Sisemmät häpyhuulet

Moikka,

Näistä on ollut paljon keskustelua ja haluaisin sanoa oman kantani ja kokemukseni aiheesta!

Itsellä siis oli juuri tuo samainen ongelma että sisemmät häpyhuulet olivat suuret ja tulivat uloimpien välistä ulos. Haittasivat ihan esim pyöräillessä ja alapää oli tulehdusherkempi kun ei ilma kiertänyt niin hyvin ja alapää rupesi nopeammin haisemaan. Ihan näin suoraan sanottuna. Ne myös heikensivät itsetuntoa, miesten kanssa ja ihan yleisissä uimahalleissakaan en kehdannut käydä suihkussa ilman uimapukua.

Kerran sitten sain sellaisen idean että näistäpä on päästävä eroon ja otin keittiösakset käteen ja ryhdyin retusoimaan. Oli kyllä niin sottaista ja TUSKAISTA puuhaa että huhhuh. Lopulta oli pakko soittaa kaverille joka soitti ambulanssin sillä menetin kovin paljon verta, sain häpärit puoliksi irti. Tämä olikin oikea kuningasajatus sillä ei sitä nyt ihan noin kuulu hoitaa. Mut sitten kiikutettiin lanssilla Naistenklinikalle missä loputkin leikattiin irti ja tikattiin sulavilla tikeillä. Olin operoinnin aikana nukutuksessa ja seuraavana aamuna pääsin kotiin.

Älkää hyvät ihmiset todellakaan tehkö tuota samaa mutta jos häpärit teitä vaivaavat niin kääntykää lääkärin puoleen! Muuten suosittelen leikkausta mutta en kotikonstein! Itsellä itsetunto kasvanut ja kuinka oli ihanaa olla uimahallissa suihkussa ihan hyvällä fiiliksellä. Nyt olen sujut alapääni kanssa ja haavat paranivat todella hyvin ja nopeasti! Pientä vuotoa oli alkuun mutta eivät tulehtuneet ja ompeleet sulivat parissa viikossa. Ja tunto on pysynyt ennallaan ja häpärit eivät ole mitenkään arpeutuneet. Näyttävät siltä kuin ne olisivat olleet tuollaiset aina.

Suosittelen siis leikkausta jos olet ihan varma että haluat sitä!

Moni varmasti ajattelee etten ole päästäni terve ja se on totta, olin teko hetkellä vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Terve järkinen ihminen ei tuollaista tekisi. :)
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todella uskottava tarina ja oikein kieli poskella kirjoitettu.

Hyvä että muistat varoittaa: "Älkää hyvät ihmiset todellakaan tehkö tuota samaa mutta jos häpärit teitä vaivaavat niin kääntykää lääkärin puoleen! Muuten suosittelen leikkausta mutta en kotikonstein!"

Hoh hoijaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkauksen kokenut kirjoitti:

Moikka,

Näistä on ollut paljon keskustelua ja haluaisin sanoa oman kantani ja kokemukseni aiheesta!

Itsellä siis oli juuri tuo samainen ongelma että sisemmät häpyhuulet olivat suuret ja tulivat uloimpien välistä ulos. Haittasivat ihan esim pyöräillessä ja alapää oli tulehdusherkempi kun ei ilma kiertänyt niin hyvin ja alapää rupesi nopeammin haisemaan. Ihan näin suoraan sanottuna. Ne myös heikensivät itsetuntoa, miesten kanssa ja ihan yleisissä uimahalleissakaan en kehdannut käydä suihkussa ilman uimapukua.

Kerran sitten sain sellaisen idean että näistäpä on päästävä eroon ja otin keittiösakset käteen ja ryhdyin retusoimaan. Oli kyllä niin sottaista ja TUSKAISTA puuhaa että huhhuh. Lopulta oli pakko soittaa kaverille joka soitti ambulanssin sillä menetin kovin paljon verta, sain häpärit puoliksi irti. Tämä olikin oikea kuningasajatus sillä ei sitä nyt ihan noin kuulu hoitaa. Mut sitten kiikutettiin lanssilla Naistenklinikalle missä loputkin leikattiin irti ja tikattiin sulavilla tikeillä. Olin operoinnin aikana nukutuksessa ja seuraavana aamuna pääsin kotiin.

Älkää hyvät ihmiset todellakaan tehkö tuota samaa mutta jos häpärit teitä vaivaavat niin kääntykää lääkärin puoleen! Muuten suosittelen leikkausta mutta en kotikonstein! Itsellä itsetunto kasvanut ja kuinka oli ihanaa olla uimahallissa suihkussa ihan hyvällä fiiliksellä. Nyt olen sujut alapääni kanssa ja haavat paranivat todella hyvin ja nopeasti! Pientä vuotoa oli alkuun mutta eivät tulehtuneet ja ompeleet sulivat parissa viikossa. Ja tunto on pysynyt ennallaan ja häpärit eivät ole mitenkään arpeutuneet. Näyttävät siltä kuin ne olisivat olleet tuollaiset aina.

Suosittelen siis leikkausta jos olet ihan varma että haluat sitä!

Moni varmasti ajattelee etten ole päästäni terve ja se on totta, olin teko hetkellä vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Terve järkinen ihminen ei tuollaista tekisi. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu