Miten ortodoksikirkossa toteutuu:

armollinenko

Nälkäisten ruokkiminen, köyhien auttaminen, murheellisten lohduttaminen...

Pitääkö auttamisen olla tulosvastuullista. Eikö voisi ajatella että autan vaikka se ei johtaisikaan parannukseen?

10

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä idea

      Voi ajatella. Tee niin.

    • 12+2

      Ei minustqa missään nimessä.En ole mitään pyytänyt enkä aio.Kyllä Jumala pitää huolen.Se mikä on kohtaloksemme siihen on tyydyttävä.Omaakin vastuuta on varmasti oltava.

    • lysoolireinojahilpeä

      Vaikka omaa vastuuta olisikin, silti se ei aina riitä. Kallion leipäjono-keskustelussa särähti korvaan tuo jouppojen mukana olo leipäjonossa. Eiköhän meillä aina ole kurjat keskuudessamme, joten annetaan heidän olla ja elää tavallaan. Kuka on sanonut että meidän tapamme on ainoa oikea tapa elää, olla ja ajatella. Toivoisin etteivät ortodoksit toimisi kuten luterilaiset kunnon kansalaiset. Valitettavasti vain näyttää luterilainen kunnnonkansalais-ajattelu olevan yleistä ortodokseillakin maassamme.

      Minusta oli hassun kuuloista kun ortodoksi sanoo että edellinen kirkkoherra hyysäsi liikaa pultsareita ja muita köyhiä kansliassa ja antoi leipääkin. Ihme että neuvosto ja piispa suuttuivat. No nyt varmasti ei anneta muruakaan köyhille ja juopoille. Jumala palkitsee kyllä meidät kaikki...

    • fhpöoji

      Joskus ei tiedosteta mistä köyhyys ja elämäntilanne johtuu.Joskus se on itseaiheutettua.Pitäisikö näinollen mistä tahansa köyhyys johtuukin ruokkia sita flegmaattisuutta tai mahdollistaa juominen esim. antamalla ruokaa..näin ollen säästyy rahat taas juomiseen.Kun tiedetään että apua saa näin jää taas ihanaan ryypiskelyyn rahaa.

      Jotkut käyttävät räikeästi hyväkseen apua niin juopot kuin muutkin.

      • Kyyrölästäkajahtaa..

        Taidat olla kokoomuksen Stuppilais-Kataislainen henkilö. Mene viikoksi kenttätöihin rahvaan pariin niin tiedät miten asiat ovat. Kivisydämiä kyllä riittää nykyään. Luuletko että ihminen menee huvikseen seisomaan leipäjonoon tai tärisee jokirannassa krapulaansa: Ne ovat häpeäpaaluja ajassamme.

        Hiilihydraattiseen ruokavalioon ei ole varaa muilla kuin eliitti-ihmisillä jotka etsivät elämyksiä mitä kummallisimmilla tavoilla.

        Näin ollen silleen...


      • 13+6
        Kyyrölästäkajahtaa.. kirjoitti:

        Taidat olla kokoomuksen Stuppilais-Kataislainen henkilö. Mene viikoksi kenttätöihin rahvaan pariin niin tiedät miten asiat ovat. Kivisydämiä kyllä riittää nykyään. Luuletko että ihminen menee huvikseen seisomaan leipäjonoon tai tärisee jokirannassa krapulaansa: Ne ovat häpeäpaaluja ajassamme.

        Hiilihydraattiseen ruokavalioon ei ole varaa muilla kuin eliitti-ihmisillä jotka etsivät elämyksiä mitä kummallisimmilla tavoilla.

        Näin ollen silleen...

        Äänestin persuja vuokran jälkeen jää käteen 240e josta maksetaan ensin laskut ja loppu siirtyy jääkaappiin jos jää.Lapset tienaavat toinen 240e ja toinen 93e joista hekin maksavat omat laskunsa.Toiselle jää 100e ruokaan yms ja toiselle jää bussikortin jälkeen 40e.

        Lainoja ei opiskelijoilla ole koska lainalla ei peruselämistä mielestämme voi rahoittaa ja nykyisessä työilmapiirissä edes hyvinkoulutetulle ei ole takuuvarmasti työtä.Samalla seuraamme toisen lapsen opiskelumaailman erään assistentin neuvoa ettei lainaa kannata ottaa ellei ole työsopimuksessa nimeä alla.

        Se siitä kokoomuslaisuudesta.

        Jos juoppo tai kuka tahansa riippuvainen jonka varallisuus menee riippuvuutta aiheuttavaan asiaan tietää että hänet aina pelastetaan hädästä hän käyttää takuuvarmasti tämän hyväkseen.

        Emme toistaiseksi harrasta itse mitään päihdyttävää riippuvuutta ja pyrimme elämään ilman että pyytäisimme keneltäkään mitään.Jumalaankin pitää luottaa ja rukoilla sekä muistaa elää mahdollisimman viisaasti.

        Monet eivät mene edes leipäjonoihin.Mutta kun on tarvis jostakin niin kyllä sellainenkin onnistuu.

        Kuten sanoin aiemmin että juominen aiheutuu psyykkisistä ongelmista, itse juopottelu ei ole sairaus vaan johtaa sairauden kaltaiseen tilaan joka estää normaalin elämän.Sitä hoidetaan sairauden hoitoa vastaavin menetelmin niin psyykkisen hoidon että fyysisen hoidon tavoin.Lopussahan viinan ryystäminen alkaa jo aiheuttaa itse fyysisiäkin ongelmia.Päässä alkaa surkastumaan ja tuhoutumaan alueita.. syntyy hallusinaatioita.. katkokävelyä.. yms vaurioita.

        Oma isäni on ollut ikänsä juoppo.. ei ehken aivan pohjalla mutta kuitenkin niin ettei siitä ole koskaan kokonaan irti päässyt.Äitini on juopottelee myös miesystävänsä kanssa aika ajoin 1-3 päivän putkia.Molemmin puolin sukua on eriasteisia juoppoja ja myös niitä raittiitakin.Oma perheeni ei käytä alkoholia, lapset ovat kokeilleet kylläkin kun tulivat täysi-ikäisiksi joskin kokeilivat sitä todella hillitysti ja hallitusti.

        Luulisin tietäväni elämän kokemukseni ja opintojeni kautta mistä puhun.

        Luulo ei ole aina tiedon väärti.


      • ihanan räikeää

        jos mielestäsi alkoholistin elämä on ihanaa, miksi et itse ryhtyisi juopoksi?
        estääkö sovinnaisuus vai heikko terveys ja huono viinapää?

        onnea vaan tulevalle urallesi, ihanaa mikä ihanaa?


    • vanha Patu

      Niinpä ja kiven heittäjiä riittää... fhpöoij, Joskus olin työharjoittelussa Pelastusarmeijassa, se oli upea kokemus. "Rantojenpojat" kertoivat kuka mitäkin tarinoita ja jokainen sai kahvipaketin, sitä vähän ihmettelin. Majuri Raili Nurminen sanoi, tiedän että kahvipaketit myydään Hakiksen torilla mutta sellaista on elämä tms. Siinä oli oikea asenne ja on edelleen = soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Moralisointi ja itsekunkin valitseman elämäntavan aliarviointi ja paheksuminen ei juurikaan auta. Apua voidaan antaa ja auttaa ihmisiä hädässä, kivien heittäminen ei kuulu meille ortodokseille. Jokainen tiensä valitsee...

    • piituaski

      Usein näissä keskusteluissa unohdetaan että leipäjonoissa on pienipalkkaisia ihmisiä, joiden palkka ei riitä elämiseen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on asumis ja elämiskustannukset niin korkeat että siellä ei kohta tavallinen työssäkäyvä ihminen ei pysty elämään.

      Päättäjät ja poliitikot ovat kaukana todellisuudesta jossa suurin osa ihmisistä elää.

      Ortodokseilla onhistoriallinen perinne auttamisessa. Ihmiset auttoivat heikompiaan arjessa. Sitten on nämä varakkaat jotka antavat tuntuvia lahjoituksia luostareille, saadakseen mielenrauhan pahoista teoistaan. En oikein tiedä mitä luostarimme tekevät köyhien, sairaiden ja alastomien hyväksi.

      Kylmäsydämisyys on ajan henki. Hyvistä teoista ei palkkaa makseta, eikä kerrota edes naapurille.

      • dlfkugh

        Se on totta jos menet esim. sosiaalitoimistoon tiettynä ainaka asioimaan siellä voi hyvinkin näkyä työhaalareissa olevia ihmisiä sellaisissa haalarilogoissa jotka ennen merkitsivät varmaa ja ansiokasta työtä jolla elätti itsensä maksoi laskunsa ja ehkäpä oman kotinsa ja josta jäi jälkikasvullekkin.

        Se että toteaa tilanteen ja käytännön kuinka riippuvaiset esim. toimivat ei mielestäni ole vielä tuomitsemista.Joku itseään syylistävä voi toki sen sellasena ottaa, tietäähän kuitenkin mmitä tekee ja ehkä tuntee itsekurittomuudessaan ja heikkoudessaan häpeää.

        Olen kuitenkin nähnyt diakoniatyön auttavan ilman mitään moralisointia tai lähetystyötä.Tunne niitä jopa pari kappaletta itse diakoneja jotka tekevät sitä työtä tosin he eivät ole ortodokseja-


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe