Väyrynen sanoi myös että jos välimeren maat mukaan, niin huonosti käy:
"”Jos Emu toteutuu, siinä ovat näillä näkymin mukana myös Välimeren maat, jolloin eurosta tulee heikko ja epävakaa valuutta. Silloin Suomessa voi hyvinkin herätä kysymys, miksi meidän pitäisi olla mukana järjestelmässä, joka tuottaa vain häiriöitä: nostaa korkoja ja aiheuttaa muita ongelmia. Kukaan ei voisi moittia meitä väärästä menettelystä, jos siinä tilanteessa päättäisimme palata kellutukseen.»
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/politiikka/paavo-vayrynen-yksinainen-uskonsoturi
Tutustu eri ongelmamaiden maksamiin korkoihin, eli pankkiirien voittoihin:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/20/kreikan-korot-nousivat-euroajan-ennatykseensa/20115665/12
Minuakin kiinnostaisi saada pari miljardia voittoa kirjoittamalla ykkösen muutaman nollan eteen. Helppoa rahaa?
Väyrynen Ennusti Kovan Korkokurimuksen
4
<50
Vastaukset
- mnbvbn
Väyrynen on niitä harvoja jotka ovat olleet oikeassa EU:n ja Euron suhteen, siksi häntä onkin pilkattu joka taholta.
- JOS MINUA PAREMPIA
LÖYTYY, NIIN TULKOOT ESIIN!
Ihan oikea toteamus. - kissa on
JOS MINUA PAREMPIA kirjoitti:
LÖYTYY, NIIN TULKOOT ESIIN!
Ihan oikea toteamus.kamala peto ja liian nopea liikkeissään jos niskan päälle sattuu. Sudet piiritä kissa!
- raakkuna1
On totta että jo kauan sitten Väyrynen ennusti kovan korkokurimuksen, jos välimeren maat yhdentyvät EMU,n (Pankkinoteerausliitto) kanssa, ja tällöin jokaisella olisi sama euron valuutta. Ja tämä yhdentyminen välimeren maiden kanssa on nyt tapahtunut, ja siitä on ollut seurauksena yhteisen valuutan heikkeneminen. Niin kysymys joka on herännyt suomessa, että voidaanko kelluttaa valuuttaamme oikeiden valuuttasäännösten mukaisesti, niin luonnollisesti se tarkoittaa siirtymistä omaan valuutta yksikköön, joka on markka.
Ja kaiken toiminnan takana on oltava oikeanlainen pankkitoiminta, joka ei salli valuuttakeinottelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913