Sotasyyllisyystuomiot ja kansainvälinen oikeus

Vapaa suomalainen

Yleensä sotasyyllisyysoikeusenkäynnistä ja -tuomioista keskustellessa on viitatu maan perustuslakiin, jonka kanssa ne olivat ristiriidassa. Mutta jos asiaa tarkastelisi kansainvälisen oikeuden kannalta, niin tuomiot olisivatvieläkin kestämättömät.

Käytän tässä kansainvälisen oikeuden mittana Nurbergin sotarikosoikeudenkäyntiä ja vertaan siinä esitetyt syyteet ja tuomiot Suomen sotasyyllisyysoikeusistunnon vastaaviin asioihin.

Ensin syyteet:

Saksalaisia nazijohtajia syytettiin sodan valmistelusta ja sodan aloitamista ilman sodanjulistusta. Se oli rikos rauhaa vastaan.

Suomessa valtiollisessa johdossa olleita syytettiin siiät, että olivat "ratkaisevalla tavalla vaikutaneet" maan joutumisesta sotaan ja toisena syyteenä oli "rauhan estäminen", jota käsitetä Nurbergin oikeudenkäynnissä ei edes käsitelty.

Syyteet olivat pääasiassa seuraavat:

1. Sotatilan säilytäminen Moskovassa maaliskussa 1940 solimitun rauhansopimuksen jälkeen.

Sotatilan säilyttämistä perusteeltiin Euroopan tilanteella. Sota jatkui vielä Euroopassa ja Suomen lähialueella. Tietenkin sillä pyritiin säilyttämään maa valmiustilassa NL:n uuden hyökkäyksen varalta, mutta sitä ei sanotu julkisesti v.1940 eikä sitä olisi ollut sopivaa sanoa v.1946.

Huomautettakoon kuitenkin, että eduskunta jatkoi toimintaa.

Samaa ei voida sanoa Nazi-Saksasta valtiopäivätalon tuhopolton jälkeen. Kuitenkaan nazeja ei tuomitu diktattuurin pystyttämisestä.

2. Puolustuslinnoitusten rakentaminen uudelle rajalle.

NL protestoi kylläkin puolustuslinnoitusten rakentamista vastaan jo v.1940, mutta rakenteli itse omia linnoituksia maiden rajoille.

Saksa oli rakentanut myös puolustuslinnoituksen Ranskan Meigeot-linjaa vastapäätä. Kuitenkaan Saksan johtajia ei tuomitu siitä.

3. Yhteisten neuvotelujen aloitaminen uutta sodankäyntiä varten syksystä 1940 lähtien.

Tämä oli väärä syytös ja perustui Nurbergissä annettuun väärään todistajalausntoon. Sotilaalliset neuvotelut aloitettiin vasta toukokuussa 1941 ja lähtökohtana oli aluperin puolustuksellinen.

4. Sodan julistaminen 25.6.1941.

Sotatila julistettiin eduskunnan päätöksellä seurauksena NL:n koneiten suoritamien ilmapommitusten vuoksi, jotka kohdistuivat siviilikohteisiin. USA julisti sodan Japanille sen ilmavoimien tehtyä hyökkäyksen Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa vastaan 7.12.1941. Rinnakaisia tapauksia.

Nazit tuomittiin, koska ne aloittivat sotatoimet ilman sodanjulistusta. Suomen sotatoimet alkoivat vasta sotatilan julistamisen jälkeen.

5. Eteneminen vanhan rajan yli.

Mikään sodan osapuoli ei pysähtynyt laillisille rajoille. Niinpä NL ja länsliitouttuneet etenivät Saksan pääkaupunkiin saaka. Tämä sen vuoksi, jotta Saksa ei olisi enää uhka maailmalle.

Samasta syystä Suomi eteni, jotta itänaapurista ei olisi muodostunut uhkaa Suomelle.

6. Rauhan estäminen.

Tällä nimikeellä tarkoitetaan N-liiton esittämien rauhantarjousten hylkäämistä vuosina 1941 ja 1944.

Mainitakoon, että Stalin tarjosi myös Hitlerille rauhan v.1941, joosa Saksa olisi saanut valtaamansa alueet, mutta Hitler hylkäsi sen. Saksan johtajia ei kuitenkaan tuomittu rauhan hylkäämisestä.
Myös Englanti oli hylänyt Saksan rauhantarjouksen keväällä v.1940. Joten brittijohtajat olisi voitu tuomita yhtä hyvin rauhan estämisestä, siinä kuin suomalaisetkin.

Näillä perusteilla syyte "rauhan estämisestä" olisi voitu hylätä. Samoin se, että v.1941 NL kiisti jukisuudessa käyneensä mitään neuvotteluja, olisi ollut oiketettu peruste syyteen hylkäämiseen vuoden 1941 osalta.

V.1944 maaliskuussa esitetyt rauhanehdot olivat taas sellaiset, että niitä ei olisi voitu millään täyttää, joka seika olisi yksinään johtanut maan miehitykseen. Myös sota saksalaisia vastaan tietyn aikataulun puiteissa, kun armeijaa oli määrä saataa rauahanajan kannalle oli mahdoton hyväksyä. Sekin olisi johtanut maan tuhoon.

7. Rytin-Ribbentropp-sopimus aseellisen avun varmistamiseksi.

Nimitys "sopimus" on sikäli harhaanjohtava, koska kyse ei ollut valtiosopimus, vaan presidentin kirjallinen sitoutuminen siihen, että Suomi ei tämän tomikauden aikana solmisi erillisrauhaa ilman Saksan suostumusta.

Paasikivi ja Kekkonen antoivat puheissaan samanlaisia sitoutumisia siitä, että Suomen linja olisi heidän toimikausiensa aikana Neuvostoliittoon nähden ystävällinen ja sen edut huomioon ottava.

Se minkä Ryti teki kirjallisesti, sen Ppaasikivi ja Kekkonen tekivät suullisesti, vaika Suomen ja N-liiton välillä oli valtiosopimus nimeltä YYA-sopimus.

Mitä tulee itse kirjeen tarkoitukseen, niin Suomi oli sellaisessa kriisissä, että ulkopuolinen apu oli vältämätön. Joten siinäkin suhteessa tuomio oli perusteeton.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        265
        17118
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5517
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        115
        2592
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        2076
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1775
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1007
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        959
      8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        899
      9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        897
      Aihe