ja MITÄHÄN MIELTÄ SOINI JA & kUMPP TÄSTÄ OVAT ???

Reijo Tossavainen, toisinajattelija "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"
Hae tältä sivustolta:
Kekkonen on suomalainen suurmies
4.9.2010 14:38 Reijo Tossavainen 20 kommenttia

Kekkosen merkitys ymmärretään kokonaisuudessaan niin hyvine kuin huonoine puolineen vasta tulevien sukupolvien aikana. Me Kekkosen aikana eläneet emme osaa ottaa asioihin riittävää etäisyyttä. Tämä pätee erityisesti niihin poliitikkoihin, jotka kärsivät Kekkosen varjoon jäämisestä.

Minua on häirinnyt Kekkosen aikana eläneiden jälkiviisas Kekkosen toimien arvostelu. Nimenomaan siitä syystä, että Kekkosta arvostellaan hänen toimistaan tämän päivän näkökulmasta nähtynä. Ei huomata sitä tosiasiaa, että jos Kekkonen eläisi ja toimisi tämän päivän Suomessa, niin hänkin toimisi eri tavalla kuin silloin aikoinaan. Eihän esimerkiksi sotia edeltäneitä presidenttejäkään arvioida tämän päivän Suomen näkökulmasta.

Kekkosta on arvosteltu mm. siitä, että hän nöyristeli liikaa venäläisten edessä. Olen asiasta täysin eri mieltä. Sodan jälkeen meidän kansallinen olemassaolomme oli joskus pahimmillaan vain hiuskarvan varassa. Kekkonen tunnusti sen tosiasian, että maantieteelle emme voi mitään, ja että silloinen Neuvostoliitto oli todellinen suurvalta, joka halusi laajentaa omaa valtapiiriään. Noina vaikeina aikoina Kekkonen osasi tasapainoilla hyvin. Hän kumarsi Moskovan suuntaan vain sen verran kuin katsoi sen kulloinkin tarpeelliseksi, mutta aina tilaisuuden tullen veti köyttä toiseen suuntaan niin paljon kuin mahdollista.

Minä en ymmärrä niitä tämän päivän poliitikkoja, jotka kumartavat nyt sekä Moskovaan että Brysseliin, vaikka meillä kansakuntana olisi nyt historiallisesti ainutlaatuinen tilaisuus seisoa ryhdikkäästi itsenäisenä kansakuntana tasa-arvoisesti muiden rinnalla.

Sisäpolitiikassa erityisesti Kekkosen presidenttiyden alkuajat olivat melko rauhattomat. Siksi presidentti joutui melko kovakouraisestikin pitämään kansakuntaa ja erityisesti sen eripuraisia poliitikkoja kurissa ja herran nuhteessa. Siinäkin hän onnistui. Ei heti, vaan pikkuhiljaa. Lopulta joidenkin mielestä jopa liian hyvin!

Kaiken kaikkiaan Urho Kaleva Kekkonen on suomalainen suurmies, joka kantoi esimerkillisesti vastuunsa tämän maan ja kansan puolesta. Jonkun tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat presidenteistämme eniten Rytiä ja Mannerheimiä. Heitä ollenkaan väheksymättä uskon, että joskus tulevaisuudessa Kekkonen nousee ylimmälle tasolle kansakunnan kaapin päällä.

Vielä nytkin esim. useissa kouluissa näkee seinällä presidenttiemme valokuvien rivistön. Koivistolla ja Ahtisaarellakin oli omat ansionsa, mutta jostakin syystä tulee sellainen tunne, että viimeinen "oikea presidentti" oli UKK.

www.reijotossavainen.net
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TAITAA MIEHELLÄ MUISTI JO PÄTKIÄ....

Ei muista kekkoskratian aikaa jolloin kaikki oli pelkkää YYA:TA ja kremliä,,,


NYT NÄMÄ SAMAT KEKKOSEN OTTOPOJAT OVAT JOHTAMASSA SUOMEA TALOUDELLISEEN TUHOON



Neuvostoliitto vaihtui vaan EUSSR:ään

Äänestä

Kyllä Kekkonen hoiti Suomen asioita senaikaisissa olosuhteissa ja reaaliteeteissä loistavasti. Oikeastaan ainoalla mahdollisella tavalla Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Nykyisen EUSSR: n kanssa asioiminen ei sujukkaan enää yhtä hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KEPUN LINJOILLA ? kirjoitti:

Reijo Tossavainen, toisinajattelija "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"
Hae tältä sivustolta:
Kekkonen on suomalainen suurmies
4.9.2010 14:38 Reijo Tossavainen 20 kommenttia

Kekkosen merkitys ymmärretään kokonaisuudessaan niin hyvine kuin huonoine puolineen vasta tulevien sukupolvien aikana. Me Kekkosen aikana eläneet emme osaa ottaa asioihin riittävää etäisyyttä. Tämä pätee erityisesti niihin poliitikkoihin, jotka kärsivät Kekkosen varjoon jäämisestä.

Minua on häirinnyt Kekkosen aikana eläneiden jälkiviisas Kekkosen toimien arvostelu. Nimenomaan siitä syystä, että Kekkosta arvostellaan hänen toimistaan tämän päivän näkökulmasta nähtynä. Ei huomata sitä tosiasiaa, että jos Kekkonen eläisi ja toimisi tämän päivän Suomessa, niin hänkin toimisi eri tavalla kuin silloin aikoinaan. Eihän esimerkiksi sotia edeltäneitä presidenttejäkään arvioida tämän päivän Suomen näkökulmasta.

Kekkosta on arvosteltu mm. siitä, että hän nöyristeli liikaa venäläisten edessä. Olen asiasta täysin eri mieltä. Sodan jälkeen meidän kansallinen olemassaolomme oli joskus pahimmillaan vain hiuskarvan varassa. Kekkonen tunnusti sen tosiasian, että maantieteelle emme voi mitään, ja että silloinen Neuvostoliitto oli todellinen suurvalta, joka halusi laajentaa omaa valtapiiriään. Noina vaikeina aikoina Kekkonen osasi tasapainoilla hyvin. Hän kumarsi Moskovan suuntaan vain sen verran kuin katsoi sen kulloinkin tarpeelliseksi, mutta aina tilaisuuden tullen veti köyttä toiseen suuntaan niin paljon kuin mahdollista.

Minä en ymmärrä niitä tämän päivän poliitikkoja, jotka kumartavat nyt sekä Moskovaan että Brysseliin, vaikka meillä kansakuntana olisi nyt historiallisesti ainutlaatuinen tilaisuus seisoa ryhdikkäästi itsenäisenä kansakuntana tasa-arvoisesti muiden rinnalla.

Sisäpolitiikassa erityisesti Kekkosen presidenttiyden alkuajat olivat melko rauhattomat. Siksi presidentti joutui melko kovakouraisestikin pitämään kansakuntaa ja erityisesti sen eripuraisia poliitikkoja kurissa ja herran nuhteessa. Siinäkin hän onnistui. Ei heti, vaan pikkuhiljaa. Lopulta joidenkin mielestä jopa liian hyvin!

Kaiken kaikkiaan Urho Kaleva Kekkonen on suomalainen suurmies, joka kantoi esimerkillisesti vastuunsa tämän maan ja kansan puolesta. Jonkun tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat presidenteistämme eniten Rytiä ja Mannerheimiä. Heitä ollenkaan väheksymättä uskon, että joskus tulevaisuudessa Kekkonen nousee ylimmälle tasolle kansakunnan kaapin päällä.

Vielä nytkin esim. useissa kouluissa näkee seinällä presidenttiemme valokuvien rivistön. Koivistolla ja Ahtisaarellakin oli omat ansionsa, mutta jostakin syystä tulee sellainen tunne, että viimeinen "oikea presidentti" oli UKK.

www.reijotossavainen.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu