Kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) tekee myös kesän aikana valmistelevaa työtä, jotta sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan lakialoitteen taakse saataisiin vähintään sadan kansanedustajan tuki. Allekirjoituksia aletaan kerätä syysistuntokauden alkaessa.
- Tein aloitteen työryhmän perustamisesta kesken hallitusneuvottelujen, kun huomattiin, että sukupuolineutraalia avioliittolakia ei kirjattu hallitusohjelmaan, Männistö kertoo YLE Uutisille.
Puoluerajat ylittävässä työryhmässä ovat mukana tällä hetkellä Männistön lisäksi vihreiden Oras Tynkkynen, sosiaalidemokraattien Susanna Huovinen, RKP:n Astrid Thors ja vasemmistoliiton Silvia Modig.
- Jotta lakialoite voidaan tulevaisuudessa saada äänestykseen suureen saliin, tarvitsemme mahdollisimman leveät hartiat kannattamaan aloitetta, Männistö toteaa.
Työryhmän tavoite on saada sadan kansanedustajan allekirjoitus sukupuolineutraalin avioliittolain esitykseen. Lakialoitteen eteen tehdään töitä myös kesän aikana.
Juridiset lähtökohdat selvityksessä
- Selvitämme kesän aikana aloiteen juridista puolta, jotta se on varmasti kunnossa. Aloitamme allekirjoitusten keruun syysistuntokauden alkaessa.
Männistö kertoo työryhmän tehneen analyysia lakialoitteen mahdollisuuksista ristiintaulukoimalla kansanedustajien vaalikonevastauksia. Tilanne on tällä hetkellä varsin tiukka.
- Kansanedustajien vaalikoneissa antamien vastausten perusteella suuri määrä tukee aloitetta. Moni kuitenkin vastustaa ja kaikki eivät ole ottaneet aiheeseen kantaa, Männistö arvioi.
Syksyllä työryhmän jäsenet tulevat tekemään vaikutustyötä puolueryhmissään ja julkisuudessa.
- Epävirallisesti sekä puolueiden johtajia että kansanedustajia on lupautunut allekirjoittamaan esityksen, Männistö iloitsee.
Männistön mielestä ei ole ajankohtaista arvioida, käsittelisikö lakialoitetta lakivaliokunta vai mahdollinen tilapäinen valiokunta. STT uutisoi aiemmin tällä viikolla, että suurin osa lakivaliokunnasta vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
H-AVIOLIITTOLAKI LÄPI KESKUSTAN KANSANEDUSTAJIEN TUELLA ?
NICKELBÖGE
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941