Onko sinulla todellinen usko?

Sanan saattaja

Vaan uskotko sinä siihen mitä Helluntailaisten usko sinulle sanoo?
Etkö ole perustanut uskoasi evankelumiin ja Jeesuken opetuksiin?
Onko sinulla sellainen usko, joka menee ahtaasta portista sisään synteineen päivineen? Heti kun tulet uskoon, vaan luuletko, ettei maanpäällä tarvitsekkaan tehdä päätöstä siitä minne on menossa?

Voi teitä te, jotka uskotte siihen, että teidän ei tarvitse mittän tehdä olla vain ja teille kaikki tuodaan kultatarjottimella.
Harhaan te olette joutuneet teiltä vaaditaan parannus Jeesuksen edessä.
Te teette suorista teistä kierot oikaisette vääsyydessä Jumalan valtakuntaan tien omassa uskomuksessanne.

Teidän uskollanne ei ole perustusta, joka varaan rakentaa.
Kristus on se johon teidän tulee juurtua ja häneen, ette voi juutua ilman Raamatun Sanaa sillä Jeesus on Sana.
Vain Jeesuken kautta kasvetaan taivatielle, ette te itse itseänne voi synnyttää uudesti taivaasta omalla ajallanne.
Sen tekee Jumala sitten, kun hän näkee tahdotteko häntä seurata ja tehdä hänen tahtonsa.
Mitä hän meiltä odotttaa hän odottaa tahtomme taipunista tunnustamaan syntimme ei yksin näin anna syntini anteeksi, vaan näkemällä ensi mitä synti on ja sen Raamattu meille opettaa.
Jos et näe itsessäsi vajavaisuuksiasi ole rukouksessa Jeesuksen edessä ja hän kirkastakaoon sinulle sen.
Käskyt on Jumala antanut ei Jeesus käskyjä kumonnut, vaan antoi rakkauden lain. Rakasta Jumalaasi yli kaiken lähimäistäsi, niinkuin itseäsi.

Jos sinulta puuttuu rakkaus, et mitään ole koska rakkaudessa täyttyy laki.
Jos uskot Jumalaan, mutta et Jeesukseen ei sinulla ole Jumalaakaan.
Jos uskot Jumalaan ja Jeesukseen mutta, et usko Pyhään Henkeen ei sinulla ole ketää näistä kolmesta, koska he ovat yksi Henki.

Mitä sinä saat aikkan sillä, kun pyrit kumoamaan Jumalan Sanaa omilla järkeis opeilla? Sinä saat aikaan hajaannusta.
Mikä on tämä Helluntailaisten oppi se ei perustu puhtaaseen Jumalan Sanaan. Hyvää on kaikissa opeissa vähän, mutta kun lähtökohdat ovat väärät, eikä kaikea opeteta perus opetusta opetus jää vajavaiseksi.
Perusus, joka opille lähtee Paavalista ja hänen optuksistaan miten voi ymärtää Jeesusta Paavalin kautta, kun asiat pitäisi olla toisin päin.
Mikä on tämä harha, että ihminen syntyy uudesti heti kasteen saatua, ettekö tunne Sanaa silloin tulee ihmiseen Pyhä Henki ja hän tarvitsee ruokaa eli Raamtun Sanaa. Pyhä Henki ei asu saastaisessa sydämessä, eli ellei ole Sanna ei ole Jeesusta, eikä Pyhää Henkeäkään.

Mikä on se tie mitä nyt lähdetään kulkemaan se on saastaisempi, kuin uskottoman vaellus sillä sinne minne Pyhä Henki astui ihminen Pyhittyi.
Siitä lähtee kasvu ihminen koetellan ja Jeesus katsoo tarkailee ja hän on näkevä sinut mitä tahdot tahdotko kokosydämiseti häntä palvella, vaan oletko tyytyväinen siihen, että synnyit heti uudesti ja livahdit varkiten portista sisään.
Tulee aika, jolloin sinulta kysytään mitä sinä silloin teit kun minun oli nälkä annoit sinä minun syödä? Kun olin janoinen annoitko minulle juotavaa? Kun olin alaston vaatetiko sinä minut.
Missä on sinun auttava kätesi miksi sinä käännät selkäsi Jumalalle?
Etkö näe sinun sisaresi ja veljesi kärsii ja sinä mamonassa pyörit sinä sokea.
Käykää ristin luo naulatkaa syntinne ristin puuhun. Olkaa valossa ja ottakaa sitä öljyä lampuune, joka valaisee sillä Jeesus tulee!

46

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanan saattaja

      Oletko unohtanut lapsenmielisen uskon hyljännyt ensimäisen rakkautesi Jeesuksen.

    • minä mietin

      Paljo asiaa. Pitää miettiä.

    • body

      Kun astuu Oulussa junaan ja uskoo että se menee Helsinkiin, niin ei siihen uskoon tarvita mitää uskon taikatemppuja.

      Se on ihminen joka haluaa aina vääntää uskoon oman mallin ja vaatii samaa toisilta.

      • Sanan saattaja

        body sinullakin on vapaa tahto haluatko sinä tulla onneliseksi maan päällä?
        vaan haluatko sinä jatkaa tuota valitsemaasi tietä joka ei mihinkään johda?
        Ramatun sana lupaa sinulle paljon hyvää tavoittele sitä niin sinäkin löydät jos niin tahdot.

      • lappix
        Sanan saattaja kirjoitti:

        Mikä on sanan saattajan vaihtoehto? Mihin pitää liittyä, että mainitsemasi asiat oat kohdallaan?

      • Sanan saattaja
        lappix kirjoitti:

        Mikä on sanan saattajan vaihtoehto? Mihin pitää liittyä, että mainitsemasi asiat oat kohdallaan?

        Uskoa Raamatun Sanaan ja nähdä se elävänä Sananana ja noudattaa sitä.
        Elävä usko on uskossa elämistä Raamatun mukaan.
        Lahko ei pelasta vain Jeesus pelastaa.

      • lappix
        Sanan saattaja kirjoitti:

        Uskoa Raamatun Sanaan ja nähdä se elävänä Sananana ja noudattaa sitä.
        Elävä usko on uskossa elämistä Raamatun mukaan.
        Lahko ei pelasta vain Jeesus pelastaa.

        Mihin paikallisseurakuntaan sinä kuulut ?

      • itäsuomen tietäjä
        lappix kirjoitti:

        Mihin paikallisseurakuntaan sinä kuulut ?

        Sanansaattaja kuuluu Polvijärvellä olevaan vapixen lahkoon

      • Jonah
        itäsuomen tietäjä kirjoitti:

        Sanansaattaja kuuluu Polvijärvellä olevaan vapixen lahkoon

        Kun nyt nm. "itäsuomen tietäjä" sanoi sinun nm. "Sanan saattaja" kuuluvan Polvijärven vapaaseurakuntaan, niin voisitko ystävällisesti vastata:

        Kuulutko tuohon srk:aan vai et?

      • Sanan saattaja
        itäsuomen tietäjä kirjoitti:

        Sanansaattaja kuuluu Polvijärvellä olevaan vapixen lahkoon

        En kuullu mihinkään lahkoon uskon Jeesukseen Kristukseen saman Henkisten uskovien kanssa kokonnumme yhdessä.
        Elän kokosydämisesti Kristukselle ja niinhän Polvijärven pastorikin on elävässä Hengessä eli edustamme samaa Pyhää Henkeä.

      • samanhenkiset

        Sinä et kuulu lahkoihin mutta sanot >>>>uskon Jeesukseen Kristukseen saman Henkisten uskovien kanssa kokonnumme yhdessä

      • body
        Sanan saattaja kirjoitti:

        body sinullakin on vapaa tahto haluatko sinä tulla onneliseksi maan päällä?
        vaan haluatko sinä jatkaa tuota valitsemaasi tietä joka ei mihinkään johda?
        Ramatun sana lupaa sinulle paljon hyvää tavoittele sitä niin sinäkin löydät jos niin tahdot.

        " Sanan saattaja "

        usko ei tarvitse taikatemppuja, ei masokistista vääntelyä jotta olisi kelvollinen alistettavaksi ja itse hiihtelen itsenäisesti, sillä raamatun mallin mukaan täällä ei kukaan pysty elämään.

        Meille on annettu ymmärrys / järki että siivilöisimme kaiken pilvissä kävelyn pois.

      • Sanan saattaja
        samanhenkiset kirjoitti:

        Sinä et kuulu lahkoihin mutta sanot >>>>uskon Jeesukseen Kristukseen saman Henkisten uskovien kanssa kokonnumme yhdessä

        En kuulu

      • Jonah
        Sanan saattaja kirjoitti:

        En kuullu mihinkään lahkoon uskon Jeesukseen Kristukseen saman Henkisten uskovien kanssa kokonnumme yhdessä.
        Elän kokosydämisesti Kristukselle ja niinhän Polvijärven pastorikin on elävässä Hengessä eli edustamme samaa Pyhää Henkeä.

        Tulkitsin vastauksesi "Sanan saattaja", että kuulut Polvijärven pastorin opetuslapsiin, kun edustat samaa Pyhää Henkeä kuin hän.

        Vastaappa suoraan tulkitsinko vastauksesi oikein?

        En kysynyt kuulutko johonkin "lahkoon". Kysyin kuulutko Polvijärven vapaaseurakuntaan, jonka johtajana on Polvijärven pastori, Veijo Piipponen?

      • Jonah
        Sanan saattaja kirjoitti:

        En kuulu

        Sanan saattajalle.

        Siis et kuulu samaan seurakuntaan yhdessä nm. Tänäänkin kanssa.

        Mutta kokoonnutko yhdessä hänen ja muitten samanmielisten kanssa?

      • Sanan saattaja
        Jonah kirjoitti:

        Tulkitsin vastauksesi "Sanan saattaja", että kuulut Polvijärven pastorin opetuslapsiin, kun edustat samaa Pyhää Henkeä kuin hän.

        Vastaappa suoraan tulkitsinko vastauksesi oikein?

        En kysynyt kuulutko johonkin "lahkoon". Kysyin kuulutko Polvijärven vapaaseurakuntaan, jonka johtajana on Polvijärven pastori, Veijo Piipponen?

        Vastasin jo en kuluu Piiposen seurakuntaan ja miksi se sinua niin kiinnostaa?
        Minä sanoin että meissä vaikuttaa Pyhä Henki, jos hänet satut tuntemaan.

      • Sanan saattaja
        body kirjoitti:

        " Sanan saattaja "

        usko ei tarvitse taikatemppuja, ei masokistista vääntelyä jotta olisi kelvollinen alistettavaksi ja itse hiihtelen itsenäisesti, sillä raamatun mallin mukaan täällä ei kukaan pysty elämään.

        Meille on annettu ymmärrys / järki että siivilöisimme kaiken pilvissä kävelyn pois.

        body Ei taikateppuja tarvitakkaan silloin ,kun uskoo uskoon ei kuulu muuta, kuin taipuminen Jumalan tahtoon.
        Raamattu opettaa miten uskossa eletään ja millä tavalla voi löytää totuuden.
        Lukemalla Sanaa ainostaa löytyy totuus ei se ole vaikeaa ainostaa se, että oma tahto taipuu sillä oma liha on se, joka aina on Henkeä vastaan.

      • Jonah
        Sanan saattaja kirjoitti:

        Vastasin jo en kuluu Piiposen seurakuntaan ja miksi se sinua niin kiinnostaa?
        Minä sanoin että meissä vaikuttaa Pyhä Henki, jos hänet satut tuntemaan.

        Huomasin kyllä, että olit jo ehtinyt vastaamaan nm. "samanhenkiset" esittämään kysymykseen ennenkuin olin saanut omani lähetettyä.

        Siksipä esitin uuden kysymyksen (klo 19:18), koska vastauksesi oli vajavainen.

        Sanoit:
        "Minä sanoin että meissä vaikuttaa Pyhä Henki."

        Aiemmin sanoit, että s-a-m-a Pyhä Henki. Mitä sillä tarkoitat?
        Ymmärrättekö samalla tavalla raamatun?

        Jeesus/ Jumala/ Pyhä Henki Jos on Jeesus sydämessä on Pyhä Henki opettamassa.

      • Jonah
        Sanan saattaja kirjoitti:

        Jeesus/ Jumala/ Pyhä Henki Jos on Jeesus sydämessä on Pyhä Henki opettamassa.

        Sanan saattajan viesti selvensi kyllä asiaa " erinomaisesti".
        Kiitos vastauksesta.

        Mutta voisitko vastata kysymykseen klo 19:18?

      • Jonah
        Jonah kirjoitti:

        Sanan saattajan viesti selvensi kyllä asiaa " erinomaisesti".
        Kiitos vastauksesta.

        Mutta voisitko vastata kysymykseen klo 19:18?

        Lisäksi kysyn vielä tunnetko Polvijärven pastorin?

        Minä en tunne. Siksi kysyn.

      • itäsuomen tietäjä
        Sanan saattaja kirjoitti:

        En kuulu

        "Sanan saattaja" vastasi "samanhenkiset -nikille" samoin, kuin Pietari; kun Pietarilta kysyttiin tunteeko tämä Jeesuksen, niin Pietari kielsi ja sanoi, ettei tunne koko miestä eikä Nasaretilaisen lahkoakaan. Ja kuitenkin Sanan saattaja on P-järven lahkon päämies, vaikkakaan ei ole pastori eikä työntekijä.

      • Semper.Fidelis

        Onko viestisi ymmärrettävä niin, että Sanan saattaja ja Tänäänkin (etc.) olisivat saman P-järven yhteisön uskovia. Vaikka olisivatkin, niin ei siinä mitään tuomittavaa olisi. Palstaesiintymisiä se kyllä selventäisi ja tekisi ymmärrettävämmäksi heidän yhteisen "taistonsa" tiettyjä kirjoittajia vastaan.

        Mutta sinun, "itäsuomen tietäjä", tarkennus olisi paikallaan, sikäli kuin haluat asiasta enempää sanoa. Minua asia kiinnostaa sen jyrkkyyden johdosta, jolla mainitut kirjoittajat ovat tuominneet minut pelastavasta uskosta osattomaksi ja uudestisyntymättömäksi.

        Olen väitellyt heidän kanssaan varsin reippaasti palstan aiheen puitteissa, mutta yhtäkään tuomion sanaa en ole heistä lausunut.
        Jos sellainen löytyy, niin lupaan ottaa asian tutkittavaksi ja jos olen pahasti sanonut, niin korjaan virheeni asiaankuuluvalla tavalla.

      • itäsuomen tietäjä
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Vastausta Semper.Fidelis.

        Kaikki nämä mainitsemasi (Sanan saattaja, Tänäänkin (etc.) kuuluvat P-järven vapixen lahkoon. Asia tuli ilmi tässä muutama kuukausi sitten tv7:n palstalla käydyssä keskustelussa, joka oli otsikolla: Julmia susia.

      • Niko.
        lappix kirjoitti:

        Mihin paikallisseurakuntaan sinä kuulut ?

        Miksi lappix olet niin onnokas kyselemään ihmisten pakallisseurakuntien perään?

        Ettei vaan ketunhäntä kainalossa olisi sinulla..?

        Kristukseen uskovien seurakuntayhteys on äärettömän tärkeä asia, sillä jokainen joka uskoo Häneen on veli ja sisar keskenänsä ja saman puun jäsen, saman ruumiin jäsen ja sen ruumiin pää on Kristus!

        Olen huomannut, että keskustelupalstoilla on monia jotka eivät pidä seurakuntayhteyttä arvossa, vaan halveksivät sitä kun opetuslapset yhdessä kokoontuvat. Se ei ole Jumalan Hengen mielistä se.

        Kristuksen opetuslapset tunnetaankin keskinäisestä rakkaudestaan. Se on se, joka eroittaa heidät myös näkyvällä tavalla "maailmasta" ja siitä tunnetaan
        heidät jotka Kristuksessa ovat.

        Sillä joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljiään ja kuka ei veljiään rakasta, kuinka hän voisi rakastaa Jumalaa joka veljissä vaikuttaa, heissä jotka samaa ruumista ja puuta ovat?!

      • Semper.Fidelis
        itäsuomen tietäjä kirjoitti:

        Vastausta Semper.Fidelis.

        Kaikki nämä mainitsemasi (Sanan saattaja, Tänäänkin (etc.) kuuluvat P-järven vapixen lahkoon. Asia tuli ilmi tässä muutama kuukausi sitten tv7:n palstalla käydyssä keskustelussa, joka oli otsikolla: Julmia susia.

        Sanottakoon vaihteeksi hieman huumorin pilkettä kulmassa, ettei se sitten niin kuolemanvakavaa tainnut ollakaan, jos joku heitä samaksi henkilöksi asetteli, siis Sanan saattajaa ja Tänäänkin/etceteraa.

        Mikä lie greeeeenin positio tuossa tuomioporukassa? Greeeen on selvästi sympaattisin heistä kolmesta. Viesteistään päätellen nimim. greeeeen rakastaa aidosti Sanan totuutta kuten minäkin haluan rakastaa.

        Mutta, rauha 'yhtä köyttä yhdistyksen' kolmikolle ja rauha meille kaikille. Kilvoittelu jatkuu ja pitäisi muistaa, että meidän kenenkään tehtävä ei ole heittää kapuloita rattaisiin toistemme tiellä pelastuksen. Päinvastoin, Hebrealaiskirjeen 10:24 sanoin:

        "valvokaamme toinen toistamme ROHKAISUKSI
        toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;"

      • Sanan saattaja
        itäsuomen tietäjä kirjoitti:

        "Sanan saattaja" vastasi "samanhenkiset -nikille" samoin, kuin Pietari; kun Pietarilta kysyttiin tunteeko tämä Jeesuksen, niin Pietari kielsi ja sanoi, ettei tunne koko miestä eikä Nasaretilaisen lahkoakaan. Ja kuitenkin Sanan saattaja on P-järven lahkon päämies, vaikkakaan ei ole pastori eikä työntekijä.

        itäsuomen tietäjä sinähä tietäjä olet vai oletko ennustaja, kun paremmin tiedät, kuin minä. Minä toki katson Polvijärven pastori ohjelmaa tv 7 niikuin moini muukin varmaan.
        Sanonpahan, vain sen hyvä ohjelma ja hyvät opetukset.
        Mikä sinä olet tietäjähenkikö sinussa vaikuttaa?
        Se henki on Raamatun vastainen.

      • itäsuomen tietäjä
        Sanan saattaja kirjoitti:

        itäsuomen tietäjä sinähä tietäjä olet vai oletko ennustaja, kun paremmin tiedät, kuin minä. Minä toki katson Polvijärven pastori ohjelmaa tv 7 niikuin moini muukin varmaan.
        Sanonpahan, vain sen hyvä ohjelma ja hyvät opetukset.
        Mikä sinä olet tietäjähenkikö sinussa vaikuttaa?
        Se henki on Raamatun vastainen.

        Vastausta Sanan saattajalle.

        Etkö sinä nyt ymmärrä vai etkö tosiaan laisinkaan halua ymmärtää tätä tosiasiaa, ettei nyt käsitellä laisinkaan opetuksen sisältöä, vaan nimimerkkien takana olevaa seurakuntaa ja henkilöitä?!?

        Ja kun en ole missään mielipiteessäni edes sananpuolikkaallakaan viitannut opetuksen sisältöön, niin mistä sinä olet sellaista saanut päähäsi, että minä opetusta arvostelisin?

        Koeta nyt katsella asioita realistisesti, äläkä pelkästään omiin luuloihisi perustuen.

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Sanottakoon vaihteeksi hieman huumorin pilkettä kulmassa, ettei se sitten niin kuolemanvakavaa tainnut ollakaan, jos joku heitä samaksi henkilöksi asetteli, siis Sanan saattajaa ja Tänäänkin/etceteraa.

        Mikä lie greeeeenin positio tuossa tuomioporukassa? Greeeen on selvästi sympaattisin heistä kolmesta. Viesteistään päätellen nimim. greeeeen rakastaa aidosti Sanan totuutta kuten minäkin haluan rakastaa.

        Mutta, rauha 'yhtä köyttä yhdistyksen' kolmikolle ja rauha meille kaikille. Kilvoittelu jatkuu ja pitäisi muistaa, että meidän kenenkään tehtävä ei ole heittää kapuloita rattaisiin toistemme tiellä pelastuksen. Päinvastoin, Hebrealaiskirjeen 10:24 sanoin:

        "valvokaamme toinen toistamme ROHKAISUKSI
        toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;"

        Uskotko sinä Semper siis ennemmin kaiken maailman 'tietäjiä' kuin henkilöitä itseään?!

        Kuinka luotettava on sellainen ihminen itse, joka epäilee toisia jatkuvasti jostakin..?!

        Muistaakseni mm. 'Tänäänkin' on useat kerrat todennut, ettei kuulu tuon kaltaisiin ryhmittymiin, ja Polvijärven pastorista ja tämän yhteisöstä perättömiä juttuja sisältäneessä keskustelussakin hän sanoi muistaakseni hyvin selvästi, ettei kuulu kyseiseen seurakuntaan.

        Vai että on sinua ystäväiseni tuomittu... Aletaanko katselemaan taas, kuka on mitäkin tuomioita jaellut?!

      • Semper.Fidelis
        greeeeen kirjoitti:

        Aurinkoista keskipäivää sinne vihreän sameisiin vesiin, joista sinä ympäristöäsi tarkastelet. Oletko koskaan kuullut Tapio Rautavaaran esittämää laulelmaa "Päivänsäde ja Menninkäinen?

        http://www.youtube.com/watch?v=MzheWNd65x4

        Olkaamme greeen valonlapsia, jotka haluavat kömpiä ulos pimeyden luolista katsomaan ja kestämään sitä valoa, joka "lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, Hänen, joka on Jumalan kuva", 2.Kor.4:4.

        Tämän maailman jumala sokaisee sinua vielä siinä määrin, ettet näe juuri mitään muuta kirjoittamisen aihetta kuin SF:n parjaaminen.

        Ongelmasi on se, että Raamatun totuus, jota minä puolustan, kestää kyllä sinun keveät rynnistelysi. Ja kunnia Jumalalle, hyvin minäkin sinua kestän!

        Haluan näet olla Kristuksen kirkkauden evankeliumin puolella ja karttaa kaikkea menninkäismäisyyttä - vaikka oma raadollinen hellyttävyytensä niissä menninkäisissäkin on, ainakin tuon Tapsan kuvailemana.

        Eli et, Semper ystäväiseni, pystynyt TAASKAAN vastaamaan kyseessä olevaan asiaan, etkä ottamaan vastuuta höpinöistäsi. Sen sijaan aloit taas parjata minua ja ylistää omaa 'raamatun totuuttasi' ja sen kestävyyttä

        Ei oikeamielinen ihminen lähde mukaan kaiken maailman 'tietäjien' höpinöihin, lähimmäisiään vastaan!

        Ja mitä Polvijärven pastorista käytyyn keskusteluun tulee, minut, Tänäänkin ja Sanan saattajahan päätettiin siellä polvijärveläisiksi, ja jopa itse pastoriksi ja Aulikki Hartikaiseksi... Meidän väitettiin puolustelevan itseämme jne., vaikka todellisuudessa kritisoimme ainoastaan sitä, että kyseisessä keskustelussa kirjoitettiin väärää tietoa tunnetuista henkilöistä!

      • Sanan saattaja
        itäsuomen tietäjä kirjoitti:

        Vastausta Sanan saattajalle.

        Etkö sinä nyt ymmärrä vai etkö tosiaan laisinkaan halua ymmärtää tätä tosiasiaa, ettei nyt käsitellä laisinkaan opetuksen sisältöä, vaan nimimerkkien takana olevaa seurakuntaa ja henkilöitä?!?

        Ja kun en ole missään mielipiteessäni edes sananpuolikkaallakaan viitannut opetuksen sisältöön, niin mistä sinä olet sellaista saanut päähäsi, että minä opetusta arvostelisin?

        Koeta nyt katsella asioita realistisesti, äläkä pelkästään omiin luuloihisi perustuen.

        itäsuomen tietäjä mitä kenkä puristaa, etkö käsitä vai pitääkö se piirtää en ole mikään Polvijärven pastorin henkilökuntaa taikka mitään muutakaan.
        Sen sijaa olen opetuksesta aivan samaa mieltä sillä meissä on Pyhä Henki, joka opettaa niin heillä kuin minullakin.
        Sitä ei voi ymmärtää, ennenkuin saa tutustua Pyhään Henkeen.

      • Sanan saattaja
        Jonah kirjoitti:

        Lisäksi kysyn vielä tunnetko Polvijärven pastorin?

        Minä en tunne. Siksi kysyn.

        Johan en ole koskaan tavannut häntä mutta mielelläni keskustelisin hänen kanssaan. Polvijärven pastori ohjelma on mielestäni mitä puhtainta evankeljumia ja opetusta.
        Kannattaa katsoa ja oppia sillä pimeä on Suomen kansan sydän valoa sinne tarvitaan juuri tällaisten rohkeitten julistajien kautta.

    • Semper.Fidelis

      Tässä minun vastaukseni: KYLLÄ, minulla ON todellinen usko.

      Minulla on se lahjausko, jonka Jeesus vaikuttaa sydämessäni.

      Kun Jumala minussa uskon synnytti Poikansa Sanan kautta,

      sain kokea uudestisyntymisen ihmeen ja uuden elämän alun.

      Uusi elämä kasvaa uutena luomuksena päivä päivältä niin, että

      kaikki vanhan ihmisen hedelmättömät teot tulevat tuomituiksi.

      Sananlaskut:
      4:18 Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko,
      joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka."

      Mikä valtavan suuri kiitosaihe onkaan elävä usko Jeesukseen!

      • greeeeen

        Kuten todettu jo useampaankin kertaan, Semper, opetuksesi poikkeaa Raamatun sanomasta siinä, että väität kilvoituksen olevan jatkuvaa vanhan ihmisensä kanssa painimista.

        Sanot Paavalia esikuvaksesi, mutta silti et tunnu etenevän Tiellä ollenkaan sinne suuntaan, jota hän kulki. Toisin kuin väität, Paavalin 'kilpajuoksu' ei tarkoita jatkuvaa lihansa himojen kanssa painiskelua, vaan sitä pyyteetöntä ja uhrautuvaa työtä, jota tehdään MUIDEN ihmisten hyväksi ja pelastukseksi!

        Paavalin mukaan todellinen elämä voitetaan tekemällä hyviä tekoja ja jakamalla anteliaasti omastaan muille, eikä kilvoitus ole pelkkää painia oman syntisen lihansa kanssa! Joka tuota tekee, on vasta tien alussa. Miksi jotkut sitten jäävät junnaamaan paikoilleen, on hyvä kysymys.

    • Tympääntynyt !

      Minä en jaksanut lukea alotusta loppuun asti.

      "Minä ihmettelin ettei ollut yhtään miestä, joka olisi astunut väliin". Nyt totuus kompastelee torilla ja suoruus ei voi sisälle tulla. Totuus on kadonnut, mutta ylistyslauluja lauletaan. Hypnoottisen hartaasti mutta ei tehdä parannusta.

    • Surulla kerron

      Kristinusko alkaa parannuksen teolle. Jotkut ovat käsittäneet sen niin, että saa elää kuin luste pellossa ja silti on uskossa. Vakavaa harhaa on se, että ihmiset eivät saa tietoa parannuksen tarpeellisuudesta. Joissakin lahkoissa Jeesuksen opetukset on täysin sivuutettu, niistä ei puhuta, eivätkä ne ole auktoriteetteja.
      Monista on vastenmielistä tehdä parannus. Mielummin he intoilevat uskosta, jossa Jumala tekee kaiken ja he itse sivullisina ottavat vastaan jos sattuvat jotakin saamaan. Jeesuksesta ei juuri piitata, eikä välitetä hänen ohjeistaan.
      Surullista, että tuollainen eksytys on ottanut paljon tilaa seurakunnissa.

      • Sanan saattaja

        Surulla Kerron on totta, että joudumme olemaan täällä maanpäällä vasta voimien kanssa ja siksi Jeesus onkin voimana niille, jotka koksydämisesti uskovat.
        Jeesus varustaa heidät kuin sotilaat Hengen voimalla ja aseana on Raamatun Sana siksi on tärkeää lukea Raamttua, että tulee ymmärykseen millä tavoin voimme taistella uskossa vastavoimia vastaan.
        On totta, että ihmis sydämet ovat kylmennet ja uskoa on vain vähän niinkuin Jeesus itse on sanonut.
        Jeesus olkoon sinun kanssasi ja vahvistakoon sinua.

    • Joh.1:12, Ap.t.17:30
    • savonarola

      Uskotko että pitää tehdä mitä Jumala tahtoo ja käskee sinun tekevän `????? ???

      • savonarola

        Odottelen vastausta !! Ei kait tuo kysymys sua häiritsee ?????

    • suopursukka

      Todellisena uskona pidetään raamatun sanomisiin uskomista.
      Se tarkoittaa joukkomurhien, raiskauksien, kidutuksen, lasten tappamisen, orjuutuksen, ihmisuhrien hyväksymistä.

      Jos kysytään sitä, mitä on inhimillisyys tänään ja miten käsitteen sisältö on historiallisesti muuttunut, lähestytään asiaa.

      • Niko.

        Todellinen uskova uskoo Herraan Jeesukseen ja tekee Hänen tahtonsa mukaan:

        "Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." ( Mark 12)

        "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. ( Matt 7)

      • savonarola
        Niko. kirjoitti:

        Amen !!! : ) Ole siunattu Rakas Niko !!!!

      • Markku Tampio

        Etkös "suopursukka" löydä Raamatun kirjoituksista sitten muuta sanomaa, kuin nuo joukkomurhat, raiskaukset, kidutukset, lasten tappamiset, orjuus, ihmisuhrit?

        Taidat tarkastella enemmän Vanhan Testamentin kirjoituksia, jotka kertovat Mooseksen lain alaisuudessa olevien historiasta..

        Kun Uuden Testamentin evankeliumin ilosanoma kertoo Jeesuksesta ja hänen sanomastaan, niin sepä ei taida kaltaisiasi laisinkaan kiinnostaa. Evankeliumeistahan ei voi repiä mitään raflaavaa aihetta mielipiteisiinsä, koska evankeliumit kertovat enemmän rakkaudesta, kuin murhista ja raiskauksista yms. väkivallanteoista..

      • Sanan saattaja
        Markku Tampio kirjoitti:

        Työ täällä on ollut hedelmätöntä ihmiset, jotka eivät känny syntineen Jumalan puoleen ovat tyhjiä kuoria.

        Sellaiset ihmiset, jotka ovat löytäneet totuuden Raamatun Sanasta ovat myös puhdistuva ja pyhittyvä.
        Kiitä omalta osaltani niitä, jotka totuudessa kulkevat ja rukoilen heidän puolestaan.
        Herra itse näkee sydämet, jotka eivät ole totuudessa heidän edessään on vastata omista teoistaan Jumalan edessä.

        Jätän palstan ja menen sinne minne Herra johdattaa ne lukiat, jotka ovat löytäneet totuuden Herra vahvistkoon teitä olkoon teidän sotaasuna Raamatun Sana ja rakkaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe