Bussikuski käännytti tuttipulloa imeneen vauvan ovelta

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/is_bussikuski_kaannytti_tuttipulloa_imeneen_vauvan_ovelta/

Helsingin seudun liikenteen bussikuski ei päästänyt autoonsa äitiä, joka syötti vauvaikäistä lastaan tuttipullosta. Asiasta kertoo keskiviikon Ilta-Sanomat.

Nainen oli nousemassa Rautatientorilta Tapanilaan matkalla olleeseen bussiin viime torstai-iltana. Ilta-Sanomien haastatteleman, tapahtunutta seuranneen naisen mukaan kuski sanoi naiselle, ettei autoon saa tulla pullon kanssa.

HSL:n ryhmäpäällikkö Sami Aherva kommentoi, ettei kuljettajien ohjeistuksessa kielletä vauvojen ruokkimista tuttipullolla.

"Tämä ei ole ollut asiallista eikä ymmärrettävää käytöstä kuljettajalta", Aherva sanoo Ilta-Sanomille.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mitäköhän tämänkin kuskin päässä lie liikkunut? Tuttipullo vauvalla on vähän eri asia kuin kalja- tai viinapullo..
16193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No noita mulkkuja valitettavasti riittää alalla ja niistä olisi päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Potkut on ainut oikea vaihtoehto ko. kuljettajalle. Toivottavasti tuo äiti osaa vaatia asian tiimoilta todellisia sanktioita. Tuo paskahousu jos ilmestyy vastaan, niin varmaan kuulee kunniansa.Todennäköisyys siihen on suuri.

Äänestä

No mites nyt?! Tämähän eli napinan kuski eikä näitä aina haukuttuja Helbin kuskeja! Täh!

Äänestä
  • juuri näin. Mutta myös Nobinaan mahtuu näitä, joita vituttaa niin matkustajat, kuin työnteko kaikenkaikkiaan. Lähtisivät käpyjä keräämään kainuuseen, jos vituttaa olla asiakspalvelu työssä. Piruako tulevat alalle, johon eivät kuulu.

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    juuri näin. Mutta myös Nobinaan mahtuu näitä, joita vituttaa niin matkustajat, kuin työnteko kaikenkaikkiaan. Lähtisivät käpyjä keräämään kainuuseen, jos vituttaa olla asiakspalvelu työssä. Piruako tulevat alalle, johon eivät kuulu.

    Sinnehän ne Nobinalle pesiytyy kaikki Karjalastakin tulleet kukkuvat käkösetkin jotka eivät autonkuljettamisesta ja asiakaspalvelusta tiedä kun hengailevat vain pomojen kanssa vapaa-aikoinakin että pomotkin jo tuskastuvat sen kaltaisiin hyypiöihin jotka yrittävät jopa oikeistopolitiikankin avulla pyrkiä eteenpäin kun muuten ei kykyjä kun käpyjen keräämiseen. Mutta satelliitin tavoin loikitaan puolueita läpi eikä kelvata kuin Nobinalle notkumaan kopille Hakunilaan.

    Äänestä

  • kelokalle kirjoitti:

    lässytä ku olet pelkkä vosu. Sulla oo mitään kontaktia enempää ajamiseen, kun koko alaan. sulla on vain noita omia seko antipatioitasi joiden kanssa voit onanoida ihan itekses. Ketään ei kiinnostä sun katkeruutesi tuotokset.

    EI ihme että kelpaavat kun niillä linkeillä hurjastelee ilman lupaa kortittomat teinitkin kun sille päälle sattuvat!
    KELE. TU!

    Äänestä

  • älä kelo kirjoitti:

    lässytä ku olet pelkkä vosu. Sulla oo mitään kontaktia enempää ajamiseen, kun koko alaan. sulla on vain noita omia seko antipatioitasi joiden kanssa voit onanoida ihan itekses. Ketään ei kiinnostä sun katkeruutesi tuotokset.

    Ajamiseen , tarkemmin sanottuna linja-auton , oli kontaktia jo 60-luvulla kun Karjalan käki vielä imi sitä äidinmaitoa Ruskeasuolla tultuaan vahingossa väärällä junalla stadiin vaikka Siperiaan oli meininki. Meni kyllä takasin Karjalaan mutta palasi pk.seudulle kun kuuli että mukavat pomot.

    Äänestä

helbille tarvittais tämmösiä ......

Äänestä

tässä se taas nähtiin kun on kyseessä ihan turha yhteistyökyvytön helb kuski.
Maailma ois parempi ilman helbbii kuskeineen, jättäis palveluammatin ammattilaisille.

Äänestä
  • Jaa mikä Helb kuski??? Linjaa 72 ajaa Nobina... ihme pelle aina haukkumassa helbiä..

    Äänestä

Kum akun Nobinalla tommoisia kuskeja ja kehuvat viel omaa itseaan ja taloaan.
Katsokaa peiliin Nobina kuskit!

Äänestä

Nobinalla PK- seudun parhaat kuskit, mutta valitettavasti aina joku mätä mahtuu väliin.

Äänestä

Entä jos äidiltä unohtui kertoa että omassa kourassaan oli kaljapullo? Meinaan näihin valheella valittajiin on törmätty bussivarikoilla ja usein. Onneksi valvontakamerat yleistyvät.

Äänestä
  • Joo ja vaikka olis mikä pullo niin tarviiko sitä nyt bussiin noustessa justiin juottaa kun pitää liput ym siinä hoitaa..h...tti! Mikä ihme se on kun bussiin noustessa pitää hoitaa kaikki muut asiat kuin oikeasti asiaan kuuluu, sitten koitetaan jollain vänkyränmutkalla korttia näyttää lukijalle, saatika rahapussia etsiä ja rahoja lipun maksuun tai pitää vähintään elintärkeä puhelu käynnissä. Luultavasti tästä on kysymys tässäkin asiassa, kuljettajat joutuu kaiket päivät muutenkin katsomaan näitä hidastelijoita mutta kun pitäähän nyt lapsi syöttää juuri kun on nousemassa linja-autoon. Aikataulut on tehty niin kireiksi ettei ehdi kuljettaja edes vessassa käymään ja sitten pitää kupata pysäkillä odotellen ihmisten mitä ihmeellisimpiä tarpeita ja odotuksia..! Homman täytyy toimia ja jos sitten sallitaan bussiin tullessa kaikki ihmisten erilaiset toiminnot puheluineen, "muutaman sekunnin" pakkoodotteluin kaveria jne niin annettakoon siihen sitten aikaa myös ja niin että kuljettaja ehtii rauhassa myös hoitamaan omatkin tarpeensa! Jälkimmäiseen kun ei ole nytkään aikaa, joten kaikkine lisäpalveluineen aletaankin sitten "lakisääteisten" noudattamiseen tarvitsemaan lisää autoja/kuljettajia. Tämä on varma keino jolla valitukset saadaan tippumaan 1/3 osaan ja tarvittaessa senkin alle. Kysymys kuuluu, onko tähän halua maksajalla?

    Äänestä

Syöminen ja juominen bussissa kielletty. Piste. Nykyäidit eivät kestä edes pientä kritiikkiä toimistaan.

Äänestä

Mittee Kahharala sannoo nytten kun Nobinaa kehhuu ja stadilaista esittelee, tosiasiassa, sil pyssyy pinnalla kun nuolee ja ossaa sen, muuten liris, mut kahharailat kyl kelpoo, vaik mihin, mut Nobinal hunoon kuski, kun ei tuttipulloo ota kyytiin ja ajavta ylinopeutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi elämän kevät... kirjoitti:

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/is_bussikuski_kaannytti_tuttipulloa_imeneen_vauvan_ovelta/

Helsingin seudun liikenteen bussikuski ei päästänyt autoonsa äitiä, joka syötti vauvaikäistä lastaan tuttipullosta. Asiasta kertoo keskiviikon Ilta-Sanomat.

Nainen oli nousemassa Rautatientorilta Tapanilaan matkalla olleeseen bussiin viime torstai-iltana. Ilta-Sanomien haastatteleman, tapahtunutta seuranneen naisen mukaan kuski sanoi naiselle, ettei autoon saa tulla pullon kanssa.

HSL:n ryhmäpäällikkö Sami Aherva kommentoi, ettei kuljettajien ohjeistuksessa kielletä vauvojen ruokkimista tuttipullolla.

"Tämä ei ole ollut asiallista eikä ymmärrettävää käytöstä kuljettajalta", Aherva sanoo Ilta-Sanomille.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mitäköhän tämänkin kuskin päässä lie liikkunut? Tuttipullo vauvalla on vähän eri asia kuin kalja- tai viinapullo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu