Miten ihmis määrä lisääntyy koko ajan telluksella?Jos ajatellaan jälleensyntmisoppia,niin mistä ne miljoonat sielut lisääntyy aina ja tulee ihmisinä?Tyhjästä vai luoko joku ylempi taho lisää sieluja että riittää jokaisele syntyvälle?
Jälleensyntyminen mahdotonta,miten väestömäärä lisääntyy?
16
133
Vastaukset
- Päreet
Mihin asettaisimme rajan Jumalan luomistyölle?
"Kaikki luotu on Juman luomaa ja Hän luo kokoajan uutta" - EL
Sielu on ihmisellä kehittynyt yksilötuntuiseksi, mutta silti se on vain 'osanen' kaikkeuden Yhdestä Ainoasta Hengestä (jota mm. Jumalaksi kutsutaan) niin kuin kaikki mitä on. Sielu on myös eläimillä, vaikka se ei ole niillä vielä evolvoitunut yksilötuntuisiksi (poikkeuksiakin on kuten jotkut koirat tai muut 'viisaat' eläimet) , mutta nekin tulevat syntymään jossain kehityksensä tietyssä vaiheessa ihmiskehon kokemuskentän piiriin ja jatkavat siitä edelleen samaa tietoisuuden evoluution tietä niin kuin mekin.
Planeetallamme on tällä hetkellä 7 miljardia ihmissielua fyysisessä kehossa, eli eniten kuin koskaan historian tietojen mukaan .
Avaruus on kuitenkin ääretön ja suurimmaksi osaksi tuntematon, joten mielestäni on lapsellista rajoittaa elämän ilmentymiseen vain tälle planeetalle tai tälle olemisen tasolle jne.ja niin ollen sielujen lukumäärän arvioiminen tai olettaminen on typerää.
Jumala on ikuinen, muuttumaton ja täydellinen absoluutti. Jos sieluja syntyisi tai niitä 'luotaisiin' koko ajan uusia, niin Jumaluus ei olisi enää absoluutti, vaan koko ajan muuttuva ja kasvava. Absoluuttisen Jumalaanhan ei voida mitään lisätä eikä pois ottaa, ei edes yhtä sielua, joten jokaikinen sielu on näin ollen sitä samaa ja ikuista jumaluuden olemusta riippumatta siitä, mitä evoluution vaihetta se on kokemassa näennäisessä ajan maailmassaan. - JonesHenry
Jumalalla ja "luomisella" ei tuon kanssa todellakaan ole mitään tekemistä!
http://www.youtube.com/watch?v=4oWotBxzUoc
http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-13681053
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/africaandindianocean/nigeria/8550792/Nigerian-baby-factory-raided-and-32-teenage-girls-freed.html
Sanon tämän suoraan;tietyt rodut ovat niin alikehittyneellä tasolla, ettei niillä ole varsinaista "sielua" Ne ovat osa Jumalan tajuntaa, mutta eivät samalla lailla kuin sinä ja minä. Kyllähän koirakin on osa Jumalaa, mutta voiko sinua Jumalan lapsena verrattaka muka koiraan?
Tiedän mistä puhun, ja puhun omakohtaisesta kokemuksesta! Nämä olennot ovat syyntakeettomia ja ns "alemmalla asteella" Ne raiskaavat omia lapsiaan ja myyvät niitä ns "adoptioon" Se on niille ihan normaalia! Eivät ne ymmärrä, ettei lapsia saa raiskata ja myydä. Se on niille osa ns "kulttuuria"
http://nazret.com/blog/index.php/2009/09/14/ethiopian_children_exploited_by_us_adopt- ex-murikka
Minä uskon, että rakkaudesta ja kosmisesta ja rakkauden ikuisesta jumaluudesta (ei minkään uskonnon jumalasta siis) tietoisesti pois kääntyneet, kehittymättömät ihmiset muuttuvat materiaksi kuten kiviainekseksi ja kallioiksi pahojen tekojensa tähden. He pääsevät fyysiseen tilaan, joka vastaa heidän henkistä kehitystään. He joutuvat aloittamaan tämän kehityksen tien jälleen täysin alusta. Kiviähän ja kalliota tuolla maaperässä riittää. Kehittyneitä sieluja on pitkän kehitystien kautta ja myös toisten planeettojen asukkaat, joista meistä osan perimä onkin kotoisin.
Nuori sielu ei ole herännyt tietoisuuteen vaan elää lähes eläimellisellä tasollaan materian vankina ja tiedostamatta jumallista alkuperää. Hän ei ilmennä itsessään jumalallisuutta, rakkautta jne.
Jotkut valtavan kehityksen käyneet ovat Jumalan jumalallisia lapsia, kuten Jeesus ja Buddha ja muutamat muut. He yrittävät auttaa ihmiskuntaa tässä helvetissä, missä joudumme kokemaan nämä maalliset elämät. Helvettiä ei ole olemassakaan muilla tasoilla, vaikka rahvasta on yritettty pelotella ihan vain vallankäyttäjien ohjailun takia. Joku voi kyllä pitää helvettinä sitä, että kivettyy murikaksi, mutta hän on tavallaan itse tuominnut siihen tilaan itsensä. Kukaan ei kuitenkaan jää tilaan pysyvästi vaan syntymällä kehoon jälleen voi yrittää nousta kehityksen rappusia.
- hengellinen
Et ole ymmärtänyt sitä mistä jälleensyntymisessä on kysymys. Vain liha kuolee, mutta sielu säilyy ikuisesti, vaihtaen vain asuinsijaa.
- Nina paras
Olen ymmärtänyt kyllä mistä kyse.Otan esimerkin mitä ajan takaa.Eli jos tuhat vuotta sitten oli miljardi ihmistä maapallolla ja miljardi sielua.Liha kuolee ja sielu jää eli se miljardi sielua jää vaeltamaan.Mutta msitä ne 3 ja puolimiljardia sielua on tullut kun ihmisiä nyt 4 ja puoli miljardia?Sitä kysyn.Myös eläinten määrä on lisääntynyt joten sekään ei selitä lisääntyneitä sieluja että eläimistä siirtyy ihmisiin sieluja.Mistä ne sitten eläimiin tulee?
- Brina
Nina paras kirjoitti:
Olen ymmärtänyt kyllä mistä kyse.Otan esimerkin mitä ajan takaa.Eli jos tuhat vuotta sitten oli miljardi ihmistä maapallolla ja miljardi sielua.Liha kuolee ja sielu jää eli se miljardi sielua jää vaeltamaan.Mutta msitä ne 3 ja puolimiljardia sielua on tullut kun ihmisiä nyt 4 ja puoli miljardia?Sitä kysyn.Myös eläinten määrä on lisääntynyt joten sekään ei selitä lisääntyneitä sieluja että eläimistä siirtyy ihmisiin sieluja.Mistä ne sitten eläimiin tulee?
Laskutoimituksesi perustuu käsitykseesi, että maailmankaikkeudessa olisi sieluille sopivaa elämää vain tällä pienellä maaplaneetalla Linnunradan laitamilla ja kaikki muut galaksit, aurinkokunnat ja planeetat olisivat kaikki vain tyhjiä, asumattomia, tarkoituksettomia tai korkeintaan luotu taivaalle tuikkiviksi tähdiksi vain meidän maapallolaisten iltojen iloksi , VAI?
Ps. maapallolla saavutetaan tänä vuonna 7 miljardin asukkaan raja!
- Saagapolku
Vapaan Tahdon laki antaa mahdollisuuden ylitse mielikuvituksen.
Kaikki aivan kaikki on mahdollista.
Meitä ei todellisuudessa ole vain rajattu tänne maapallolle, vaikka siltä tuntuukin.
Meillä on aina myös mahdollisuus inkarnoitua minnepäin multiuniversumia jonka näemme sielumme kannalta parhaaksi opetukseksi kokiessamme itsemme.
Ei ole mitenkään epätavallista inkarnoitua samaan aikaan muuallekkin, kuin vain tänne.
Kuinka suureksi te kuvittelette Isä/Äiti Jumal Lähteen ?
Kuinka paljon te kuvittelette olevan mahdollista Isä/Äiti Jumal Lähteelle.
Täydellinen sekä ääretön, mutta kuitenkin niin pieni, kuin on ihmismieli kuvitellessaan että tämä vain on totta minkä aistimme sekä näemme.
Tapahtumaa on joka puolella kun tapahtuu laajenemista, joka ei lopu koskaan.
Näinä päivinä maapallolla tapahtuu hyvin paljon, kun kaikki muuttuu ja kuinka me luomme sen muutoksen yhdessä Äiti maan kanssa.
Se on tapahtuma jonka jokainen haluaa kokea, ja siksi me olemme täällä nyt.
Tänne jopa jonotetaan.
Näin se vaan on rakkaat ystävät että todella jokainen meistä on paljon enemmän, kuin edes pystymme kuvittelemaan.
Mutta se kokonaisuus ei löydy meidän ulkopuoleltamme, vaan olemme aina olleet sen ytimessä emme vain muista sitä.
Se on hyvin hienoa kun ihmiset alkavat muistaa enenemissä määrin oikean alkuperänsä.
Muistaminen murtaa nämä vanhat raskaat rakenteet jotka ovat perustuneet sieluttoman egon takaperin luomaan maailmaan.
On miljoonia ja miljoonia ystäviämme sekä sielunperheemme jäseniä seuraamassa maapallon muutosta sieltä minne fyysiset silmämme eivät näe.
Me emme ole erillisä näistä entiteeteistä joita itsekin olemme.
Olemme jokainen sitä mitä ei ole olemassa, missä ei ole rajoja, kaikki mitä lineraalisessa ajassa me koemme on yhtä aikaa.
Lähdimme yhdessä pelaamaan tätä peliä miten Ehdoton Rakkaus reagoi Negatiivisen ja Pelon kanssa.
Ilman erillisyyden harhaa se ei olisi ollut mahdollista.
Senhän ymmärtää jokainen, joten loimme itse itsellemme tietämättömyyden verhon luomaan kaksinaisuuden.
Tämä peli puhalletaan poikki ja verho häviää aivan pikapuoliin.
Mitään uutta ei tule, vaan kaikki on vain muistamista.
Mielenkiintoista on se että annamme kaiken anteeksi sille ja niille instanteille jotka edesauttoivat meitä kokemaan pelon sekä itsekkyyden.
Olkaa hyviä toisillenne ja jakakaa :) - ....
Toiset planeetat ovat myös täynnä sieluja.
- kuolematon sielu
sieluja syntyy koko ajan lisää, kivikunnasta kasvikuntaan, kasvikujnnasta eläinkuntaan, eläinkunnasta ihmiskuntaan. Juutalaisten kabbala myös opettaa näin.
Ennenvanhaan kahden elämän välinen olotila saattoi olla paljon lyhyempi kuin nykyään.
Universumi on suuri ja rajaton, mutta yleensä synnymme tänne omalle pallollemme. Vihamiehet ja rakastavaiset "käsi kädessä". - mrnoubody
Aloituksessa yritetään sovittaa ideoita, joilla ei ole todellisuus/synkronaatio pohjaa lainkaan, toinen toisiinsa?
Se ei reali-päättelyssä vastauksia suo.
Idea-sisällöt, noudattaessaan keksittyjä maailmankuvia, tulevat lopulta aina takaseinään eli umpikujaan, miksi, siksi koska kyse on arvailuista jotka perustuu alku-oletuksille joita ei voida vertifoida.
Samalla periaatteella (kun aloittaja kysyy sielujen määrästä ja "jatkuvasta virrasta maailmaan" jälleensyntymä-ideassa) voidaan kysyä kristiuskon pelastuksessa samaa.
Armon pelastaessa mihin ylipäätään koko tiedostettua kristinuskoa tarvitaan? Jumalahan voisi ohjelmoida koko paketin suoraan ihmisen alitajuntaan ja näin ihminen tiedostamattaan olisi oikea uskova ja kristitty ja pelastuisi, eikä siis koko täälläistä surkuhupaisaa näytelmää tarvittaisi.
Ihmeellistä siis on kun ajan-virtaan syydetään jatkuvalla syötöllä eli kokoajan sieluja vain lisää, joita sitten joudutaan pelastamaan?
Lähelle menee myös se ajatus, jossa aina uusia ihmisiä synnytetään oppimaan uudelleen asioita?
Jos joku näkee tässä touhussa rakkauden ja opin niin olkoon, mutta minä näen jokaisessa uudessa lapsessa joka kehdossaan vanhempiensa armoilla makaa, ensinäkin äidin ja isän itsekkyyden ja toiseksi realissa ainoastaan uuden tragedian. - Näkijä1
Aikojen alussa kun Jumala alkoi luomistyön hän loi 6 ja 7 luomispäivän aikana ja sen jälkeen noin 15,3 miljardia henkeä joiden oli tarkoitus syntyä mään päälle myöhemmin eri aikoina. Eli Jumalan tarkoitus oli asuttaa maa eikä tuo luku 15,3 miljardia ole todennäköisesti vielä täyttynyt.
- Filmi poikki....
Kun immeinen kuolee, ei jää tietoista minää eikä taivasta ole, ei toki helvettiäkään. Vain tietty energia kiertää uudelleen käyttöön, olipa se sitten maailmankaikkeuden eli jumaluuden henkeä tai ei.
Kannattaa vaan elää tässä ja nyt, ja nauttia jos voi. Sadan vuoden päästä se on meidän kaikkien osalta myöhäistä. Filmi katkeaa, sinne haihtuu muistomme lapsuudesta, kavereista, perheestä, tapahtumista, kaikesta. Kehomme, sammunut pc, mätänee ellei sitä polteta krematoriossa. Siinä kaikki. Tuntuu vaan niin erikoiselta, että elossa olevat ihmiset käyvät kuolleiden omaistensa haudalla, ikäänkuin se kuollut siellä makaisi ja katselisi jäljellä olevia. Ei siellä ole kuin muutama hurja luu ja kallo, ei mitään muuta. - KK
Mutkun. Raamattu sanoo näin:
"Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, jka sen on atanutkin" (Sarn. 12:7)
8. Sen lisäksi, että saarnaajaoli viisas, hän myös opetti kansalle tietoa, punnitsi, harkitsi ja sommitteli sananlaskuja paljon.
9. Saarnaaja koki läytää kelvollisia sanoja.
Joten uskon enemmän saarnaajaa, kuin edellistä, jolta filmi katkeaa. - hengellinen
"Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun täytyy jälleen palata." Tässä puhutaan pois muuttaneen aineellisesta osasta.
Henki palaa sinne mistä se on tullut maanpäälle. Se on yksinkertaisesti ja selkeästi sanottu.
Ihminen vain on jostakin syystä ryhtynyt pitämään itsenään aineellista puoltaan vaikka sillä on ihmiskoosteessa ainoastaan välinearvo. - Myötäeläjä
On monia 'telluksia' joihin voi syntyä'....ihan omaa kehitystasoa myötäillen?
Näin se sielunmäärä selittyy ja ihan jälleensyntymisen oppikirjoja myötäilemällä..
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897