Yksinäinen tähti

Naturismi

Keskustelua kosmologiasta. Aurinkuntamme synnystä. Ihmisen asettumisesta Tellukselle. Onko aurinko sitä miten valtamedia sen esittää? 15 min vanhaa valoa 150 miljoonan km päästä meistä olevasta tähdestä ja jota pitäisi varoa. Vai voisko olla niin, että kun ihminen on opetettu varomaan aurinkoa. Tähteämme suurinta energia tarjotinta aurinkokunnassamme, niin ihminenkin on silloin kuin yksinäinen tähti mustalla taivaalla. Kun katson oikealle näen mustaa ja vasemmalla samoin. Kun katson ylös näen mustaa. Kun katson alas en näe mitään muutako tulevani leposijani. Maa kuitenkin kukkii vihreänä ruohosta ja linnutkin pöllyttävät hiekkaa päällensä kuin opetetut siihen. Sekin taitaa olla tieteen ansiota. Vähemmän päästöjä ja luonto kiittää. Myöhemmin, kun jatkamme tutkimusta voimme istuttaa omat puumme, jotka kasvavat viikossa täyteen mittaansa keinotekoisen valon ansiosta. Voisiko tämä olla mahdollista?

Ihmisen hyvinvointi ei poikkea kauheasti luonnon hyvinvoinnista. Luonto saadessaan ravintoaineita ja aurinkoa se voi hyvin. Ihminenkin saadessaan ravintoaineita, lepoa ja aurinkoa sen pitäisi voida hyvin. Näin ei kuitenkaan tapahdu ihmisen mielen vuoksi. Sen ollessa vanki ja eikä kykene näkemään ympärillään kuin mustaa. Tämäkin on meille opetettu jossa opetetaan myös, että ihminen tulisi luottaa ainoastaan tieteeseen ja jokainen olisi näin kykenevä siirtämään vastuun eteenpäin siitä vastaavalle taholle. Sen sijaan jokaisen pitäisi kantaa vastuu itsestään ja kuunnella itseään. Jos kehotan katsomaan aurinkoa paljoin silmin ja luottamaan itseensä sen verran, että kykenet siihen tai et. Aloita kevyesti ja totuttele siihen. Se on siellä meitä varten. Elämän lähde ei sen tuhoaja, ei koskaan.

4

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opettajasi valvoo

      Ei, se valo ei tule 15 minuuttia, vaan keskimäärin 8 minuuttia ja 19 sekuntia.

      Hereillä siellä koulun tunnilla!

      • Naturisti

        Hiljaa!


    • c123

      No monet uskonnot pohjautuu aurinkoon eli aurinko on se jota palvotaan. Myös kuu on merkittävässä asemassa ja muutkin taivaankappaleet. Huomaa keltaiset sädekehät ihmisten pään ympärillä kun käyt kirkossa tai vastaavissa katselemassa maalauksia

    • Naturi

      Keltainen on muotiväri. Kuningatar Elisabetilla oli keltainen hattu päässä viime häissä. Sädekehä pään ympärillä. Kuvissa, jota luulen sinun tarkoittaneen. Itse tulkitsen sitä henkilön aurana. Se voi myös olla aurinko, johtuneen sen ajan tulkinnoista, jolloin ei tiedetty miten henkisesti avointa henkilöä kuvattaisiin. Mutta kaiketi sen haluttiin kuvastavan valoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe