""Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee."
(Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 19)"
Todellisuudessa SEURA opettaa ja rivijäsen uskoo. Oikea termi nimenomaan on että SEURA opettaa koska aina kun seura muuttaa opetuksiaan, pitää rivijäsenen muuttaa uskoaan. Tuo loppuosa tuossa on silkkaa VALHETTA. Nimenomaan todistajaa sitoo se miten tämä uskonnollinen lahko sanelee koska hänet heitetään pihalle jos hän ei usko tasan kuten opetetaan. Ja siihen päälle tulee vielä karttamiset. Kyseessä on pakkousko.
Huvittavaa miten tyhminä seura pitää jäseniään kun se kehtaa kirjoittaa vartiotorniinsa tuollaisia jonka jokainen todistaja tietää valheeksi. Samalla tuossa pyydetään todistajia johdattamaan ihmisiä harhaan, eli antamaan väärä vaikutelma että seura ei määräisi miten uskotaan.
Pitääkö seura tyhminä rivijäseniään?
27
76
Vastaukset
- putkinäköiset exätry
seurasanelee17.7.2011 17:18
väittää rivitodistajista asioita jotka on valetta.
seurasanelee17.7.2011 17:18
on kyllä itse aika hmmm... rajoittunut katsantokannaltaan ;)- yuiyuiytui
a) en ole koskaan ollut seurassa
b) miten olen rajoittunut katsontakannaltani
c) onko sinulla itse asiasta jotain sanottavaa vai pitääkö taas kiemurrella mielenhallinnan tapaan? - exiä hallitaan
yuiyuiytui kirjoitti:
a) en ole koskaan ollut seurassa
b) miten olen rajoittunut katsontakannaltani
c) onko sinulla itse asiasta jotain sanottavaa vai pitääkö taas kiemurrella mielenhallinnan tapaan?a) etpä tietenkään
b) etkä itse huomaa?
c) miten kiemurrellaan mielenhallinan tapaan? Siten kuin sinä? - näkyy putkinäköisyys
yuiyuiytui kirjoitti:
a) en ole koskaan ollut seurassa
b) miten olen rajoittunut katsontakannaltani
c) onko sinulla itse asiasta jotain sanottavaa vai pitääkö taas kiemurrella mielenhallinnan tapaan?a) en ole koskaan ollut seurassa
oletko
seurasanelee17.7.2011 17:18 ???? - tttyyytty
exiä hallitaan kirjoitti:
a) etpä tietenkään
b) etkä itse huomaa?
c) miten kiemurrellaan mielenhallinan tapaan? Siten kuin sinä?toistan. en ole koskaan kuulunut jehovan todistajiin. ei tarvitse olla kuulunut seuraan vastustaakseen valehtelua ja mielenhallintaa sekä karttamisia
- .
tttyyytty kirjoitti:
toistan. en ole koskaan kuulunut jehovan todistajiin. ei tarvitse olla kuulunut seuraan vastustaakseen valehtelua ja mielenhallintaa sekä karttamisia
Et siis tiedä mistään mitään.
- juyjuyjuyj
. kirjoitti:
Et siis tiedä mistään mitään.
"Et siis tiedä mistään mitään. "
Väärin, tiedän vt-seurasta yllättävän paljon koska olen lukenut siitä ja sen historiasta sekä seuran omaa materiaalia ja kaiken päälle keskustellut monien todistajien kanssa.
Sinä et näe seuraa objektiivisesti koska olet mielenhallinassa etkä uskalla tunnustaa itsellesi että sinua on huiputettu. mutta kommentoipa itse avaukseen, se tässä oli ajatuksena keskutella siitä..et halua? aivan, et halua koska totuus siitä että seura tuossa valehtelee, tekee kipeää - .
juyjuyjuyj kirjoitti:
"Et siis tiedä mistään mitään. "
Väärin, tiedän vt-seurasta yllättävän paljon koska olen lukenut siitä ja sen historiasta sekä seuran omaa materiaalia ja kaiken päälle keskustellut monien todistajien kanssa.
Sinä et näe seuraa objektiivisesti koska olet mielenhallinassa etkä uskalla tunnustaa itsellesi että sinua on huiputettu. mutta kommentoipa itse avaukseen, se tässä oli ajatuksena keskutella siitä..et halua? aivan, et halua koska totuus siitä että seura tuossa valehtelee, tekee kipeääSinä tiedät todistajista vielä vähemmän kuin minusta. Eli et mitään.
Huomaatkos, mielenhallinta on sinun ongelmasi, ei minun.
- dfgdfgdfg
"ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee."
(Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 19)"
Te todistajat jotka haluatte nähdä joitain asioita eri tavalla kuin seura opettaa. Voitte vedota tuohon vartiotornin paikkaan kun teille tullaan sanomaan että pitää uskoa kuten seura opettaa.
-mikäli tuo pitää paikkansa, saatte uskoa vapaasti eri tavallakin mitä seura opettaa koska se ei sido teitä mitä lahko sanelee
- mikäli taas teidän pitää uskoa kuten seura opettaa, valehtelee seura tuossa vartiotornissa - tööt.tööt.
Koittakaas nyt käyttää muotoa esim:"raamattu sanoo asiasta näin ja näin..."Pahasti ovat kirjoittajatkin tälläkin palstalla perässä asioista.Kaikki ilmaisut ei ole ajan tasalla.
- valo kirkastuu ;D
Pahasti ovat kirjoittajatkin tälläkin palstalla perässä asioista
.Kaikki ilmaisut ei ole ajan tasalla. - diovmorf
*tööt.tööt.*
>>Kaikki ilmaisut ei ole ajan tasalla.>>
Jep, järjestössä ei käytetä enää termiä "Seura". Nykyään käytetään termiä "uskollinen ja ymmärtäväinen orja", jolla viitataan nimenomaan siihen kouralliseen miehiä, jotka muodostavat tuon "orjan" hallintoelimen. Nämä miehet sanelevat edelleen kaiken sen, mihin Jehovan todistajien tulee uskoa, joten mikään muu kuin termit ei ole muuttunut tässä asiassa. Asiaa selitetään seuraavassa otteessa:
"Joku voi väittää, että todistajien tapa puhua Vartiotorni-seurasta – tai useammin vain ”Seurasta” – osoittaa heidän pitävän sitä enemmän kuin vain laillisena välineenä. Eivätkö he katso, että sillä on lopullinen määräysvalta palvonta-asioissa? Kirjassa Jehovan todistajat – Jumalan valtakunnan julistajia selitetään asiaa: ”Kun Vartiotornissa [1.8.1938] puhuttiin ’Seurasta’, sillä ei tarkoitettu vain laillista välinettä, vaan sitä voideltujen kristittyjen ryhmää, joka oli muodostanut tuon laillisen välineen ja käytti sitä.” Ilmaus merkitsi siksi ”uskollista ja ymmärtäväistä orjaa” (Matteus 24:45). Juuri tässä merkityksessä todistajat yleensä käyttivät termiä ”Seura”. Laillinen yhdistys ja ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” eivät tietenkään ole sama asia. Vartiotorni-seuran johtajat valitaan äänestämällä, kun taas ne todistajat, jotka muodostavat ’uskollisen orjan’, ovat Jumalan pyhällä hengellä voideltuja." (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, s. 18, 19)
Artikkeli jatkuu tästä eteenpäin aloituksessa lainatulla kappaleella. Järjestö ohjaa siis tarkoituksellisesti jäseniään ajattelemaan (ja opettamaan muillekin) asiasta virheellisesti, ja se tekee sen termeillä pelaamalla.
Aivan samalla tavalla nykyään käytettävä termi "Jumalan viestintäkanava" on korvannut aiemmin käytetyn "Jumalan voideltu profeetta". Asiasisällöllisesti mikään ei ole kuitenkaan muuttunut; järjestön johtajat puhuvat edelleenkin Jumalan suulla (väittävät saavansa oppinsa Jumalalta), ja siksi mitään heidän opetuksiaan ei saa koskaan kyseenalaistaa.
- tööt.tööt.
Jälleen kerran kysyn voisitko perustella miksi mielestäsi JT:at ovat lahko?Asiallinen perustelu.Kysyt pitääkö seura tyhmänä "rivijäseniään".Luettelehan ensiksi mikä menettely on mielestäsi viisasta?Toinen asia on toisen mielestä viisasta ja taas sama asia on toisen mielestä tyhmää.Mitä tuohon sitten vastaa.Loppujen lopuksi me ihmiset teemme itse valintamme.Onko valinta ollut viisas tai tyhmä aika sen näyttää.Vastuita omista valinnoista ei voi toisille siirtää.
- diovmorf
*tööt.tööt.*
>>Jälleen kerran kysyn voisitko perustella miksi mielestäsi JT:at ovat lahko?>>
Jt-liikkeestä löytyy melko monta lahkoille tunnusomaista piirrettä: hengenvaaralliset opit, johtajat ovat aina oikeassa, liikkeen sisäinen tarkka arvohierarkia, liikkeen opit ovat ainoa keino pelastua, itsenäinen ajattelu ja kaikki kritiikki on kiellettyä, merkittävät sosiaaliset sanktiot "väärin toimiville" ja sosiaalinen eristäytyminen nk. "maailmallisista".
Tässä joitakin esimerkkejä siitä, miten jehovantodistajuus eroaa tavanomaisemmista uskonnoista ihan käytännön tasolla.
- 24
Jehovan todistajat kuuluvat kulttiin. "Tarkastellaanpa kultin piirteitä.
"Erityisemmin kultti on suhteellisen pieni ja yhtenäinen ihmisjoukko, joka on omistautunut tietyille uskomuksille ja toimille, joita ympäröivä yhteiskunta pitää poikkeavina. Useimmiten kultti on uusi uskonnollinen lahko. Kultin määritelmä on kuitenkin hyvin subjektiivinen, ja monia vanhoja, yleisesti hyväksyttyjäkin uskonnollisia liikkeitä voi pitää vain laajalle levinneinä kultteina."
Kultin tunnusmerkkejä:
"Käyttää psykologisia pakkokeinoja jäsenien värväämiseen, opettamiseen ja säilyttämiseen"
Tämä pitää paikkansa. Kadotuksella uhkaileminen viimeisenä pakkokeinoista, puhumattakaan ihmissuhteilla kiristämisellä.
"Muodostaa elitistisen totalitaarisen yhteisön, kultin ylimystö ohjaa kulttia kovalla kurilla, ja kerää kultin jäsenten jäsenmaksut ja työn tuottaman taloudellisen hyödyn"
Hallintoelin ohjaa ja on kritiikin yläpuolella. Mainittakoon ettei halintoelinten jäseniä voi pitää taloudellisina megalomaanikkoina, eivät ole jääneet kiinni mistään varsinaisesta törkeydestä.
"Kultissa jäsenhierarkia, eli eri arvoasteita"
Pitää paikkansa. Ylempänä hierarkiassa olevaa pidetään vahvana auktoritettinä jonka kanssa ei tule olla eri mieltä.
"Ei mahdollisuutta olla yksin, osallistuminen toimintoihin pakollista"
Ovelta ovelle kaksin, kokouksissa ryhmänä. Ei taida olla juuri mitään yksilötoimintaa.
"Perustaja-johtaja on karismaattinen, dogmaattinen, messiaaninen ja kaiken arvostelun yläpuolella"
Tämä tulikin todettua jo paikkansapitäväksi.
"Uskoo, että päämäärä pyhittää keinot uusia jäseniä värvätessä ja varallisuutta kerätessä"
Tästä kertovat mm. kytkökset ase&tupakkayhtiöihin.
"Kerätty varallisuus ei hyödytä jäseniä eikä yhteisöä"
Pitää paikkansa.
"Yhteisö edustaa puhtautta ja täydellisyyttä, ulkomaailma edustaa pahuutta"
Kärjistetty ilmaisu, mutta pitää täysin paikkansa.
"Maailmanlopun, messiaan, avaruusaluksen tai jonkin muun tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen"
Myös pitää paikkansa.
Jokainen kultin tunnusmerkki näyttäisi täyttyvän. Ei 90% vaan kaikki. Aivan kuin sana "kultti" olisi luotu tätä yhteisöä varten"- .
Valitettavasti olet erehtynyt. Väitteesi ei pidä paikkaansa. Mutta sinä olet ehkä jonkin kultin johtajaksi pyrkivä henkilö.
- tööt.tööt.
Lahko s.kokonaisuude´sta t. järjestelmästä erottuva suhteellisen itsenäinen ryhmä,alaosasto 1a.vallitsevasta kirkkokunnasta opiltaan ja käsityksiltään eroava ryhmä.lahkokunta s.1.=Kristillinen,uskonnollinen lahko.Fariseusten lahko.Protestanttiset l:lahkokunnat.Valtionkirkosta eronnut lahko.Otteet ovat nykysuomen sanakirjasta.1983. Jos ajatellaan vähän tarkemmin niin Suomen evl.k.on myös "lahko".Ja näitähän riittää.Jos nyt lahko sanaa halutaan käyttää.Uskoisin,että lahkosanan käyttäjä edustaa jotain kirkkokuntaa koska hän käyttää toisista lahkosanaa.
- pauliiia
ilmeisesti pitää tyhminä tai ainakin on niin ylimielinen ettei usko jäsenillään olevan lainkaan arvostelukykyä
- Callus domesticus
Palstan aloituksessa mainitaan:jonka jokainen todistaja tietää valheeksi....Onko asiaa kysytty näiden "valheiden" suhteen mitä mieltä kaikki ovat.Jos käytetään ilmaisua,että jokainen todistaja tietää valheeksi.Siis 100% tietää,että kyseessä on valhe.Kysyn nyt,että mitä varten nekin,jotka ilmoittavat olevansa entisiä JT:jia sitkeästi roikkuvat näistä asioista tälläkin palstalla?Eihän asian luulisi enään edes kiinnostavan.Sanokaa reilusti,että takaisin tekee mieli.Tämä kommentti ei ole millään pahalla kirjoitettu.
- diovmorf
*Callus domesticus*
>>Kysyn nyt,että mitä varten nekin,jotka ilmoittavat olevansa entisiä JT:jia sitkeästi roikkuvat näistä asioista tälläkin palstalla>>
Miten olisi Vartiotorni-seuran mädännäisyyden paljastaminen? Tätä voidaan hyvin verrata toimintaan, jossa huumeista irti päässyt ihminen kertoo varoitusmielessä muille ko. aineen vaaroista.
>>Eihän asian luulisi enään edes kiinnostavan>>
Niin, että antaa Vt-seuran vain rauhassa valehdella ihmisille, ja pysykööt hyväuskoiset ihmiset vaan rauhassa tietämättöminä tällaisesta meiningistä. Että vaikka itse tiedänkin nämä asiat, niin mitäpä minä enää niistä kenellekään puhumaan?
>>Sanokaa reilusti,että takaisin tekee mieli>>
Tämä ajatus on puhtaasti järjestön omiin tarpeisiiin rakennettu illuusio. Järjestön johtajat haluavat jäsentensä ajattelevan, että kaikki järjestöstä lähteneet ovat onnettomia, eivätkä voi tulla toimeen ilman järjestöä. Kaikki he sisimmässään haluavat takaisin, kuten tuhlaajapoika. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkansa.
Toki on paljon takaisin haluavia entisiä Jehovan todistajia, mutta he eivät kritisoi järjestön toimintaa (koska edelleen uskovat sen edustavan Jumalaa).
Niillä ex-jäsenillä, jotka avoimesti kritisoivat järjestön oppeja ja toimintaa, ei varmasti ole mitään syytä palata valheeksi tietämäänsä kuvioon. Kritisoiminen tarkoittaa, ettei hyväksy ko. toimintaa; ei sitä, että haluaisi takaisin ko. asiaan.
>>Tämä kommentti ei ole millään pahalla kirjoitettu.>>
Ei nämä minunkaan kommenttini. - Voiko nollata?
Kymmenien vuosi jt valhe helvetti...voiko sen noin vain unohtaa?
Ai takas? En halua yhtäkään järjestö kloonia ystäpiiriini! - Oopiumia kansalle
diovmorf kirjoitti:
*Callus domesticus*
>>Kysyn nyt,että mitä varten nekin,jotka ilmoittavat olevansa entisiä JT:jia sitkeästi roikkuvat näistä asioista tälläkin palstalla>>
Miten olisi Vartiotorni-seuran mädännäisyyden paljastaminen? Tätä voidaan hyvin verrata toimintaan, jossa huumeista irti päässyt ihminen kertoo varoitusmielessä muille ko. aineen vaaroista.
>>Eihän asian luulisi enään edes kiinnostavan>>
Niin, että antaa Vt-seuran vain rauhassa valehdella ihmisille, ja pysykööt hyväuskoiset ihmiset vaan rauhassa tietämättöminä tällaisesta meiningistä. Että vaikka itse tiedänkin nämä asiat, niin mitäpä minä enää niistä kenellekään puhumaan?
>>Sanokaa reilusti,että takaisin tekee mieli>>
Tämä ajatus on puhtaasti järjestön omiin tarpeisiiin rakennettu illuusio. Järjestön johtajat haluavat jäsentensä ajattelevan, että kaikki järjestöstä lähteneet ovat onnettomia, eivätkä voi tulla toimeen ilman järjestöä. Kaikki he sisimmässään haluavat takaisin, kuten tuhlaajapoika. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkansa.
Toki on paljon takaisin haluavia entisiä Jehovan todistajia, mutta he eivät kritisoi järjestön toimintaa (koska edelleen uskovat sen edustavan Jumalaa).
Niillä ex-jäsenillä, jotka avoimesti kritisoivat järjestön oppeja ja toimintaa, ei varmasti ole mitään syytä palata valheeksi tietämäänsä kuvioon. Kritisoiminen tarkoittaa, ettei hyväksy ko. toimintaa; ei sitä, että haluaisi takaisin ko. asiaan.
>>Tämä kommentti ei ole millään pahalla kirjoitettu.>>
Ei nämä minunkaan kommenttini."Tätä voidaan hyvin verrata toimintaan, jossa huumeista irti päässyt ihminen kertoo varoitusmielessä muille ko. aineen vaaroista."
Hahah, olisi melkein koomista ellei se olisi traagista.
Sama juttu ihmisellä joka on rakastunut johonkin huumeeseen ja pitää sitä niin hyvänä.
Ei se kuuntele järkipuhetta. EI niin ollenkaan.
- Kyllä pitää!
Ex vanhin ainakin piti omia srk tyhminä.
- jt-tutkija
Järjestö ei todellakaan pidä jäseniä tyhminä. Tuo kaikki "Raamattu opettaa" ja "Raamattu sanoo" lausahdukset ovat osa suurempaa harhautusta.
Noilla lauseilla saadaan aikaan sellainen käsitys, että heidän oppinsa on raamatusta, ei vartiotorni-lehdestä tai uuden maailman käännöksestä.
Näin myös ne, jotka eivät ole vielä todistajia saavat sen käsityksen, että heidän oppinsa on raamatusta. Tämä toiminta on varsin yleistä "uusien käännytettävien" kohdalla. Pikkuhiljaa siirrytään sitten raamatusta kokonaan uuden maailman käännökseen ja heidän omiin julkaisuihinsa. Tässä vaiheessa on iskostettu uuteen todistajaan pohja, joka on "meidän oppimme on suoraan raamatusta, joita julkaisumme vain lainaavat".
Vanhojen niin kutsuttujen "rivitodistajien" kohdalla kyseisiä lausahduksia käytetään "muistuttamaan" että oppi mihin he nytkin uskovat, on siis puhtaasti raamatullinen. Koko tämä kuvion tarkoitus on siis kääntää huomio pois siitä, että itseasiassa opin sanelee järjestö ja heidän oma julkaisunsa.- zero points
"Näin myös ne, jotka eivät ole vielä todistajia saavat sen käsityksen, että heidän oppinsa on raamatusta. Tämä toiminta on varsin yleistä "uusien käännytettävien" kohdalla. Pikkuhiljaa siirrytään sitten raamatusta kokonaan uuden maailman käännökseen ja heidän omiin julkaisuihinsa. Tässä vaiheessa on iskostettu uuteen todistajaan pohja, joka on "meidän oppimme on suoraan raamatusta, joita julkaisumme vain lainaavat"."
Tästä jokainen todistajien oppia tunteva huomaa että ko. henkilö on pelkkien ulkopuolisten lähteiden varassa liikuskeleva vastustajien aivopesun tuloksena opittuja asioita hokeva robotti.
- Canis lupus
Samaa tekstiä tulee,vaikka tälle palstalle kirjoittaisi kanojen hoidosta.Sellainen henkilö,joka nimittelee toisia ihmisiä tyhmäksi,voimme tehdä hänestä omat johtopäätöksemme.Ensinnäkin se ei kuulu hyviin tapoihin.Me olemme kaikki luojamme luojia,ja jos alamme pilkkaamaan toista tyhmäksi,ketä silloin pilkkaamme?Älkäämme menkö henkilöihin jos niin voi sanoa tällä palstalla,koska tässä keskustellaan asioista ei henkilöistä.Keskustelu on nyt jämähtänyt niin sanotusti paikoilleen.Ja paikoillaan tulee härkäpäiden ansiosta pysymään.Väkisin ei ketään käännytetä puoleen eikä toiseen.En tiedä mikä sinun motiivisi on.En yritä tässä ketään käännyttää.Tämä tekstini on omista aivoistani lähtenyt.
- .
"Samaa tekstiä tulee,vaikka tälle palstalle kirjoittaisi kanojen hoidosta."
Näin on, ja erityisesti jos antaa jotain vastauksia on yhtä kiemurtelua seurattavaissa. Kyseessä ei siis ole keskustelu vaan toisen totuuden julistaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920