Selittämättömät mustelmat ja naarmut

*Enneli*

Olen 26-vuotias nainen. Minulle ei ole koskaan tullut mustelmia kovinkaan helposti, viimeisen 15 vuoden aikana niitä on ollut vain muutama. Olen saanut teloa itseäni vaikka kuinka, mutta mustelmia ei vain ole tullut.

Ongelmani alkoi kevättalvella. Huomasi viikottain käsivarsiini, reisiini ja sääriini ilmestyneen pitkiä, melko syviä naarmuja, joista ei kuitenkaan vuotanut verta. En muista kolhineeni itseäni, mutta naarmut ovat niin syviä, että on todella ihme, etten ole huomannut niiden syntymistä. Naarmut ovat n. 3-10 cm pituisia ja täysin viivasuoria, aivan kuin ne olisi tehty neulalla viivotinta käyttäen. Naarmut myös paranevat kummallisen nopeasti, päivässä tai parissa.

Samoihin aikoihin aloin saada polviini isojakin mustelmia ihan vain siitä, että olin hetken aikaa polvillani lattialla. Sen jälkeen pienehköjä mustelmia (n. 2cm X 2cm) on alkanut ilmestyä ihan itsestään, aivan kuin noita naarmujakin. Niitä tulee yleensä juuri jalkoihin ja käsivarsiin, joskus myös muuallekin. Vaikka mustelmat ovat pieniä ja melko haaleita, niiden paraneminen kestää yleensä 1-2 viikkoa.

Kysyin tästä asiasta lääkäriltä jokin aika sitten, mutta hän ei osannut sanoa yhtään mitään. Lääkäri kyllä uskoi minua, mutta sanoi, ettei ole koskaan aikaisemmin kuullut tällaisesta ilmiöstä.

Olisiko jollain tietoa, mikä ihmeen vaiva tämä oikein on? Olisin kovasti kiitollinen!

9

10821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vierass

      Terveyskirjastosta löysin tälläisen.

      Tulehduskipulääkkeet esimerkiksi aspiriini, ibuprofeeni, ketoprofeeni lisäävät mustelmaherkkyyttä. Jos mustelmataipumus ilmenee tällaisen lääkkeen aikana, lääke on syytä lopettaa, jos se on mahdollista.

      Vanhuksilla voi kämmenselissä ja kyynärvarsissa näkyä ihonalaisia sinertäviä verenpurkaumia. Niiden syynä on pienten verisuonten katkeilu, mikä johtuu ihon lisääntyneestä hauraudesta ja liikkuvuudesta. Vaikka tällainen mustelma saattaa olla ilkeän näköinen, se ei ole merkki vakavasta sairaudesta, eikä niiden vuoksi tarvitse mennä lääkäriin.

      Joskus itsellään ilmaantuneet mustelmat voivat johtua hyytymiseen liittyvästä verisairaudesta.

      Lääkärin tutkimuksiin on syytä mennä seuraavissa tilanteissa:

      - Jos iholle ilmaantuu ilman syytä useita mustelmia tai yksi suuri mustelma (yli 3 cm).
      - Jos mustelmia ilmenee ilman syytä verenohennukseen käytetyn varfariinin (Marevan) käytön aikana (ks. «Verenohennuslääkkeet (antikoagulaatiohoito, Marevan-hoito)
      - Jos mustelmien lisäksi on yleisoireita, kuten yleistilan laskua, väsymystä, laihtumista tms.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00049

    • tyssy1

      Mistään ihotautisivustolta/ei löydy tietoa. Syviäkin pintanaarmuja n. 3-10cm pitkiä outoja pintanaarmuja tulee ihoon. Paranevat viikossa.sama mulla.

      • ihmettelevä

        niipä minullakin ja kun raapaisen raapimajäljen päältä tulee pintaan veripisara!naarmuja oneri paikoissa,joskus niskassa ja vatsassa.


    • rweygeqrth

      Magnesium voi auttaa tähänkin.

    • Haamutyttö

      Haamu? tällaistahan ne tekevät jos haluavat pahaa olen 14v ja minulle tulee myös 3-10cm naarmuja... naarmun ilmestyessä tai sen huomatessa kannataa sanoa kovaan äänen ja ilman pelkoa "Mene pois!" toki jos olet jonkun seurassa se voi olla outoa mutta ihan miten haluaa...

    • Anonyymi

      Samanlaisti tulee minullekin naarmuja kuin veitsellä viillelty. Minun oma lääkäri nauroi minulle ja epäili että teen niitä itse.

      Vannoin etten tee. Otettiin allergiatestit, keliakiat ja stafylokokkibakteeri kokeet (Mrsa.) stafylokokkiarvot oli koholla ja luin että se aiheuttaa niitä. No sitten menin päivystykseen kun alkoi tulemaan vihreää eritettä. Se määräs ihotautilääkärille. Löytyi Leesio niminen infektio.

      Siihen sain Bementson voidetta jota laitetaan ihottuma-alueelle 2 kertaa pivässä 2-3 viikon ajan. Sitten pidetään 2-3 viikon tauko ja uusitaan kuuri tarvittaessa. Sain myös agualan plus kosteuttavaa perusvoidetta koska tuo bementson kuivattaa ihoa. Agualan plus voidetta voi laittaa terveellekin iholle jolla voidaan estää niiden syntyminen. Kannattaa pyytää resepti tuohon agualan plussaan jotta saa kelakorvauksen ja näin voi ostaa sen isomman määrän. Agualan voidetta saa myös kuivalle iholle vaikka terveyskeskuslääkäriltä kun pyytää kuivalle iholle. Mutta kannattaa pyrkiä ihotautilääkärille. Ihotautilääkäri kirjottaa noi voiteet.

      Minulla on auttanut myös se, kun juon tarpeeksi vettä ja huolehdin hyvästä verenkierrosta, jos veri kiertää huonosti ja samaan aikaan on useamman tunnin juomatta vettä. Huomaa siitä jos virtsa on tummaa tai ruskeaa ja edellisestä käynnistä on kulunut useampi tunti, niin huomaa että naarmuja alkaa ilmaantua. Joten juo tarpeeksi vettä, rasvaile ihoa ja syö monivitamiinitabletteja myös. Toivottavasti saat ne kuriin. Terveyskeskuslääkärit ei tosiaan tiedä näistä mitään.

    • Anonyymi

      Minulla samanlaisia naarmuja jo kymmeniä vuosia. Eivät ole kipeitä. Joskus vesipisaroita naarmun pinnalla. Niitä ilmestyy esim selkään jonne en itse ylettyisi raapimaan. Tai kasvoihin , rintaan , ihan minne vain. Joskus menee vuosikin , etten huomaa. Joskus ilmestyy vähintäin kerran kuukaudessa. Koko 3- 25 cm. Viivasuoria. Kuin terävällä neulalla vedettyjä. Mietityttää edelleen. Viime viikolla huomasin viimeisen. Oli punainen ja kohollaan. Pitkä. Kesti pari päivää hävitä.

      • Anonyymi00008

        Minulla samat jo kymmeniä vuosia. Tulee paikkoihin joihin en itse pystyisi niitä tekemään. Joskus kasvoihin. Tarkkarajaisia , ei kipeitä ja häviää nopeasti. Parista sentistä pariinkymmeneen pitkiä ja tosiaan kuin viivoittimella vedettyjä. Ne mietityttää kovasti. Viimeinen oli erilainen , lyhyt ja syvempi ja kipeä. Aiheuttanut ongelmia. Eikä johdu mistään verenohennuslääkkeistä tai muusta sellaisesta. Kuka tietää , kerro !


    • Anonyymi00009

      Sinulle on tapahtunut rajakokemus. Alienien tekemä kaappaus nukkuessasi. Olet joutunut syvän tajuttomuuden tilassa seksuaalisten kokeiden uhriksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      977
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe