Nämä liittoumat ovat osallistuneet Irakin, Afganistanin ja Libyan sekä monen muun maan siviilien ja maitten johtajien tappamiseen.
Olemme mukana EU:ssa joka on myötämielinen sille että juuri tällä hetkelläkin pommitetaan Libyaa, kansa kärsii ja CIA on tehtaillu koko kapinan ja ollaan tappamassa maan hallitsijaa Gaddafia oikein porukalla.
Suomi on hiljaa ja myötäilee sotarikoksia ja osallistuupa niihin itsekin jos vain mukaan tappoporukkaan huolitaan.
EI muuta ku Haagiin vain koko porukka, ai niin kuka siellä määräilee ja tuomaroi?
Juuri nämä sotarikolliset itse!
ON PERUSTETTAVA UUSI PUOLUEETON KANSAINVÄLINEN TUOMIOISTUIN.
YK, EU, NATO sotarikosoikeuteen
8
<50
Vastaukset
- Dotcom
Kenenkäs sinä ottaisit tuomariksi, jos oikeasti vapailla vaaleilla johtajansa valitsevien suuri koalitio ei kelpaa?
Etkö ole huomannut, että neukkula sortui jo kauan sitten ja nyt vuorossa ovat muslimidiktaattorit melkeinpä maantieteellisessä järjestyksessä, omiensa toimesta, kuten neukkulassakin, kun kansa kyllästyy orjuuteen ja omiensa tappamaksi tulemiseen?
Mainitse nyt jonkinlainen perustelu, miksi Gaddafin kuuluisi saada olla vallassa?- Herätkää jo
Kellään ei ole oikeutta tunkeutua toiseen maahan joka elää rauhassa, EI KELLÄÄN!
Valehtelu tuosta OMAN KANSAN OIKEUDESTA TAPPAA JOHTAJIAAN J A OMAA SIVIILIVÄESTÖÄ JOKA ON JOHTAJANSA PUOLELLA on sairasta, varsinkin kun kyseessä ei ole edes oma kansa vaan CIA:n ja NATO:n etenkin Ranskan halu rosvota ja tappaa sosialistijohtaja Gaddafi, joka ei suostu luovuttamaan öljyoikeuksia tälle suurelle ja mahtavalle koaliaatiolle.
Kyseessä ei ole laisinkaan mikään uskonnoliinen muslimijohtajajuttu vaan silkka KAPITALISTINEN ROSVOPOLITIIKKA SOSIALISTISTA HALLITSIJAA KOHTAAN.
Sama oli laita Irakissa, jossa sosialistijohtaja piti tappaa jotta kapitalistit saavat haltuunsa öljyvarat.
Ennen tätä rosvosotaa oltiin mitä parhaimmat kaverit uskonnoista riippumatta.
Tuommonen uskonnon syyttely on vain paskapuhetta että saatais tyhmät tietämättömät ihmiset olemaan hiljaa, niin ettei maailma heräisi tästä Ruususunesta, jossa PAHAN AKSELIA JOHTAA USA JA NATO JA EU ON MUKANA. - Tiedostan tosiasiat
Herätkää jo kirjoitti:
Kellään ei ole oikeutta tunkeutua toiseen maahan joka elää rauhassa, EI KELLÄÄN!
Valehtelu tuosta OMAN KANSAN OIKEUDESTA TAPPAA JOHTAJIAAN J A OMAA SIVIILIVÄESTÖÄ JOKA ON JOHTAJANSA PUOLELLA on sairasta, varsinkin kun kyseessä ei ole edes oma kansa vaan CIA:n ja NATO:n etenkin Ranskan halu rosvota ja tappaa sosialistijohtaja Gaddafi, joka ei suostu luovuttamaan öljyoikeuksia tälle suurelle ja mahtavalle koaliaatiolle.
Kyseessä ei ole laisinkaan mikään uskonnoliinen muslimijohtajajuttu vaan silkka KAPITALISTINEN ROSVOPOLITIIKKA SOSIALISTISTA HALLITSIJAA KOHTAAN.
Sama oli laita Irakissa, jossa sosialistijohtaja piti tappaa jotta kapitalistit saavat haltuunsa öljyvarat.
Ennen tätä rosvosotaa oltiin mitä parhaimmat kaverit uskonnoista riippumatta.
Tuommonen uskonnon syyttely on vain paskapuhetta että saatais tyhmät tietämättömät ihmiset olemaan hiljaa, niin ettei maailma heräisi tästä Ruususunesta, jossa PAHAN AKSELIA JOHTAA USA JA NATO JA EU ON MUKANA.Ja sitten Iran, Pohjois-Korea, Venezuela, Kuuba?
Onkos nuilta nulikoilta menny ohi korvien se tosiseikka että USA:n päämäärä on kitkeä sosialismi maapallolta? Ja ottaa maailmanherruus?
Me luettiin jo tästä ajat sitte oikein yliopistossa, tämän sosialismia vastaan ja öljyvaroja rosvoten kapitalismia suojellen maailmanherruutta suorittavat CIA ja muut kapitalistimaat EU ja NATO siinä häärien apumiheinä. - Tappojengi kuriin
Gaddafi on maan virallinen tunnustettu hallitsija, joka on kansallistanut öljyvarat ja laittanut oikeistodiktaattorin pois vallasta kansan hyväksi.
Niin ettei kannata puhua asioista joista ei haluakaan ymmärtää mitään.
Olet vain tuon rosvokapitalistin sanansaattaja etkä välitä oikeudenmukaisuusasioista mitään.
Nytkin Ranska vain julistaa että aikoo tappaa niin kauan kuin Gaddafi lähtee.
Miksi Ranska yleensä on Libyassa?
Se on kansainvälisiä lakeja vastaan.
Siis NATO ja USA ja EU:kin saa tehdä asioita ja tappaa erityisluvalla sosialistijohtajia ja heidän kannattajiaan vai?
Miten YK voi antaa luvan tällaisiin tappo-orgioihin, jo Vietnam ja Irakikin olivat aivan liikaa .
Ja nyt kun on lähdetty tälle tielle niin ei tästä hyvä seuraa.
- fasistit häkkiin
Ja Suomen on sinne värkänny Häkämies ja Stubbi oikein olan takaa nää broilerit siellä nuolevat Ranskan ja muitten Natomaitten perseitä.
USA:sta nyt puhumattakaan.
Nuo kaksi sankaria Häkämies ja Stubbi ja Katainenkin siinä vielä hännänjatkona, nää fasistit joutais häkkiin ja häkin ovi lukkoon etteivät pääsis hämmentään mitä än sotasoppaa noitten tappajahörhöjen kuten Sarkozyn ja Britannian paskiaisen ja sen NATO:n fasistipomo tanskalaien Rasmunsenin kanssa.
Ja ovat saaneet Obama bin ladeninkin siihen joukkotuhoon mukaan.
Voi kristus että on hävettävää hommaa. - Suden nähnyt
SKP / TA:ssa ollaan heinäkuu "lomalla"!!!!
Täällä palstalla kiihtyy vaan Punakaartin sota Länsimaita vastaan, unohtamatta Suomalaisten Politiikkojen ja oikeiston mustamaalaamista!
Keräisivät edes kannattaja korteihin nimiä (väärennettyjä) että pääsisivät vielä vaaleihin mutta ei eduskuntaan!- vihdoinkin jotaki
Jushan nyt on NATO ja sen johtaja Rasmunsen rikosilmoitettu kansainväliseen sotatuomioistuimeen.
- raakkuna1
Olet sosiaalidemokraattinen poliitikko, ja sinulla on asioista varsin teidänlaiset mielipiteet. Vaan minäpä väitän että YK, on hallintaoikeudellisesti ollut aina lain puolella, ja EU noudattaa myös lain säännöstöä, Ja Nato on tarkoituksellisesti aina sotimassa siellä minne se lainvoimalla määrätään. Niin huomaatko miten vajaasti te meuhkaatte siellä sosdemin kentällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958