Jehovan todistajuuden jättäneille tai jättäville

varoituksen paikka

vakava varoitus veljesseuran tarjoamasta vertaistuesta:
veljesseuran foorumi ilmoittaa olevansa taho, joka tarjoaa vertaistukea ja kriittistä tietoa Jehovan todistajat -nimisestä uskonnosta.

Heidän sivuillaan oleva "kriittinen" kirjoittelu on lähinnä todistajia pilkkaavaa ja muutamia samoja asioita toistuvasti esiin tuovia kirjoitteluja. Osa heidän materiaalistaan on melko suoraan kopioitu ulkomaisten verkkosivujen kommenteista asiaa tarkastamatta. Heidän tapanaan on myös kehuskella todistajien uskonnon kumoamisesta todistajien omalla materiaalilla. Käytännössä tämä tarkoittaa lauseyhteydestään irrotettujen virkkeiden kopiointia ja yhdistämistä, menetelmä joka yleensä vääristää kokonaisuutta tavalla tai toisella.

Heidän foorumillaan et voi keskustella vakavasti niistä asioista, joita mielessäsi saattaa pyöriä, mikäli mielessäsi pyörii muutakin kuin viha todistajia kohtaan Eli jos tunnet tarvetta keskustella uskostasi ja omista näkemyksistäsi raamatusta, tulet melko todennäköisesti törmäämään "seinään", jonka muodostavat muutamat vakiokirjoittajat, jotka eivät hyväksy muita kuin omat mielipiteensä.

Myös kaikkea mitä kerrot heille niin yksityisesti kuin julkisestikin, saatetaan käyttää sinua vastaan myähemmin mikäli he katsovat sen tarpeelliseksi.
Muista siis että kyseessä on pelkkä yksityisten ihmisten ylläpitämä foorumi, jonka tarkoitus ei ole auttaa sinua vaan heitä itseään.

4

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiatiedon paikka

      >>Käytännössä tämä tarkoittaa lauseyhteydestään irrotettujen virkkeiden kopiointia ja yhdistämistä, menetelmä joka yleensä vääristää kokonaisuutta tavalla tai toisella.

    • ..

      Nyt ei ole kyse siitä millainen on todistajien oppi, vaan luotettavana tahona esiintymisestä ja siitä ettei se ole kestävällä pohjalla.

    • muistutus asiasta

      Varoitus edelleen ja aiheellinen:

      "qwertyuiopåis
      7.8.2011 00:18

      Nythän se nähdään onko pelkoihin mitään syitä. Jos mitään ei tapahdu, voi varmaan Poltergeist/Helel/ja monet muut nimmarinsa rauhoittua omista peloistaan. "

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10038326#comment-50645088

      Erityisesti tämä entinen moderaattori ja nykyinen ylläpitäjä Tony S., joka on täällä kirjoitellut nimimerkillä T-i-u-k-u on kunnostautunut henkilötietojen paljastelussa. Siitä huolimatta, että heidän säännöissään sanotaan näin:

      "3 § Anonyymi keskustelu
      Jokaisella käyttäjällä on oikeus pysyä anonyyminä. Toiset käyttäjät eivät saa antaa tietoja, jotka voivat vaarantaa käyttäjän anonyymisuojan. Koska Jehovan todistajat haluaisivat kieltää Internetissä keskustelun, keskustelu nimimerkkien takaa on välttämätöntä. Halutessasi voit toki kirjoittaa myös omalla nimelläsi."

      http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=8&sid=8ae47097c4fadcae1f4eae1ecc0a0607

      Heidän säännöissään myös kielletään haukkuminen:

      "Toisten haukkumista ei kuitenkaan suvaita."

      tosin se koskee vain vaikiokirjoittajia ja todistajiin äärinegatiivisesti suhtautuvia kirjoittajia.

      Kyseinen saitti on myrkkyä nielleiden kirjoittajien ikioma truvasatama, jota he moderoivat omien mielitekojensa mukaan. Muodollisesti se on kaikille avoin, mutta käytännössä ei. Konstit kirjoittajien poistamiseen saitilta ovat monenlaiset.

      Nämä samat henkilöt parkuvat sitä, jos joltain estetään pääsy konventtiin asiattoman käytöksen perusteella, samalla he itse positavat saitiltaan aivan asiallisia kirjoittajia vain koska eivät pidä mielipiteistä.

    • erttkl

      Palatkaa Kristilliseen kirkkoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe