Oiskohan mulla omantunnon ääni jämähtänyt suorastaan jäähän tai turtunut kokonaan, kun näin 26 vuoden uskontaipaleen jälkeen on aina vaan "piirakka" mielessä?
Vai koetteleekohan Herra minun uskollisuuttani siinä, että lankeanko minä näitten ajatusten seurauksena ns. "pässiä nutistamaan" jonkun tyttären tai tyttären äitin kanssa, kun tilaisuus kohdalle kesähelteitten aikaan tulee, jos on tullakseen?
Turtunut omatunto
3
51
Vastaukset
Jumala armahtakoon Sinua. Tulee myös tilinteon päivä.
- nyrkkikyllikki
Sen minä olen jo tämän taipaleeni alkumetreillä ja myöhemminkin saanut Isä Jumalan armosta lukea Raamatusta, että itsekullekin uskovaiselle ja jumalattomalle tulee maailman loppuessa se tilipäivä. Ja juuri sen vuoksihan minä asiasta palstalla kirjoitan, ettei kukaan toinen lähtisi seuraamaan samaa riettauden henkeä, jos on jossakin elämänsä vaiheessa sellaiseen langennut.
Se riettauden henki meinaten istuu sydämessä tiukemmin kuin täi tervassa.
Eikä asiassa laisinkaan lohduta sellainen seikka, että Helvetissä on paljon jumalattomia tuttuja ja myös niitä uskovaisia, jotka teeskentelevät uskovaista, mutta todellisuudessa ovat pahempia synnintekijöitä kuin armahdetut uskovat konsanaan.
Vai mitäpä arvelet sellaisita "uskovaisista", jotka ulkokultaisesti ovat olevinaan kovinkin hengellisiä, mutta salassa tehdyt teot, (haureus, juoppous, mässäys, homoilu, yms.) eivät olekaan Pyhän Hengen vaikuttamia tekoja, vaan pahan hengen?
No jos sinä olet 26 vuotta selvinnyt ilman suurempia lankeemuksia tuo synnin kanssa, niin eiköhän kannattaisi jatkaa maaliin saakka. Kirjoittihan se Paavalikin, ettei hän katso vielä voittaneensa, vaan jatkaa juoksunsa maaliin saakka. Kaikilla meillä on oma kilvoituksemme ja taistelumme, eikä kukaan uskova säästy kiusauksilta. Älä anna periksi, vaan jatka taistelua. Pyri täyttämään elämäsi ja ajatuksesi muilla asioilla, niin pysyvät ne himotkin paremmin kurissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760