Tähän RKP-läinen oikeusministeri pyrkii !!

Arabimaailman demokraattinen liikehdintä voi saada valtiot rajoittamaan kansalaistensa pääsyä internetiin, arvioi hakukoneyhtiö Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt.

Schmidtin mukaan valtioiden epäluulo internetiä kohtaan lisääntyy sitä mukaa, kun kansalaisten teknologinen osaaminen kasvaa. Jotkut valtiot yrittävät säädellä internetiä television tapaan, Schmidt sanoo.

Hakuyhtiö Googlen ja Kiinan viranomaisten välillä on ollut kitkaa, koska Kiina on halunnut rajoittaa kansalaisten pääsyä joillekin internetsivulle. Google on yrittänyt ohittaa ongelman siirtämällä serverinsä Hong Kongiin.

RKP on pahin demokratian VESITTÄJÄ.....esim. pakkoruotsi / virkamiesruotsi pitää poistaa.....ruotsia pitää puhua ja jokainen voi säilyttää identiteettinsä jos haluaa mutta ei pakolla.
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eivät pysty svekot nettiä sensuroimaan eikä siten kielikeskustelua tukahduttamaan. Kova on noilla kusipäillä kyllä pyrkimys.

Edes mahtava Kiina ei pysty netille mitään. Svekorahat ovat kuitenkin pieniä verrattuna Kiinan valtion resursseihin.

Suomalaisen päämedian svekot ovat kyllä onnistuneet saamaan itsesensuurin alle. Toistaiseksi.

Äänestä

Joo näin on mutta mitää pitää tehdä jotta tämä SUURI vääryys poistuisi. Vaihtoehtoja ei ole kuin YKSI......no tiedät kyllä...

Äänestä
  • Ihan sääliksi käy moinen tyhmyys.

    Äänestä

pois..pois

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demokratiaaaaaa kirjoitti:

Arabimaailman demokraattinen liikehdintä voi saada valtiot rajoittamaan kansalaistensa pääsyä internetiin, arvioi hakukoneyhtiö Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt.

Schmidtin mukaan valtioiden epäluulo internetiä kohtaan lisääntyy sitä mukaa, kun kansalaisten teknologinen osaaminen kasvaa. Jotkut valtiot yrittävät säädellä internetiä television tapaan, Schmidt sanoo.

Hakuyhtiö Googlen ja Kiinan viranomaisten välillä on ollut kitkaa, koska Kiina on halunnut rajoittaa kansalaisten pääsyä joillekin internetsivulle. Google on yrittänyt ohittaa ongelman siirtämällä serverinsä Hong Kongiin.

RKP on pahin demokratian VESITTÄJÄ.....esim. pakkoruotsi / virkamiesruotsi pitää poistaa.....ruotsia pitää puhua ja jokainen voi säilyttää identiteettinsä jos haluaa mutta ei pakolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu