Minulle tehtiin 7/1998 vatsalipo eli poistettiin läskiä ja nahkaa vatsan alueelta, myös uusi napa täytyi tehdä. Olin muutoin hoikka mutta 4 lasta tehneenä rupsahdin oikein kunnolla. Ikää minulla oli 38v.
Pelkkä rasvaimu ei olisi ollut kirurgin mielestä riittävä koska nahka olisi jäänyt roikkumaan. Vatsalipon teki Westendin Klinikassa päiväkirurgisena toimenpiteena plastiikakirurgi, joka myöhemmin menetti toimenpide- tai peräti lääkärinlupansa asiakasvalitusten johdosta.
No, minä olin tyytyväinen saamaani palveluun ja kun tulosta vielä rasvaimulla paranneltiin 4 kk:n kuluttua, niin vihdoinkin näytin alastomana hyvältä.
Se, mikä jäi hyvin mieleeni, oli ko. kirurgin varoitus: minun tulee muistaa että yleensä tällaiset keinotekoisesti poistetut rasvat ilmaantuvat takaisin viimeistään 10 vuoden kuluttua vaikka mitä tekisi. En uskonut.
Harrastin silloin hölkkää, uintia ja pitkiä reippaita kävelylenkkejä. Kuten alussa kerroin, olin hoikka (koko M, nroissa 38-40) ja kun pömppökin oli poissa, olin onnellinen. Painoin 68 kg, enimmäkseen urheilun ansiosta olevaa lihasta, luulen.
2005 alkoi vartalo muuttua, hitaasti mutta varmasti. Piti ostaa isompia vaatteita, tiimalasimainen muoto alkoi kadota, paino alkoi nousta. Urheilin entistä enemmän, jätin makeat pois kahvistakin mutta koko ajan paino on vaan noussut ja läski lisääntynyt aivan käsittämättömän määrän pallean ja alavatsan alueille, samoin lapaluiden päälle ja vähän alemmaksikin selkään. Rinnat ovat kasvaneet 75B:stä 95D ja 95E kuppeihin. Painoa on 78 kg, vaatekoko XL ja nroissa 44. Täytän syksyllä 51v.
Aika paljon voin gynekologin mukaan pistää vaihdevuosien syyksi mutta en kaikkea. Kertoessani vatsaliposta ja kiurgin ennustuksesta saada läskit takaisin, gyne kuittasi asian vain sanomalla, että se voi olla täysin totta, me naiset kuulemma reagoimme eri tavoin näihin asioihin.
Onko minulle kohtalotovereita palstalla? Onko edes ikäisiäni, jotka olisivat olleet keski-iässä rasvaimussa, miten vatsanahkanne on reagoinut, jäänyt pussittamaan vai kutistuiko?
Rinnat ainakin on pakko nostattaa sllä olen saanut kovat hartiakivut. Hölkkä ei enää onnistu kun paino nousi niin äkkiä, sillä nyt ei polvet ja selkä enää kestä.
Olen harkinnut Villa Medicaa, on toiminut useita vuosia ja on kohtuuhintainenkin. Jos jollakulla kuitenkin on jotain tietoa tämän ikäisen naisen mahdollisuudesta saada hyvä vatsalipo tulos tai on jotain muuta, mitä minun tulisi tietää, ole kiltti ja kerro. Kaikki info vastaanotetaan mielellään!
Vatsalipo uusintaan?
masentunut läskikasa
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931