Australia on päättänyt verottaa hiilidioksidipäästöjään. Päätös syntyi tänään. Hallituksen päätös on poikkeuksellinen, sillä kyse on laajimmasta päästöjen vähentämissuunnitelmasta Euroopan ulkopuolella.
Australia asetti noin 18 euron veron kuutiotonnille hiilidioksidipäästöjä. Veron avulla halutaan taistella ilmastonmuutosta vastaan. Vero otetaan käyttöön ensi vuonna.
Kyselyiden mukaan noin 60 prosenttia australialaisista vastustaa uutta veroa. Äänestäjät pelkäävät sähkölaskujensa kasvavan. Hallitus onkin luvannut verohelpotuksia keskituloisille ja köyhille kotitalouksille. Lisäksi se nostaa eläkkeitä ja sosiaalitukia.
Australian pääministerin Julia Gillardin mukaan maan on keskityttävä jatkossa puhtaiden energiamuotojen hyödyntämiseen.
– Hiilidioksidipäästöjen verottaminen kannustaa jo taloudellisessakin mielessä suurimpia saastuttajia vähentämään kasvihuonekaasujensa määrää, Gillard sanoi.
Australia on väkilukuunsa suhteutettuna yksi maailman suurimmista hiilidioksidipäästöjen tuottajista. Maa on hyvin riippuvainen kivihiilestä. Australialle kivihiili on myös hyvin tärkeä vientituote.
Hiilidioksidipäästöjä syntyy erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Australia laittaa hiilidioksidipäästöt verolle
uraaniverot Suomeen
1
<50
Vastaukset
- .....
vastaavasti voisi laskea muun elämisen hintaa? Ikävää että sähkölasku nousee mutta mikäs on tärkeämpää kuin luonto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904