Ahon mielestä suomalaiset ovat negatiivisia ilman mitään syytä. Hänen mielestään ne suomalaiset jotka eivät ole menestyneet elämässään ovat siihen osaansa täysin itse syyllisiä. Esko Aho näkyy unohtaneen täydellisesti sen miten hän itse oli ajamassa suomen talouskasvun alas omalla hallituskaudellaan.
"1990-luvun alun laman aikana porvarihallituksen pääministeri Esko Aho aiheutti talouspoliittisilla päätöksillään ja linjavalinnoillaan lukemattomien ihmisten kuoleman, lukemattomien ihmisten loppuelämän ja elämäntyön tuhoutumisen. Sellaisen ansioluettelon jälkeen luulisi, että Aho tuntisi edes nimellisesti vastuuta ja häpeää tekojensa vuoksi ja kantaisi tekojensa seurauksia vetäytymällä loppuiäkseen julkisuudesta. Mutta ei, hän ponnahtaa ensin Sitran johtoon ja nyttemmin Nokia-pomoksi ja arvossapidetyksi asiantuntijaksi, johon törmää surullisen usein milloin missäkin tiedotusvälineessä. Pohdinnan aihetta antaa mm. kysymys, kuinka nämä "uudet Kennedyt" oikein voivatkin osoittautua niin täydellisen moraalittomiksi. Britanniasta löytyy toinen esimerkki, sotarikollinen Tony Blair, joka kylvi jälkeensä jopa enemmän kuolemaa ja tuhoa, osoittamatta minkäänlaisia katumuksen merkkejä."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113885-esko-aho-”suomalaisia-jaetaan-menestyjiin-ja-menestymattomiin”#comments
Esko Aho syyttää Suomalaisia !
26
113
Vastaukset
- Jjeeves
Karmivalta tuntuu ajatus, että josko politiikan ja talouselämän porhoilla ja porhottarilla hyvinkin yleisesti on tämä ajatustapa. Jos on, niin me kaikki vaalikäyttäytymisellämme, kulutustottumuksillamme jne. olemme olleet nostamassa heitä asemaan jossa he kuvittelevat olevansa vain oman erinomaisuutensa takia.
Jos lakkaisimme äänestämästä, kuluttamasta, ostamasta palveluja, käymästä "paskaduunissamme" - nähtäisiin, mitä ne eliitin "omat ansiot ja lahjakkuus" oikein olivatkaan... - Markku T
Jotenkin Esko Ahon kaltaiset ihmiset ovat vieraantuneet täältä ruohonjuuritasolta etteivät todennäköisesti edes tajua miten huonosti osalla suomalaisilla menee.
Vai olisiko se niin, että kun ihminen elää elämänsä huijaten ja valehdellen, alkaa itsekin uskomaan "valhemaailmaa" jonka on itse luonut.
Ahon kommenteista voi hyvin päätellä, että hän elää edelleen siinä ajassa ennen internetin tuomaa tietotulvaa meille tavallisille ihmisille, ajassa jolloin kansalaisille kerrottiin television ja sanomalehtien kautta uutiset. Silloisen lahjotun median kautta, joka kertoi uutiset siten kuin niiden käskettiin kertoa.- Jjeeves
Esko Ahon mielestä pitäisi ryhtyä tekemään mediaan "positiivisia" juttuja.
Konstikos tuo on tehdä omasta yhteiskunnastaan "positiivisia" juttuja. Pohjois-Koreakin tiedottaa kansalaisilleen omasta yhteiskunnastaan pelkästään "positiivisia" juttuja.
Esko Aho halventaa suomalaisten järkeä ja todellisuudentajua. - kansa tietää
Jjeeves kirjoitti:
Esko Ahon mielestä pitäisi ryhtyä tekemään mediaan "positiivisia" juttuja.
Konstikos tuo on tehdä omasta yhteiskunnastaan "positiivisia" juttuja. Pohjois-Koreakin tiedottaa kansalaisilleen omasta yhteiskunnastaan pelkästään "positiivisia" juttuja.
Esko Aho halventaa suomalaisten järkeä ja todellisuudentajua.Oikeastaan se on Perussuomalaisten syy, että suomen kansa alkoi tajuamaan miten media kertoo asioista puolueellisesti. Ennen vaaleja tuskin monikaan ymmärsi miten meitä viilattiin linssiin uutisoinnissa. Perussuomalaiset saivat mediassa tilaa, tosin negatiivista, mutta silti näkyvää tilaa ja silloin kansa havahtui miettimään, että mitenkäs nämä asiat oikeastaan onkaan.
Nyt median valta on murentunut ja se on kokoomuslaisille omistajille valtava pettymys. Median kautta voidaan "ohjailla" äärettömän hyvin kansalaisia, mutta sen "ohjailun" ei olisi koskaan saanut paljastua, mutta toisin kävi.
- kristian aalto
Ahon ansiosta asumisesta on tullut 3 kertaa kalliimpaa kuin 90 luvun alussa.
Hän poisti indeksiin sidotun "vuokrasääntelyn", jotta asunmarkkinat voisivat toimia niin että tarpeen mukaan valmistuu "sopiva määrä" asuntoja markkinoiden määrittelemään hintaan.
Lopputulos: asuntojen hinnat, vuokrat huippukovia. Siellä missä työt, kalliimmat vuokrat ja asunnot.
Asuntoja tehdään liian vähän, asuntopula pahempaa kuin 80-luvulla.
Tilanne menee huonompaan suuntaan. Tilannetta yritetään parantaa antamalla vuokralaisille "vuokratukea" jotta taas voitaisiin nostaa yksityisten vuokranantajien vuokria.- Jjeeves
Täsmälleen näin on. Nyt ei vallitse vuokrasääntely vaan vallitsee vuokra-asuntojen rakentamisen säännöstely.
Vuokralaisille myönnettävä asumistuki menee veronmaksajien kukkarosta.
Kehnotasoisten loukkojen vuokrat pääkaupunkiseudulla ovat yläpilvissä. Sijoitusasuntojen pitäminen on erinomainen elinkeino alan osaaville. Myöskin esim. VVO:n ja SATO:n ja sentyyppisten asuntokannassa on kuntoon ja sijaintiin nähden liian kalliita vuokra-asuntoja.
Omistusasumisesta (ja eläkeikään asti kestävästä lainanlyhennyksestä) on tehty ihanne. Perheasunnon kasvavalle katraalle ostaneet ovat vasta puolivälissä rivitaloneliönsä maksamisessa kun jo nuoriso "lentää pesästä" ja uupuneille vanhemmille (tai vanhemmalle, jos on jo erokin ehtinyt tulla) riittäisi hyvin kerrostalokaksio, jossa ei tarvitsisi tehdä pätkääkään lumitöitä. Ja eikun sen rivitaloneliön myyntiruljanssiin senhetkisten asunnonhintojen armoilla.
Vuokra-asumista pidetään jostakin syystä häpeällisenä ja menestymättömyyden merkkinä. Onko kuitenkin häpeällistä olla sitoutumatta asuntolainaan?
Asumisoikeusjärjestelmässä on monia etuja ja näiden asuntojen kysyntä on vilkasta, mutta järjestelmässä olisi vielä kehittämisen varaa.
Tilanne tosiaan menee huonompaan suuntaan. Valitettavasti aikamme kaksikymppiset nuoret eivät muunlaista tilannetta muista eivätkä osanne toivoakaan.
- kansa muistaa
Esko Ahon on turha kuvitella että hänen tekemisensä unohdettaisiin !
Siinä ihmisessä korostuu korruptoituneen ihmisen koko kuva parhaimmillaan !- ....................
olihan siinä Mauno,Liikanen,Viinanen myös ajamassa rikkaitten etuja ja pankeille omaisuutta keinoja kaihtamatta jossa oli mukana oikeuslaitokset ja syytäjät.Demi oikeuslaitoksen jotka ovat punajärjestelmän alaisuudessa.
- kristian aalto
kun asuntokupla puhkesi 90 luvun laman tiimellyksessä niin asuntojen hinnat romahtivat ja kymmenet tuhannet perheet menettivät asuntonsa niin että velat jäivät.
Juuri ne "maajussit" ostivat asunnot pois jolla oli käteistä "kukkarossa" "pahan päivän varalle"...no niille se oli hyvä päivä.
Näin realisoitui maajussien maataloustuet ja "ylijäänyt" pätäkkä asuntobisnekseen.
Aho varmisti varman tuoton vuokrattaville asunnoille poistamalla "vuokrasäännöstelyn" - .R.O.
On oletettavaa että samanlainen "asuntokupla" puhkeaa lähivuosina taas.
Noin kymmenen viime vuoden aikana pankit ovat suunnilleen "jakaneet" halpakorkoista asuntolainaa jokseenkin jokaiselle joka sitä on halunnut.
On tarjottu kiinteää halpaa korkoa ja vielä enemmän euriboriin sidottua alhaista mutta muuttuvaa korkoa.
Pankkeja ei sido se sovittu kiinteä korko asuntolainoissa, vaan riippuen maailman taloudesta myös kiinteää asuntolainan korkoa voidaan muuttaa (korottaa).
Ja euriboriin sidottu laina on täysin hallitsematon mikäli Eu:ssa maa toisensa jälkeen joutuu talousvaikeuksiin.
Suomessa on näihin lainoihin perustuen rakennettu mielettömän kalliilla rakennuskustannuksilla järkyttävän hintaisia omakotitaloja.
Rakentajat tai enimmäkseen rakennuttajat ovat pääosin alle 30- vuotiaita tai hieman sen ylitse.
He ovat sitoutuneet monenkymmenen vuoden lainaehtoihin, ehtoihin joita voidaan pankkien taholta muuttaa lainan ottajalle epäedullisempaan suuntaan, jos pankki katsoo sen tarpeelliseksi.
Ei tarvitse edes olla ennustaja kun tietää, että tuo on asunto-kupla-pommi räjähtää lähivuosina, yksistään jo tämän maailman talouden epävarmuuden tilasta johtuen. Sekä myös siitä ettei tätä maatamme johda isänmaalliset johtajat vaan ihmiset jotka eivät vaadi isänmaan etua politikoinnissaan. - tirkkuvirkku
No, ei täällä kovin paha lama ole vielä, vai oletteko huomanneet, että olisi tavllista enemmän maata tai metsää myynnissä, ei ainakaan halvalla.
Mitä tulee noihin entisiin surkeisiin politiikkoihin, niin, en sano mitään, ei ole sen arvoista. - tduwr
Ei vielä olekaan pakkomyyntejä mutta kun korot alkavat nousta ja alkavathan ne, niin siinä sitä on lamaa tämän ajan asuntovelallisille!
- metkaa..
Aika negatiiviselta vaikuttaa tuo E:omakin asenne ja kommentti..
- km
jep, yleensähän sitä on itse mistä toista syyttää. Esko A voisi pysyä edelleen pimennossa, kukaan ei ikävöi tuota naamaa.
- armoaaaaa
Aina kun ea näyttää naamaansa ja tärkeilee, tulee tosi ikävät takaumat 90-luvulle.Jotta en liikaa pahoittaisi mieltäni, suljen heti TV. Jos nuo veijarit alkavat oikein tositoimiin eli "pelastamaan maata"niin on harkittava telkun viskaamista jorpakkoon.
- paha ihminen
armoaaaaa kirjoitti:
Aina kun ea näyttää naamaansa ja tärkeilee, tulee tosi ikävät takaumat 90-luvulle.Jotta en liikaa pahoittaisi mieltäni, suljen heti TV. Jos nuo veijarit alkavat oikein tositoimiin eli "pelastamaan maata"niin on harkittava telkun viskaamista jorpakkoon.
Sama täällä. Aho sai aikaan niin paljon pahaa ettei sitä voi unohtaa. Monelta tutulta meni yritykset nurin ja työpaikat katosi siihen aikaan kun Aho hallitsi maassa. Se oli hullua aikaa. Moni menettikin terveytensä siinä "pelissä" ja moni ei jaksanut jatkaa enää muutenkaan elämäänsä, painettiin liian kyykkyyn.
Pitkään Aho pysyttelikin hiljaisuudessa, tai ainakaan itse en juuri hänen naamaansa tiedotusvälineistä ole huomioinut. Minulla nousee kylmä hiki kun luen hänen nimensäkin jostain..
- ?
Elääkö se Iiro Viinanen vielä ? Sehän oli tämän Ahon kanssa laittamassa suomea rapakuntoon takavuosina.
- Talousryöstö
eläähän nämä sopulit.Ketään ei ole laitettu vastuuseen vaikka kansa teki 90 luvulla paljon itsemurhia 14500 henkilöä päättipäivänsä velkojensa takia ja yli 250000 joutui velkahelvettiin yli 20 vuodeksi ja osalla vieläkin jatkuu piina.
Mutta roskapankeille löytyi rahaa niistä suurin osa teki konkurssin ja suurosakkeen omistajille pankit antoivat sisäpiiri teidon ennen kaatumista ja lunastivat osakkeet takas joka on yleistä täällä suomen pörssitaloudessa.
Ne pankit jotka jäivät pystyyn valtion isoilla tukirahoilla niin eivät ole tänäpäivänäkään maksaneet takas niitä tukiasia suomenvaltiolle eiköhän sillä ollut vaan tarkoitus pelastaa rikkaiten yksityispankien osakeomistajien sijoitukset ja rahat.
Monesti sanotaan 90 luvusta että se oli ryöstöretki jossa suomen varallisuus jaettiin määrätyille porukoille.jossa oli mukana eräät päätäjät ja suomen rikkaat suvut ja oikeuslaitokset ym koneisto joilla voidaan kansaa alistaa. - Markku T
Talousryöstö kirjoitti:
eläähän nämä sopulit.Ketään ei ole laitettu vastuuseen vaikka kansa teki 90 luvulla paljon itsemurhia 14500 henkilöä päättipäivänsä velkojensa takia ja yli 250000 joutui velkahelvettiin yli 20 vuodeksi ja osalla vieläkin jatkuu piina.
Mutta roskapankeille löytyi rahaa niistä suurin osa teki konkurssin ja suurosakkeen omistajille pankit antoivat sisäpiiri teidon ennen kaatumista ja lunastivat osakkeet takas joka on yleistä täällä suomen pörssitaloudessa.
Ne pankit jotka jäivät pystyyn valtion isoilla tukirahoilla niin eivät ole tänäpäivänäkään maksaneet takas niitä tukiasia suomenvaltiolle eiköhän sillä ollut vaan tarkoitus pelastaa rikkaiten yksityispankien osakeomistajien sijoitukset ja rahat.
Monesti sanotaan 90 luvusta että se oli ryöstöretki jossa suomen varallisuus jaettiin määrätyille porukoille.jossa oli mukana eräät päätäjät ja suomen rikkaat suvut ja oikeuslaitokset ym koneisto joilla voidaan kansaa alistaa.Kun on jo sen ikäinen, että on nähnyt useamman vuosikymmenen niin tietää, että -80 luvulla Suomi oli nousemassa todellakin hyvinvointivaltioksi. Sitten tuli -90 luku ja aivan kuten sanoitkin:
"Monesti sanotaan 90 luvusta että se oli ryöstöretki jossa suomen varallisuus jaettiin määrätyille porukoille.jossa oli mukana eräät päätäjät ja suomen rikkaat suvut ja oikeuslaitokset ym koneisto joilla voidaan kansaa alistaa. "
Näin juuri tapahtui ja siihen loppui Suomen menestystarina.
Eiväthän asiat yhdessä yössä tapahtuneet, mutta pikkuhiljaa kansan olot alkoivat kurjistua. Tänä päivänä maksetaan hintaa siitä mitä Esko Aho, Paavo Lipponen, Iiro Viinanen, Mauno Koivisto sekä moni moni muu saivat aikaiseksi. Se hinta näkyy :
-nuorten aikuisten varhaisena eläköitymisenä (mielenterveys ongelmat)
-työikäisten työkyvyttömyytenä (pienellä palkalla joutuu tekemään paljon ylityötä, että saa elannon)
-vanhusten laitoshoidon supistamisena (vanhuksia pidetään kodeissaan asumassa vaikka eivät kykene huolehtimaan itsestään)
Tuossa vain muutama esimerkki
- Minä-,.
Mutta on se hyvä, että kansalainen Esko Aho on aina niin hyväntuulinen ja aurinkoinen. Itsekkyydestä ei näy merkkiäkään. Lohduttaa.
- Missä tutkinta
Onko kukaan koskaan tutkinut mihin on päätynyt osa arvotaide maalauksista ym joita oli .Esim STS,EKA,KOP esillä pääkontoreissa ja pankeissa.
. valtion kontoreista myös on kateissa paljon arvokaita teoksia joiten olin paikasta ei tiedetä.Eikä ole poliiseille varmaan ole tehty rikosilmoitusta koska se kuuluu hänen etuoikeuteen ottaa se mikä omasta mielestä omistaa. - ilman..
Tuho-Ahon touhuilua pääministeri aikanaan, suomalaiset saattaisivat olla paljonkin positiivisempia tänä päivänä.
Herran on syytä katsoa peiliin, eikä syyllistää suomalaisia. - raakkuna1
Esko Ahon kommentti suomalaisen poliittisen ja liiketalouden huonosta ilmapiiristä, on huomioitu. Ja voidaan sanoa sen kyllä pitävän hyvinkin paikkansa, mutta jos samaan lausuntoon on liitetty että siihen ei ole mitään syytä, Ja että jos eräät eivät ole menestyneet elämässään, niin se olisi yksinomaan heidän omaa syytään, niin silloin Esko Aho petaa itseään ylemmän Nokian johtoportaan mielipiteiden kautta kauas kansalaisten luottamuksesta.
- ..
painuisi vain takaisin sinne minne aurinko ei paista...
- totta puhuu!
jep, tämä kansa on mollivoittoista, kateellista, alemmuudentuntoista ja synkkää. Sitten vasta hymyä tulee -aikaansa asti- kun kitataan viinaa. Alkoholi on kansan a ja o ja sitä tyrkytetään kaikkialla ja mainostetaan joka paikassa. Ilman känniä kansamme on suu mutrussa hiljaa.
Ja laiskoja me ollaan. Ei kelpaa bussikuskin tai siivoojan työt vaan sitä varten pitää rahdata mamuja tekemään ne. Kaikkien pitäisi alemmalla äo:lla olla johtajia kehittäjiä ja muita planttuja vaikka yhtälö on mahdoton. Eikä tämä alkoholistikansa saa enää mitään uutta ja kansakuntaa rikastuttavaa ideaa aikaan, pääasia on 1) viina 2) viina ja 3) viina.
Samankaltainen kansa kuin venäläiset ja muut itäiset kansakunnat.... - mölliaho
asko ehoko se siinä ihan itee!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913