Aurinkovoiteet likaavat vesistöä.

--!--

Niistä on vaaraa niin ihmisille kuin ympäristölle, eikä vedenpuhdistamot ole suunniteltun poistamaan niitä!
-Tutkijat etsivät vesinäytteistä 13 eri UV-suoja-ainetta. Näytteistä löytyi kaikkia paitsi yhtä ainetta. Kymmentä ainetta löytyi myös pohjasedimentistä. Neljää ainetta löytyi kaloista.
-EU:n hyväksymät UV-suoja-aineet 4MBC ja 3BC voivat häiritä lintujen lisääntymiskykyä. Tutkijat ovat myös havainneet, että UV-suoja-aineet vaikuttavat leviin ja koralleihin.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ymparisto/aurinkovoiteet likaavat uimavesia/a649065

12

52

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KarvaVarvas

      Myrkkyjähän niistä suurin osa tosiaan on, eivät tee hyvää ihmisellekään. Varsinkaan ne, jotka perustuvat kemialliseen suojaan.

      • tussuf

        taitaa olla aika mitättömistä määristä kyse. harva kai aurinkovoidetta viikkoa enempää kesän aikana käyttää. itse käytin tänä kesänä vain parina ensimmäisenä aurinkoisena päivänä. siinä ajassa iho tottui ettei enää palanut ilmankaan.
        melkoisia myrkkyjähän nuo on, joten ei mielellään käytä yhtään enempää kuin tarve vaatii.


      • Mutta Kuitenkin
        tussuf kirjoitti:

        taitaa olla aika mitättömistä määristä kyse. harva kai aurinkovoidetta viikkoa enempää kesän aikana käyttää. itse käytin tänä kesänä vain parina ensimmäisenä aurinkoisena päivänä. siinä ajassa iho tottui ettei enää palanut ilmankaan.
        melkoisia myrkkyjähän nuo on, joten ei mielellään käytä yhtään enempää kuin tarve vaatii.

        Ongelma on kumuloitumisessa - ne eivät häviä luonnosta ja kiertyvät elintarvikeketjuun pysyvästi ja - kuten totesin - pitoisuudet pyrkivät kumuloitumaan.


      • Kuinkahan paljon
        tussuf kirjoitti:

        taitaa olla aika mitättömistä määristä kyse. harva kai aurinkovoidetta viikkoa enempää kesän aikana käyttää. itse käytin tänä kesänä vain parina ensimmäisenä aurinkoisena päivänä. siinä ajassa iho tottui ettei enää palanut ilmankaan.
        melkoisia myrkkyjähän nuo on, joten ei mielellään käytä yhtään enempää kuin tarve vaatii.

        niistä mitättömistä määristä yhteensä kertyy, kun sadatmiljoonat ihmiset ympäri maapallon kuitenkin niitä käyttää.
        Ei myrkkyä kovin paljon tarvitse olla esimerkiksi juomavedessä, kun se on kelvotonta tai ainakin maistuu pahalle.


    • hiljaa pahenee

      Eräällä suosikkirannalla on noin 3000 ihmistä päivittäin Jos jokainen käyttää purnukasta desin niin ainetta siirtyy luontoon 300 litraa per päivä. Eräät käyttää jopa enenpi kun joka uintireisun jälkeen lisäävät. Eräät käy suihkun alla huuhtomassa pois ja käyvät hotellissa / kaupungilla, iltapäivällä uusi voitelu

      Noita auringonpalvontarantoja on tuhansittain. Pelkästään Finnair vie rantalomille noin 300 000 ihmistä.

    • sinäkin likaat

      Hengityksesi pilaa ilmaa ja aiheuttaa kasvihuoneilmiön, lopeta heti.

      • Mutta kumpi

        on ihmiselle välttämättömämpää.


      • äläs nyt

        yhtään siellä yritä kierrellä tosiasioita. Luonnon kestävyys ja puhtaus täytyy laskea suhteessa paikalla oleviin saastuttajiin, ihmisiin. Siinä on tieteilijöille duunia. Talous- ja ministeri-ihmiset voi tunkea rahansa perseeseen jos yrittää estellä yksinkertaisesti sitä, että tärkeämpää on puhtaus kuin ikuinen raha ja kaikki hömppä, mitä sillä voi ostaa!!!! Jos ei välitä, ei kannata hankkia lapsia!


    • äly hoi!

      Niin ja jotkut pölvästi pesevät tukkansa ja hiuksensa järvessä! Menevät siis järveen sen shampoo pullon kanssa!

    • Eikö ne

      joutaisikin sinne järveen shampoineen kaikkineen..noin niin kuin kohteliaasti ilmaistuna.

    • mainokset lupailee

      Kemikaalit on kova sana kun pitää viikon etelänreissulla saada pinta kuparin ruskeaksi. Kiva härnätä ihosyöpää itselle.
      En ole koskaan käyttänyt aurinkovoiteita vaan totutellut auringon ottoon vaatteilla suojaten. On olemassa paljon ilmavia,kevyitä ja hiostamattomia vaateparsia
      millä voi mennä aurinkoon pelkäämättä palamisreaktioita.

    • tulis jo talvi

      Ei tarvitsisi moista ongelmaa itkeä. Vesistötkin jo tukevasti jäässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe