Lääkkeiden käyttämättömyys

Auttakee mammaa

Olen erikoissairaanhoidossa masennuksen takia hoidettavana. Hoitoon pääsemisen edellytys on, että käyttää masennuslääkkeitä. Juttu on nyt kuitenkin niin, että käytyäni rumban eri lääkkeitä ja saatuani rajuja sivuoireita, minulle määrättiin sitten yksi lääke, joka on paitsi perkeleen kallis, myös mielestäni täysin tehoton. Lopetin sen käytön muutaman kuukauden jälkeen, ja nyt olen ollut ilman ja olo on mahtava, mieliala parantunut jne ja tätä on jatkunut nyt reilun puoli vuotta.

Nyt olen huomannut, että joka terapiakerralla hoitaja kyselee mitä annosta käytän. Olenko vainoharhainen, vai voivatko julkisen puolen lääkärit/hoitajat saada tietoonsa jostain, etten käytä lääkkeitä? Onko olemassa jonkinlainen rekisteri esim. apteekilla (repeptien lunastus) tai julkisella puolella (reseptin uusimattomuus), josta näkee, jos henkilö ei uusi eikä lunasta vanhaa reseptiä?

Yritetäänkö minut "käräyttää" valheestani? Inhoan ylipäätään valehtelua ja minulla on koko ajan kurja olo valheestani, koska minua yritetään vain auttaa. En kuitenkaan koe saavani hyötyä lääkkeistä, mutten haluaisi luopua terapiasta, koska siitä on ollut mielestäni valtava apu! :(

4

127

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alalla.

      Jos lääkäri epäilee ettet ole lunastanut hänen kirjoittamaansa reseptiä niin hän voi ottaa asiasta selvää. Hoitaja ei asiaa saa selville mistään.

      Toki jos et uusi reseptiäsi niin se huomataan hoitotahossa....tuleehan uusinnasta aina merkintä potilaan tietoihin.

      Mistä lääkkeestä on kyse? Kun mainitset sen olevan kallis. Onko se niin uusi ettei sille ole gen.sub.-valmistetta?

    • Auttakee mammaa

      Lääke on niin uusi ettei ole rinnakkaisvalmistetta eikä tule KELAn korvausta, eli maksan koko lääkkeen hinnan itse. Hinnasta oli puhe kun lääkettä valittiin, mutta sivuoireiden vuoksi halvempia lääkkeitä ei oikein ole mahdollista käyttää, eli jäljelle jäisi sähköshokkihoito mistä en ole lainkaan innostunut.

      Mietin tuota uusimis asiaa, ja kävi mielessä, että jos yksityisellä oleva lääkärikaveri uusii reseptin, niin eihän siitäkään mene merkintää julkiselle puolelle? Kaverit ovat joskus sanoneet uusineensa e-pilleri reseptejä tuttavillaan tällä tavalla vähän jonon ohi...Sen takia tuosta apteekin mahdollisesta rekisteristä kyselinkin.

      Hitsi kun olisi enemmän "tyhjää rahaa" poltettavaksi, niin ei tarvitsisi tätäkään miettiä... :S Yli 40e/kk on vaan rahattoman budjetissa aika helvetin iso summa, varsinkin kun minkäänlaista hoitovastetta ei saa.

    • örp

      oho, mistähän lääkkeestä tässä on kyse? :o

    • 1+1=2

      Onhan olemassa liuta lääkkeitä joihin ei saa KELA-korvausta tai/ja joille ei ole olemassa rinnakkaisversiota. Uuusia ja vanhoja lääkkeitä. Ja kun ei tule korvausta niin maksukattokaan eivät kerrytä.

      Itselläni käytössä vanha antihistamiini Atarax, se ei ole enää vuosiin kuulunut korvattaviin (joka vuosi niitä liuta tippuu korauksen piiristä pois), onneksi Atarax on halpa, toisin kuin käyttämäni Valdoxan jota käytän indikaatiolla depressio.

      Annoksella 50 mg/vrk, yhden tabl. hinta on reilut 2 euroa, joten siitä voi laskea kuukausittaisen menoerän. Mutta tyytyväinen olen lääkkeeseen, se auttaa, muusta viis.

      http://www.yliopistonapteekki.fi
      siellä lääkkeet, hinnat ja laskuri.

      98 kpl:n pakkaus Valdoxania maksaa 198,05, pakkaus riittää minulle 49 vuorokaudeksi....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe