1. Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen.
Isä on siis iankaikkinen, Hänellä on Poika Jeesus Krsitus ja on myös olemassa Pyhä Henki. Nämä kolme muodostavat maapallon korkeimman neuvoston. Tämä on mormonien kolmiyhteys johon he uskovat. Nämä kolme ovat yhtä ajatuksissa ja teoissa, aivan kuten meitä kehotetaan Raamatussa olemana yhtä, kuten Jumala ja Jeeus ovat. Tarkoitus ei siis ole puhua mistään yhteensulautumisesta, vaan siitä että olemaalla "yhtä miestä" olemme, kuin tämä kolmiyhteinen johtava elin. Mikäli ei näin olisi, olisi pakko ymmärtää Raamatun sanat siten, että me kuoleman jälkeen sulaudumme yhteen Jumalan kanssa ja lakkaamme olemasta itsenäisiä. Tämä taasen herättää kysmyksen miksi Jumala sillon olisi meidät edes luonut yksilöiksi?
Mormonien ensimmäinen uskonkappale:
nenada
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 2122101
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491257Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861137- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348707- 36695