Ihmiset etsivät merkkejä ja ihmeitä

Jeesus on tie

Sen sijaan että he syntisinä etsisivät vapahtajaa, joka vapahtaisi heidät synneistään, he etsivät ihmeitä ja merkkejä. Ihmiset tulevat Jumalan sanan kuulolle, saadakseen esimerkiksi luonnollisen terveytensä takaisin. Tai he tulevat kuulolle nähdäkseen omin silmin kuinka kansaa kaatuu rukoilijoiden rukoillessa.

Todella hyvä asia että tullaan kuulemaan Jumalan sanaa, vaikka motiivi sillä kestaa olisikin joku muu kuin syntien anteeksisaaminen ja iankaikkinen elämä.

On kuitenkin olemassa vaara, että julistus alkaa muokkautumaan sen mukaan millaisia odotuksia kuulijoilla ajatellaan, tai tiedetään olevan. Parannusta synneistä ja syntejään katuville syntien anteeksiantamusta, tämä on lähetyskäsky. Julistuksen tulisi pysyä painotukseltaan näissä kahdessa asiassa.

Myös vihollinen tietää millaisen odotuksin sanankuuloon tullaan, niinpä hän alkaa kylvämään lustetta viljan joukkoon. Näin syntyy monelaisia hurmosliikkeitä, joissa petollisilla ihmeillä vietellään ihmiset pois Kristuksesta seuraamaan ja etsimään ihmeitä.

Jumala on ihmeitä tekevä Jumala. Ihme on se että tällainen maailmankaikkeus on ja vielä ihminenkin yhdellä planeetalla.

Ihminen ei hallitse maailmaa, kunpa Jumala saisi sanasa kautta hallita meitä
ihmisiä.

9

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus on tie

      Ihmisen suurin, tiedostamaton, haave on tulla Jumalan kaltaiseksi.
      - Kaikkivaltiaaksi
      - kaiken tietäväksi
      - kaikkien rakastamaksi
      - kaikkea hallitsevaksi
      - kaikkia elollista ja elotonta hallitsevaksi
      - kaikkien kiittelemäksi ja ihailemaksi

      Ei kovin vaatimaton haave olekaan, kun sitä vähänkään pysähtyy katselemaan.
      Tästä lähteestä sitten kumpuaa kaikki se kalama mitä näemme maailmassa tapahtuvan. Kirous ja kuolema sodat ja verenvuodatukset toisten hyväksikäyttäminen vastuuttomuus väkivalta välinpitämättömyys jne.

      Ateisti julistaa naama punaisena, jos Jumala olisi, niin ei hän tällaista sallisi tapahtuvaksi.

      Kysyä sopii, kuinka monta kertaa Jumala onkaan sanonut medille ihmisille, älkää te ihmisen lapset eläkö tällä tavalla, vaan eläkää sillä tavalla kun minä olen käskenyt teidän elää.

      Ihminen haistatti Jumalalla paskat, ja sanoi, pidä vanha äijä turpasi kiinni kyllä minä tiedän paremmin kuin sinä, mitä minä teen.

      No sitten luonto tuhoutui ihmiset tappivat toisiaan ja tuhoa tuli mittaamattomat määrät. Sanoiko ihminen, voi että mitä tulin tehneeksi, kyllä nyt kaduttaa?

      Ei sanonut. Hän sanoi niin, että jos hyvä Jumala olisi olemassa, ei maailma olisi tällainen paikka. Se olikin Jumalan vika kun maailma tuhoutui! Tuskin Jumalaa muualla onkaan, kun ainoastaan juutalaisten kansalliseepoksessa, näin julistavat ateistit!

      Kun tätä hullunmyllyä tarkastelee, niin kiittää Jumalaa siitä että helvetti on olemassa. Taivaassa ei tätä hullunmyllyä enää pyöritä kukaan, pyörittäjät palavat ikuisesti helvetin tulessa. Kiitos Jumalalle siitä.

      Kun pelastusta tarjotaan taas tänään, niin tiedämme miten ihmiset jälleen kerran vastaavat tarjoukseen, "pidä sinä vanha äijä turpasi kiinni, mokomakin satusetä, kyllä minä tiedän paremmin kun sinä kuinka minä elän ja kuinka toimin. Enpä halua olla näkemässä kun tämäkin uhoaja on jättämässä tämän maailman. Kaikkitietävä ja keikkinäkevä "äijä" onkin vastassa ja toteaa mene pois sinä kirottu. Miksi en uskonut silloin kun tästä minulle kertoivat!!! Nyt se on myöhäistä!!!

      Voi ihmisparkaa, ei muuta voi kun sääliä.

      • kiitos :-)

        Kirjoitusvirheitä tuli kyllä luvattoman paljon nyt, koettakaa ymmärtää ja lukea rivien välistä. :-)


      • vanha ja vakaa
        kiitos :-) kirjoitti:

        Kirjoitusvirheitä tuli kyllä luvattoman paljon nyt, koettakaa ymmärtää ja lukea rivien välistä. :-)

        Itse ihmiskunta hullunmyllynsä luonut. Mitään pelastusta ei ole, niitämme tekojemme satoa täällä maan päällä. Tuonpuoleinen on lepo ja lomapaikka, ikäänkuin olisimme koulusta kesälomalla. Sitten alkaa uusi lukukausi uudella luokalla. Tuomiopäivä on se kun synnymme tänne maan päälle.
        Luonto kyllä korjailee hullunmyllyämme, jos näkisitte tuhannen vuoden päähän maapallon kartan ette tuntisi entiseksi.
        Uudet mantereet, ihmisrodut, uskonnot, astuvat suurelle näyttämölle..
        Luonnonlaki Karma ei muutu koskaan, se on opettejamme ja elämä koulumme.


    • ei nimmaria

      Jeesus on tie. Varmasti olet oikeassa tuossa, että monet juoksevat ihmeiden perässä. Monet kuitenkin juoksevat Jumalan ihmeiden perässä, ei taikureiden.
      En tuomitse heitä, jotka etsivät tavalla tai toisella yhteyttä Jumalaan, pidän sen kuitenkin turhana. Jumala on kaikkialla ja siellä Hän asuu, missä on särjetty henki ja nöyrä mieli. Jumalan Sana on vielä keskuudessamme ja jokainen saa yhteyden tuohon Sanaan uskomalla. Ihmisen on ahkeroitava Jeesuksen tuntemisen eteen.
      Minulle riittää Jeesus ja se, että Hän on luvannut merkkien seuraavan uskoa. Olen saanut sen itse todeta, vaikka en ole merkkejä hakenutkaan koskaan.

      Jeesus antaa seurakuntayhteyden jokaiselle omalleen. Yksikään ei jää yhdeksi puuksi, joka ei pala.

    • jt

      Nykyaikana ihmiset juoksevat kokemusten perässä ja seurauksena voi olla, että joudutaan demonihengen kaatamaksi. Jumalan Sana Raamattu ei kelpaa, koska se vaatii vahvaa uskoa uskoa pelkästään Raamattuun ilman mitään ihmeitä. Heikkouskoiset tai vääräuskoiset vaativat kokemuksia, koska halutaan olla jotakin suurta. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta antaa nöyrille armon.

      • 3+9

        Tuo on aivan totta. Siinä hommassa voi käydä huonosti. Miksi ihmisille ei riitä Jumalan oma sana, Raamattu.


      • yksinkertainen usko
        3+9 kirjoitti:

        Tuo on aivan totta. Siinä hommassa voi käydä huonosti. Miksi ihmisille ei riitä Jumalan oma sana, Raamattu.

        nämä asiat muodostuvat sen mukaan ihmiselle missä seurakunnassa he oppinsa saavat, on turha väittää että Lestadiolainen pappi opettaa samalla tavalla kuin esim, hellari, vapaakirkollinen, metodisti, kansanlähetys tai muu seurakunta,kaikilla on omat painotuksensa , on tyhmä joka muuta väittää. tosiasia on kuitenkin että joku mökinmummo joka vilpittömästi uskoo ,ei tarvi hienoja teologisia painotuksia, pelastuu yksin armosta ilman lain tekoja.


      • mummoa ihaileva
        yksinkertainen usko kirjoitti:

        nämä asiat muodostuvat sen mukaan ihmiselle missä seurakunnassa he oppinsa saavat, on turha väittää että Lestadiolainen pappi opettaa samalla tavalla kuin esim, hellari, vapaakirkollinen, metodisti, kansanlähetys tai muu seurakunta,kaikilla on omat painotuksensa , on tyhmä joka muuta väittää. tosiasia on kuitenkin että joku mökinmummo joka vilpittömästi uskoo ,ei tarvi hienoja teologisia painotuksia, pelastuu yksin armosta ilman lain tekoja.

        Olen nähnyt mökin mummon, joka uskoi vilpittömästi. Hän oli niin rakastava, että enpä ole koommin niin rakastavaa ihmistä tavannut. Tuolle mökin mummolle käskyt olivat kalliit. Olivat olleet ohjenuorana koko pitkän elämän ja uskossa olemisen ajan.
        Kyllä niillä mökin mummoillakin on oma teologiansa. Se minkä ovat Raamatusta lukeneet ja Sanaa kuulemalla saaneet.


    • Palaahan ruotuun !

      Otas se entinen nimimerkki käyttöön tai sitä edellinen tai sitä edellinen. Älä kirjoita puskasta. Sehän oli ennen sun neuvo. Vai onko takki kääntynyt?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe