Nurinkurista että tukiyhdistysten avulla meillä on toiminut 5 helikopteria,mutta valtiollistettuna ei ole rahaa kuin mahdollisesti 3 kopteriin.
Miksi ihmeessä valtion piti hamuta tämäkin toiminta itselleen jos ei kerran pysty samaan kuin tukiyhdistykset?
Poliittiset päätökset ja jo aiemminkin mainitut kopterisopimukset ulkomaisten toimijoiden kanssa arveluttavat ja heikentävät palveluja.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/07/laakarikopterien_tulevaisuus_auki_2715568.html
Politiikka pudottaa pelastushelikopterit
2
<50
Vastaukset
- ajetaan alas
tästä aiheesta on väännetty jo pitkään eikä päätöstä ole näköpiirissä.
Tukiyhditysten avulla toiminta on ollut joustavaa,mutta taas kerran kun valtio ja politiikka sotketaan kuvioihin,ne mutkistuvat eikä tahdo rahaakaan löytyä.
Kenen on vastuu moisista päätöksistä?
Miksi toiminta ei voinut jatkua tukiyhdistysten avulla? - Nisti-kopterit
Noi kopterit on olleet sellaisia juoppojen ja nistienkuljetuskoptereita jo pitkään. Aina joku nisti alkaa sätkiä yliannoksen jälkeen jossakin saaressa tai muuten syrjemmällä. Ja sinne lennätetään kopterilla lääkäriä N:ttä kertaa samalle paikalle.
Normaalit autokolareissa tms. loukkaantuneet tai vanhukset eivät ole kuin kenties 20%:ssa kopterien asiakkaina. Alkoholisteja niillä elvytetään ja kuskataan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904