Ei ne venäläistenkään joukot loputtomiin riittäneet, jopa samassa rintamayksikössä oli miestä vuodelta 1890 ja 14-vuotiaita poikia.
Kalustokaan ei ollut kummoinen, erään tuttavan isälle annettiin rintamalle lähtiessä lipas, idea oli että ottaa kiväärin kaatuneelta. Kesti kolme kuukautta kunnes käsi meni.
Tämä kaveri taisi loukkaantua kun kerroin sille venäläisestä skandaalista, olivat painaneet ison määrän kalentereita voiton kunniaksi ja jaelleet niitä kaikkiin kouluihin ja virastoihin. Sitten joku huomasi että niissähän on saksalaisia sotilaita ja venäläisiä sotavankeja. Nauroin että venäläisetkään eivät enää erota omaa armeijaansa natseista.
Totuus WW2:n lopusta
8
152
Vastaukset
- sille jollekkin
Mosarissa ei ole lipasta ollut, vaan kiinteä makasiini johon partuunat työnnettiin. Tokareveiden automaattikiväärissä oli lipas, mutta niiden määrä jäi mosareihin verrattuna altavastaajan asemaan.
- Käsi tyksin eteen
Hieno oivallus sinulta, että venäläistenkään joukot eivät riittäneet loputtomiin.
On se pitkä aika olla rintamalla 3 kuukautta ilman asetta, pelkkä lipas repussa.- jÅÅpajoo
Kertoo jotain tehtävistä ja tekijän tasosta, mies jolle ei tarvi antaa edes asetta, tuskin on kovin tarpeellinen joukko-osastolle ...
Italian armeijassa taisi olla yli 500 komppaniaa, joille ei tullut tappioita ollenkaan toisessa maailmansodassa, tulee vaan mieleen, että mitähän ne oikein tekivät siinä sodassa ???? - joku vaan
jÅÅpajoo kirjoitti:
Kertoo jotain tehtävistä ja tekijän tasosta, mies jolle ei tarvi antaa edes asetta, tuskin on kovin tarpeellinen joukko-osastolle ...
Italian armeijassa taisi olla yli 500 komppaniaa, joille ei tullut tappioita ollenkaan toisessa maailmansodassa, tulee vaan mieleen, että mitähän ne oikein tekivät siinä sodassa ????Siellä oli pyssyjä joka toiselle. Lopuille annettiin lipas ja sanottiin että otat kiväärin kun tuo edellinen kuolee.
Jollekin edelliselle kommentoijalle: Tietääkseni Tokarev SVT-40:iä tehtiin noin miljoona.
Olivat etenkin saksalaisten ja suomalaisten suosiossa, venäläiset taas eivät oikein osanneet hoitaa niin monimutkaista kivääriä.
- band tv ank est puri
Älä veikkosta. Jos sieltä ois ukot loppunut niin sitten ämmät ois koulutettu lähitaisteluun kapitalististen anglo possujen kanssa. heheheh
- sille jollekkin
Ottaen huomioon kuinka suomen armeijan sodanaikainen kiväärikanta sattuu perustumaan M-91, niin luulisi suomen armeijan käyneiden tietävän tarvitaanko lipasta mosarissa ( noh ainakin ne ikäpolvet joka sitä joutui kantamaan ).
Siis noin miljoona SVT:tä.
Kumpaakohan valmistettiin enemmän ( eli kumpaakohan törmää ensin ): mosaria vai SVT:tä?- joku vaan
Ei se Mosin-Nagant huono ollut, etenkään 30-luvulla uudistettu versio.
Oli tarkempi kuin Tokarev ja luotettavampi mutta hitaampi.
Nämä nykyiset rynnäkkökiväärit ovat hehtaaripyssyjä
http://www.youtube.com/watch?v=s9aNa5Jv2HE
Toki nykyiset pyssyt ovat aivan eri luokkaa, katso vaikka AA12.
http://www.youtube.com/watch?v=p4ebtj1jR7c
- sille jollekkin
Kyse ei ole siitä onko M-91 huono, vaan siitä tarvitaanko mosarissa lipasta.
Jos mosaria veistellään 12 miljoonaa toisen sodan aikana ja tokarevia vain miljoona, niin silloin on uskottavampaa että jannu kohtaa helpommin mosarin kuin tokarevin ja silloin lippaiden jakamisella ei ole oikein merkitystä.
Mitä tulee M-91 laatuun niin suomihan perusti sotaa edeltävän sotilaskivääri kehitelynsä edellämainnittuun kivääriin ja mitä tulee saksmanneihin niin....
Se tarina "noukit kaatuneelta kiväärin" pitää ennekaikkea paikkansa siitä suuresta sodasta jonka alussa itärintaman kahinoissa saksmannit saivat senverran runsaasti M-91:siä sotasaalliksi että tsaarin hallinto joutui anomaan ympärysvalloista ihan mitä tahansa kiväärinmuotoista tuliluikkua ja länsihän sitten lähetti niitä yksilaukastavia Venäjälle. Noh jokatapauksessa, ei se M-91 voinut ihan tusinatussari kun saksmannit itse jakoi sotasaaliiksi saamiaan M-91 ( ainakin ) töpinäpuolen joukoille.
Mutta ihan helppo ei se mosarin lukon purkaminen ole. Kyllähän sen helposti saa kivääristä, mutta en kyllä muista miten se puretaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760