Klamydia ja Rakas

Sain Klamydian puoli vuotta sitten kun petin rakasta miestäni.. olen katunut sitä niin paljon, en edes tiedä miksi petin, ei ollut mitään syytä siihen, en edes halunnut sitä miestä jonka kans petin rakastani. No puoli vuotta meni ja sain teitää että omistan klamydian, juuri siltä mieheltä jonka kanssa petin rakastani. Rakkaallani on myös klamydia, itken joka päivä ja mietin mitä teen. huomenna olen menossa sairaanhoitajalle josta saan lähetteen papa testiin. En teidä miten selviän jos klamydiani on paha ja en voi enää saada lapsia, tai jos rakkaani ei voi. Olen pilannut kaiken :(

En haluaisi vain marista ja märistä ja syyttää itseäni ja alistaa itseäni koko ajan. mutta minun syytänihän se on, vaikka kuinka pyydän anteeksi niin se ei muutu mihinkään.
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

PAPA-testissähän klamydia tai sen aiheuttamat mahd.lapsettomuusasiat _eivät_ tule esille, ei yksikään, PAPA-koe on kohdunk.syövän seulontatesti, siinä tulee esille solumuutokset (toki muutakin), mutta ei se mikään sp-tautitesti ole. Eikä siinä tosiaan tule esille yksikään asia mitä hoitamaton klamydia on mahd.saanut aikaan. Ne tutkimukset ovat sitten aivan erikseen.

Kirjoitat että rakkaallasi on klamydia. Muistakaa välttää yhdyntää kontrollikokeen tuloksiin saakka. Vai oliko tarkoituksesi kirjoittaa että _oli_ klamydia?

PAPA-kokeessa EI edes testata klamydiaa ellei sen otosta samassa yhteydessä ole sovittu lääkärin kanssa erikseen!!

Oletko testauttanut muut sp-taudit?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tyhmä-900 kirjoitti:

Sain Klamydian puoli vuotta sitten kun petin rakasta miestäni.. olen katunut sitä niin paljon, en edes tiedä miksi petin, ei ollut mitään syytä siihen, en edes halunnut sitä miestä jonka kans petin rakastani. No puoli vuotta meni ja sain teitää että omistan klamydian, juuri siltä mieheltä jonka kanssa petin rakastani. Rakkaallani on myös klamydia, itken joka päivä ja mietin mitä teen. huomenna olen menossa sairaanhoitajalle josta saan lähetteen papa testiin. En teidä miten selviän jos klamydiani on paha ja en voi enää saada lapsia, tai jos rakkaani ei voi. Olen pilannut kaiken :(

En haluaisi vain marista ja märistä ja syyttää itseäni ja alistaa itseäni koko ajan. mutta minun syytänihän se on, vaikka kuinka pyydän anteeksi niin se ei muutu mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu