Kysymys on tyhmä ja kysyjä on tyhmä, mutta kysytään kuitenkin, koska en tiedä, mistä löytäisin tietoa tähän asiaan.
Hammaslääkäriin siis pitäisi päästä, kun on yhdessä hampaassa oletettavasti aika paha reikä, ehkä jopa lohjennut palanen. Ei kuitenkaan mikään akuutti vaiva ole kyseessä, eli pystyn jotenkin elämään sen kanssa. Purkkaa tosin en pysty syömään, kun se jää sinne hammasväliin, jossa tuo aukko on, ja alkaa tehdä kipeää.
Nyt siis mietinkin, että mihin ihmeeseen menen hammaslääkäriin, kun olen kirjoilla vielä opiskelupaikkakunnallani, mutta vakituinen osoitteeni on toisessa paikassa, ja välimatkaa on sen verran, ettei noin vain tule käytyä "kotikunnassani". Minulla ei ole varaa käydä yksityisellä puolella hammaslääkärissä, joten julkinen on ainoa vaihtoehto.
Niin että pitääkö tällaisessa tilanteessa olevan henkilön hakeutua hoitoon asuinkunnassaan vai ns. kotikunnassaan? Vai pääseekö tällainen tapaus ollenkaan hoitoon, jos mitään jatkuvaa särkyä ei ole eivätkä hampaat meinaa pudota suusta kahden päivän sisällä?
Olisin kovasti kiitollinen, jos joku ystävällishenkinen sielu jakaisi tietouttaan asiasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.