Kun läheinen kuolee alkoholin takia

Eikö täältä tosiaan löydy yhtäkään samaa kokenutta? :( Olisin halunnut vaihtaa ajatuksia...

minun mieheni kuoli vajaat kaksi viikkoa sitten onnettomuudessa ja hän oli alkoholisti ja uskonpa että onnettomuutta ei olisi sattunut mikäli olisi ollut selvinpäin :( hän jätti minut aivan yksin 7 viikkoa vanhan poikamme kanssa :( ilmoita jos haluat keskustella lisää :)

Otan osaa. Minunkin isäni kuoli maksakirroosiin ja meitä on paljon. Alkoholiin kuoleminen on siitä ikävää, että menehtyminen on usein pitkäkestoista ja kivuliasta. Moni alkoholisti varmaan lopettaisi, jos näkisi sen. Kun maksan toiminta vähenee, niin vatsaonteloon kertyy nestettä, jota poistetaan ja se on toimenpiteenä ikävä. Lisäksi hoitajissa ja lääkäreissä on ihmisiä, jotka kohtelevat sinua huonosti. Sinä, et olisi voinut tehdä asialle mitään, alkoholista on luovuttava itse, eikä muiden itkut yms. auta mitään.
Minä sain olla viimeiset hetket isän vierellä ja siitä olen todella kiitollinen, isä ei kuollut yksin. Ikävä ei varmaan lähde koskaan, vaikka hiukan helpottaakin. Voimia sinulle.

Näin on. Surullista,kun elämänhalu herää liian myöhään. Älä sinä tunne syyllisyyttä, teit varmasti parhaasi, vaikka itsekin syyllistyin jossitteluun. Viina on sellainen pirulainen ja ihmisellä on taipumus uskoa, että ei tämä minun kohdalleni iske, kun viimeksikin ne maksa-arvot olivat ihan ok. Isälläni maksa-arvot olivat viimeisellä viikolla vielä melkein normaalit ja hän ehti kokea maksakoomankin, ennen menehtymistään. Lopulta munuaiset lakkasivat toimimasta ja isä meni tajuttomaksi, ennen poislähtöään. Olen niin kiitollinen, ettei hänelle tullut verensyöksyä, mikä on yleistä maksakirroosissa. Onneksi sait olla isäsi lähellä nuo viimeiset kuukaudet, ehditte varmaan jutella tärkeistä asioista, vaikka aina jää jotain sanomatta. Toivottavasti sinulla on läheisiä, joiden kanssa jakaa kokemuksiasi ja tuntojasi. Halit!

Onneksi minunkaan isäni ei joutunut kokemaan yhtään verensyöksyä. Hänellä taisi lopullinen kuolinsyy olla se, että sydän vain petti. Verenpaineet oli viimeisenä vuorokautena luokkaa 65/35, pulssi 30-100 ja happisaturaatio alle 80. Millään ei arvoja saatu enää korjattua ja sitten vain loppui hengitysliikkeet.

Isä oli jo tajuttomuuden rajamailla, kun menin paikan päälle sairaalaan silloin viimeisinä hetkinä. Sen verran hän tajusi, että kun ravistin varovasti polvesta ja sanoin "iskä", niin hän katsoi minua ja nyökkäsi. Tajusi siis todennäköisesti, että olin paikalla muttei pystynyt enää mitään kommunikoimaan enkä minäkään osannut sanoa siinä tilanteessa enää mitään, olin niin järkyttynyt.

Kyllähän minä tiesin, että isä on vakavasti sairas mutta en tullut koskaan ajatelleeksi asiaa sen syvemmin, toivoin vain, että hän paranisi vaikka tiesinkin sen olevan mahdotonta. Kaikesta huolimatta kuolema tuli yllättäen. Niin monesti isä kävi pohjalla ja aina selvisi sieltä, tottakai ajattelin, että nyt olisi sama juttu. Vaan ei ollutkaan ja lopulta isä kunto romahti ihan yhdessä vuorokaudessa.

Minusta on harmillista, että vaikkei maksakirroosiin kuoleminen ole mitään harvinaista ja meitä sivusta seuranneita läheisiäkin on varmasti paljon, niin vertaistukea on silti vaikea löytää. Olisi niin helpottavaa vaihtaa ajatuksia syvällisemmin jonkun saman kokeneen kanssa, koska tässä tilanteessa on kyllä kaikki mahdolliset tunteet läpikäytävä.

Kauheaa tämä kuolema... Minulla on kuollu isä että äiti!

Mulla kuoli ystävä. Ilmeisesti pitkään jatkuneen runsaan alkoholin käytön vuoksi. Vasta päälle kolmikymppinen. Kyllä sitä miettii, että kun ois ollu paremmin tukena, että se ei ois juonu. Oon itekkin alkoholisti.

eilöydy

jep mun äiti kuoli viime jouluaattona alkoholismin takia maksakirroosiin :( suru on kova ja varsinkin ku tietää että se oli alkoholin syy :/ otan osaa kaikille!

Kovin vähän löytyy kohtalotovereita, yritän nyt etsiä kun oma isä meni kans maksakirroosiin. Vietin viimeisen viikon sairaalassa ja katsoin sitä hidasta hiipumista ja elimistön tuhoutumista enkä pääse siitä irti.

Älkää vain itse itseänne syyttäkö läheisenne alkoholismista. Alkoholismi on vaikea sairaus, siinä ei auta vaikka läheiset mitä yrittäisivät tehdä koska sen halun pitää lähteä alkoholistista itsestään.
Itse olen alkoholistivanhempien lapsi, isovanhempani olivat myös holisteja, läheisiäni on ollut holisteja ja läheltä on ihmisiä kuollut viinan takia.
Älkää unohtako itseänne tuon kaiken keskellä!!! Itse olen saanut apua ja voimaa Al-Anonista joka on alkoholistien läheisille tarkoitettu paikka, sekä seurakunnasta (minun kohdallani on auttanut River-seurakunta sekä Vapaakirkko), näissä seurakunnissakin on eronsa.
Pääasia ettette unohda itseänne, tuo on äärimmäisen uuvuttavaa katsoa vierestä kun toinen hitaasti tappaa itseään viinalla. Siinä on tosi voimaton olo. Syy ei koskaan, EI KOSKAAN ole teidän - alkoholisin läheisten!!!!!!!!! Syy on siinä henkilössä itsessään, hänellä pitää olla halu raitistua. Alkoholismi on sairaus. Ei mitään mitä olisitte sanoneet tai sanomatta jättäneet olisi voinut muuttaa tilannetta.
Tsemppiä suruunne, ymmärrän niin hyvin mitä läpikäytte, voimia! Ette ole ainoita jotka läpikäyvät näitä vaikeita asioita.

Olen pahoillani, että tämä kommenttini ei tuota aloittajalle hyvää mieltä.

Jaksan aina vain ja jatkuvasti ihmetellä sitä, että aikuiset (oletko?) ihmiset eivät tiedä alkoholismin haittoja ja seurauksia. Tai esim. tupakoinnin ja kaikkien väärien elämäntapojen. Kyllä niitä nykypäivänä toitotetaan joka tuutista silmät ja korvat täyteen. Miten ne voivat mennä osalta ohi?

Jos tiesit, että isä oli alkoholisti, niin etkö oikeasti kuitenkaan tiennyt, että sillä sairaudella on tietynlainen loppu. Tieto olisi antanut mahdollisuuden varautua jo pitkän aikaa siihen, mitä tuleman pitää. Maksakirroosi ja haimasyöpä ovat yleisiä juopottelun päättymistapoja ja alkoholidementtien määrä kasvaa huimaa vauhtia.

Ihmisiä kuolee kaiken aikaa, sellaisiakin, jotka eivät niin konkreettisesti pyydä sairautta kuin alkoholisti ja tupakoitsija, jotka ihan itse tilaavat oman loppunsa. Tietämättömyys tässä asiassa nykypäivänä on - sanoisinko - noloa.

Miten sinä olisit "puuttunut asioihin"? Juomiseen olisi voinut tavalla tai toisella, mutta se on kuitenkin turhaa, jos juoja itse ei halua. Alkolla lutraaminen ei lopu millään muulla konstilla kuin läträäjän omalla päätöksellä.

Maksakirroosi oli seurausta juomistavoista ja sillekään sivullinen ei mahda mitään. Terveydenhuolto yrittää kaikkensa siitä huolimatta, että ihminen itse ei ole koko elämänsä aikana yrittänyt yhtään mitään muuta kuin kallistaa kuppia.

Tyhjä olo helpottuu ehkä sillä viisiin, että ymmärtää ja tajuaa, mistä oikeasti oli kyse. Järkikulta on hyvä kaveri elon tiellä, se, joka juomareilta ehkä puuttuu kokonaan.

Kyyneleet tulevat väkisin kun luen kertomaanne, sillä on kuin lukisi omaa tarinaani viimeisistä ajoista isäni kanssa, turvotukset jne.
Menetin isäni tammikuussa. Isäni kuolinsyy oli sydämen pettäminen alkoholin myötä vaikuttamana. Hänen elämäänsä kuului myös 15 vuotta kestänyt raittius, mutta ratkesi uudelleen. Kauan hän kyllä kestikin.
Vietin isäni kanssa viimeiset kaksi viikkoa sairaalassa, käyden siellä joka päivä. Sitten hän oli poissa. Toivoin hänen vielä jotenkin selviävän, niin monta kertaa hän oli yllättänyt meidät, myös lääkärit. Minua vieläkin harmittaa, etten ollut paikalla, kun hän nukkui pois. Minulleei soitettu, että hänen tilansa oli heikentynyt, vaikka olin sitä toistuvasti pyytänyt. Vielä en ollut valmis, vaikka olin valmistautunut tapahtuvaan siitä asti, kun olin 11-vuotias (nyt olen 30). Jotkut sanovat, että ei siihen koskaan voi olla valmis.
Hänen viimeinen taistelu alkoi viime syksynä kun yleistila romahti, ja lääkärit totesivat hänellä eteisvärinän. Viisi kuukautta yritin häntä auttaa kaikin keinoin, mutta ei se enää auttanut. Hän tiesi kyllä että mihin se tilanne johtaa, mutta hän kieltäytyi siitä huolimatta hoidosta lukuisia kertoja. Toisinaan hän kertoi lääkärille että johan tästä maailmasta joutaakin jo pois.
Olin tuskaisessa tilanteessa, kun jouduin sitä vierestä katsomaan, kun hän riutui pois. Isäni suostui välillä hoidettavaksi sairaalaan, kun itkin tilannetta, ja velipuoleni kysyi isältäni, että mitä pahaa me olemme tehneet että hän meitä näin kohtelee. Hän varmaankin sääli meitä, mutta tuskin itseään. Kun vein hänet sairaalaan, hän nopeasti alkoi vaatia kotiin pääsyä lääkäreiden taivuttelusta huolimatta. Niin minä ja mieheni sitten vahdimme häntä vuorotellen, ettei hän karkaisi, jos hetkeksi menimme kotiimme, niin sairaalasta soitettiin että hän on karannut tai kieltäytynyt hoidosta. Muistan, että jossain vaiheessa eräs hoitajakin sanoi, että kunnioita isäsi toivetta. Aivan kauhea pyyntö, vaikka ymmärsinkin hoitajan kannan (kertoi kokeneen saman).
Viinan himo oli aina läsnä, kyllä me sen tajusimme, vaikka ei hän enää pystynyt juomaan, koska ei kyennyt välillä edes syömään ja nestettäkin joi vain muutaman kulauksen käskyttäen.
Eikä tilannetta auttanut alkoholisti veljeni, joka oli aina isän kotona odottomassa viinapullo mukanaan. Ei pysynyt poissa, vaikka pyysin ja käskin, sillä hänestä oli paljon haittaa, vaikka toisinaan myös apua, sillä isäni ei pärjännyt yksin ollenkaan, ei hetkeäkään.
Riitelimme rajusti välillä veljeni kanssa, sillä ei hän kyennyt isääni kunnolla auttamaan, ja hän ei kestänyt sitä että minä arvostelin häntä siitä. Toisinaan en edes uskaltanut mennä isäni kotiin, koska pelkäsin sekavaa veljeäni. Sydämeni oli suunniltaan hädästä isääni kohtaan. Mutta ei isäni kieltänyt veljeäni majailemasta kotonaan, vaikka hänellä oli omakin asunto lähellä. Ehkä koki saavansa veljestäni jotain turvaa. En ymmärrä tätäkään asiaa.
Aina kun isäni tilanne huononi todella pahaksi, ja veljeni kutsui ambulanssin, isäni pyysi aina, että minulle pitää ilmoittaa. Hän tiesi että minä tulen varmasti häntä sairaalaan katsomaan.
Vaikka isäni teki usein elämäni hyvin vaikeaksi, ei siitä ollut epäilystäkään ettenkö olisi häntä rakastanut, oli hän kuitenkin isäni. Lapsena oli saanut hänestä turvaa ja rakkautta.
Varmaan noin kymmenen vuotta sitten, kun olin mennyt käymään isäni luona, ja sain taas kokea pettymyksen, kun hän oksenteli krapulaansa, hän sanoi ennen lähtöäni, että minun tulisi muistaa aina, että vaikka hän ei ole hyvä isä minulle ollut, niin hän on aina minua rakastanut. Tämän muiston hänestä pidän sydämessäni aina. Rakkaus ei kuole.
Olisin halunnut kuulla vielä isäni sanovan sen, mutta eihän tuo suomalainen mörökölli sitä sanonut, luuli ehkä että tiedän sen sanomattakin.
Yllätyin tunteistani isäni kuoleman jälkeen, että tämä ottaa näin koville. Olinhan kuitenkin itsenäinen aikuinen, jolla oli oma elämä. Olen nyt jäänyt kiinni tähän suruun. Taistelen vastaan tekemällä "normaaleja" elämään kuuluvia asioita, mutta en koe niistä sellaista iloa kuin ennen. Tämä kaikki pyörii vain mielessäni, yhteinen eletty elämä ja se mikä jäi yhdessä elämättä ja tekemättä, myös isäni elämä ennen minun syntymääni. Paljon koettuja asioita meillä ja hänellä oli. Sitä ehkä kuvaa se, että joku joskus kysyi minulta, että miltä tuntuu olla legendan tytär? Se herätti huvittuneisuutta silloin, ehkä myös jotenkin hassua ylpeyttä.
Huomaan usein ajatuksissani puhuttelevani isääni, että "isä, kuuletko minua?", en kuitenkaan saa vastausta. Haluaisin vielä jutella hänen kanssaan, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista.
Työni on kärsinyt jo tästä surusta, ja olen tällä hetkellä sairaslomalla. Mietin myös että onko tämä normaalia surua, vai olenko kenties masentunut? On kummaa, että tämän vuoksi olen hukannut itseni tällä tavoin. Mutta vielä minä nousen tästä, ottakoot aikaa kuinka paljon tahansa. Ikinä ei saa antaa periksi, niin isänikin usein sanoi eläessään.

Menetin 53-vuotiaan äitini maksakirroosiin. Äiti oli minulle kaikki kaikessa.

Mitä sydämen pettäminen maksakirroosikuoleman yhteydessä tarkoittaa ?
Tuleeko sydänvaivoja taudin edetessä ? Mitä muuta ?
Muuttuuko verenpaine taudin edetessä ?
Mitä merkkejä on muuta ennen viime vaiheita ? (ennen askitesta ja keltaisuutta)
Pelkään kamalasti läheiseni puolesta.
Hän kyllä lopetti juomisen, mutta en tiedä onko toivoa.
Joku on kirjoittanut palstoille, että ensin alkaa toipua, kun lopettaa, mutta sitä ei kestä kauan kun maksasairauskuolema tulee kuitenkin.

Miten voitte jatkaa alkoholistin rakastamista. Isääni en enää rakasta enkä kunnioita. Lähtis jo maailmasta niin perheen elämä helpottuisi. Yritti itsaria jokunen vuosi sitten mutta pahus hänet ehdittiin löytää ensin. Ei ne ansaitse elämää jos eivät halua lopettaa juomista.

Hyttyseenkin voi kuolla vaikka kamelilla ratsastaessa.

Minun isäni kuoli alkoholistina alkoholin aiheuttamaan munuaisten vajaatoimintaan.