Tosiuskova syntiätekemätön?

Pelastavassauskossa

Kaikkihan olemme syntiinlangenneita lähtökohtaisesti, mutta mielestäni jotkut Raamatun Uuden testamentin kohdat antavat aika selkeästikin ymmärtää, että henkilö, joka on pelastavassa uskossa, on lakannut tekemästä syntiä. Esim. Johanneksen ja Paavalin kirjeissä tällaista sanotaan.

Voinko siis olla pelastavassa uskossa (itse koen olevani), vaikka esim. juuri äsken ajattelin pahaa eräästä lähimmäisestäni ja aamulla tunsin seksuaalista halua erästä miestä kohtaan, joka ei ole aviomieheni? Toissapäivänä puhuessani puhelimessa kaverini kanssa puhuimme yhdestä tuttavastamme, ja ennen kuin huomasinkaan, olin alkanut juoruilla tästä ihmisestä. Onko tämä synnin tekeminen ikään kuin osoitus siitä, että todellisuudessa en ole uskossa Jumalan silmissä, vaan ainoastaan luulen olevani? Missä kohtia Raamattua sanotaan, että pelastavassa uskossa oleva Jumalan oma voi silti vielä langeta syntiin menettämättä pelastustaan? Vai sanotaanko missään?

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jari-pek-ka

      On ero synnin tekemisellä ja syntiin lankeamisella. Synnin tekijä on alkukielen mukaan synnin harjoittaja. Ja synnin harjoittajanhan jo ymmärrämme. Synnin harjoittaja on synnin hyväksyjä, joka tietentahtoen haluaa tehdä syntiä, tekemättä siitä parannusta. Sellainen ihminen ei taistele syntiä vastaan, vaan hyväksyy sen.
      Voisi sanoa, että hän on paatunut. Jos syntu saattaa sinut kuitenkin syylliseksi Jumalan edessä, niin et ole paatunut, etkä synnin harjoittaja, vaan syntiin langennut. Siinä ero.

      • Tapio522eikirj

        >>> jari-pek-ka :"On ero synnin tekemisellä ja syntiin lankeamisella. Synnin tekijä on alkukielen mukaan synnin harjoittaja".


    • Kasvu ja kehitys

      Ei sanota. Sanotaan, että langennut saa nousta. Se tarkoittaa, että kun huomaat itsesäsi synnin teet siitä parannuksen. Jos jatkat synnin tekemistä huomattuasi synnin isessäsi niin silloin tallaat Jeesuksen jalkohisi. Jeesus opettaa mikä on syntiä. Olet oikealla tiellä, koska tarkkailet itseäsi. Omatuntosi on hereillä ja se tietää hyvää. Se tietää, että eräänä päivänä sinä et enää HALUA tehdä syntiä.
      Et ole vielä kasvanut siihen puhtauteen, jota häävaatteet vaativat, mutta sinä kasvat kirjoituksestasi päätellen.

    • 34543

      1 Joh 1:1-2:2

      • Tapio522eikirj

        34543 :1 Joh 1:1-2:2
        >>>

        Mitä lähempänä olemme Jeesusta Kristusta, sitä enemmän huomaamme oman vajavaisuutemme ja syntisyytemme.

        Juuri valkeudessa eläminen paljastaa meidän syntisyytemme (1.Joh.1:8).

        Ihmisen on vaikea tunnustaa syntisyyttään. Tämä johtuu ihmisen luontaisesta puolustusjärjestelmästä. Sen tähden toistuu yhä uudelleen sama tilanne: ”sanomme, ettemme ole syntiä tehneet” (10).
        Varokaamme etsimästä sellaista pyhyyttä, ettemme enää pidä itseämme syntisinä.
        ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (9).


    • Erkki Leminen kirjoittaa:
      http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Vanhurskasjasyntinen.htm

      ”Kristinuskon paradokseja – vastakohtia – on, että kristitty on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas, kelvoton ja kelvollinen, saastainen ja pyhä. Hän on myös samalla kertaa heikko ja voimakas. Nämä eivät ole pelkkiä sanontoja, vaan jokapäiväistä kipeää totta jokaisen kristityn elämässä.

      Tätä kaksijakoisuus ei ole kaksinaamaisuutta. Kristitty on ehyesti Herran oma, vaikka hän huomaakin, ettei koskaan ole kokonainen niin kuin matkalle lähtiessään kuvitteli… Uskoimme, että nyt synnit on pyyhitty pois eikä uusia enää tehdä. Luulimme pääsevämme kaikesta entisestä… Itselläni oli käsitys, että Hengellä täytetyllä ei ole kiusauksia ja että uuden voiman turvin kuljetaan iloiten ja kiittäen taivasta kohden.

      Monet joutunevat minun laillani suureen ristiriitaan Jumalan opettaessa, että olemme samalla kertaa syntiset ja vanhurskaat. Vanha luonto on tallella ja Jumala sallii kiusausten tulla… ”

      (Erkki Leminen, Sana 13.10.1981).
      --

    • body

      Tämä olotila on mikä on ja vaikka kävelisimme käsillämme se ei pyhyyttämme lisäisi.
      Me olemme täällä kuin kala vedessä ja meidän on turha yrittää pyhyyttä hengittää, sillä se tappaisi meidät.
      Kalan on uitava, elettävä, omassa veden elementissään, samoin meidän on elettävä tässä ajassa ja tämä aika, tämä elementti ei meitä pyhitä, ei meitä saastuta ja se on vain tosiasiana hyväksyttävä.

      Joten noilla pyhyyksillä on turha kikkailla, ja ne on ihmisen määritteitä.

      Liha ei täällä pyhity.

      • Jeesus on tie

        No sinä olet jo tullut totuuden tuntoon, liha ei tosiaan tahkoamallakaan pyhity
        Mutta kun Jeesus Kristus saa tulla sydämeen asukkaaksi ja pyhittää sen Jumalalle, silloin Jumala KÄÄNTYY, hän katsoo meidän sijastamme poikansa Jeesuksen ansioon.

        Joh. 17:17 Pyhitä heidät totuudessa;

        ... sinun sanasi on totuus.

        Joh. 17:18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan,

        ... niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;

        Joh. 17:19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä,

        ... että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.

        Joh. 17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
        Joh. 17:21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
        Joh. 17:23 minä heissä, ja sinä mminut lähettänyt.
        Joh. 17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen inussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

        Joh. 17:24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.


    • Jeesus on tie

      Kristinuskon perusteetkin ovat sinulta toistaiseksi hukassa.

      On selvää ettei silloin käsitä sitä, miksi;

      syntinen on pyhä
      väärä on vanhurskas
      ja saastainen on puhdas.

      Toivon mukaan Jumala kirkastaa sen sinulle vielä.

      • Jeesus on tie

        Tämä avaajalle!


      • Ethän tosissasi väit

        "syntinen on pyhä
        väärä on vanhurskas
        ja saastainen on puhdas."

        Tosissasiko väität väärien olevan vanhurskaita ja syntisten pyhiä ja saastaisten puhtaita?


      • Väittää tosissaan
        Ethän tosissasi väit kirjoitti:

        "syntinen on pyhä
        väärä on vanhurskas
        ja saastainen on puhdas."

        Tosissasiko väität väärien olevan vanhurskaita ja syntisten pyhiä ja saastaisten puhtaita?

        Taitaa väittää tosissaan. Tuollaista saastuttavaa oppia näkee paljon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe