Usko Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesuksen
Kristuksen ei ole vain mielipide ja
oikeaoppisuus, vaan se on myös tietoinen tunne
siitä että vaellan Herran yhteydessä. Koen
Raamatun sanan elävän minussa ja Jumalan ohjaavan
elämääni sekä tekojani. En haparoi tyhjää ja hosu
mielettömiä yrityksiä kun Jumala on kanssani.
Ilman Jumalaa elämä on kylmää. Tosi kylmää. Viima
ja tuisku käy jumalattomaan sieluun kuin
napajäätiköllä. Mikä elämää lämmäittäisi ja toisi
sen tykö jos Jumalan valoisa katse on kääntyneenä
pois? Teennäinen levoton touhu siivittää askelia
ja samanmoisen lähimmäisten viima lyö kasvoihin.
Jonkinlainen ilokin on vain samojen koettujen
asioiden toistoa ja niiden uudelleen lämmittelyä.
Pakonomaista nauramista ja irvailua että kasvot
säilyisivät ja sielun kylmyys ei tulisi
ilmiselvästi näkyville.
Ilman Jumalaa kylmyys ja tunteitten häilyvyys luo
ihmissuhteissa vastenmielisyyden. Ihmisten tykö
ei mennä rakkaudesta, ei ilosta ja yhteydestä,
vaan pahuudesta ja ilkeydestä. Toteuttamaan omaa
sairaaloisuutta ja pimeyttä. Se ei tietenkään ole
antoisaa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Yksinäisyydessä sielua kylmäisi vielä enemmän.
Jeesus Kristus oli kaiken lämminhenkisyyden ja
ihmisystävällisyyden perikuva. Niin hänellä onkin
meille ohje siitä miten meidän tulee sielumme
lämpöä jakaa toisille.
Ja jos osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan
veljillenne, mitä erinomaisuutta te siinä teette?
Eivätkö pakanatkin tee samoin? Matt. 5:47
Siis meillä uskossa ei ole vain arvosteleminen,
vaatiminen, sättiminen ja välttely niitä kohtaan,
jotka pahoiksi huomaamme, vaan Jeesuksessa
Kristuksessa meidän tulee osoitta ystävällisyyttä
pakanoille. Ellemme niin tee, vaan alamme vaatia
itsellemme hyvää kohtelua, myötäkarvaan sukimista
ja olemme niin loukkaantuneita kun kukaan ei
aamenta meidän juttuihimme huutanutkaan, olemme
itsekin pakanoita. Ei meille silloin kuulu
Kristuksen rakkaus eikä usko.
Kristuksen ei ole vain mielipide ja
oikeaoppisuus, vaan se on myös tietoinen tunne
siitä että vaellan Herran yhteydessä. Koen
Raamatun sanan elävän minussa ja Jumalan ohjaavan
elämääni sekä tekojani. En haparoi tyhjää ja hosu
mielettömiä yrityksiä kun Jumala on kanssani.
Ilman Jumalaa elämä on kylmää. Tosi kylmää. Viima
ja tuisku käy jumalattomaan sieluun kuin
napajäätiköllä. Mikä elämää lämmäittäisi ja toisi
sen tykö jos Jumalan valoisa katse on kääntyneenä
pois? Teennäinen levoton touhu siivittää askelia
ja samanmoisen lähimmäisten viima lyö kasvoihin.
Jonkinlainen ilokin on vain samojen koettujen
asioiden toistoa ja niiden uudelleen lämmittelyä.
Pakonomaista nauramista ja irvailua että kasvot
säilyisivät ja sielun kylmyys ei tulisi
ilmiselvästi näkyville.
Ilman Jumalaa kylmyys ja tunteitten häilyvyys luo
ihmissuhteissa vastenmielisyyden. Ihmisten tykö
ei mennä rakkaudesta, ei ilosta ja yhteydestä,
vaan pahuudesta ja ilkeydestä. Toteuttamaan omaa
sairaaloisuutta ja pimeyttä. Se ei tietenkään ole
antoisaa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Yksinäisyydessä sielua kylmäisi vielä enemmän.
Jeesus Kristus oli kaiken lämminhenkisyyden ja
ihmisystävällisyyden perikuva. Niin hänellä onkin
meille ohje siitä miten meidän tulee sielumme
lämpöä jakaa toisille.
Ja jos osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan
veljillenne, mitä erinomaisuutta te siinä teette?
Eivätkö pakanatkin tee samoin? Matt. 5:47
Siis meillä uskossa ei ole vain arvosteleminen,
vaatiminen, sättiminen ja välttely niitä kohtaan,
jotka pahoiksi huomaamme, vaan Jeesuksessa
Kristuksessa meidän tulee osoitta ystävällisyyttä
pakanoille. Ellemme niin tee, vaan alamme vaatia
itsellemme hyvää kohtelua, myötäkarvaan sukimista
ja olemme niin loukkaantuneita kun kukaan ei
aamenta meidän juttuihimme huutanutkaan, olemme
itsekin pakanoita. Ei meille silloin kuulu
Kristuksen rakkaus eikä usko.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Vai olisiko kuitenkin niin, että Jumala on
ihmisten mielikuvitusystävä. Siis sellainen,
johon voi uskoa, kun ystävät pettävät tai elämä
hylkii? Onhan lapsillakin omat
mielikuvitusystävänsä, miksei siis aikuisillakin?
Minusta on aika epäkorrektia sanoa, että ne ovat
pahoja, jotka eivät kulje Jumalan kanssa ja ne
hyviä, jotka kulkevat.
Ei elämä ole noin yksioikoista. Olen ymmärtänyt,
että ihmiset löytävät Jumalansa usein silloin,
kun he elävät jonkinlaista kriisiä. He etsivät
turvaa, halua ja varmuutta siitä, etteivät ole
yksin. Se voi olla Jumala, joka löytyy tai
sitten joku muu. Joskus jopa toinen ihminen?
Ihmisten kanssa eläminen vaatii rohkeutta, koska
silloin on aina varauduttava myös pettymyksiin.
En tiedä onko Jumala olemassa. Ainakin tuntuu
hyvältä uskoa Jumalaan. Totta, kun kohtaa
vaikeuksia, surua, epätoivoa, kädet menevät
automaattisesti ristiin. Tai jos onni osuu
kohdalle, tapahtuu jotain tosi ihanaa, toive
toteutuu, kädet menevät ristiin ja sydämmestä
kiittää Jumalaa. En tiedä onko Jumala olemassa.
Niin, olisihan se kivaa, jos kävelisi metsäpolulla
allapäin, ja yht'äkkiä eteen ilmestyisi Suuri
Henki. Hän sanoisi: "Minä olen Ukko, sinun kansasi
Jumala. Miksi palvot vieraan kansan jumalia?"
Kun itse kysyy ja itse vastaa tulee oikein mukava
netti-mielikuvitusystävä-keskustelu.
Tai mielikuvitusvihollinen-tappelu.
Asiallisuuskin olisi paikallaan kun tärkeistä
asioista keskustellaan.
Aina et ole oikein pysynyt hyvän käytöksen
rajoissa.
Pisdä sinäkin jo paussi ja vie pakanat mukanasi.
Vain rukous pelastaa.
Kannattais tosiaan mennä sinne metsään
ajattelemaan, pakana.
"Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä
keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin
että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas
tulisitte yhteen , ettei saatana teitä kiusaisi
teidän hillittömyytenne tähden, amen."(1. Kor.7:5)
Jumala siunatkoon "Pakanaakin"...
Osoita minulle viesti, missä hyvän käytökseni
raja on pettänyt? Ja mikä on silloin ollut se
viesti, johon olen vastannut?
Kirjoitan ainoastaan nimimerkillä Raakel,
edelleenkin.
Pakanoihin minulla ei ole vaikutusvaltaa, enhän
itsekään ole sellainen.
Jos tämä oli jälleen kerran viittaus siihen, että
Raakel = Pakana, en voi kuin ihmetellä, millainen
teidän Jumalanne on, kun on tuollaiseksi
vainoharhaisiksi kaikki uskovat tehnyt?
Kannattais! Vietän usein aikaa metsässä. Rakas
Narttuni pitää metsälenkeistä.
Jumala on armollinen.
Rukoile ja Jumala näyttää sinulle oikean tien.
Tien elämään.
Armo kuuluu sinullekin, pyydä Jumalalta
ymmärrystä ja harkintakykyä, oikeudenmukaisuutta
ja rehtiyttä, niin hän on tämän sinulle antava.
Mene jonnekin rauhalliseen paikkaan ja tutki
itseäsi ja sielusi syövereitä.
Muutos on tuskallista mutta välttämätöntä.
Usko riittää. Vuorovaikutuksenkin voi löytää, kun
pyytää Jumalalta ja sen jälkeen tarkkailee.
Minulla on jo ymmärrys ja oikeudenmukaisuus,
rehtiys ja harkintakyky. Enhän muutoin olisi
näihin sairaalloisiin kommentteihin jaksanut näin
korrektilla tavalla vastailla.
Minun kotini on rauhallinen, tyyni ja mukava
paikka. Sinä sensijaan voisit miettiä, mikä sinä
olet minulle elämänohjeita antamaan? On aina
niin helppoa antaa neuvoja toisille, mutta niin
vaikeaa arvioida omaa käyttäytymistään.
Opettelisit sinäkin itsearviointia, se voisi
auttaa sinuakin elämässäsi eteenpäin.
Raakel, älä välitä, mieshän (vai nainen) on pelkkä
pelle. Hän saa ilmeisesti miljoona pientä
näyttelemällä uskovaista-
Joo, totta puhut. Näin sen olen itsekin kokenut,
vaikka en uskossa olekaan.
Ja kiitos, kun sentään vielä joku vastaa
viestiini siten, kuin normaalisti ihmiselle
vastataan.
Kiitos!
Ja kukahan se oli joka vastasi "Raakelin"
viestiin?
Tuttua touhua.
Täytyyhän meillä kaikilla olla jotain "hauskaa".
Kyllä tarttis pakanat apua käsikirjoituksen
uusimiseen.
Ja pikaisesti.
Sano käsikirjoittajalle, että roolihahmostasi
puuttuu nykyisin kaikki tarvittavat edellytykset
saada jatkaa tässä "Rumat ja röyhkeät pakanat"
saippuanetti-oopperassa.
Liian tylsä roolihahmo.
Ja kukahan se on sellainen henkilö, joka kieltää
minua täällä esittämästä omia mielipiteitäni?
Minun hahmossani sattuu roolia olemaan ainoastaan
nimimerkkini, koska ymmärrettävistä syistä meistä
harva täällä omalla nimellään kirjoittelee.
Tuossa alussa oli joku uusi keskustelunavaus,
jossa joku, en muista nimimerkkiä, kertoi
lähimmäisenrakkaudesta.
Sitä ei tällä palstalla kyllä koe. Olen kokenut
täällä ainoastaan syrjintää, kylmiä vastineita,
panettelua ja saanut siitä vain pahaa mieltä.
Jotenkin tuntuisi siltä, että uskontoasioista
keskustelevat olisivat lämpimiä, tuntevia
ihmisiä, mutta nähtävästi usko Jumalaan antaa
muille oikeuden kohdella huonosti naista, joka ei
satu olemaan uskossa.
Rippikouluaikoinani muistan eläneeni
etsikkoaikaa. Kävin jopa jossain kirkon
nuortenilloissa. Syy, miksi lopetin, oli se,
että koin sielläkin uskovaisten porukat niin
sisäänpäinlämpiäväksi väeksi, että en tuntenut
itseäni sinne tervetulleeksi. Kirkkoon!
Että se siitä uskovaisten laupeudesta. Ja sitten
kun joku vastaa ystävällisesti kirjoitukseeni ja
kiitän siitä, seuraava kommentti onkin sellainen,
että minä muka olisin itselleni itse vastannut.
Uskomatonta, millaisia ihmisiä täällä on!
Hyvä oli yritys ja pitkä oli vuodatus, mutta
valitettavasti ei vieläkään tarpeeksi jännitettä
Raakelin roolissa ole.
Ulos vain "Rumat ja röyhkeät pakanat"-
nettisarjasta.
Pois-pois-pois!
Kyllä nyt itkettää ja säälii itseään, niin
tunnottomasti ja kylmästi kohdeltu. Ja kuitenkin
kun niin kovasti itse nauttii provosoimisesta,
muistutapa mieleesi viikon takaiset sanasi:
> Mielenkiintoinen keskustelu tämä on ollut. Ja
minulla on ollut erittäin hauskaa. Uskomatonta,
miten naiset hermostuvat, kun joku
lajikumppani "lipeää linjasta". Tätä se on, hih.
Ja se on vielä uskomattomampaa, että pikkuisen
ärsytettynä tämäntasoinen keskustelu tuntuu
jatkuvan loputtomiin. Ilman mitään asiaa tai
tarkoitusta. Ainut tarkoitus lienee minun
habitukseni selvittäminen.
*Nauraa* en ole pitkään aikaan nukkunut niin
hyvin ja rauhallisesti kuin viime yönä. Tuli niin
hyvä mieli tästä kokonaiskeskustelusta ja siitä,
millaisia naiset ovat toisilleen. Jopa
vaivautuvat vaihtelemaan nimimerkkejään, ettei
totuus paljastuisi. Itse olen kuitenkin aina
Raakel.
Kannattaisi aina lukea myös kommentti, johon
vastine on.
Olen sanojeni takana, myös noiden sanojen, jotka
tuohon kopioit. Tosin tuossa oli kyse
feminismikeskustelusta, josta ei koskaan tullut
keskustelua, vaan iso tyhjänpäiväisyys.
En mitenkään sääli itseäni, ei tämä netti minun
elämääni tuo edes kuprua, muutoinhan voisin pysyä
täältä pois. En silti voi lakata ihmettelemästä,
miten ahdistuneita ja ahdasmielisiä ja toisia
ihmisiä hyväksymättömiä ihmisiä tänne kertyy.
Itse en voisi kuvitellakaan kirjoittavani toisen
henkilöön kohdistuvia loukkauksia, kuten täällä
on minulle toistuvasti tehty. Eivät ne minua
sinänsä haavoita, ihmettelen vain ihmisten
motiiveita.
En tiedä kuka sinä olet. Etkä sinä tiedä kuka
minä olen. Toivottavati sinulla on usein hauskaa.
Onko sinulle tapahtunut joskus niin ihana juttu,
että hyppäät ilmaan ja huudat " YES". Uskon sinun
silloin (ainakin vahingossa) ajatuksissasi
kiittävän. Ehkä et itsekkään tiedä ketä kiität,
mutta kiitos voi vahingossa lipsahtaa Jumalalle.
Entä silloin, kun jokin asia menee pieleen?
Huudatko silloin ehkä saatanaa avuksesi.
Vahingossa.
En tiennytkään moisesta sarjasta? Sinä kai
tiedät, kun siitä keskustelet täällä?
En ole muuten ruma enkä röyhkeäkään.
Pitäisiköhän avata uusi keskusteluotsikko
nimellä ”Raakelin kuolemattomat ruikutukset”
samalla tyylillä kun Pakana harrastaa esim.
Kaizua vastaan.
> Olen kokenut täällä ainoastaan syrjintää,
kylmiä vastineita, panettelua ja saanut siitä
vain pahaa mieltä.
Itse olet pahoittanut monien mielen, ja kehtaat
sillä vielä kehua ja naureskella. Itse aloitit
tuonkin feministikeskustelun ruikuttamalla kuinka
pahasti tulijärvenkeiju oli kirjoittanut sinulle.
Älä kiemurtele ja esitä viatonta, kaikki mitä
olet kirjoittanut on jokaisen luettavissa.
Osoita, missä olet syyllistynyt samanlaiseen
alatyyliin, kuin mitä minulle on lähetetty?
Jos sellaisen löydät, pyydän vilpittömästi
anteeksi, mutta uskon, että ei sellaista löydy
kirjoituksistani. Joten jospa vaivautuisit
lukemaan minun kommenttini, niin ehkä heräisit.
jota harrastat käy mainiosti alatyylistä.
Korostat aivan liikaa ja liian usein
naiseuttasi, ei naiseus ole naisille mikään
erikseen esillepidettävä asia - tietenkin voit
tähän heittää, että sinua epäiltiin 'väärin'
mieheksi ja siksi.. Minun mielestäni sinulla ei
ole oikein mitään sanottavaa.
Jos täällä sanoo jonkun asiallisen kommentin,
eipä siihen paljon vastauksia satele. Vain
ihmeellistä tyhjää heittelyä. Ei keskustelua.
Pakana taisikin aiemmin jossain sanoa, että
tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Olen samaa
mieltä.
Sinä ilmeisesti pidät niiden ilkkujien tyylistä
enemmän? Niillä on kovasti lauseissaan sisältöä,
kun käskevät minut aivokirurgille lobotomiaan
yms... Höh
Mitä sanoisit Ukolle? Mitähän minä sanoisin, jos
oletetaan, että en vielä uskoisi Jeesukseen? Olen
näet 1/4-norski ja hiukkasen rantaruotsalainen,
on mummun puolelta vähän italiaanovertakin.
Keskustelu näin netin välityksellä on
mielenkiintoista. Keskustelemme nimimerkillä,
joten voimme kirjoittaa melkein mitä vain. Joku
purkaa pahaa oloaan. Kirosanat sinkoilevat.
Taistellaan "kynsin-hampain" kaikkea vastaan. Ei
haluta ymmärtää muita. Mutta tämä on erittäin
antoisaa monelle. Selvästikkin ihmiset etsivät
totuutta. Rajutkin kirjoitukset osoittavat, että
etsitään jotain, eihän muuten tultaisi
tällaiselle keskustelupalstalle, jonka otsikko on
USKONTO.
Joten jatka Kaitzu. Sinulla on asiallisia
kirjoituksia. Minä en ole niinsanottu uskovainen,
mutta en voi kiistääkkään Jumalan olemassa oloa.
Koen saavani joskus apua (helpotusta) jostain.
Voi, kun sinä et ymmärrä lukemaasi, ja vastaat
usein asian vierestä. Myöskin vastaat kysymällä
kysymyksiä, jotka esittämällä paljastat, että et
ole tajunnut koko asiaa/kysymystä.
Kysyit: "Mitä sanoisit Ukolle?", Kun Ukko kysyy
"Miksi palvot vieraan kansan jumalia?" Eihän Ukko
minulta voisi tuollaista kysyä, koska minä en
palvo vieraan kansan jumalia.
Samaan Ukon kysymykseen viitaten sanot: "Mitähän
minä sanoisin, jos oletetaan, että en vielä
uskoisi Jeesukseen?" No eihän Ukko siinä
tapauksessa kysyisi sinultakaan tuota.
Pidätkö Ukkoa tyhmänä vai minua? Ukko voisi kysyä
tuollaisen kysymyksen vain henkilöltä, joka uskoo
johonkin vieraan kansan jumalaan.
Uskovaiset ovat sinulle ilmeisesti kovin vieraita
ja outoja, niin kuin ne oli minullekin. Ennen
uskonratkaisuani Jumala antoi minun ymmärtää,
että eivät uskovat ole sen kummempia ihmisiä.
Hyvä, että olet Jumalan löytänyt, vaikka et
Häneen ihan täysillä uskoisikaan.
Uskovan elämään ei liity mitään sellaisia
velvollisuuksia, mitä hän ei sydämensä halusta
tekisi. Syntiäkin uskovat tekevät, mutta
tiedostavat sen helpommin ja oppivat vähitellen
toivon mukaan sitä välttämään.
Onnea etsintään ja Jumalan siunausta. Etsivä
löytää ja kolkuttavalle avataan.
Taisin tosiaan vastata hiukan väärin.
Mitä vieraan kansan Jumalia sitten palvot, vai
oliko se kysymyksen asettelu minulle tarkoitettu?
Olisiko ukko myös minun Jumalani, vai jakaisiko
Thor ja Ukko minut osiin syntyperäni suhteessa?
Siiten tulis muuten Rooman jumalatkin mukaan.
Onneksi olen Aabrahamin lapsi ja ainoa oikea
Jumala on Jeesus.
Tietenkin kysymyksenasettelu oli sinulle
terkoitettu. En kai sinulta kysyisi itselleni
tarkoitettuja kysymyksiä. Ja ei minulle ole
epäselvää, mitä jumalaa sinä palvot. Enhän sitä
edes kysynyt.
Jos uskoisit Ukkoon, uskoisit todennäköisesti
Thoriin ja Odiniinkin. Itse saisit päättää, ketä
jumalaa palvoisit. Jos pelaisit varman päälle,
kunnioittaisit kaikkia jumalia.
Taas päätön lause: "...ainoa oikea Jumala on
Jeesus." Tuo lause osoittaa, että et ole
sisäistänyt edes käsitteitä jumala (yleisnimi) ja
Jumala(erisnimi, sama persoona kuin Jahve).
Ensinnäkin, minä en ole sanonut Thoria Jumalaksi,
eikä kukaan. Thor on jumala. Jumalakin on jumala.
Toiseksi, Jeesus ei ole Jumala, Jeesus on jumala.
Ja jos Jeesus olisi Jumala, niin olisi sittenkin
väärin sanoa, että Jeesus on ainoa oikea Jumala,
koska kukaan ei ole ikinä väittänytkään, että
Jumalia on monta. Ei siis voi olla väärää Jumalaa.
Voisi olla vain vääriä jumalia.
Vai onko olemassa vääriä Kaizuja?
Ensiksikin anteeksi, että väänsin vahingossa
nimimerkkisi Kaizu Kaitzuksi.
Uskovaiset eivät ole minulle vieraita. Tuttaviini
kuuluu useita uskovaisia, helluntalaisia,
luterilaisia. Kun puhun uskovista, tarkoitan
todella uskovaa, eli sellaisia jotka tunnustaa
sen julkisesti ja elävät (tai pyrkivät) elämään
raamatun mukaan.
Minä reppana vain mietin, mutten pysty enkä tiedä
haluankokaan elää aivan niin kuin tuntevani
uskovat. Käyn silloin tällöin mieheni kanssa
ravintoloissa ja muutenkin juhlimme viinilasin
ääressä kun vain aihetta on. Minulle usko on niin
henkilökohtainen asia, etten edes puhu siitä
kaikkien kanssa. Keskustelen niistä asioista
määrättyjen ihmisten kanssa. Jotenkin vain tämä
"Jumala-asia" on niin luonnollinen asia minulle,
että se vain on. Ehkä omatunto on asia, jolla
Jumala joskus muistuttaa olemassa olostaan.
Minulle usko on pyrkimys ymmärtää ja auttaa
muita. Ei niinkään kirkossa käyminen ja virsien
veisuu.
Onnea sinullekkin ja voimia
Voihan ihminen tehdä itselleen jumalan, jota
sitten palvoo epäjumalana. Etkö nyt todellakaan
keksi parempia juttuja, itseäsi korostamaan.
Kaikki ovat sinun "viisautesi" täällä huomannut.
Sinulta alkaa näköjään loppumaan poweri, kun et
parempaa keksi.
Ensiksikin anteeksi, että väänsin vahingossa
nimimerkkisi Kaizu Kaitzuksi.
Ei haittaa.
Uskovaiset eivät ole minulle vieraita. Tuttaviini
kuuluu useita uskovaisia, helluntalaisia,
luterilaisia. Kun puhun uskovista, tarkoitan
todella uskovaa, eli sellaisia jotka tunnustaa
sen julkisesti ja elävät (tai pyrkivät) elämään
raamatun mukaan.
Minä reppana vain mietin, mutten pysty enkä tiedä
haluankokaan elää aivan niin kuin tuntevani
uskovat.
Kun pyydät Jeesuksen elämääsi, sinä vapaudut
kaikesta uskonnollisuudesta. Sinun ei
silloin "pidä" mennä mihinkään palvomaan eikä
veisaamaan, vaan sinä alat itse haluamaan
sellaisia. En minäkään mene minnekään veisaamaan,
vaan meillä on aikas nykyaikainen seurakunta,
jossa soitetaan modernia ylistysmusiikkia.
Käyn silloin tällöin mieheni kanssa
ravintoloissa ja muutenkin juhlimme viinilasin
ääressä kun vain aihetta on.
En minäkään ole absolutisti. Alkoholiin ei vaan
enää huvita "paeta". Kyllä minä otan silloin
tällöin, enkä koe sitä synniksi.
Minulle usko on niin
henkilökohtainen asia, etten edes puhu siitä
kaikkien kanssa. Keskustelen niistä asioista
määrättyjen ihmisten kanssa. Jotenkin vain tämä
"Jumala-asia" on niin luonnollinen asia minulle,
että se vain on. Ehkä omatunto on asia, jolla
Jumala joskus muistuttaa olemassa olostaan.
Minulle usko on pyrkimys ymmärtää ja auttaa
muita. Ei niinkään kirkossa käyminen ja virsien
veisuu.
Onnea sinullekkin ja voimia
Olet varmasti ihan hyvä ihminen. Olet täällä
palstalla ehkä myös hakemassa vastauksia
johonkin. Puhu näistä asioista ensisijaisesti
Jeesuksen kanssa - ja pian huomaat muutoksen.
Siunausta
Joo on vähän kiire. Sinun silmiesi avaaminen on
aikas haasteellinen tehtävä.
Pieni korjaus. Toivottavasti en antanut
käsitystä, että pakenen asioita ottamalla
alkoholia. Alkoholi ei todellakaan ole minulle
ongelma.
Eikä minulla ollut tarkoitus kehua itseäni, en
ole hyvä ihminen mutta haluaisin kylläkin olla.
Olen ihan tavallinen tossunkuluttaja.
Kiitos vastauksesta
En todellakaan luullut sinua alkoholistiksi.
Epäilin, että et ihan täysillä halua uskoa, kun
ei saa sitten enää viiniäkään juoda, kun on
uskossa. Ei viinijuonnissa ole mitään pahaa,
kunhan ei pakene pulloon. Sitä vain tarkoitin.
Minäkään en ole hyvä ihminen. Moni on minua
parempi, vaikka ei Jeesusta tunnustakaan.
"Ilman Jumalaa elämä on kylmää. Tosi kylmää.
Viima
ja tuisku käy jumalattomaan sieluun kuin
napajäätiköllä. Mikä elämää lämmäittäisi ja toisi
sen tykö ?"
Suosittelen tässä tapauksessa joko J.Walkerin tai
J.Danielsin aina niin rattoisaa seuraa.
Kiitos erittäin hyvästä neuvosta. Tulee välillä
sätittyä rankalla kädellä, vaikka olenkin
yrittänyt kaivaa rakkauttakin puheisiini.