Tilastotieteen avulla voidaan erotella keskustelupalstalta konservatiivit, liberaalit ja ateistit toisistaan lukematta sanakaan heidän tekstejään (oletuksena että kyseessä ei ole trolli-imitaatio) sen perusteella mitä raamatun lainauksia käyttävät.
Konservatiivit lainaavat pääosin vanhaa testamenttia erityisesti moosesta ja paavalin kirjeitä uudesta testamentista
Liberaalit lainaavat pääosin uutta testamenttia, vanhasta ehkäpä sananlaskuja ja psalmeja, uudesta testamentista evankeliumeja, apostolien tekoja.
Ateistit on hankalin tapaus, kun hajontaa on pitkin raamattua, mutta homma vaikeutuu koska ateisti lainaa usein samoja tekstejä tai lähitekstejä kuin konservatiivit joilla lyövät väittelyssä. Ateistin voisi parhaiten tunnistaa siitä että hajontaa on eniten.
konserv. liberaal. ateisti
2
<50
Vastaukset
"Ateistit on hankalin tapaus, kun hajontaa on pitkin raamattua, mutta homma vaikeutuu koska ateisti lainaa usein samoja tekstejä tai lähitekstejä kuin konservatiivit joilla lyövät väittelyssä."
Ensinnäkään en ymmärrä, miksi luetteloit tuohon ryhmään ateistit. Itse en ole lukenut riviäkään koskaan Raamatusta, mutta kykenen jo ilman lukemista tai Raamatun kohtien lainaamista toteamaan sen "Roskakirjallisuuden Bestselleriksi".
Tietkö mitä mä toivoisin että Raamatuille tehtäisi? Se kirja laitettaisi karanteeniin yhdessä Hitlerin Mein Kampfin kanssa ja se joka joskus puhuisi moisesta Raamatusta saisi siitä "rangaistuksen" (eikö jostakin synneistä siellä Raamatussakin saa jonkun rangaistuksen?). :)Hyvä Jumala, anna oikeasti sitä viisautta niille ihmisille, jotka kuvittelevat olevansa älykkäitä. Kiitos.
Ensinnäkin konservatiivit muistavat Jeesuksen sanat, joissa hän sanoo lain olevan ikuisesti voimassa....kunnes maailma tuhoutuu. Siksi he käyttävät myöskin vanhan testamentin kohtia. Luterilainen kirkkokin on hyväksynyt tunnustenkirjat, joissa määritellään Mooseksen lain osoittavan synnit. Siinä on siis selkeä logiikka, miksi konservatiivit käyttävät molempia puolia.
Liberaliit eivät käytä Raamatun säkeitä perusteina, vaan he käyttävät Hello Kitty-maailman perusteita, jotka on pelkästään heidän itsensä luomia mielikuvia siitä, millainen Jumala olisi heidän mielestään hyvä.
Mitä taas tulee väittämään, että ateistit on hankala tapaus, koska he lainaa samoja tekstejä usein, niin :D ....Silloinhan he olisivat helpoin osasto lokeroida sinun tilastotieteeseesi.
Trolli-imitaatiot on taas sinun tilastotieteeseesi vaikea tapaus, koska siellä on se perimmäinen asia esillä, mitä hihhulit tai fundis-ateisti ei ymmärrä. He esittävät väitteen, jonka oikeellisuuden pitää jokaisen ihmisen itse ratkaista. Siksi se ei sovi sinun teoriaasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3317179Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss714388- 2083175
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242987- 741952
- 1531826
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2161773Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1661587Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201548- 891448