Mikä aiheuttaa homoutta?

Vaara muovileluissa

Ehkäpä asiaa pitäisi alkaa miettiä syvällisemmin. Mikä aiheuttaa homoutta, tieteellisesti katsoen? Tällainen pähkähullu kysymys, johon liitän pähkähulluja ajatuksia ja toivon joku päivä löytäväni niihin vastauksia.

Mieltäni vaivaavat ennen kaikkea kemikaalit ja ympäristömyrkyt, joiden uskon vahvasti liittyvän kyseiseen aiheeseen. Asiaa ei ole tarkemmin tutkittu homouden kannalta, mutta niin sanottu neitimäinen käytös lapsilla on alkanut yleistyä. Homoutta verrataan usein neitimäiseen käytökseen, siksi aihepiiri kiinnostaa.

Tuossa artikkelissa kerrotaan flataattien vaikutuksesta poikalasten käytökseen:

http://www.geo-lehti.fi/tiede/tekevaetkoe-muovien-ftalaatit-poikalapsista-tyttoemaeisempiae

Haluaisin siis tietää, mitkä kaikki asiat - jos ei puhuta kulttuurillisesta, uskonnollisista ja muusta tuon tyyppisestä seikoista - voivat aiheuttaa homoutta. Toki oletettavasti kaikki homous ei synny noista ympäristömyrkyistä, koska homoutta on ollut ja tulee olemaan. Osa homoudesta aiheutuukin varmasti kulttuurin ja yhteisön vaikutuksesta ja muusta tällaisesta, ja niin sanottu kaapista ulos tuleminen on yleistymässä, mutta en nyt puhu niistä seikoista. Haluaisin miettiä asiaa siltä kannalta, kuten joidenkin eläimien homoutta on tutkittu ja osoitettu myrkkyjen vaikuttavan käytökseen ja samalla homouteen.

24

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuuuu-
    • en eusko

      helpolla. se vaan on niin että aivot ihastuu samaan sukupuolta oleviin pienestä pitäen. Luulisi sen oleva täysin aivojen synnynnäisestä rakenteesta kiinni.

      • homon kokemuksia

        Oletko tosissasi sitä mieltä, että homous on kaikilla synnynnäistä? Itsellä vahvistus asiaan tuli vasta viime vuosina, murrosiän jälkeen. Yläasteella seurustelin joidenkin tyttöjen kanssa, minulla oli tunteita ja seksuaalista kiinnostustakin, pelkästään tyttöihin. En tiedä muista, mutta myöhemmin kiinnostus tyttöjä kohtaan vain lakkasi hissukseen, ja nykyään etsin vain miesseuraa. Omalla kohdallani tämä ei siis voinut olla synnynnäistä, pienestä pitäen.


    • hetero Heikura

      ,,,,,,,,,,,,,,,,,VÄÄRÄ RUOKAVALIO................

    • Peeniks lintu

      Homoutta aiheuttaa yksi asia ja se on voimakas himo. Jatkuva pornon katsominen, ja tavallisiin naisten kuviin turtuminen voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Kyllästymisvaiheessa pornoa on jo katsottu niin paljon että on totuttu siihen, että siellä kepit heiluu joka välissä. Muutenkin mielikuvissa jos on jatkuvasti oma penis, niin helpostihan tuon käsittää. Mieltyminen peniksiin.

      • jhgig

        Tämä on varmaan totta. Mutta biologisesti siihen varmaan liittyy hormonitoiminnan häiriöitä. Jos on liian seksihullu.

        En itse usko mihinkään puhtaasti psyykkiseen vaan mielestäni kaiken takana on viime kädessä biologia. Homot ovat tehneet itselleen hallaa, kun halusivat homouden poistaa tautiluokituksista. Nyt kukaan ei edes yritä etsiä syytä häiriöön eikä yritä parantaa sitä. Lääketiede olisi nyt muuten kehittynyt tarpeeksi, että hoito onnistuisi.


    • Sir Von Baughen

      Niiin,homoja on aina ollut olemassa.Se on vain ollut sen verran häpeällinen asia ettei siitä ole voitu puhua.Oikeastaan viimeisen kymmenen vuoden aikana vasta tämä on ns.revennyt käsiin,tuntuu että niitä tulee kuin sieniä sateella.

      Yksi syy tietenkin näiden esiin tulemiseen on niiden avoin hyväksyminen mutta en sitten kuitenkaan usko että jokainen joka esittää neitimäistämiestä on oikeasti homo.Se kun on jo trendikästä olla homo,olla massasta poikkeava.

      Itse en usko kyllä mihinkään saasteisiin tai ruokavalioon,tuntuu hieman kaukaa haetulta.

    • Näin voisi kuvitella

      Pornon katsomisen vaiheet.
      1. pehmoporno
      2. porno
      3. kova porno
      4. kyllästyminen
      5. extreme pornoa bondage ja shemale
      6. homoporno
      7. en tiedä enkä halua ehkä tietääkään

    • Homous on ikuista
      • Ikuinen riesa

        > Homous on ikuista

        Se on sellaista ikuista minorityhommaa kuitenkin. Joku 5..7% väestöstä omaa tuollaisia piirteitä. Valtavirraksi ja kansantaudiksi tuosta ei tunnu olevan, vaikka 4400 vuottakin on ollut homousmenetelmät ja sairaus tiedossa.

        Ne keillä ko. sairaus on niin toki niitä pitää sietää yhteiskunnassa. Ja koettaa vaan katsoa hienovaraisesti muualle jos alkavat julkisesti homostella, ja viedä kakaroita sivummalle turvaan.

        Mutta että sitä toitotettaisi ja markkinoitaisiin jonkinlaiseksi muotihommaksi ihan kaikille ihmisille nyt.

        Ja kaikenlaisia etuisuuksia ja silkkaa lisämäärärahaakin pitäis saada homoudesta, niin kuin kielivähemmistöydestäkin, se ei enää oikeen istu pirtaan.

        Kaapissa ja kotonaan kukin sitten tehköön mitä tykkää.
        .


    • homous on sairaus

      toimintahäiriö aivoissa joka syntyy lapsena traumaattisista kokemuksista. tai on jo syntyessään.

    • Yksi huomio lisää.

      Joillakin kehittymättömillä heimoilla tms. on vieläkin tapana, että sodan hävinneen kylän miehet raiskataan voittajaheimon miesten toimesta. Tietyissä maissa tai maanosissa naisten raiskaaminen on lähes normaalia, mutta miesten raiskaaminen on todellinen voittajan ele, jossa sodan häviäjät alistetetaan ja nöyryytetään totaalisesti.
      Tämä viittaisi jonkunlaisiin traumaattisiin kokemuksiin homoksi kasvamisen suhteen.
      Mitä Freud sanoikaan alistuvasta luonteesta? Alistuva luonne hakee turvaa hyökkääjältä alistumalla hyökkääjälle tjs.

    • Vaara muovileluissa

      On totta, että nyt on meneillään suurempi kaapista ulos tulemisen vaiheaalto varmaan täällä Suomessakin, se selittää osittain homojen määrän äkkinäistä kasvua, samoin tämä ''homous on trendiä'' -ajattelutapa. Nämä siis lienevät kulttuurillisia murroksia ja uskon medialla olevan vaikutusta.

      Vaikka otankin tuon, pornon katselun vaikutuksesta mieleen, vähän huumorin kantilta, voihan siinä silti olla jotakin paikkaansapitävää. Katoaako paljon pornoa katsovilla henkilöillä juuri se seksuaalinen jännitys, virittäytyminen ja sitä kautta kiihottuminen, ja sitten vaihtelun vuoksi aletaan suosia muita kategoreja, mikä lopulta saattaa muokata seksuaalista suuntautumista.

      Tiedostan senkin, että homoutta on ollut kautta aikain, mutta osa nykyisestä totuudesta voidaan kuitenkin selittää tieteen ja järjen avulla. Uskon itsekin siihen, että taustalla piilee, ainakin osittain, biologinen selitys.

      Nykyään törmää myrkyllisiin materiaaleihin, kemikaaleihin, flataatteihin, metalleihin ja muihin vaarallisiin aineisiin päivä päivältä enemmän. Myrkkyjä löytyy jo vauvanleluista ja elintarvikkeista, puhumattakaan kosmetiikasta ja seksileluista. Nykyajan ympäristömyrkyt, jotka kulkeutuvat äidistä poikaan, vaikuttavat hormonitoimintaan, mutta mitä kautta sitten ihmismieleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Hormonithan vaikuttavat muun muassa käytökseen jonkin verran, joten ne ohjaavat jossain määrin mieltä, ja koska kemikaalit voivat siirtyä äidistä poikaan, täytyy sen muokata enemmän tai vähemmän samalla aivojen rakenteellista toimintaa, tai sitten ei, ken tietää. Siksi homous voisi ainakin tuon teorian vuoksi olla synnynnäistä. Pornonkatseluteorian mukaan se taas ei olisi synnynnäistä. Luulen sen olevan yksilöllistä, miten homous kellekin iskee, joko syntyessään tai sitten murrosiässä.

      Jos ajateltaisiin, että homous on jonkinlainen sairaus, niin nykyinen tekniikka tosiaankin mahdollistaisi sen parantamisen. Homoushan voidaan mieltää siinä mielessä poikkeavuudeksi tai häiriöksi, koska se ei edstä uusien sukupolvien muodostumista, enkä ole nähnyt vielä ensimmäistäkään lasta, joka olisi syntynyt miehen peräaukon kautta. Lääketieteestä en tiedä, mutta olen kuullut, että yhtenä vaihtoehtona on voitu käyttää manipulointia aivoihin. Jos miehellä siis on joitakin traumoja lapsuudesta ja menneisyydestä ja se on muokannut seksuaalista identiteettiä, voidaan ihminen pakottaa unohtamaan traumat ja ajattelemaan jotkin normit, kuten heterona oleminen, kuulumaan hänen minä-käsitykseensä.

    • Olen suomalainen
    • es1m.

      Darwinin syndrooma

    • syynä-

      Suurin syy on rumuus ja pieni kulli. Ne ovat perimää.

    • luul1sin

      Vaikea äitisuhde.

    • hetero -60

      E-pillerit ennen raskautta. Olen myös pannut merkille kyseisen kasvavan "trendin" 70-luvulta asti. Joku viisaampi voisi tehdä virallisen tutkimuksen?

    • selvähän se

      Homoutta aiheuttaa kun miehet käyttävät pikkupoikia hyväkseen,
      näin pojat tottuvat jo lapsesta perokäyttäytymisen saman sukupuolen kanssa.

    • peppupanot kaunistaa
    • pakko keksiä

      Olen myös miettinyt homouden aiheuttajaa. Syitä voi olla monia, hienoa, jos joku joskus keksii syyn, niin asia saadan kuntoon.

    • NORMAALI GoZa MaZaLa

      Vaikea sanoa, mutta homoja pitäisi hoitaa.

      kyllä se jollain kovilla lääkeillä varmaan lähtis.


      KYLLÄ SE ON PÄÄSSÄ VIKAA EIKÄ MUUTA !

      EI HOMOJA OIKEESTI OLE OLEMASSA !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe