:52

Lainaus käyttäjältä: Tapsa klo 30.11.02 22:06
Mikähän ukko se sitten mahtaa olla, kun vastapuolelle keksitään argumentteja, joita tämä ei ole esittänyt. Ja sitten tuomitaan ne argumentit, joita toinen "varmaan olisi esittänyt", jos olisi...


Naulan kantaan. Se nimenomaan tuntuu olevan tämän keskustelun juoni. Ja minä raasu tunnun olevan juuri tuollainen "ukko". Jos katsotte esimerkiksi Meven kommentteja, niin ne ovat juuri tuollaisia oletetuista ajatuksista kasattuja kannanottoja. Meve esittää sanotuksi asioita joita ainakaan minä en ole esittänyt, enkä ole huomannut muidenkaan esittävän näissä yhteyksissä ja kritisoi niitä.

Se mikä erityisesti riipii niin onko todella niin, että uusnäkkiä saa lyödä kuin vierasta sikaa ? Pysähtykää nyt hetkeksi ja katsokaa mitä todella on sanottu. Minä en ole vaatinut Mr R:ää ulos palstalta. Olenpahan vain haukkunut häntä asenteelliseksi ja jopa ivannut häntä, koska hänen argumentaationsa juutalaisuuskeskustelussa ei täytä kriteerejä joita ammattitaitoinen historioitsija minusta käyttäisi. Ja hän tuolla itsekin myöntää että tällainen tulkinta on ollut mahdollinen, koska hän on käyttänyt provoilua.

Siksi en käsitä tätä avausta reaktiona. Eikö Mr R olisi voinut sanoa tämän asian suoraan ilman tällaista näytelmää.

JA ENNEN KUIN TÄMÄKIN REPLIIKKI NYT TAAS SENSUROIDAAN niin toteanpahan vaan, että mikä ihmeen peruste henkilöhyökkäys on muka sensuroinnille tässä ketjussa ? Tämä ketjuhan ei käsittele mitään muuta kuin henkilöä. Tässä äänestetään mielipiteestä henkilöön. Haloo ?

No ymmärrän sensurointia tehdessä M-C ei ollut lukenut myöhäisempiä kommenttejani, ja ajatteli että Mr. "openaccount" ei ole täällä muuta kuin häiriköimässä. Vaikka tämä oletus olisikin totta, on väärin, että Mr R:n täysin asiaton henkilöhyökkäys


Lainaus:Suksi tyyppi suolle valituksinesi!

Jos mennään kerran henkilökohtaisuuksiin, niin mennään sitten oikein kunnolla.

Jatketaanko?????????????????

on ja näyttää pysyvän tuolla Juutalaisuus ketjussa, vaikka se puolestaan ei ole henkilöön kohdistuva ketju. Miten muuten voidaan tämä tulkita kuin että se mikä sensuroidaan uusnäkiltä sallitaan silloin kun vanha sisäpiiriläinen (?) rökittää tulokasta.

Rautalangasta sama pikauusintana : Mr R. pyysi minulta sensuroidunkaltaista kommenttia, avasi sitä varten oikein henkilöönsä kohdistuva ketjun. Ja tämä hyväksytään. Mutta kun uusnäkki tekee työtä käskettyä ja kirjoittaa kommentin, joka ei taatusti ollut pahempi kuin tuo edellinen, niin se sensuroidaan.

Ja vielä toisen kerran perusteellisena uusintana: Arkileivos valittaa


Lainaus:Mutta jos vielä kielletään keskustelu, se on järjen köyhyyttä!

Niin hän ilmeisesti kohdistaa kritiikin kärjen ylläpitoon. Minulta on nimittäin on
1. Viety käyttämäni nimimerkki vierailija poistettiin kun esitin mielipiteitäni.
2. Avattu ilmeisesti nimenomaan minun mielipiteideni takia henkilöön kohdistuva luottamusäänestys (vieläpä tänne näkökulman puolelle eikä edes baariin)
3. Liki kymmenen "kaveri" nimimerkkiä ilmaantunut vihjaillen paheksumaan ilmeisesti juuri minun esiintymistäni, ilman että ovat ilmeisestikään edes lukeneet tai ymmärtäneet kirjoitukisiani
4. Sensuroitu vastineeni "henkilöketjussa" henkilöhyökkäyksenä esitettyyn avoimeen haasteeseen, joka puolestaan on vieläkin luettavissa "ei-henkilöketjussa"

Tekisi mieleni sanoa, että naulan kantaan sanottu arkileivos.

CARDin kommenteista olen todellakin nostanut metelin mutta Mr R:n vihjailu:


Lainaus:Kun nyt jätetään nuo oikeudenkäyntiuhkailut tms. omaan arvoonsa

On todellakin myös tuollaista Tapsan edellisen kommentin "ukkoilua". Nimittäin
1) minä eikä nähdäkseni kukaan muukaan ole ollut
nostamassa tai edes uhkailemassa oikeusjutulla.
2) lakia ja oikeudenkäyntimahdollisuutta sinällään ei näkökulmassa enää ole mahdollista jättää huomiotta vaikka ainakaan minun taholtani sellaista uhkaa ei olekaan.

Vielä nic Hammerheadin pintavaahdon keveään Juutalaisuuskeskustelussa olleeseen kommenttiin:


Lainaus:Täällä kuuluu tapella mielipiteistänsä läiskimällä toisia faktoilla ja jos faktat loppuvat , niin sitten mennään henkilökohtaisuuksiin , mutta mikäs olisi sen tylsempää ja ajatuksellisesti köyhempää kuin vetoaminen TURHAAN johonkin lakipykäliin.

1. Se "täällä" on internet. Tahdoittepa "te" sitä tai ette. Jos tämä ajatus ei miellytä muuttakaa tämä "täällä" suljetun ryhmän intranetiksi
2. Rasismin määrittely on lakiasia. Silloin laillisten termien esilletulo on kaikkea muuta kuin turhaa. Varsinkin tuolla juutalaisuuskeskustelussa, missä tuo määrittely näytti olevan rankimman jälkeen hakusessa

Lopuksi :

Olen pahoillani että käytin lainausmerkkejä sanan sotahistorioitsija ympärillä ivallisessa mielessä. Ivallisuus tuntemattomille on asiatonta. Perun lainausmerkkien käytön tässä julkisesti anteeksipyynnön kera. Mutta Samalla perun myös käyttämäni sanan sotahistorioitsija sieltä lainausmerkkien sisältä. Onhan mahdollista, että Mr R. on hyväkin sotahistorioitsija. Mutta sitä en peru, että R:n tuossa keskustelussa käymistä puheenvuoroista se ei käy ilmi, vaan myös muunlaiset johtopäätökset ovat mahdollisia.

Siksi äänestin EVVK. Toki on mahdollista , että kyse on omasta huumorintajuttomuudestani, joskin tuo Mr R:n viestien alla oleva teksti kyllä naurattaa ja totean siihen viitaten, että oma lääkitykseni on priimakunnossa. Kiitos.


Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

4 Muu keskustelu / Moskeijan kellarin homobaari / Re:Monte-Cristo : 28.11.02 21:57
Minä annoin 7. Numero on hieman harhanjohtava siinä mielessä, että käytin tässä tilaisuutta antaa kritiikkiä kuvaamaan näkökulman henkistä tilaa, kun taas tämän avauksen otsikko viittaa sinuun itseesi. Sinulle minä antaisin henk. kohtaisesti täyden kympin. Näkemyksesi " Suomalaisesta bittiavaruudesta puuttui aktiivisesti moderoitu filosofisia ja elämänkatsomuksellisia aiheita käsittelevä keskustelupalsta" sekä tämän palstan eteen tehty suuri työ on ehdottomasti kympin arvoinen juttu. Myös tekninen toteutus aivan erinomainen. Olet ilmeisesti erittäin lahjakas.

Mutta näkökulma foorumina on kriisissä. Siitä kertoo ilmesisesti krooninen jatkuva kriiseily, joka johtaa koko tämän toistaiseksi vielä aika sisäänpäinlämpiävän yhteisön epätasapainoon vähän väliä. Koska näkökulma on vapaaehtoistyönä ylläpidetty foorumi, ei sille voi antaa seiskaa huonompaa numeroa. Jos kyseessä olisi kaupallinen foorumi antaisin kuutosen.

Syynä ongelmiin ovat minusta luonnolliset kasvukivut, johon tulisi tarttua mielummin ennemmin kuin myöhemmin.

Näkökulma on aloittanut pienen toisensa hyvin tuntevan porukan keskinäisenä keskustelukerhona. Siihen osallistujilla on ollut hauskaa samalla tavalla kuin aloittelevalla yrityksellä tai yhdistyksellä. Mutta nyt kahden vuoden jälkeen, se on kasvanut mittoihin jossa se alkaa muuntua omalla julkisesti merkittäväksi foorumina. Tällöin sen moderoinnissa, ohjeistuksessa ja johtamisessa täytyy alkaa ottaa "ammattimaisempi" ote. Toisinsanoen foorumilla on otettava vakavasti eettiset säännökset. Esimerkiksi juutalaisuuskeskustelussa esitetyt näkökulmat rasismiin eivät ehkä vielä ole merkittäviä, mutta rajalla liikutaan jo. Kaupallisesti ylläpidettyjen foorumien eettiset ohjeet ovat paljon kattavammat kuin näkkärillä tällä hetkellä käytetyt. Samoin palstojen moderaattoreita valvotaan ja jos aiheellisia valituksia ilmenee mode poistetaan. Tämä on käsittääkseni asia, joka näkökulmassakin on opittu kantapään kautta (eikö) ?

Palstajako varsinaiseen näkökulmaan ja baariin on erinomainen keksintö, joka mahdollistaa epämuodollisen hauskanpidon. Siinä on silti vaaransa. Erityisesti moderaattorien on pystyttävä kontrolloimaan ettei klikkiytyminen ja muut sosiaalisen yhteisön kommervenkit johda kielteisiin ilmiöihin. Samoin vanhojen kaverien suosimisesta luopuminen lienee kova pala (vaikka tämä nyt lieneekin rajoittunut toistaiseksi yksittäistapauksiin)

Näkökulma on tullut lapsuutensa loppuun.

Sen on päätettävä mitä se haluaa. Pysyäkö pienen piirin rupattelukerhona, jossa saa rankastikin halveerata vaikka naisia ja etnisiä ryhmiä, vai kasvaako Suomen mittakaavassa merkittäväksi elämänkatsomuksellisia asioita käsitteleväksi foorumiksi. Tällöin ongelmaksi nousee tietysti se, että sen ylläpito ja moderointi ei onnistu vain yhden miehen voimin loputtomasti, vaan siihen tarvitaan talkootiimi ja/tai puoliammattilainen. Ehkä näkkäri-projektiin olisi saatavissa apuraha (onko edes anottu vielä). Vaikkapa Suomen kulttuurirahastosta tai muusta vastaavasta säätiöstä.

Tiedän että tällaisella besserwisser asenteella kirjoitettu kritiikki on paskamaista luettavaa. Siitä huolimatta tarkoitukseni on vilpittämästi antaa kritiikkiä mahdollisimman rakentavassa hengessä. Omasta puolestani toivon, että näkkäri päättää valita kehittymisen yhä korkeatasoisemmaksi ja professionaalisemmaksi foorumiksi tuossa sinulta yllä lainaamanii tekstipätkän hengessä.

Toivon vilpittömästi parasta menestystä sinulle ja näkökulmalle kävi niin tai näin.

Hyvää alkavaa joulusesonkia

openaccount

Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

5 Näkökulma / Tori / Re:Juutalaisuus : 28.11.02 21:48

Lainaus käyttäjältä: Monte-Cristo klo 28.11.02 10:51
Esimerkki siitä, miten heppoisin perustein ihminen tai ihmisryhmä voidaan leimata antisemitisteiksi: joissain amerikkalaisissa yliopistoissa on meneillään kampanja, jossa halutaan yliopistojen lopettavan sijoittamisen yhtiöihin, joilla on kytköksiä Israeliin. Harvardin lehtori Larry Summers on syyttänyt näiden sijoitusten purkamista vaatineita opiskelijoita antisemitismistä.

Israelin valtio ja sen erityisasema on siis nykyisin tabu, etenkin USAssa. Yllämainitun ohella Hesari kirjoitti tänään, miten Israel pyytää lisää taloudellista tukea USAlta, luultavasti sen saaden. Tällöin USAn sotilasapu Israelille kasvaisi lähes kolminkertaiseksi.


Arvoisa Monte Cristo, esimerkkisi Harvardin rehtorista saattaa olla hyvä esimerkki turhasta rasistiksi syyttelystä. Mutta tällaista syyttelyähän esiintyy aina etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä puhuttaessa.

Mutta jos vaivaudut lukemaan CARD 69n viestejä huomaat, että tässä keskustelussa ei ole ollut ollenkaan kyse asiattomasta syyttelystä vaan siitä, että CARDin vyörytys on tyylipuhdasta rotuun ja uskontoon kohdistuvaa vihanlietsontaa. Kyse ei ole perustelluista mielipiteistä vaan CARDin käsitykset perustuvat pitkälti hänen omituisiin rotuoppeihinsa.

Mr R.n ja kumppanien asenteellisuus tietysti on oma lukunsa. Sekin on minusta kuvottavaa mutta en ole ollut vaatimassa hänen bannaamistaan. Onko muuten sinun aiemmista kommenteistasi rivien välistä luettavissa, että paljon viestejä kirjoittaneelle on sallittavissa asiattomuus ja uusien kirjoittajien nimittely ?

Todettakoon arkileivoksen kommenttiin, että laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei rajoitu rodulliseen käsitteeseen:

rikoslain 11. luvun 8 §:n säädös: Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Tämä koskee myös Internetissä julkaistavaa materiaalia. Ks. Esim. Marika Arkiman essee http://www.tcm.hut.fi/Studies/Tik-110.300/1998/Essays/internet_lait.html

Tämä foorumi kasvaa koko ajan. Eräänä päivänä koittaa se, hetki että tälle palstalle kirjautuu lakia tunteva juutalainen, joka tuntee itsensä syrjityksi. En silloin haluaisi olla vastuullinen administraattori, mikäli CARD 69n tyyliset "juutalaiset ovat ahneita murhaajia" linja on hyväksytään "asiallisena". Näkkärin yleisten ohjeiden mukaanhan kirjoitusten tulee olla asiallisia ja CARD 69n kirjoitukset on ilmeisestikin hyväksytty tähän kategoriaan.

Minä en tule nostamaan täällä kirjoitetuista asioista mitään oikeusjuttua missään olosuhteissa. Juutalaisuus on minulle sen verran yhdentekevä asia. Mutta jos joku muu nostaisi, olisin aidosti huolissani näkökulman puolesta. Maksimirangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on kaksi vuotta vankeutta.

Esimerkki sivuilta http://www.join.fi/seis/hkirap.pdf :
"Esimerkiksi viime vuonna kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää tuomittiin Turun käräjäoikeudessa 80 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen edellä mainitusta rikoksesta. Mäenpää julkaisi puolueensa, Kansallisen rintaman, internet-sivuilla rasistisen pilapiirroksen ja islamilaisia vastustaneen kirjoituksen, jossa hän oli nimittänyt islaminuskoisia kurkunleikkaajiksi. Lisäksi hän oli väittänyt heidän olevan lähes poikkeuksetta osapuolina kansallisissa ja kansainvälisissä selkkauksissa sekä alistavan ihmisiä voimakkaalla väkivallalla. Sananvapauden periaate ja kielto kiihottaa kansanryhmää vastaan voivatkin näin olla vastakkaisia."

CARDin kirjoitukset eivät oleellisesti eroa Mäenpään tyylistä.

Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

6 Näkökulma / Tori / Re:Rasistit Näkökulmassa : 28.11.02 21:44
Mode-muok:
mikäli nimimerkki openaccountilla ei ole muuta aikomusta Näkökulmalla kuin kritisoida ja tehdä henkilöhyökkäyksiä, suosittelen siirtymistä miellyttävämmälle foorumille ja parempaan seuraan.

-Monte-
Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

7 Näkökulma / Tori / RASISMI SUOMESSA : 27.11.02 00:12
CARD 69 ei keskustele vaan esittää rasistista ohjelmajulistusta. Hän eivastaa esitettyihin asia-argumentteihin, eikä ole ymmärtävinään, että juutalaisuus on eri asia kuin Israelin valtio.

CARDIN kommentit juutalaisuudesta ovat avoimen rasistisia. Juutalaiset ovat hänen mukaansa ahneita ja murhaajia, elleivät toisin todista.

Luojan kiitos en ole juutalainen, jonka pitäisi pienille lapsilleen selittää että meillä täällä Suomessa jotkut sedät pitävät isiä ja sinuakin lapseni murhaajana vain uskontosi ja synnyinperäsi takia.

Laita sinä CARD vaan uusia vastineita. Sinä sanoit mitä sanoit ja se ei muuksi muutu kuin anteeksi pyytämällä. Olet 100 % rasisti.

Ylläpito ei ole tehtävänsä tasalla mikäli tällaisesta ei heitetä palstalta. Tai ainakin anneta julkista virallista varoitusta.

Mitä tulee Israelin valtioon niin halveksin tuollaista asenteellista panettelua, mitä "sotahistorioitsija" Mr R ja kumppanit harrastavat. Onneksi minulle Israelin valtio on yksi niitä yhdentekevimpiä maita maailmassa. Jos ei olisi olisin perin juurin loukkantunut. Silti ala-arvoinen panettelu on inhottavaa. Nimimerkki Mooses Pessikin voisi lukea aiemmat viestit joita kommentoiniin vastaukset "kysymyksiin" loytyvät.

Israelissa harrastettu siionismi on ihmisoikeuksia loukkaavaa. Mutta tällä palstalla ei ole Israelilaisia sionisteja, mutta ehta suomalainen rasisti on. CARD ULOS

Ohessa Hesarin artikkeli rasismin leviamisestä keskustelupalstoilla. Haluaako näkökulma liittyä tähän joukkoon ? levihttp://www.helsinginsanomat.fi/arkisto/juttu.asp?id=20020806KO9

Ylläpito ! Asiaan on otettava kanta ja ohje annettava. Tämä foorumi kasvaa ja ongelma ei poistu pois katsomalla.
Vastaa | Vastaa lainaten | Tiedotus vastauksista

8 Näkökulma / Tori / Mitä tämä tarkoittaa : 24.11.02 19:47
CARD 69 kiemurtelee kuin mato koukussa.

Se että hänen avauskommenttinsa oli avoimen rasistinen ja vihaa lietsova JUUTALAISIA kohtaan ei muuksi muutu. Kuin anteeksipyynnöllä. En ymmärrä miksi tällaista suvaitaan, koska sananvapautta ei rikota, vaikka vihanlietsontaa rajoitetaan. Ylläpidon tulisi bannata CARD 69 tai vähimmillään vaatia anteeksipyyntöä ja vaatia kunnioittamaan netiketin perussääntöjä.

Asialliseksi itseään kutsuvilla palstoilla valitus tällaisesta pitäisi mennä läpi.

Täällä sen sijaan valittajan nimimerkki lopetetaan. Kertooko se jostain ?

Mitä tulee ISRAELIN valtion toimintaan, niin toki se on meistä pohjoismaista käsin arveluttavaa. Silti kaikki naapurimaat Egnypti mukaan lukien ovat vielä kauempana demokratiasta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

Ja Palestiinalaisten sorrossakin Israel tulee vasta viidentenä kaikkien naapurimaidensa jälkeen.

Ja kyllä minäkin olen käynyt Palestiinalaisleirillä. Kairossa 1977. Se oli maanpäällinen helvetti keskellä muslimimaata. Enää näitä leirejä ole ollut pitkään aikaan. Ne on hävitetty. Mutta tämä ei CARD 69 lle tai "sotahistorioitsija" MR R.lle ei heilauta. Rehellisyys ei kuulu asiaan, kun ollaan rasistisella ristiretkellä. Kuvottavaa touhua.

A. kirjoitti:

Täytynee funtsita juonta. Tällä välin heitän pitemmän tarinan prologin. Kypsentämätöntä, ja noin parin vuoden takaisesta tekstiä, josta heti huomaisin korjauksia. Mutta kiinnostaisikohan ketään lukea itse tarinaa?


Sinä päivän kun vanha Ifimedeia kuoli aamu oli valjennut kirkkaana ja auringon lämmittämänä maisema puhjennut jo keskipäivällä syyssateiden jälkeiseen kukkaloistoon.

Hän kuoli siestan hiljaisena hetkenä. Kaupungin herätessä tieto kiiri salamana suusta suuhun, ja ennen iltaa se saavuttaisi kaukaisemmankin vuoristokylän. Kaikki toiminta pysähtyi jokaisen kerääntyessä toreille ja kadunkulmiin ihmettelemään asiaa. Ifimedeia oli elänyt niin pitkään, että häntä oli jo kuviteltu kuolemattomaksi. Koska hän oli nuorena naisena tullut kaukaisesta Ateenasta tänne Sisiliaan, oli arveltu, että Atropos yksinkertaisesti oli unohtanut hänet, ja siksi kohtalottarelta oli Ifimedeian elämän lanka jäänyt katkaisematta. Elossa ei ollut enää ketään, joka olisi tuntenut häntä edes keksi-ikäisenä. Vaikka jokainen ymmärsi, että Ifimedeiakin oli joskus ollut nuori, vaikea sitä oli kuvitella, sillä kaikille hän oli aina ollut ikivanha, ja muukalaisille oltiin kerskailtukin sillä, että Tauromeniumissa eli maailman vanhin ihminen.

Aferie nyökkäsi orjille poistuessaan talosta. Ifimedeia oli halunnut vain hänet kuolinvuoteensa äärelle, jopa uskollisen vanhan naisorjansa hän oli käskenyt ulos huoneesta. He olivat olleet kahdestaan kun Ifimedeian ennen viimeistä henkäisyään oli luovuttanut Aferielle niin pitkään kantamansa taakan.

Kadunkulmassa Aferie näki ihmisjoukon ja kääntyi toiseen suuntaan. Hän ei ollut kuulevinaan kun hänen nimeään huudettiin, sillä nyt hän ei tuntenut jaksavansa vastata kaikkiin kysymyksiin joita tiesi satelevan. Kaupungin laidalla tie haarautui. Toiseen suuntaa se johti ylös kreikkalaiseen teatteriin, ja toiseen rinteitä myötäillen alas rannalle. Hetken epäröityään hän lähti laskeutumaan jyrkkää mäkeä. Tätä tietä hän ei ollut kulkenut palattuaan Sisiliaan. Niinä harvoina kertoina kun oli käynyt syntymäkylässään hän oli kiivennyt sinne kapeita vuoristopolkua pitkin, nuorena juossut ne ylös alas, mutta enää hän ei jaksanut edes hiljaa seurata niitä, matalaakin mäennyppylää noustessa henki salpautui.

Kauan sitten, pienenä tyttönä, tie oli vaikuttanut leveältä, mutta nyt hän huomasi ettei se ollut polkua kummempi, se oli vain kovaksi poljettu väylä metsän halki, epätasainen ja kuoppainen. Täältä Aferien askeleet olivat johtaneet monille teille. Roomassa hän oli kiertänyt kaupungin kapeita kujia, ja siellä hän oli väkijoukon mukana seurannut leveää katua jättiläismäisen Colluseumin avajaisjuhliin, Pompejin kauhuista hän oli paennut Via Appia pitkin.

Pohjetta vihlaisi ilkeästi ja hän hidasti entisestään askeleitaan. Vielä edellisenä päivänä hän oli kuvitellut kulkeneensa jo tiensä päähän, ja käyttävänsä jäljellä olevat vuotensa istuen talonsa pinjapuun varjossa kertomassa sisarensa lapsenlapsilleen tarinoita elämästään. Kaupungin lapsilla oli tapana hiipiä sinne, toisiaan tönien muodostaen piirin, joka henkeä pidätellen kuunteli oudoista paikoista ja tapahtumista. Joku röyhkeä välillä huudahti epäuskoisena kuvitellessaan hänen liioittelevan, vaikka hän ei kertonut kaikkea mitä oli kokenut. Surut ja murheet hän jätti tarinoistaan pois, hän kuvaili elämänsä jännittävänä seikkailuna, yllättävistä ja hauskoista tapahtumista kertyi tarinoita yllin kyllin.

Mutta nyt hän ymmärsi että kuvitelma rauhaisista vanhuuden päivistä oli ollut harhaa, sillä Ifimedeia oli vihdoin ennen kuolemaansa paljastanut hänelle mysteereistä salatuimmat.

Hän pysähtyi paikkaan minkä hyvin muisti. Tie teki jyrkän mutkan, sen toisella puolella avautui syvä rotko, alhaalla auringon säteet taittuivat meren syvään sineen laineitten heittäessä vaahtoryöppyjä rantaviivan laavakiviä vasten. Tien toisella puolella autereessa kohosivat tulivuoren lumenpeittämät huiput. Täällä oli tapahtunut se, mihin hän oli pitkään luullut olevansa itse syypää. Monia vuosia hän oli anonut jumalilta anteeksiantoa, kunnes oli vihdoin ymmärtänyt, kuinka vähäinen hänen oma osuutensa tapahtumien kulkuun oli ollut, ja oli lopulta kyennyt antamaan itselleen anteeksi. Hän katsoi alas, näkö oli heikentynyt, eikä hän erottanut rotkon pohjalla terävinä kohoavia lohkareita. Vihdoin hän ymmärsi minkä näyn Ifimedeia oli nähnyt katsellessaan Aemilia ja Marcusta; hevosen syöksymässä tästä alas näiden kahden paiskautuessa sen selästä kohti kuolemaa, ja lohkareet jotka värjäytyvät verenkarvaisiksi toisiinsa kietoutuneiden ruumiiden ympärillä. Näin olisi tapahtunut ellei Ifimedeialla olisi ollut valtaa puuttua tapahtumien kulkuun. Miksi hän oli käyttänyt sitä?

Aferie pudisti päätään ja lähti palamaan kohti kaupunkia. Noustuaan jyrkän mäen hänen oli pysähdyttävä saadakseen hengityksensä tasaantumaan. Laaksoa vavahdutti raskaiden työkoneiden jyrähdykset ja terävä pauke korkeiden rinteiden toistaessa ääniä yhä uudestaan. Äänet kaikuivat kukkulalta sijaitsevalta kreikkalaisesta teatterista, jota korjattiin amfiteatteriksi. Kaupunkilaiset valittivat koska eivät saaneet meteliltä nukuttua, uudistyöt olivat kestäneet jo vuosia, eivätkä ne tauonneet hetkeksikään, öisin orjat työskentelivät lyhtyjen valossa. Aferie oli niin tottunut ääniin, että tuskin huomasi niitä, ja olihan hän sitä paitsi asunut vuosia Roomaan miljoonakaupungissa, missä elämä ei pysähtynyt hetkeksikään.

Silloin kun hän oli palannut kaupunkiin, oli kalliota vasta louhittu ja maanalaisia säilytystiloja kaivettu, näitä, mihin Afrikasta tuotaisiin petoja teurastettavaksi julmissa näytöksissä. Katsoessaan kukkulalle hän huomasi, että teatteri alkoi jo saada amfiteatterin muodon, katosta oli alettu pystyttää. Se ei tulisi kestämään ikuisesti, se hänelle oli näytetty silloin, kun Ifimedeia oli vihkinyt hänet Eleusisin mysteereihin. Hän oli nähnyt kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin nyt uljaina kohoavat näyttämörakennukset olisivat jo sortuneet, ja teatterista maisema avautuisi jälleen siten, kuten kreikkalaiset rakentajat olivat suunnitelleet; kaukaisuudessa Etnan huippu, panoraama yli rinteiden ja aavan mereen, jonka rantaviiva jatkui silmänkantamattomaan. Mutta tulevaisuudessa hän oli nähnyt myös muita näkyjä, käsittämättömyydessään niin pelottavia, että vaikka hänelle oli tarjottu huumaava juomaa, hän oli huutanut kauhusta.

Kestäisi vielä vuosia ennen kun amfiteatteri olisi valmis, eikä hän ollut olettanut näkevänsä tätä. Nyt hän tiesi, että näin tulisi kuitenkin tapahtumaan. Kuka kohtalottarista oli punonut tämän säikeen hänen elämänsä lankaan? Oliko se ollut Klotoho sinä päivän kun hän oli myynyt äitinsä maatilkun tuotteita torilla, ja hänen leukaansa kohottaen Prisca oli katsonut tutkivasti silmiin? Mitä tämä oli nähnyt hänenlaisessa tytönrääpäleessä? Vai oliko se ollut Lakhesis, joka oli suonut vain kiitävän onnen hetken miehen kanssa, jota hän oli lapsena palvonut, ja myöhemmin riistänyt häneltä avioliiton turvan kauhistuttavalla tavalla, mutta vihdoin heltyneenä antanut hänelle muutaman vuoden onnen hyvän miehen kumppanina.

Ei, juonen oli punonut kohtalottarista kolmas, kirottu Atropos!

Viimeisen kerran hän kääntyi katsomaan tietä, josta hänen taipaleensa oli alkanut sinä päivän kun Aemilia ja Valeria olivat saapuneet Tauromeniumiin

Vaikkei kovin aktiivisissa väleissä ehkä ollakaan viime aikoina oltu, kummastuttaa silti, kun ei pariin viikkoon ole ollut havaintoja mistään päin maisemia, eikä kukaan ilmaise julkisesti kaipuutaan, aivankuin olisi yleisesti tiedossa tietymätön olinpaikka.

Voihan olla mahdollista, että jossain itselleni käymättömillä maisemilla esiintyy ja tapahtuu.

Hälytys takaisin. Muistelin jonkin ajan takaista viittaustasi feministeihin ja ensikurkkauksella olin tunnistavinani ainakin naapurimaan leidin. Kai sieltä löytyy muitakin etsiskellen. Toivon ainakin. Aihe ei vain ole kuulunut kovin pontevasti kiinnostuksenkohteisiin.

hohdistusvirhe kirjoitti:

Vaikkei kovin aktiivisissa väleissä ehkä ollakaan viime aikoina oltu, kummastuttaa silti, kun ei pariin viikkoon ole ollut havaintoja mistään päin maisemia, eikä kukaan ilmaise julkisesti kaipuutaan, aivankuin olisi yleisesti tiedossa tietymätön olinpaikka.

Voihan olla mahdollista, että jossain itselleni käymättömillä maisemilla esiintyy ja tapahtuu.

Hälytys takaisin. Muistelin jonkin ajan takaista viittaustasi feministeihin ja ensikurkkauksella olin tunnistavinani ainakin naapurimaan leidin. Kai sieltä löytyy muitakin etsiskellen. Toivon ainakin. Aihe ei vain ole kuulunut kovin pontevasti kiinnostuksenkohteisiin.

Katsahtelin monien kirjoituksia, vaan en tunnistanut tyyleistä etsimääni laatua. Pikemminkin vaikutti, kuin ikiaikainen häirikkö melskaisi siellä ja ihan täysissä hengissä vaan ei yhtään ylevämmissä hengenvoimissa.

Kaste ei pelasta ketään, vaan sydämen usko, jonka
antaa Herramme Jeesus Kristus.

Uskovalla ei ole mitään hätää eikä velkaa
elämälle, eli Hänen tavoitteensa täyttyy joka
päivä, kunhan saa vaan rakastaa Jumalaa
(muistaiskin useammin).

Herra neuvoo tien, kun vaan muistaa Häneltä usein
kysyä.

Agnostikko on tilassa joka ei tyydytä, koska
agnostikolla on kysymyksiä mutta ei vastauksia.
Uskovallakaan ei ole kaikkia vastauksia, mutta ne
vastaukset ovat, jotka riittävät.

Minulla on kokemusta molemmista olotiloista mutta
agnostikolla vain yhdestä.

Kerran valittuaan Jeesuksen, paluuta näet ei enää
ole. Jeesus pitää kiinni, eikä päästä irti.

Herran rauhaa kaikille.

Kaizu kirjoitti:

Kaste ei pelasta ketään, vaan sydämen usko, jonka
antaa Herramme Jeesus Kristus.

Uskovalla ei ole mitään hätää eikä velkaa
elämälle, eli Hänen tavoitteensa täyttyy joka
päivä, kunhan saa vaan rakastaa Jumalaa
(muistaiskin useammin).

Herra neuvoo tien, kun vaan muistaa Häneltä usein
kysyä.

Agnostikko on tilassa joka ei tyydytä, koska
agnostikolla on kysymyksiä mutta ei vastauksia.
Uskovallakaan ei ole kaikkia vastauksia, mutta ne
vastaukset ovat, jotka riittävät.

Minulla on kokemusta molemmista olotiloista mutta
agnostikolla vain yhdestä.

Kerran valittuaan Jeesuksen, paluuta näet ei enää
ole. Jeesus pitää kiinni, eikä päästä irti.

Herran rauhaa kaikille.

minä mitä hemmetin pelastusta kaipaa, ja kysyä
haluan niin kauan kun henki pihisee. Tyydy sinä
vain itse valmiisiin vastauksiisi.

Mitä heitin siitä, etten ole pakana, oli koska
eräs pappi on sanonut minulle näin. Kutsuin
itseäni leikilläni pakanaksi, mutta hän sanoi,
että sitä en voi olla, koska olen kastettu. Mutta
Kaizuhan se tietää kaiken paremmin, vai??

Painu takaisin juttelemaan sen Pakana nimimerkin
kanssa, hänhän se jaksaa vastailla
yksinkertaisuuksiisi.

agnostikko kirjoitti:

minä mitä hemmetin pelastusta kaipaa, ja kysyä
haluan niin kauan kun henki pihisee. Tyydy sinä
vain itse valmiisiin vastauksiisi.

Mitä heitin siitä, etten ole pakana, oli koska
eräs pappi on sanonut minulle näin. Kutsuin
itseäni leikilläni pakanaksi, mutta hän sanoi,
että sitä en voi olla, koska olen kastettu. Mutta
Kaizuhan se tietää kaiken paremmin, vai??

Painu takaisin juttelemaan sen Pakana nimimerkin
kanssa, hänhän se jaksaa vastailla
yksinkertaisuuksiisi.

Jeesus on sanonut, että joka uskoo ja kastetaan,
niin pelastuu mutta joka ei usko, joutuu
kadotukseen. Näin ollen kaste ei ole pelastus-
automaatti. Jos et ole pelastettu, niin olet
sillä tavalla pakana. Jeesus rakastaa sinua silti
yhtä paljon, kuin muitakin. Hän vain kyynelehtii,
kun et Häntä halua ottaa vastaan.

Haluat siis etsiä, niin kauan, kuin henki
pihisee. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Kuuntele sydäntäsi ja valitse oikea ääni, mitä
kuuntelet.

Siunausta poluillesi.

agnostikko kirjoitti:

minä mitä hemmetin pelastusta kaipaa, ja kysyä
haluan niin kauan kun henki pihisee. Tyydy sinä
vain itse valmiisiin vastauksiisi.

Mitä heitin siitä, etten ole pakana, oli koska
eräs pappi on sanonut minulle näin. Kutsuin
itseäni leikilläni pakanaksi, mutta hän sanoi,
että sitä en voi olla, koska olen kastettu. Mutta
Kaizuhan se tietää kaiken paremmin, vai??

Painu takaisin juttelemaan sen Pakana nimimerkin
kanssa, hänhän se jaksaa vastailla
yksinkertaisuuksiisi.

Hyvä agnostikko. Kyllä se välillä väsyttää inttää
Kaizun kanssa, koska Kaizu ei osaa perustella
kantaansa muuten kuin uskolla. Minun jaksamiseeni
vaikuttanee se, että olen tottunut juttelemaan
pienten lasten kanssa.