http://www.avaruus.fi/index.php?id=3455
Uuden amerikkalaisen tutkimuksen mukaan maailmankaikkeus oli syntyessään pyörivässä liikkeessä.
Tutkimus julkaistaan Physics Letters -tiedelehdessä.
Yllättävä havainto perustuu galaksien pyörimiseen.
Tutkijat selvittivät kymmenientuhansien spiraaligalaksien kiertosuunnan ja huomasivat oletettua enemmän vastapäivään pyöriviä galakseja Linnunradan pohjoisnavan suunnalla.
“Lisä on pieni, vain noin 7 prosenttia, mutta todennäköisyys, että kyseessä on kosminen vahinko, on luokkaa yksi miljoonasta”,
väittää tutkimusta johtanut Michael Longo Michiganin yliopistosta.
“Nämä tulokset ovat erittäin tärkeitä koska ne näyttävät olevan ristiriidassa yleisesti hyväksytyn oletuksen kanssa.
Sen mukaan riittävän suurissa mittakaavoissa kaikkeus on isotrooppinen ilman erityisiä suuntia.”
Longon mukaan tutkimus myös viittaa siihen, että maailmankaikkeus pyörii edelleen.
Jos havainto on oikea, se muuttaisi käsitystämme alkuräjähdyksestä ja universumin kehityksestä.
Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää löytyykö Linnunradan eteläpuolelta vastaavasti ylimäärin myötäpäivään pyöriviä galakseja.
Aiheesta lisää Michiganin yliopisto (englanniksi)
Kaikkeus syntyi pyörivänä ja luultavasti pyörii edelleen.....
sehän pyörii sittenk
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904