Ateismi aiheena alkaa jo tympiä, mutta ennen kuin jatkan muille areenoille, on pakko esittää yhteenveto ateismin nykytilasta Suomessa.
1) Ateistit eivät aio käytännön toimin vastustaa rituaaliteurastuksen hyväksymistä. He pelkäävät sekä EU:ta että rituaaliteurastusta vaativia uskonnollisia ryhmittymiä. Koska kristillisyyden asema maassamme on niin heikko kuin on, osittain ateistien ansiosta, saavat kaikenkarvaiset uskontojen harjoittajat kohdella eläinraukkoja kuten haluavat.
2) Urheat kristityt keräsivät tempauksillaan varoja, joilla painettiin Pyhiä Raamattuja, jotka sitten ilmapallolla lennätettiin rajan yli ateistiseen Neuvostoliittoon antamaan uskon valoa ja toivoa sorron alla eläville kristillistä sanomaa kaivanneille lähimmäisille. Ja kautta aikojen lähetyssaarnaajat ovat matkanneet pimeimpiin viidakoihin ja kuumimmille aavikoille viemään pelastuksen sanomaa kurjuudessa eläville. Samalla he ovat tarjonneet lääkehoitoa sairaille ja opettaneet uusia sivistyneitä tapoja kuten peittämään sukupuolielimet vaatteilla tai käyttämään koneita. Ja opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan, jakaneet rokotteita sekä antaneet oikean sukupuolimoraalin tärkeää tietoutta liikaväestön vaivaamille alueille.
Mutta entäpä ateistit? Olisi toki työsarkaa esimerkiksi Iranissa. Vaan eivätpä tee ateistit sinne bussimatkaa halki Venäjän bussilla, jonka kyljessä lukisi: "Allahia ei ehkä ole, eikä muitakaan jumalia joihin ehkä uskotte". Miksi näin? Onko uskon mukana kadonnut myös rohkeus toimia oikeaksi katsomien asioiden puolesta?
Huomioita nykyateismista
11
140
Vastaukset
- missxcessive
Turvallista matkaa sinne muille areenoille.
- .
Havaitsija kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
En tiennytkään että ehdonalaisena saa matkustella ulkomaille.
- AgnostinenA
1) Mistä olet saanut tällaisen mielikuvan? Ensinnäkin pitää huomauttaa, että ateistit eivät ole yhtenäinen ryhmä tai järjestö. Meitä yhdistää ainoastaan se, ettemme usko jumaliin. Olisi järjetöntä tehdä ateismista jonkinlainen poliittinen liike, koska ateismiin ei sisälly mitään poliittista ideologiaa. Se on vain epäusko jumaliin. Mitä pieniä ateistiryhmittymiä onkaan, ne luultavasti kiinnittävät huomionsa muihin asioihin kuin eläinten oikeuksiin; onhan jo valmiiksi vaikka kuinka monta eläinten oikeuksista huolestunutta järjestöä. Mistä tiedät, ettei näissä järjestöissä ole ateisteja? Tietenkään he eivät toimisi "ateisteina" siinä mielessä että he eivät väitä edustavansa kaikkia ateisteja eikä ateismi määritä heidän koko elämäänsä. Kamppailussa eläinten oikeuksien puolesta on merkityksetöntä, uskotko jumalaan vai et. Itse vastustan rituaaliteurastusta, vaikka myönnän tietäväni asiasta liian vähän.
- 234ert
Trololol mutta menkööt.
1. Mitä mahdollisesti olisivat nuo käytännön toimet ja miten itse olet niitä toteuttanut? Rukoilua ei lasketa.
2. Fatwakateus on toki laillista, mutta typerää.- DarkNH
>>Ja kautta aikojen lähetyssaarnaajat ovat matkanneet pimeimpiin viidakoihin ja kuumimmille aavikoille viemään pelastuksen sanomaa kurjuudessa eläville. Samalla he ovat tarjonneet lääkehoitoa sairaille ja opettaneet uusia sivistyneitä tapoja kuten peittämään sukupuolielimet vaatteilla tai käyttämään koneita. Ja opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan, jakaneet rokotteita sekä antaneet oikean sukupuolimoraalin tärkeää tietoutta liikaväestön vaivaamille alueille.
- hyvänpuolesta
DarkNH kirjoitti:
>>Ja kautta aikojen lähetyssaarnaajat ovat matkanneet pimeimpiin viidakoihin ja kuumimmille aavikoille viemään pelastuksen sanomaa kurjuudessa eläville. Samalla he ovat tarjonneet lääkehoitoa sairaille ja opettaneet uusia sivistyneitä tapoja kuten peittämään sukupuolielimet vaatteilla tai käyttämään koneita. Ja opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan, jakaneet rokotteita sekä antaneet oikean sukupuolimoraalin tärkeää tietoutta liikaväestön vaivaamille alueille.
>>Ja kautta aikojen lähetyssaarnaajat ovat matkanneet pimeimpiin viidakoihin ja kuumimmille aavikoille viemään pelastuksen sanomaa kurjuudessa eläville. Samalla he ovat tarjonneet lääkehoitoa sairaille ja opettaneet uusia sivistyneitä tapoja kuten peittämään sukupuolielimet vaatteilla tai käyttämään koneita. Ja opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan, jakaneet rokotteita sekä antaneet oikean sukupuolimoraalin tärkeää tietoutta liikaväestön vaivaamille alueille.
- DarkNH
hyvänpuolesta kirjoitti:
>>Ja kautta aikojen lähetyssaarnaajat ovat matkanneet pimeimpiin viidakoihin ja kuumimmille aavikoille viemään pelastuksen sanomaa kurjuudessa eläville. Samalla he ovat tarjonneet lääkehoitoa sairaille ja opettaneet uusia sivistyneitä tapoja kuten peittämään sukupuolielimet vaatteilla tai käyttämään koneita. Ja opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan, jakaneet rokotteita sekä antaneet oikean sukupuolimoraalin tärkeää tietoutta liikaväestön vaivaamille alueille.
>>Ja kautta aikojen lähetyssaarnaajat ovat matkanneet pimeimpiin viidakoihin ja kuumimmille aavikoille viemään pelastuksen sanomaa kurjuudessa eläville.>Samalla he ovat tarjonneet lääkehoitoa sairaille>ja opettaneet uusia sivistyneitä tapoja kuten peittämään sukupuolielimet vaatteilla>tai käyttämään koneita.>Ja opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan,>jakaneet rokotteita sekä antaneet oikean sukupuolimoraalin tärkeää tietoutta liikaväestön vaivaamille alueille.
- jessediggaasua
No sinun "tarkastelusi" meni aika pahasti mönkään johtuen siitä, että listasit asioita jotka eivät edes kuulu ateismiin ja vielä siinäkin menit mönkään, koska luulet että ateistit ovat järjestäytyneitlä toiminnaltaan tai omaisivat poliittisen ideologian. Ei.
Ainoa asia mikä määrittää ateistin on jumaluskon puuttuminen. Sitä ei ole, kaikki muu on yksilöjuttu. Ateisti voi olla vaikka punaisen ristin jäsen ta vaikka eläinoikeusjärjestön jäsen. Ei ole mitään rajoitteita, koska ateismi ei ole järjestäytynyttä.
Minä henkilökohtaisesti vastustan rituaaliteurastusta ja muita omituisia rituaaleja jotka tehdään uskonnon nimeen, taas yksi juttu mistä sinä olet väärässä.
Mielestäni rituaaliteurastettua lihaa ei saa änkeä sellaisten ihmisten kurkusta alas jotka eivät sitä halua ja mielellään kansainvälisestikin olisi hyvä saada kielto sellaiseen koska a.) Se on barbaarista ja b.) koska se perustuu ikivanhoihin ja epämoraalisiin tapoihin ja tuottaa ylimääräistä tuskaa eläimelle.
Tosiaan ja lääkkeiden jakamisesta kun puhut niin tiedätkö ketkä ne lääkkeet on kehittänyt. Tiedekunnasta enemmistö on ateisteja ja täten suuri osa lääkkeistäkin on ateisti-tiedemiesten kehittämiä.
Neuvostoliitto ei ollut ateistinen vaan kommunistinen, Stalin asetti itsensä jumalan asemaan ja oli erittäin sairas yksilö muutenkin. Humaltui vallasta.
Tosiaan ja raamattujen viemistä turhempaa asiaa ei voisi keksiä, sivistyneisyydellä ei ole käytännössä mitään merkitystä muinaisessa heimokulttuurissa koska he ovat tottuneet elämään "epäsiveellisesti"
Kristinusko on kasvattanut kautta aikojen ahdasmielisyyttä ja useissa maissa homoseksuaalitkin saavat pelätä henkensä puolesta kun valtalehdissä levitetään hitlistiä tunnetuista homoista ja kehottaa hakkaamaan/tappamaan ne. Onpa sivistynyttä perkele.
Uskontojen mukana tuli myös muutkin "sivistyneitä tapoja" kuten kivitys ja jotkut jopa polttavat uskontonsa nimeen ihmisiä elävältä. No annetaampas krisselille lista sekulaarisista avustusjärjestöistä.
Punainen risti.
Amnesty International
Lääkärit ilman rajoja
The Nature conservancy
United Chlidern´s Fund
Habitat For Humanity
American Cancer society
Suomen syöpä yhdistys
Secular Humanist Aid and Relief Effort
Mitä näistä et ole nähnyt julkisuudessa?- rdgd
Multinikki ei ole nähnyt kuin pöpilän pehmustetut seinät.
- Orjuus on ihan jees
Kristityilläkin olisi varmaan työsarkaa Iranissa, mutta eipä ole siellä mitään lähetyssaarnaajia näkynyt. Eivät vellihousut uskalla, ei riitä rohkeus.
Kristittyjen rohkeus on aina riittänyt viemään "ilosanomaa" Afrikan viidakoihin tykkien ja tuliaseiden voimalla, vain keihäin aseistautuneita alkuasukkaita vastaan.
Siihen on se "kristitty rohkeus" riittänyt. Ja se kristittyjen afrikkalaisille viemä ilosanoma oli, että nyt on kristityllä valkoisella miehellä tarjota laiskalle neggerille rankasti töitä! Huono puoli tosin se, että valitettavasti heikkojen suhdanteiden vuoksi työstä ei saa palkkaa, vaan se suoritetaan ns. orjatyönä, jossa laiskottelusta tai niskoittelusta seuraa ruoskinta, raajan irtileikkaaminen ja/tai hirttäminen. Hyvä uutinen työstä tosin - sitä on kaikille orjille riittävästi, eikä se koskaan lopu kesken!
Tämä kristittyjen Afrikkaan viemä ilosanoma aiheutti pelkästään Kongossa sen, että väestö väheni 20-30 miljoonasta 8 miljoonaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kongon_vapaavaltio
Ja tämä tapahtui siis vain yhdessä ainoassa Afrikan valtioista. Sama toistui toki yhtä lailla kaikissa muissakin afrikkalaisissa valtioissa, joihin valkoiset kristityt rantautuivat levittämään kristinuskon ilosanomaa. Aivan kuten Kongon silloinen hallitsija, Belgian kuningas Leopold II totesi lehtihaastattelussa: "On meidän kristittyjen velvollisuus viedä valoa Afrikan pimeyteen ihmissyöjien keskuuteen. Ihmisten pitää nähdä ja ymmärtää, että kristityt tahtovat kaikille vain hyvää."
Samaan aikaan Kongossa hartaan kristityn kuninkaan uskolliset apulaiset esittelivät metrien paksuisia nippuja alkuasukkaiden irtileikattuja raajoja, jotta kykenivät osoittamaan kurinpitotoimien olleet riittäviä ja tarpeeksi ankaria.
http://images.suite101.com/1893041_com_leopoldsvi.jpg
Mutta jos afrikkalainen oli oikein onnekas, niin hän ei joutunut raatamaan orjana karmeassa pakkotyössä omassa kotimaassaan, vaan hän pääsi virkistävälle seuramatkalle, jotka suuntautuivat Brasiliaan, Pohjois-Amerikkaan ja Karibialle, muun muassa. Siellä hän pääsi, mikäli selvisi hengissä matkasta, työskentelemään iloisesti laulelevan joukon kanssa puuvilla- ja sokeriruokoplantaaseille, jotka kristityt siirtomaaherrat omistivat. Ja laulattivat iloisesti ruoskiaan orjiensa selässä, mikäli nämä eivät raataneet tarpeeksi iloisesti. Monet suurten orjaplantaasien omistajista olivat pappismiehiä, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää, kun kerran raamatussakin todetaan etttä orjuus on ihan jees! On se sitten hienoa tuo kristinuskon levittämä ilosanoma.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904